IRC-Galleria

kumkwait

kumkwait

maastamuuttaja

joo tänään ei mee hommat putkeen eiKeskiviikko 30.09.2009 03:28

anteeksi kaikille etten ole ollut ahkera päiväkirjan päivittäjä! Mutta on vaan niin paljon kaikkea ettei millään muka kerkeä jotain simppeliä sanomaan.

Kuten otsikosta voi päätellä niin tänään minulla on ollut musta päivä. Aamulla kaikki alkoi niin mainiosti kun voi eli siis kaikki olivat jo lähteneet ja sain syödä aamiasta ihan yksikseni. Sitten jokapäiväisen rutiinin mukaan vein Luken ulos ensimmäisen kerran. Kaikki edelleen ok, kunnes Luke repäisee meikäläisen luureista. Jaahas, siinä meni puhelimen kuuloke-adapteri ja Liljan ainoa mahdollisuus kuunnella musiikkia liikenteessä. JESH. Okei, kotiin rauhoittumaan, otan kuuman kylvyn ja katson Dark Knightia; Jokeri+Batman+alaston minä= rentous. Nooh, zenimäisen tuokion jälkeen Paul tulee kotiin ja alkaa Liljan jokapäiväinen aivopähkinä : miten tehdä ruokaa pojalle joka ei syö kasviksia kun koko talossa ei ole lihaa. Tänään päädyn herkulliseen tomaattipastaan, josta Paul kyllä kaivaa tomaatinpalat pois. JESH. Okei, ulos rauhoittumaan, viedäänpäs Luke taas lenkille. Ilman musiikkia ja raivokkaasti kiskova yli-innokas hurtta, joo ei ehkä maailman rauhoittavin tilanne, joten suuntaan joen rannan metsäpoluille ja päästän Luken irti hihnasta. Kaikki on hetken ihanan hiljaista ja rauhallista.
Sitten ilmestyy herra Pyöräilijä maastopyöränsä ja kypäränsä kanssa ja äkkää Luken, joka on kaukana polulta eikä tosiaankaan herran tiellä. No herra jostain kumman syystä raivostuu ja alkaa karjumaan minulle. suora lainaus " FUCKING UNBELIEVABLE, FUCKING UNBELIEVABLE, FUCK ME!!!!" anteeksi vulgaari kielenkäyttö. Minä seison siinä ihan shokissa ja sitten se onkin jo menny. Siinä vaiheessa vasta iskee että mitäs helvettiä tuo nyt sitten oli??!! Koko loppumatkan mietin että mitä mun olis pitäny sille ukolle huutaa ja kotiin tullessa mua jo kyrsii aikalailla.
Sitten lähdetään viemään Paulia harkkoihin ja kaikki menee taas ihan hyvin. Kotimatkalla päätän käydä katsomassa että saisiko edes Lidlistä kunnon purkkaa ja koko päivän ainoa valopilkku paljastaa itsensä. Lidlissä on meikäläisen 24 pack akryylivärejä ja paljon maalausalustoja alennuksessa, ei tarvitsekaan käskeä äitiä postittamaan maaleja tänne. No iloisesti marssin kassalle ja annan visa electronin kun ei ole käteistä tarpeeksi. Ai ei teille käy visa electron? Ai ei ole missään lähistöllä automaattia. Ahaa, no ei en minä sitten taida ostaa mitään. Menen autolle ja lasken vielä viimeisen kerran käteisvarani. 9 centtiä jaa vajaaksi . HEY COME ON eikö ala jo riittää. Kotimatkalla ajan vahingossa päin punaisia ja huomaan sitten vasta puolivälissä matkaa ettei ole autossa valotkaan päällä. Että sakkolappua odotellessa, varmaan oli kamera niissä valoissa ja kohta tulee postissa sitten meerbuschin poliisilta laskuja. KYLLÄ MUUTEN KYRSII!!!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.