IRC-Galleria

Allekirjoittanut huomaa nykyään ajattelevansa useammin englanniksi kuin suomeksi, jopa ollessaan yksin. Silloin tällöin päähän eksyy myös saksan ja ruotsinkirjavia ajatuksia, mikä on vähintäänkin hälyttävää. Tännekin tuntuisi jotenkin paljon luontevammalta kirjoittaa englanniksi, suomi kuulostaa niin tökköiseltä. Ja kun juttelee jonkun suureen kansainväliseen au-pair-laumaan kuuluvan kanssa englanniksi, ei edes kerkeä ajatella suomeksi että mitähän sitä yrittää sanoa kun suu suoltaa enkkua täyttä häkää. Osaankohan kotiin tullessa enää äidinkieltäni ollenkaan, vai pitääkö sielläkin istua maahanmuuttajien kanssa opettelemassa kielioppia :D

Kuulkaas nyt hyvät tyttöset. Jos minun kerran pitää tosissaan yrittää jaksaa vuodattaa tänne niin yrittäisittekö edes sitten lukea näitä :D olisiko mahdollista rakentaa kaikille yhteinen blogi jonnekin niin että kaikki voisivat puhua synnyistä syvistä samalla sivulla??

VAROITUS: tämä merkintä kertoo lähinnä eilisistä tapahtumista, koska tänään on ollut harvinaisen pliisu päivä ja koska eilen en sattuneesta syystä kerennyt päivän päätteeksi koneelle :D

Eli kaikki alkoi eilen kun Lilja mietti kummissaan että pitäisiköhän sitä lähteä tänään baanalle vai ei. Tilanne itsessään oli hyvin hämmentävä, sillä isäntäperheen vanhemmat olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen eikä Liljalla ollut minkään sortin ideaa siitä pitääkö hänen nyt babysitata vai ei ja kuinka myöhään. No toiveita elätellen Lilja kävi suihkussa ja rupesi ihan kaiken varalta valmistautumaan rankkaan iltaan. Ja tulivathan ne vanhemmat sieltä viimein kotiin ja Lilja säntäsi autoon ja kaahasi juna-asemalle ja oli hetkessä vanhassa kaupungissa ja viimesen päälle valmiina.Mutta missä ihmeessä kaikki ovat?? Puolen tunnin värjöttelyn jälkeen paikalle ilmestyy lauren ( australia), ja yhteistuumin päätämme siirtyä Mc'donaldsin SISÄPUOLELLE odottelemaan. Toinen puolituntinen ja Katie ( kanada) löytää viimein perille. Molemmat ovat olleet jo eilen rankasti juhlimassa ja tunnelma on melko lattea. Eikun irkkupubiin siis. Ja viimein paikalle saapuvat mattimyöhäset Sophie ( englanti) ja Laura ( USA ) ja juhlat voivat alkaa. Pilkkupaitsiettä Liljan viimeinen juna kotiin lähtee 20 minuutin päästä. Tunnelmaa ei vieläkään voi sanoa mitenkään lennokkaaksi joten kotia kohti ( toinen vaihtoehto on 4.37 ). Parkkeeraan auton pihaan ja päätän käydä kulman takana tarkistamassa yhden jutun ennen kuin luovutan lopullisesti.

Tähän väliin voisi olla hyvä ottaa pieni takauma VIIME VIIKON LAUANTAIHIN. Illan viimeisellä junalla kotiinpäin matkaavat väsyneet ystävykset Lilja ja Elina ( ruotsi). Samaan vaunuun istahtaa lauma erittäin äänekkäitä ja humaltuneita herrasmiehiä ( olipas yllätys ). Vieressäni istuva poika huomaa väsyneet katseet ja yrittää aloittaa keskustelua huonolla menestyksellä. Rauhallinen koomatila kuitenkin rikkoutuu kun Elina äkkää jätkän paidassa virnistelevän joulupukin ja alkaa pakollinen olemme au-paireja, tulemme ruotsista ja suomesta- keskustelu. Kun pojat ovat viimein saaneet suht hyvin selville että kumpi niistä tytöistä nyt on suomesta ja kumpi ruotsista, kääntyy keskustelu asuinpaikkoihin. Käy tietenkin ilmi että 1: kaikki pojat asuvat samalla alueella kuin minä 2: yksi niistä asuu samassa kylässä kuin minä 3: samainen jätkä asuu samalla kadulla 5 talon päässä. Tietenkin tällä kyseisellä herrasmiehellä on seuraavana viikonloppuna syntymäpäivät ja naapurintyttökin kutsutaan mukaan. Itse asiassa pojat vannovat että jos ei tyttöä ala näkymään niin tullan kotoa hakemaan. Koko kohtauksen ajan hysteerisenä nauranut Lilja luottaa siihen että pojat on sen verran maistelleet etteivät huomenna saati sitten viikon päästä muista enää välikohtausta. Turha luulo.

Palataan siis siihen hetkeen kun astun ulos autosta ja kierrän katsomaan ovatko pippalot vielä täydessä vauhdissa. No tietenkin ovat, ja juuri kun seison matkan päässä kuuntelemassa ja miettimässä että pitäisikö sitä nyt uskaltautua tuonne niin ovi avautuu ja vierustoverini junamatkalta tulee ulos. Olen juuri aikeissa paeta vähin äänin paikalta kun poika pysähtyy kesken kävelyn ja jää tuijottamaan meikäläisen suuntaan. Ei se minua muista ajattelen ja seison muka kaivamassa avaimia laukusta. Samalla leviää nuoren miehen kasvoille ilkikurinen virnistys ja se on sitten siinä. Seuraavaksi huomaan olevani sisällä erittäin meluisassa ulkoteltassa olutlasi kourassa ja selitän kymmenettä kertaa pakollista olen au-pair -juttuani. Tunnelma on suhteellisen kireä, kunnes vierustoverini esittelee minut muille junassa olleille ( tilanteeseen kuuluu erittäin paljon kovaäänistä naurua) jotka kyselevät että minne olen jättänyt sen ruotsalaisen tytön. No siinä sitä sitten ollaan ja ilta kuluu erittäin rattoisasti humalaisten saksalaisten seurassa. Tom (vierustoverini) pitää ystävällisesti erittäin hyvin huolta siitä että minulla on kaikki hyvin ja tarpeeksi juomista lasissa ja tunnelma on vähintäänkin hilpeä. Kotiin lähden viimein 5 aikaan aamulla kun alkaa poikien englanti ja saksa olla pikkuhiljaa aika vaikeaselkoista ja askel hiukkasen epävakaan näköistä. Itse en meinaa edes päästä sisälle koska joku idiootti on jättänyt avaimet sisäpuolella lukkoon, mutta lopulta saan terassin oven auki ja pääsen sänkyyn erittäin iloisena siitä että yritin päästä aikaisin nukkumaan. Että on nuo kummaa porukkaa nuo sakemannit.

anteeksi kaikille etten ole ollut ahkera päiväkirjan päivittäjä! Mutta on vaan niin paljon kaikkea ettei millään muka kerkeä jotain simppeliä sanomaan.

Kuten otsikosta voi päätellä niin tänään minulla on ollut musta päivä. Aamulla kaikki alkoi niin mainiosti kun voi eli siis kaikki olivat jo lähteneet ja sain syödä aamiasta ihan yksikseni. Sitten jokapäiväisen rutiinin mukaan vein Luken ulos ensimmäisen kerran. Kaikki edelleen ok, kunnes Luke repäisee meikäläisen luureista. Jaahas, siinä meni puhelimen kuuloke-adapteri ja Liljan ainoa mahdollisuus kuunnella musiikkia liikenteessä. JESH. Okei, kotiin rauhoittumaan, otan kuuman kylvyn ja katson Dark Knightia; Jokeri+Batman+alaston minä= rentous. Nooh, zenimäisen tuokion jälkeen Paul tulee kotiin ja alkaa Liljan jokapäiväinen aivopähkinä : miten tehdä ruokaa pojalle joka ei syö kasviksia kun koko talossa ei ole lihaa. Tänään päädyn herkulliseen tomaattipastaan, josta Paul kyllä kaivaa tomaatinpalat pois. JESH. Okei, ulos rauhoittumaan, viedäänpäs Luke taas lenkille. Ilman musiikkia ja raivokkaasti kiskova yli-innokas hurtta, joo ei ehkä maailman rauhoittavin tilanne, joten suuntaan joen rannan metsäpoluille ja päästän Luken irti hihnasta. Kaikki on hetken ihanan hiljaista ja rauhallista.
Sitten ilmestyy herra Pyöräilijä maastopyöränsä ja kypäränsä kanssa ja äkkää Luken, joka on kaukana polulta eikä tosiaankaan herran tiellä. No herra jostain kumman syystä raivostuu ja alkaa karjumaan minulle. suora lainaus " FUCKING UNBELIEVABLE, FUCKING UNBELIEVABLE, FUCK ME!!!!" anteeksi vulgaari kielenkäyttö. Minä seison siinä ihan shokissa ja sitten se onkin jo menny. Siinä vaiheessa vasta iskee että mitäs helvettiä tuo nyt sitten oli??!! Koko loppumatkan mietin että mitä mun olis pitäny sille ukolle huutaa ja kotiin tullessa mua jo kyrsii aikalailla.
Sitten lähdetään viemään Paulia harkkoihin ja kaikki menee taas ihan hyvin. Kotimatkalla päätän käydä katsomassa että saisiko edes Lidlistä kunnon purkkaa ja koko päivän ainoa valopilkku paljastaa itsensä. Lidlissä on meikäläisen 24 pack akryylivärejä ja paljon maalausalustoja alennuksessa, ei tarvitsekaan käskeä äitiä postittamaan maaleja tänne. No iloisesti marssin kassalle ja annan visa electronin kun ei ole käteistä tarpeeksi. Ai ei teille käy visa electron? Ai ei ole missään lähistöllä automaattia. Ahaa, no ei en minä sitten taida ostaa mitään. Menen autolle ja lasken vielä viimeisen kerran käteisvarani. 9 centtiä jaa vajaaksi . HEY COME ON eikö ala jo riittää. Kotimatkalla ajan vahingossa päin punaisia ja huomaan sitten vasta puolivälissä matkaa ettei ole autossa valotkaan päällä. Että sakkolappua odotellessa, varmaan oli kamera niissä valoissa ja kohta tulee postissa sitten meerbuschin poliisilta laskuja. KYLLÄ MUUTEN KYRSII!!!

Hei ja terve kaikille täältä eläintarhasta! Luken (koira) lisäksi täällä on kolme kissaa, vaikka vaan kaksi on kuulemma näiden, mun ikkunan alla on lehmiä, naapurissa asuu varmaan 100 pulua, siis asuu niinkuin kyyhkyslakoissa, eli ei se Kati taida tullakaan käymään ;D. Ihan kummallista kun tällasessa aika tiiviisti rakennetussa pikkukylässä on noin jumalattomasti elukoita. Talo on kuin suoraan ruotsalaisesta sisustuslehdestä, koko alakerta on yhtä avointa aluetta ja vessassa seinän kokoken peili ja valtava amme tietenkin. 4 kerrosta, eikä un kerroksessa asu ketään muuta kun minä ja paulin vesikilpikonna.

Itseasiassa yllättävän rauhallinen tunnelma, tarkistelen viimeisiä pikkujuttuja koneelta, joka on nyt täynnä musiikkia ja leffoja ja varustettu skypellä.Takana surkeasti nukuttu toissayö Villellä ja surkeammin nukuttu yö yhdessä meillä :D pakko silti nukkua yhdessä, vaikkei siitä yhtään mitään tulekaan. Kaikki kamat on tungettu kahteen laukkuun, tilaa ei jäänyt kyllä tippaakaan ostoksille, mutta onneksi tulee tehtyä pari reissua kotiinpäin :) Käsimatkatavarana on ainoastaan ylipakattu läppärilaukku ja muovipussi täynnä ruokaa. Bussi lähtee 9.50., vaihto jkl vaihto lahti, helsinki-vantaalla 15.35. ja lento lähtee 18.00.

Olipas ihanaa olla porukalla viimeistä kertaa :) kyllä nyt on jo aika aloittaa meikäläisen perinteinen matkapahoinvointi, päätti vatsa ja vie viimeisetkin mahdollisuudet saada unta.

Enää 12 päivää Suomi-eloa jäljellä. Monet eri tuntemukset mylläävät päässä: HIRVITYS, innostus, ikävä, HIRVITYS, jännitys, HIRVITYS, HIRVITYS, HIRVITYS :D En kestä tätä odottelua, toisaalta ihanaa kun saa vielä olla kotona, mutta ihan hirveää kun koko ajan ajattelee vaan että kohta pitää lähteä, Itku pääsee. Düsseldorffiin odotetaan sitten paljon vierailijoita, joiden on myös paras saapua paikalle, hulluksihan tässä muuten tulee.