IRC-Galleria

Voi vittuuu.. Mua väsyttää ihan helvetisti, mutta en voi tappaa Queen of the Damnedia, joten pitää kattoa tää loppuun, ja sitten mun pitäisi vielä katsoa Boogeyman, mutta koska en halua nauraa aivojani pellolle, en voi katsoa sitä. Ja huomenna mun pitäisi olla jo 12 Jäkessä, en yhtään tiedä miten kykenen siihen. Jos mä herään normaalisti klo. 12 jos olen mennyt nukkumaan joskus puolenyön aikoihin, niin miten voin nousta jo paljon aikaisemmin kun olen mennyt nukkumaan joskus aamuyöstä? Se vaan ei ole mahdollista. Pläyh, ja mun pitäisi ostaa huomenna uudet verkkohanskat, koska olen laiskapaska enkä jaksa korjata näitä vanhoja. Ja sitten mun pitäisi kuitenkin jättää rahaa sen verran että saan maksettua Hannelelle sen 5e jonka se lainasi mulle silloin Kornin keikalla, ja sitten mun pitäisi repiä jostain 20e (vai oliko se 25e?), jotta voisin maksaa Hannelelle puolet siitä kornin lipusta. No mutta onhan mulla tilillä rahaa kyllä jonkin verran, mutta ajattelin jos herneet vaikka antaisi itsestään selvemmän merkin, että tiedän onko mun tili sitten velkojen maksun jälkeen totally tyhjä, vai tuleeko sinne lisää rahaa. Mutta jos tulee, ne rahat tulee pahimmassa tapauksessa vasta syksyllä, joten ne ei auta mua mitenkään nyt. Noo, ehkä mä vaan nosta rahat tililtä ja elän tyhjän tilin kanssa. Ei ainakaan tule tehtyä heräteostoksia. Mutta toisaalta tarvitsisin käyttörahaa Tuskaan ja Ruissiin, ja, jos mun tili on tyhjä, en saa mistään rahaa, kun en halua äidiltäkään pyytää. Pitäähän sitä herran jestan omillaan pärjätä kun kerta itse on menossa, ja oma on elämä. No jaa, saa nähdä. Hyrmy, nyt on sentään jo menossa loppukohtaukset tuossa. Kamala puhua yhdestä lempi leffoistaan noin, mutta kun mua väsyttää ihan saatanan paljon. Ja olisin mä voinut jo aikasemmin alottaa katsomaan, mutta kun pikkusisko ja sen kaveri liimautu mun huoneen lattiaan, enkä saanut niitä häädettyä pois. Ja sitten ne pyysi mua sivistämään itseään musiikillisesti, ja se oli oikeesti ihan sika siistiä. Sain näyttää niille Bodomia, ja Lost and Trashed in Helsingin jälkeen Mirjam jopa sanoi "Vitsi toi oli hyvä". Oli aika "vooouuu" fiilis, kun yleensä ne aina nyrpistelee neniään mun musiikeille, ja muutenkin on sellasia O.C teinejä ja kuuntelevat vaan jotain Sunrise mikälieneekään. Ja sain näyttää niille koookoo yön kaikkien muusikoiden kuvia, ja nyt ne jopa vissiin saattavat tunnistaa niitä kun tulee vastaan. Tai edes kuvissa vastaan. Ja loppujen lopuksi sain ne aivopestyä niinkin paljon, että Tiian käski mun näyttää musiikkivideoita ja kuvia. Jeejee. Ja ne kysy onko mulla enempi dvd:eitä näyttää niille. Eli siis siskoani ei ole täysin menetetty (vaikka se luovuttikin kaikki ketjunsa tänään mulle, muutta anygay). Hmm, mitäköhän jaksaisin vielä selittää.. NIIN! Voi kamala, ihan kauheeta. Täällä jokelassa, en ikinä, ikinä, ole kiinnittänyt mitään huomiota naapureihin vaikka kauan ollaan täälläkin aina ravattu. Mutta sitten yksi päivä tosta ohi kulki joku poika jolla oli mustat hiukset, ja katsoin että onpas kivan näkönen, ja se olikin aika tosi kivan näkönen. Ja tänään sainkin tietää että se on -92 O_o Kamalaa, olen täällä kuolannut jotain pientä. Noo, ehkä se ei niin kamalaa ole. Mutta on se vähän outoa silti. Mitäs on sellanen vanhemman näköinen, luulin että se on vähintään -89. Ihmeellistä tää elämä. Mutta ööh, haluan vielä avautua jotain paskaa... Nononono, mitäs keksin.. No vaikka että mä taas tossa yksi päivä jouduin lyömään päätäni seinään ja kiroamaan itseäni. Miksi helvetissä en vaan kykene edes valehtelemaan itselleni sen vertaa että olisin unohtanut ja siirtynyt eteenpäin? Kun toinen näköjään jo on, niin miksen minäkin? Poistin eilen kännykästä saapuneita viestejä, ja siellä sitten osui sellaisia silmään jotka pistivät lähes itkemään. Voi herran jestas, kun vaan osaisi ymmärtää kuinka paljon se sattuu, kun antaa olettaa, mutta loppujen lopuksi ihan mitään sanomatta jättää tällätavoin yksin. Tai no joo, huonosti ilmaistu, antaa ihan väärän kuvan, koska mitään ei edes missään vaiheessa ollut. Mutta ehkä se sitten on just siinä, kun mä jotenkin sain itselleni sellasen kuvan, että voisi ihan hyvin olla, ja että se on vain pienestä kiinni. Mietin silloin lähes koko ajan että mikä helvetti siinä oikein on, kun jos minä tykkään, ja toinenkin (sellaisen kuvan sain, korjaa jos olen väärässä) tykkää, mutta kuitenkaan ei voi sitten enempää olla? toisaalta näin jälkeenpäin katsottunahan se on hyvä ettei mitään enempää koskaan syntynytkään, koska olisi sitten ollut aika helvetin kiva jos se olisi loppunut näin nopeasti, ja ihan ykskaks. Mutta niin, ne viestit. Kun olin jo ehtinyt selittää asian itselleni niin, että olin vain hakenut jotain tunteiden vastakaikua itse rivien välistä, mutta kyllä ne sittenkin oli aika konkreettisia. Selvällä suomenkielellä kirjoitettua. Voi kultarakas pieni, kuinka mä nyt toivonkaan, että jos sanoit niitä asioita vaan koska et halunnut loukata, niin olisit vain sanonut asiat suoraan niinkuin ne olivat. Enemmän se loukkaa näin. Ensinnäkin mulla on vitun pelle olo, kun tässäkin saan tälläsen ison shown aikaan niin pienestä asiasta, mutta hei, kun se on mulle enemmän kuin pieni asia. Koittakaas nyt jo käsittää. Ja sitäpaitsi, mulla on ollut tasan kaksi säätö systeemiä, tai edes jotain sen variaatioita. Molempien kanssa kävi lähes prikulleen samanlailla. Ensin on sellainen "juueijuueijuu" systeemi, sitten kun oikeasti olen varma siitä mitä itse tunnen, niin sitten se onkin jo ohitse. Olenko mä jotenkin vajaa näissä asioissa, vai missä on vika? Ehkä mä vaan etsin jostain nätin pyssyn ja ammun pääni pirstaleiksi. Sellainen kaunis kuolema. Hei tänkin vaihtoehdon mä olen miettinyt. Ja jos sitä oikein haluaa romantisoida, ja muuta paskaa, niin se menisi näin:
Vuokraa Venetsiasta huoneiston ihan veden rajasta, niin että aallot lyö ikkunaan. Istuu siellä kynttilän valossa muutamia päiviä runoillen ja kirjoittaen. Viiniä ja tupakkaa. Lopulta kirjoittaa oikein angstisen itsemurhviestin tuhkalla lattialaattoihin, ja ampuu itsensä.
Mutta realistisempaa on se, että pukeutuu ohuisiin vaatteisiin, vaikka valkoinen kokomekko, menee talvella johonkin kauniiseen korpimetsään kamalassa pakkasessa. Ja sitten kanssa meneekin niin korpeen ettei kukaan ymmärrä etsiä sua sieltä. Sitten syö unilääkkeitä, ja ziu, paleltumiskuolema on taattu. Se olisi kanssa aika kaunis kuolema. Mytta joo, en mä halua koko maailmalle kertoa mun suunnitelmia. Angstaan yksinäni ja leikin masentunutta runoilijaa. Hahaa. Tiätkö, musta tuntuu ettei kukaan ikinä pääse tänne asti, tää näyttääkin sellaselta hirmu tekstiltä täynnä kirjotusvirheitä ja ilman kappalejakoja. Noo, ihan hyvä se kai vaan on, ehkä on parempi että pidän nää ajatukseni ihan ominani. Mutta jos joku oikeasti lukee loppuun asti, niin kirjottaa jonkun merkin, sitten tiedän voinko rauhassa jatkaa paskan jauhamista yö myöhään, vai pitääkö mun varoa mitä sanon täällä. Oikeesti dudet, mä haluan tietää. Musta tuntuu että aivot sanoo aikalailla piipippiip. Mutta mä en jaksa välittää. haluan vielä kirjoittaa. Mutta en oikein tiedä mistä. Ai joo, jos teillä on jotain uni ongelmia, tai siis että ette nukahda, niin suudelkaa kuusi tuntia, niin alkaa vähän jo väsyttää. Se on aika rankkaa. Nyt, väli tallennus. Noin. Midäs nyt. Hmmm.. No musta tuntuu että pitäisi tää peti siirtää takaisin tuonne mihin se kuuluu ja laittaa kone pois, ja siivota tässä vähän muutenkin, mutta ei jaksa. Ja ai niin, mun piti brokenkin luka vielä kerran ennen nukkumaan menoa. Lukekaa tekin hei, se on hyvä. Juu on. Ja mä en ole päässyt puhumaan näitten mun omien tyyppien kanssa ollenkaan, kun koko ajan on joku muu kuulemassa. En mä halua ihan sekopäiseltä muiden silmiin vaikuttaa. Mutta alkaa olla jo hankalaa, kun nää koko ajan haluaisivat keskustella. Mutta ehkä mä siksi kirjotan, kun en ole päässyt keskustelemaan. Pää räjähtää. Mä toivon että kaikki löyutäisi omat ystävänsä, ne joita kukaan muu ei kuule ja näe. Ne auttavat oikeasti, varsinkin tällaisia ihmisiä kuin mua, jotka eivät osaa puhua kelleen. Kun nää tyypit oikeesti kuuntelee, vaikka ne onkin välillä tosi kusipäitä ja joskus pitävät mykkäkoulua, mutta silti, ne ei loukkaa ja jätä lopullisesti yksin. Se on aika jees juttu se. Mutta, en nyt edes halua lukea läpi mitä olen tähän kirjoittanut, joten toivon mukaan tää on täyttä putki sontaa, eikä sillä sitten enempää väliä. Tuntuu kuin olisin kännissä. Ja tallulah saa mut nykyään itkemään. 1.6, silloin se sai mut ekan kerran itkemään, ja vieläpä koulussa. Onneksi siellä ei ollut paljon tyyppejä paikalla. Mutta niin, menen nyt, ja jätän teidät rauhaan. Nähdään joskus, öitä.