Tänään työpäivä alkoi melko rauhallisesti täällä kauhavalla.
Luulin että päivästä muodostuisi taas yksi tappavantylsä odottelupäivä. Toisin kävi.
Tappavaksi se oli muodostua, mutta ei tylsyyden takia.
Ne ketkä eivät asiasta ole vielä kuulleet, voivat lukea täältä:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200810308514570_uu.shtml
http://lotta.yle.fi/rswebvsa.nsf/sivut/uutisaihe?opendocument&pageid=Content103237EEE5F
http://lotta.yle.fi/rswebvsa.nsf/sivut/uutisaihe?opendocument&pageid=Content131502DCD07
Molemmat miehet selvisivät siis hengissä ja vaikka heistä toinen, sillalta törmäyksen voimasta
alas lentänyt mies törmäsi neljän(4)metrin pudotuksen jälkeen pää edellä kallioon ja oli melko lohduttoman näköinen poistuessaan työmaalta jatkohoitoon, ei huumori silti ollut mieheltä hävinnyt. Hän totesikin ennen auton ovien sulkeutumista: "Tuleepahan ainakin vähän pidempi loma nyt!" ja yritti virnistää päälle, mutta pahoin turvonneet kasvot peittivät melko tehokkaasti tuon ilmeen...
Lopulta, kuten arvata saattaa, kaiken tapahtuneen jälkeen työmään täytti runsaslukuinen määrä erilaista tutkiaa ja ihmetteliää. Mittailtiin asioita ja etäisyyksiä, kyseltiin tyhmiä ja vaikutettin fiksuilta. Pian minulle selvisi, että paikalle oli vielä ilmestynyt Psykologi ja terapeutti kyselemään vielä tyhmempiä. Tässä vaiheessa "jeesustelu"mittarini pomppasi taas tappiinsa. Ei sitä sotienkaan jälkeen tietääkseni kyselty ihmisiltä, että kuinka sinä nyt koet tämän kaiken, syyllistätkö itseäsi tapahtuneesta, ym potaskaa, jokaiselta samalla tantereella taistelleelta. Elämä on joskus ylämäkeä ja joskus alamäkeä. Se on joskus karua, mutta se kuuluu elämään ja aina näistä oppii!
Niin tai näin, mutta tulipahan todistettua, ettei noilla "kallonkutistajilla" ole huumorintajua!
Minulle kun sanottiin, että "tässä olisi nyt psykologi ja terapeutti paikalla, jolle saa purkaa ajatuksia, vihaa ja ahdistusta." Johon minä totesin: "Olette kuulkaa pahasti ja vieläpä useemman vuoden myöhässä. Ette te tätä päätä enää selvitä" koputtaen samalla omaa ohimoa. Kummaltakaan näistä "ammattiauttajista" ei edes hymyä irronnut. Päinvastoin. Sain vain vihaisia mulkoiluja. Edes selitykseni siitä, kuinka lapset usein käsittelevät ongelmia huumorin avulla, ei saanut heitä ymmärtämään huumoriani... Ihme tyyppejä!
Onneksi kaikki ovat kuitenkin hengissä ja onneksi en itse ollut juuri tuolloin tuon sillan päällä.
(Ei muuten, mutta kuvitelkaa sitä romun määrää, kun Bendoliino-raukka olisi rypistynyt ihmiskone-Jannen jalkoihin...)(((pitäkää edelleen mielessä, että lapsi siis usein käsittelee vaikeita asiota huumorin avulla)))
Nooh, leikki leikkinä, mutta jos hetki ollaan tosissaan, niin huomenna saa minun puolestani olla vaikka kuinka tylsä päivä. Minä en ainakaan valita. Pikaisia paranemisia jätkille!
Edit.
Säälittävintä tässä kaikessa lienee minun osaltani se, että koko päivän aikana puhelimeni soi tasan yhden kerran asian takia. Ketään muu kaverini, tuttavani tai omaiseni ei ilmeisesti seuraa uutisia tai sitten minusta ei vaan välitetä... Työkaverillani Pekillä sen sijaan puhelin on soinut koko päivän, kun huolestuneet kaverit ovat kyselleet miehen perään ja Peki on kuitenkin töissä noin tunnin ajomatkan päässä täältä Kauhavalta, eli Seinäjoella! PERKKELE!