IRC-Galleria

lilijana

lilijana

unissa eläjä.

MIKSI ON KIVEMPAA OLLA NAINEN ;)Tiistai 25.09.2007 03:40

– Naiset pystyvät kohentamaan pahaa oloaan suklaalevyllä. Miehet tarvitsevat vähintään korin olutta unohtaakseen maalliset murheensa. Oluen avulla henkinen pahoinvointi kuitenkin vaihtaa vain olomuotoaan fyysiseen pahoinvointiin.

– Naiset elävät keskimäärin miehiä pidempään.

– Naiset voivat peittää ihovirheitä 10 senttiä paksulla meikkikerroksella ja näyttää hyvälle. Miehet joutuvat kulkemaan pää painuksissa, jottei kukkiva naamataulu näkyisi kilometrien päähän.

– Naisten ei tarvitse seisoa ravintoloiden vessoissa pisuaarin äärellä sukuelin kourassa muiden miesten mittaillessa miehisyytesi kokoa.

– Naiset eivät koskaan roiski pitkin wc-pytyn istuinrengasta, saati sitten lattialle.

– Naiset aikuistuvat miehiä nopeammin. Osa miehistä ei aikuistu koskaan.

– Naiset onnistuvat pitämään huonekasvin hengissä yli viikon. Miehillä kasvi kuin kasvi kuihtuu parissa päivässä. Jopa kaktus kuolee miesten hoidossa janoon.

– Naiset pystyvät viemään heteromiehiä kuin pässiä narussa. Homomiehistä he vastaavasti saavat erittäin hyviä ystäviä.

– Ainoastaan naiset tietävät totuuden miehiä alati kalvavaan kysymykseen siitä, onko sen koolla merkitystä.

– Tarpeen vaatiessa naiset voivat heittäytyä avuttomiksi bimboiksi, ja miehet tekevät kaiken likaisen työn heidän puolestaan.

– Nainen voi naida rikkaan ja seniilin miehen ja odotella miljoonaperintöä seksikkään personal trainerin hellässä huomassa.

– Naiset voivat tanssia keskenään, eikä kukaan kyseenalaista heidän seksuaalista suuntautumistaan. Keskenään tanssivat miehet leimataan välittömästi homoiksi.

– Naisten tarvitsee harvemmin maksaa saadakseen seksiä. Vain mies on niin tyhmä, että on valmis avaamaan lompakkonsa nyörejä saadakseen seksiä, joka kestään hänellä kuitenkin alle kaksi minuuttia.

– Naisen orgasmi kestää pidempään kuin miehen orgasmi. Nainen saa myös miestä helpommin sarjaorgasmeja.

– Nainen voi ajaa autolla ilman, että hänen täytyy jokaisessa liikennevalossa osoittaa olevansa kulmakunnan nopein lähtijä.

– Naisen ei tarvitse ajaa sataa kilometriä harhaan kysyäkseen tietä. Hän ymmärtää kysyä tietä heti, kun epäilee olevansa hivenenkin eksyksissä.

– On nastaa olla isän tyttö. On mamista olla äidin poika.

– Naisen juopuvat nopeammin ja halvemmalla kuin miehet. Rahaa siis säästyy muuhunkin.

– Naisille uusi sesonki tarkoittaa täysin uutta vaatekaapin sisältöä. Miehet kulkevat elämänsä läpi nuhraantuneessa ja liian pienessä rippipuvussa tai vanhoissa verkkareissa.

– Naisilla ei koskaan näy viikon ruokalista parran haivenissa tai kravatissa.

– Mikäli nainen pettää kumppaniaan, kaikki uskovat sen johtuvan siitä, ettei oma mies ole huomioinut häntä riittävästi. Mikäli mies pettää kumppaniaan, hän on mitä suurin sika.

– Laivan upotessa naiset ja lapset pääsevät ensimmäisinä pelastusveneisiin. Miehet saavat tyytyä pelastusrenkaaseen ja uida jäätävässä vedessä omin avuin lähimpään rantaan.

– Naiset pystyvät olemaan yli viisi minuuttia ajattelematta seksiä. Seksi riivaa miesten aivoja jatkuvasti. Sen takia heidän työstään ei yleensä tule yhtään mitään.(ei pidä paikkansa :))

– Naiset selviävät ylinopeussakosta vuodattamalla pari tekokyyneltä miespuoliselle konstaapelille. Miehet saavat vastaavasta yrityksestä lisäsakon.

– Naiset pystyvät reilusti myöntämään, että he ovat ehkä joskus tehneet pienen virheen (tosin eivät muista koska). Miehet eivät siihen pysty, ja sen vuoksi maailmassa soditaan.

– Avioliitot toimivat vain, koska naiset osaavat hoitaa niitä sosiaalisilla taidoillaan. Ilman naisten sosiaalista älyä, suurin osa avioliitoista päätyisi mitä luultavimmin eroon.

– Naisten pinna on pidempi kuin miehillä ja siksi naiset suuttuvat miehiä harvemmin.

– Naiset näkevät, kuulevat ja tuntevat miehiä enemmän. Sen vuoksi naisten elämä on miesten elämää värikkäämpää.

– Naiset eivät tunne olevansa uhattuna, mikäli heidän ystävänsä sattuu tienaamaan hiukan enemmän kuin he itse.

– Naiset tietävät ilman DNA-testiä, ketkä ovat hänen todellisia lapsiaan.

– Naiset voivat keskittyä yhteen tv-kanavaan ja katsoa sitä täydessä rauhassa. Miehet tuhoavat kaukosäätimen illassa surffatessaan kanavalta toiselle.

– Vaikka nainen laukaisee jotain tyhmää, suurin osa miehistä pitää häntä silti söpönä. Naiset taas pitävät tyhmän herjan heittävää miestä aivan onnettomana tapauksena.

– Nainen voi onnitella kumppaniaan läimäyttämättä tätä persuksille ja saamatta syytöstä seksuaalisesta ahdistelusta.

– Kauniit ja rohkeat -tähti saapui Suomeen hakeakseen kumppanikseen suomalaisen naisen. Kukaan naispuolinen kansainvälinen tähti ei viitsi vaivautua tänne perämetsien perukoille hakeakseen itselleen suomalaisen miehen.

– Naiset voivat käyttää peruukkia näyttämättä kuitenkaan naurettavilta. Miehen katu-uskottavuus katoaa heti, kun hän kiskaisee tupeen otsalle. Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen olemus kertoo tästä kaiken oleellisen.

– Naisten ei tarvitse pelätä, että vetoketjun väliin jää jotain hyvin arvokasta.

– Naisten ei koskaan tarvitse hävetä sitä, että he ovat fyysisesti liian lyhyitä. Heille on nimittäin keksitty korkokengät. (mitenkähän meidän pitkien käy? )

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.