IRC-Galleria

"Alkaa Peellä loppuu Aalla hienoo olla pohjanmaalla..." Näin laulaa bändi nimeltään Klamydia. Ja kuluneen viikon aikana niin olen laulanut minäkin!

Aina kun jokin vastoinkäyminen töissä on koetellut sietorajojani, HUUTOLAULAN tuon kyseisen kohdan niin kovaa kuin ikinä jaksan. On siinä riittänyt härmäläisillä ihmettelemistä!

Torstaina sain puhelun maailman toiseksi vittumaisimmalta mieheltä. Firmamme eräältä pomolta, jota olen joskus aikaisemmissa merkinnöissäni nimittänyt natzipääliköksi. Hän antoi minulle määräyksen että minun on vietävä hänen runneltu sotavaununsa (työauto) perjantaina mennessäni Riihimäkeen. Poijaat olivat sitten Seinäjoen työmaalla peruuttaneet pyöräkoneella siitä yli. Kuuleman mukaan vieläpä vahingossa.

No ei muuta kuin rankan ja kuluttaneen työviikon päätteeksi koukkaamme duunikavereiden kanssa kotimatkallamme Seinäjoen kautta. Siellähän se "sotavaunu" odottaa kuorma-auton lavalle teljettynä, "hieman" säälittävän oloisena. Hyvää ja tasaista työtä ovat pojat pyöräkoneella tehneet!

Tarkistettuani hieman arvelluttavan sidonnan, joka on siis valmiiksi tehty, totean että olen liian väsynyt, laiska ja saamaton siihen että muuttaisin sidontaa omasta mielestäni paremmaksi. Joten minä kuorkin puikkoihin ja duunikaverit perään saapumallamme pakettiautolla.

Riihimäen aakkosaseman näkyessä horisontissa tulee voittaja fiilis. Alkaa Hoolla loppuu Aalla hienoo olla himassa! Rankan viikon jälkeen tuntuu kotiin paluu extra hienolta ja edes kuorkin lavalla koko matkan pyörinyt, huonosti kiinnitetty "sotavaunu" ei ole saanut minua pysäyttämään koko kotiintulomatkana! Sitä se on kun ei jännitä!

Ja kun "sotavaunu" pysyy vielä sen Riihimäen tiukan E-rampin kyydissä, saan jättää auton hallin pihaan ja sujauttaa tuntilaput postilaatikosta sisään. Mietin itsekseni että olen varmasti ansainnut joka ikisen centin joka tuon lapun ansiosta minun tililleni ensi perjantaina kilahtaa! Nyt kotiin, pesulle ja sen jälkeen kavereiden kanssa veneellä Vanajan selälle kellumaan ja rauhoittumaan!

Maanantaina oli taas pitkästä aikaa pakata se iso reppu ja lähteä maailmalle. Oli vierähtänyt jo hetki siitä kun viimeksi olin ollut reissuhommissa ja nyt kun elämäntilanteeni suorastaan huusi jotain vaihtelua, uutta maisemaa, ei tämäkään keikka olisi voinut itseään paremmin ajoittaa..

Uusi työmaamme kaukana kotoa sijoittuu Seinäjoki-Oulu väliselle rata osuudelle ja siksipä majoittumisemme oli katsottu aiheelliseksi järjestää Kauhavalle. Kauhava. Paikka joka on kertojallenne tullut tutuksi joitakin vuosia sitten. Erityisesti siellä siatseva Ammattikorkeakoulu ja sen Y-kubinakin tunnettu "yökerho" on tullut tutuksi ja siksipä olikin ironista että juuri kyseisen koulun opiskelia asuntolan sängyn viereen oli tämänkin peikon määrä tiputtaa se iso reppunsa. Tässä sitä nyt maataan toista päivää opiskelia asuntolan soluasunnossa kera kolmen muun peikon.

Eilen kun olimme ensin tutustuneet 20m päässä asuntolasta siatsevaan y-klubin terassiin, otimme auton alle ja lähdimme tutustumaan lähi kyliin ja pitäjiin. Matkan taittuessa, maisemia ja nähtävyyksiä katsellessa, mietin hiljaa itsekseni niitä ihmisiä jotka kulkevat koko elämänsä töihin Nurmijärveltä Helsinkiin. Vietettyään kahdeksan tuntia pienessä sermi helvetissä, matka takaisin kotiin samaa moottoritietä voi alkaa. Itse en tuollaista kestäisi sillä vaikka näissä reissuhommissa on omat huonotkin puolensa, on näissä vaan omat, ahh niin ihanat ja upeat puolensakkin. Asiat näkee taas aivan eri vallossa kun saa vähän etäisyyttä ja eri näkökulmaa ihan kaikkeen.

Kierreltyämme aikamme oli palata Kauhavalle. Vielä nukkumaan menoa venyttäessäni mietin elämän järjettömyyttä ja sitä kuinka paljon sitä jäisikään näkemättä jos ei näitä hommia tekisi. Toki sitä voisi lomalla sitten aina "pyöriä" mutta jotenkin se ei olisi sama. Eikä sitä kerkeäisi kuitenkaan kaikkialle.

Tänään päivä menikin sitten töiden tehokkaasti täyttäessä vuorokauden sallimat ja antamat tunnit. Silti tuntui että aika lensi siivillä. Sitä ei edes huomannu kuinka kello näyttikin jo puoli paljon. Tänään näin. Saa nähdä miten huomena mutta sen tiedän että huominen ei ainakaan ole samanlainen. Ja siiitä minä pidän.

Nyt kun istun tässä lentävän peikkomobiilin (työauton) takapenkillä matkalla öiseen työvuoroon mietin viime aikoja.

Viimeajat on tuntunut siltä että elämä potkii päähän sillä isolla saappaalla ja oikeon vielä vauhdin kanssa. On tapahtunut paljon isojakin asioita lyhyessä ajassa. Ja se on vetänyt nöyrän mutta komean kertojanne vakavaksi. Kuin pienenä kruununa kaikelle muulle huomasin eilen autoni etukumit tyhjiksi. Tosin, aavistuksen liian myöhään.

Ajoin kerrostaloni pihasta pois ja osuin ensimmäiseen routakuoppaan jolloin raju rysäys säesti ilmoille suusta kantautunutta huutoani. -Mitä vittua?
Auto sivuun ja katsomaan. Molemmat etukumit olivat tyhjät ja apukuskin puoleinen vanne muistutti rikkinäistä kananmunaa. Ollen täysin käyttökelvoton. Ei terve.
Asiaa tutkittuamme totesimme että joku on käynyt laskemassa parkkipaikalla seisoneesta autostani renkaat tyhjiksi, koska nyt niissä pysyy ilma aivan entiseen malliin.

Noh, tukulla rahaahan saa uusia vanteita mutta silti. On se vaan mukava että joku viitsii tälläisen tehdä. Jäynä se on tämäkin. Tosin kalliimman puoleinen sellainen. Sitä en tiedä onko ilkivallan tekiällä minua vai minun autoani vastaan jotain, mutta silläpä ei ole minulle väliä. Toivottavasti en saa tietooni kuka tälläisen tempauksen on tehnyt koska jos saan sen selville voitte olla varmoja ettei asia jää tähän...
Perkele!

Lauantaina jatkunut Riihmäki Rock sai jäädä sillä suuntasin jo aamu seitsämältä kaverini huolella, hyvin ja hyvin huolella suunniteltuihin polttareihin.

Aamusta asti kumosimme juomia kurkkuumme ja katselimme kuinka päivänsankari suoritti erilaisia, toinen toistaan hauskempia tehtäviä pitkin eteläsuomea. Mm. Kauppakeskus häiriköinnin ja vartioiden moitteista selvittyämme juhlakalumme sai eksoottisen tankotanssi tunnin. Voi sitä kissamaisuutta ja erotiikkaa jonka "börje" huoneeseen välitti Borat-tyyppisessä uima-asussaan joka ei juuri jättänyt mitn arvailujen varaan.

Lopulta ryhmämme selvisi Helsinkiin jossa "Börjeä" kiusattiin mm. samalle päivälle osuneeseen sateenkaari kulkueeseen hänet soluttamalla, edelleen samassa uima-asussa...

Kaiken tuon ja monen muun sekoilun jälkeen alkoi se sankarin mielestä mieluisampi ohjelma. Siinä juhlakalu sai mm. kokeilla 49er kilpapurjehdus venettä yhdessä suomen huippuja edustaneen purjehtian kanssa. Sitten syötiin ja saunottiin. Kehuttiin toisiamme ja haukuimme muita. Niitä vähäosaisia, vähemmän rikkaita, rumia ja juntteja tuttujamme...

Loppuilta menikin sitten eri ravintoloita kiertäessä ennekuin matkamme takaisin Riihmäkeen alkoi.

Tänään sitten nukuin pitkään ja muutenkin olo on ollut normaalia suhteettomasti rauhallisempi. Väsyttää ja hikoiluttaa. Lopetankin kertomuksen ja menen hikoilemaan itseni uneen seuraavan lainauksen saattelemana:
"Kännissä ja kihloissa on kiva olla. Krapulassa ja naimisissa paskamainen!"

Kaikkea hyvää "Börjelle" ja hänen tulevalle vaimolleen avioliiton onnelliseen satamaan!"

Kuulin viikolla Cosmopolitan lehdessä olleesta tutkimuksesta jossa, jälleen kerran lokeroitiin eli kategoroitiin ihmisiä heidän ulkoasunsa perusteella.

Kuulemma lehdessä todettiin että mies joka käyttää t-paitaa jossa lukee "I am the afterparty", hakee seuraa vaan yhden illan juttua ajatellen?

Siis MITÄ VIDDUA?
Tässä se taas nähdään yleistäminen on syvältä. Tai sitten poikkeus, tässä tapauksessa minä, vahvistaa säännön!

Harkitsenkin parhaillaan oikeustoimia kyseistä lehteä ja jutun kirjoittaajaa vastaan. Nyt vaan pitäisi ostaa kyseinen lehti, josta voisin tarkistaa kertomuksen paikkansa pitävyyden ja jutun kirjoittajan nimen! On vain enää yksi ongelma. Kiinnostaa sen verran että jaksan loukkaantua tuosta yleistyksestä mutta ei niin paljoa että ostaisin sen takia tuollaista lehteä.

Oli vaan pakko mainita... X)

On perjantai. Juhannusaatto. Kello n. 17.58 kun johtotähteni moottori käynnistyy Hämeenlinnan takana siatsevan mökin pihasta. Kytkiessäni peruutus vaihteen katson hiljalleen humaltuvaa ryhmää joka minulle heiluttaa kun peruutan pois pihasta. Kytkiessäni ykkös vaihteen mietin itsekseni ääneen, "kaipa sitä vois juhannuksen muutenkin kun töissä viettää!" ja nostan kytkintä.

Matkalla työmaalle vitutukseni alkaa kohota, ikäänkuin jokainen taakse jäävä kaupunki ja kylä toimisi kertoimena vitutukselleni. On se vaan hienoa olla töissä Juhannuksena!

Vitutuksen maximitason saavutettuani ja suupieleni melkein roikkuessa auton lattialla, olenkin jo melkein työmaalla. Siellä törmään tuttuun näkyyn. Samat saakelin sekopäät kun yleensä. Ensmmäistä kertaa tänään kasvoiltani voi nyt havaita hymyn. Töiden päästessä kunnolla käyntiin vitutus on hävinnyt mielestä. Ei tässä nyt kerkeä vituttamaan.

Kielivyönalla painetaan hommia, vuorokausikin ehtii vaihtua ja lauantai aamuyö on saapunut, ennenkuin uusi vaihde alkaa hahmottua sepelipohjalle. Tunnit juosevat ja välillä tulee vettä kun sieltä kuuluisasta Esterin takapuolesta! Ensimmäisen kerran on aikaa seisahtua syömään eväitä hetkeksi kun kiskopyöräkaivinkone alkaa täyttää sepelillä valmiin vaihteen pöllivälejä.
Siinä ei kauaa nokka tuhise ja puuhailua riittää vielä joten eikun takaisin hommiin.

Lauantai iltapäivän kotimatka sujuukin sitten odotetulla tavalla. Luomet "puolitangossa" ajellen. Onneksi olen liikkeellä firman kuorma-autolla jos sattuisi käymään niin että luomi painuisi kokonaan kiinni niin ainakin muutamat tiellä liikkuvat henkilöautot saattaisivat pehmentää törmäystäni.

Hallille päästyäni hyppään takaisin omaan autooni ja kaasutan villisti suditellen hallin pihasta, läpi kaupungin, aina parkkipaikalleni asti. Parkkipaikalta juoksen sisälle asuntooni jossa tiputan vaatteet eteiseen. Käännään suihkun hanan kylmälle ja juoksen hana alla hetken ympyrää, sotkien välillä itseeni hieman saippuaa. Vaatteet päälle, edellisenä päivänä pakkaamani reppu olkapäälle ja pikamarssia autolle. Autolla sitten villisti suditellen kohti Hämeenlinnaa ja sen takana siatsevaa mökkiä. Matkalla yritin pysytellä hereillä kuuntelemalla uutta, loistavaa Disturbed albumia KOHTUULLISELLA ÄÄNENVOIMAKKUUDELLA!!!Tämä yhdistettynä apposen avoimina olleisiin ikkunoihin olikin toimiva kompinaatio ja pysyin hereillä, juuri ja juuri mökille asti.

Lauantai. Juhannuspäivä. Klo. n. 17.39 kaarran mersullani takaisin mökin pihaan. Takana 24h töitä. Yritän hymyillä mutten jaksa. Nousen autosta ja kävelen laituriterassille muiden seuraan. Tilannetta hetken (vajaan tunnin) seurattuani totean, että omat juttuni alkavat olla sekavempia kuin muiden ihmisten yhteensä ja hehän tässä ovat ryypänneet, joten päätän painua hetkeksi nukkumaan. Takana on kuitenkin jo 32h valvomista joista 24h meni töissä. Saanen siis anteeksi.

Puolitoista (1.5) tuntia myöhemmin olen kuin uusi mies. Jutut edelleen sekavia mutta nyt edes sillälailla minulle normaalilla tavalla. Huomaan että siskoni miesystävineen ja isäni on myös löytänyt tiensä mökille! Hienoa! Alkoholiin en uskalla koskea koska tiedän että ensimmäisen kaljan jälkeen luomi painuisi kiinni vainka kuinka vastustelisi. Sen verran vielä väsytti.

Hauskaa pidettiin, aina aamuyöhön asti. Allekirjoittanutkin jaksoi hillua aina aamu neljään kunnes uni vei ja mies vikisi.

Sunnutaina herätessäni mietin itsekseni että on sitä huonompiakin juhannuksia kyllä nähty. Plus että tästä juhannuksesta kun saikin vähän rahaa eikä sitä juuri mennyt, niinkuin yleensä. Ihan kelpo juhannus kaikenkaikkiaan siis!

Mutta siltikään en ole kyllä ensivuoden jussiksi pyytänyt töitä! Ainakaan vielä... X)

Juhannus. Tuo kesän joulu.
Toisille se tarkoittaa rentoutumista ja irtautumista arjesta. Syödään, juodaan, sanunotaan, biletetään... Kuka missäkin ja kukin tavallaan sen viettää.

Minä sen siaan olen Juhannuksena töissä. Vaikka asiasta ilmoitettiin jo monta kuukautta sitten, ei sitä paatunutkaan työnarkomaani noin vain niele. Hammasta purren lähden perjantai iltana kohti Kylmäkoskea ja siellä siatsevaa Kiimasuon rata-oikaisua.

Yön aikana olisi tarkoitus asentaa suomen rautatieverkostoon kaksi vaihdetta lisää. Kaiken mennessä hyvin lauantaina klo.15 on rata jälleen liikennöitävässä kunnossa ja henkilöliikenne voi palautua normaaliksi.

Ainoa asia joka lohduttaa tämän rataketun synkkää mieltä on se rahallinen korvaus joka meille tuosta yön raadannasta suodaan. Eihän sillä nyt kuuhun mennä mutta kun työ on kuitenkin pakko tehdä, niin pakkohan siitä on myös kaivaa esille ne pienet, positiiviset asiat.

Tämän viikon aikana olenkin miettinyt että olenkohan ahkera, niinkuin luulisin? Vaiko vain ahne? Tänään ilmestynyt "palkkanauha" sai minut miettimään tuota kysymystä uudelleen. "Maksetaan" kohdan alla lymyilevä lukema kun sai ensin hymyn nousemaan huulilleni ja siitä edelleen muuntautumaan virnistykseksi. Olen siis ahne!

Sen jälkeen satun katsomaan kohtaa jossa lukee tuntipalkka ja heti perään silmäni löytävät kohdan jossa lukee "työtunnit". Tässä kohtaa ilme palautuu normaaliksi. Olen siis ahkera.

Niin tai näin. Hyvää jussia sulle ja työn iloa mulle.

Herään herätyskellon pirinään kellon näyttäessä 03.15. Takana on ruhtinaalliset kolme (3) tuntia (h) lepoa joka unenakin tunnetaan.
Tokkurassa painelen vessan peilikaapille, otan sieltä hammasharjan ja seuraava muistikuva on kun seison jääkaapilla, hammasharja kädessä. Mitähän sitä pitikään tehdä? Hammasharja takaisin peilikaappiin, marssi takaisin jääkaapillle ja aamiaisleipiä tekemään. Leivät naamaan ja vasta sen jälkeen hammasharja suuhun. Hammastahnan vaahto valuu vielä suupielistä kun kiirehdin ulos asunnosta, pihalla odottavaan autoon.

Työmaalle tullaan n. klo. 04.46.
Olo on väsynyt ja vihainen. Hyppään koneeseen ja lähden suorittamaan telamarssia uuteen työpisteeseen. Matkalla torkahtelen aina pitkillä suorilla, heräten kuitenkin aina karvaa ennen kuin olen osua joko kaiteeseen, ajoneuvoon tai kallioseinämään. Vituttaa ja näyttää muutenkin lupaavalta!

Nyt pitäisi nousta kallion päälle keikkumaan. Selvinpäinkin sangen pelottavaa hommaa ja kun kännissä ei saa töissä olla niin vanhana extreme-urheiliana suoritankin työn siis toinen silmä kiinni ja toisen annan muljahdella kiinni aika ajoin... Väsyttää ja vituttaa. Ensimmäinen kauhan isku maahan ja pyörittäjän moottorin suoja kolahtaa kalliolle. Perkele! Osat talteen ja takaisin töihin. Tämän jalkeen ruokatuntiin asti selvitäänkin niin pienin vahingoin että niistä ei kannata nyt edes mainita. Silti väsyttää ja vituttaa.

Ruokatunnille poistuessani huomaan sitten pudottaneeni ison kalliolohkareen erään muovisen rumpuputken päälle, tuhoten sen täysin. Perkele! Vituttaa ja väsyttää.

Syötyäni tunnen saaneeni uutta virtaa. Silti vituttaa ja väsyttää.
Työmaalle palatessa menen siirtämään tuhoamani putken päällä edelleen lepäävää lohkaretta, vahva kun olen, tietysti käsin! Tästä taas seuraa että käteni jää luisuvan lohkareen alle ja pikkurillistäni lähtee peukalonpään kokoinen pala. (minäkään en tiennyt sen olevan mahdollista) Verta valuvan sormeni kanssa kapuan kalliolle. Koneessa kun pitäisi olla paperia. Sateen kastelema kallion rinne osoittautuu yllättävän liukkaaksi sillä liukastun ja lyön pääni kallioon. Nousen ylös ja tajuan verta valuvan nyt myös nenästäni. Perkele että vituttaa ja väsyttää.

Lopulta pääsen koneelle ja löydän kaipaamaani paperia. Ihan yhden kokonaisen paperinenäliinan. Vituttaa ja väsyttää. Sattuukin vähän mutta sen verran vahva vitutus on nyt päällä ettei kipua pysty yksinkertaisesti ajattelemaan.

Loppupäiväksi sammutan sitten radion ja pistän puhelimestani soimaan tunnelmaa nostavia kappaleita kuten: Ismo Alangon - Vittu kun vituttaa ja Timo Rautiaisen - Kansalaispoliisi. Väsyttää ja tunnelman jo tiedätkin.

Nyt olen viimein kotona ja arvaappa mitä? VÄSYTTÄÄ, VITUTTAA ja sormeen SATTUU!!!!
Niinpä päätinkin nyt vetää levyllisen Buranaa, painua niin syvälle sänkyyn että vaikka patjan poistaisi ei minua löytyisi. Peiton vedän niin syvälle korviin ettei mikään häiritse untani ja haistatan paskat koko maailmalle. Perkele!

-"Ei mua jännitä! Mua ei jännitä ku kaks kertaa elämässä. Ensimmäinen kerta oli sillon ku synnyin ja sillonki vaan hetken..." Siinä on lause joka on muodostunut tavaramerkikseni vuosien saatossa. Se kun tuntuu sopivan melkein joka tilanteeseen.

Yleensä kun olen tämän sanonut, keskustelun toinen osapuoli kysyy minulta: -koska se toinen kerta sitten oli?
Tähän vastaus kuuluu: -"EI OO VIEL TULLU!"

Tänään oli kuitenkin sellainen päivä että vaikka miehisyyteni estää minua tuntemasta pelkoa, on pakko myöntää että kalpeaksi valahti tämänkin miehen naama. Tänään kun alkoi kaksi (2) viikkoa kestävä työrupeama moottoritietyömaalla. Alleni annettiin kaivinkone ja 30-40metriä tyhjää. Oli siinä ihmettelemistä! Tämä uusi moottoritie kun on louhittu osittain kallion sisään, tunneleiksi ja osa tiepohjasta on louhittu siten että tie kulkee keskeltä kalliota, halkoen kallion kahtia. Tietä reunustaa siis pystysuorat kallioseinämät. Noiden kallioseinämien päällä nöyrä kertojanne viettää seuraavat kaksi viikkoa tasapainoillen kuin nuoralla tanssia.

Tehtäväni on putsata seinämän reunalta kaikki irtokivet jotta ne eivät sitten moottoritien avauduttua tipu niskaasi vaan voit turvallisin mielin ajaa marraskuusta alkaen moottoritietä kohti Turkua. (tai jos olet keskiverto ihmistä älykkäämpi, pois Turusta.)

Tänään oli kaksi sellaista tilannetta joissa sydänvikainen olisi syönyt purkillisen "nitroja", purkin ja pakkausselosteen vielä siihen päälle. Mutta tässä sitä vielä ollaan. Toistaiseksi. Jos kuitenkin käy niin että koneen ikkunoista näkyvä 40metrin pudotus ilmestyy jostain syystä alleni, haluan muistuttaa kaikkia ystäviä, tuttavia, kavereita, rakkaita, että vaikka en sitä aina sano, olette kaikki tärkeitä.

Ja jos sen jälkeen en palaa tänne siitä kirjoittamaan, silloin sinäkin tiedät koska minua jännitti sen toisen kerran...

On melkein puoliyö kun kaarran kerrostaloni parkkipaikalle. Nousen autosta ja lähden kävelemään kohti rappua. Matkalla silmiini osuu tuttu hopean värinen auto ja sen raollaan oleva ovi.

Otan askeleen kohti autoa ja huomaan oven raosta roikkuvan jotain kiiltävää. Näyttää melkein vyön soljelta. Nostan katseeni oven alareunasta aina sivulasiin asti. Sivulasista pystyn juuri ja juuri erottamaan tumman hahmon. Pian hahmo autossa havaitsee minut ja niin minua tuijottaakin nyt kaksi valkoista silmämunaa.

Aavistuksen hämmentyneenä kysynkin tuolta hahmolta että: -"Mitähän se herra mahtaa puuhailla?"
Vastaukseksi saan kysymyksen: -"Onks tää sun auto"?
Vaikka auto ei minun ollutkaan, tunnen auton omistajan niin hyvin että tässä tilanteessa uskallan sanoa auton olevan minun.
-"Älä ny?" Sanoo ääni autosta. -"totaa.... mä vaan venailen mun kaveria. Se lähti käymään tos sisällä. Se kyllä väitti et tää on sen auto."
-"Vai niin se väitti..." totean närkästyneenä. On aika soittaa Poliisit paikalle.
Tässä vaiheessa tuo tumma hahmokin päättää lopulta nousta autosta. Vedän keuhkot täyteen ilmaa, levitän hartoita kuin variksen poika keväällä ja jään odottamaan vastapuolen seuraavaa siirtoa...

Hämmästyksekseni huomaan että tuo autosta noussut hahmo on noin 20-25vuotias jantteri. Ulkoisesti ei mitenkään poikkeava, ihan niinkuin kuka tahansa meistä. Yhden asian kuitenkin huomaan. Mies on selvästi vetänyt jotain muutakin kuin pulkkaa ja nauttinut muutakin kuin kansalaisluottamusta! Sen verran on hänen katseensa lasittunut ja jutut sekavia.

Huomaan myös ettei mies yritä edes tehdä vastarintaa vaan jää kiltisti odottamaan virkavaltaa kanssani ja hyvä niin. Vaikka pieni painiottelu ja/tai päähänlyöntikilpailu piristäisikin iltaa mukavasti, on parempi ettei siihen tarvitse nyt mennä. Sen verran reilusti mies kuitenkin oli jossain aineissa että näinköhän se olisi edes ymmärtänyt kipua. Kova poika se oli silti keksimään tarinoita siitä miten ja miksi hän oli autoon päätynyt.

Poliisinkin jo selvitessä paikalle mies pysyy edelleen rauhallisena. Poliisi tekeekin työnsä ja kerää kohtuullisen määrään erinäisiä ambulleja, pillereitä ja pastilleja kyseisen kaverin taskuista. Autosta sen sijaan on yritetty anastaa cd-soitinta ja mitä ilmeisemmin sitä on yritetty käynnistää.

-"Hyvään aikaan osasit sitä häiritä!" sanoo poliisi minulle virnistäen, samalla kun hän painaa käsiruadat jantterin ranteisiin.

Hetken todisteita kerättyään virkavaltakin häviää yöhön. Samoin teen minäkin.

Mutta jos kuitenkin suunnittelet jotain rikollista... Muista ensin kysyä itseltäsi yhtä asiaa!
Tunnetko itsesi onnekkaaksi ja onko Janne jo nukkumassa?