IRC-Galleria

Onko mitään tyhmempää?

Seison kaatosateessa, läpimärkänä ja KASTELEN SEPELIÄ !!?!
Noh, saman rahan tästä saa. Joten jos joku tilaa minut paloautolla kastelemaan sepeliä, ettei se pölise, vaikka sataa kaatamalla. Niin minä poikahan se seison letkukädessä vettä suihkuttaen vaikka taivaalta tulisi"ämmiä äkeet selässä"...

"EI SE JANNE TYHMÄ OLE VAIKKA SE SATEESSA SEISOO..."

On maanantai aamu.
Päivämäärä: 13.08.07
Kellon osoittaessa noin 08.37 ja puoli.

Todellisuus lyö isolla nuijallaan takaraivooni kuin vihainen ratamies lapiolla. Viikonloppuna ku pitäisi lähteä ajamaan Turunsaaristoon ja se yksi ainoa komponentti pyörästä joka ei juurikaan rasitu (jokainen päätelköön itse miksi), eli etupyörä, pitäisi korvata uudella. Vaikka kyllähän se vanhakin hyvin on palvellut... Siitäkun vaan on tullut hieman sileä. Toisaalta, sehän luokitellaan silloin slicksiksi ja niillähän ne isotpojatkin ajaa tuolla televisiossa. Kuitenkin, selityksen kelpaamattomuus paikalliselle lainvalvojalle ja se tosi seikka että syksy ja sen mukanaan tuomat sateet ja kylmä ilma liukastavat maamme päällystetiestöä, saivat aikaan sen, että tilasin paikallisesta rengasliikkeestä uuden taka- ja eturenkaan. Eturengas laitettaisiin heti alle ja takarengas vaihdetaan sitten kun kudokset paljastavat itsensä kumikerroksen alta. Tuosta alla pyörivässä, sulamisreaktioita toisinaan osoittavassa, rahallisesti arvokkaassa mustassa donitsissa jolla voi piirrellä jänniä kuvia asfalttiin ja jota tiukkapipomotoristit kutsuvat takarenkaaksi.


Perjantai 17.08.07
Herätyskellon helvetillinen pirinä estaa minua jatkamasta hyvin alkanutta matkaani unimaassa ja tempaa minut karuun ja kylmään todellisuuteen. Tajuan että uudesta renkaasta ei ole kuulunut mitään. Näinköhän tuota rinkulaa saadaan viikonlopuksi alle ja näinköhän jää reissu minulta väliin. noh en vaivu epätoivoon aivan vielä. Vaikka lähellä se on.
Klo. 10.00 puhelimeni soi ja sieltä kerrotaan renkaani saapuneen. huoh!
Soitto reissun organisaattorille että mukana ollaan.

Lauantai 18.08.07.
Kello noin 05.51

Saan nuutuneen itseni ylös sängystä ja riennän pakkaamaan tavaroita, hampaita samalla pesten. Reppuun sujahtaa sadeasu, toiset ajohousut, toiset ajokengät ja kirkas visiiri pimeän varalle. Tässä vaiheessa ovat molemmat silmäni jo auenneet ja voin helpotuksekseni havaita ettei se olekkaan wc-harja jolla hammas pyykkiäni suoritin. Vaan makuaistejani kutkutellut maku taitaa johtua eilis iltana syömästäni punasipulista.
Sitten pyörä tallista ja maltillinen ajo karavaanille.
(paikallinen huoltamo johon motoristit ja toki muukin kansa kerääntyy parveilemaan ja puhumaan p[ot]askaa)
Tässä vaiheessa klo oli noin 06.32
Tästä viisi (5) henkinen ryhmämme lähti ajamaan 54 tietä Forssan suuntaa . Eräs kerhomme pommittajista liittyi letkaan ennen Loppea ja nyt meitä oli siis kuusi. (6)
Alunperin letka piti olla paaaaaljon pidempi mutta jostain syystä lauantai aamuna 06.30 suoritettu lähtö ei ollut kaikille se houkuttelevin. Hauskaa sinänsä, että juuri ne kaverit ketkä mainostivat suureen ääneen reissun loistavuutta ja sitä kuinka he lähtevät vaikka mikä olisi, jäivät ensimmäisinä pois reissusta... Noh, ymmärrystä heille sillä Jos pommittaja juo, SE JUO KUNNOLLA ja se yleensä näkyy seuraavana aamuna...

Matkalla kohti Saloa kohtasimme laittomia suoria. Laittomia sikäli ettei kukaan tästä porukasta voi olla matkustamasta takapyörällä tai kokeilla pyörän mittariin saatavaa lukemaa. Aakeeta laakeeta ja useita kilometrejä pitkiä suoria. Näkyvyys joka suuntaan niin hyvä ettei edes lintu kilometrin päässä jää huomaamatta. Ainoastaan kohtalaisen kova sivutuuli hillitsi highspeed wheelien tekoa ja pakotti laskemaan keulan maahan kun nopeusmittarissa luki 200.

Salossa pysähdyimme tankkaamaan, juomaan kahvit ja morjenstamaan jotain ÄIJÄÄ jota minä en kyllä edes tuntenut. Mukavan oloinen ÄIJÄ, yhtä kaikki.
Samalla aukesi huoltamon vieressä oleva liike josta löytyy kaikkea moottoripyöristä ruohonleikkureihin. SINNE SIIS!
Sisällä kuljin hyllyjen välissä ajovarusteita katsellen kunnes. Perällä aukesi standi jossa kaikki pyörät, uudet ja käytetyt, siaitsivat. Katselin ensimmäisenä näkyvää uutta Honda CBR 1000RR:ää ja sen vieressä ollutta saman valmistajan CBR 600 RR:ää. Silmäkulmaani osui samassa jotain keltaista. Keltaista ja kaunista. Käännyin ja siinä se oli. 954 RR Honda CBR.
Olin rakastunut. Tuollaista olin katsellut jo pitkään. Tosin erivärisenä mutta, jotenkin tuon värin livenä näkeminen käännytti minut.
Lopulta ryhmä sai raahattua minut ulos liikkeestä pyöräni selkään ja matka voi jatkua.

Aikamme ajeltuamme saavuimme ensimmäiselle lossille joka veisi meidät ensimmäiselle saarelle joka sitten ajettaisiin "ympäri" maisemia katsellen, luontoa kuunnellen, saariston merituulesta nauttien (niinhän me aina) ja sitten seuraavalle lossille joka veisi meidät seuraavalle saarelle jne...

Elikkäs kyseessä on Saariston Rengastie ja jos idea ei selvinnyt kyseessä on siis tie joka kulkee saaresta toiseen. Välissä vain pitää suorittaa vesistön ylityksiä losseilla. Kulkuneuvoina reitillä näkee autoja, moottoripyöriä, polkupyöriä ja kaikkea muuta mitä voit nähdä ruuhkasuomen liikenteessä.

Lossilla matkustaminen oli ihan mielenkiintoinen kokemus pitkästä aikaa.
Olihan siitä kulunut jo "TOVI" kun olin viimeksi lossilla mennyt.
Ensimmäiseen saareen päästyämme yritimme löytää info-pisteestä lossien aikatauluja jottei ryhmällemme kävisi ohraisesti. Eli ettei kävisi niin että joutuisimme yöpymään jossain noista saarista sen takia että emme kerkeäisi viimeiseen lossiin.
Ensimmäiset saaret menivätkin varsin leppoisasti ajellessa muutaman matkamotoristin perässä. Muutaman lossin ja muutaman saaren jälkeen saavuimme jälleen jälleen eräälle lossille. Tämän lossin matka kestikin jo melkein 40min. Totesimme että nälkä alkoi jo vaivata retkikuntaamme ja sovittiin että seuraavalle saarelle päästyämme menemme syömään.
Onneksi eräs nuori lossivahti kuuli keskustelumme. Lossivahti joka ei tosin ymmärrä moottoripyöristä, koska alkoi keskustelun kanssamme kysymällä meiltä mitä tuo Honda tekee moottoripyörien joukossa? Viitaten allekirjoittaneen Hondaan joka oli Suzukien välissä. Kysyttyäni häneltä pilke silmäkulmassa että:
-mitäs helevetin rohkeuspillereitä sitä on aamulla tullu otettua?
Sain vastaukseksi naurua ja sen jälkeen hän sanoi kuulleensa keskustelumme ja sanoi ettei syömään pysähtyminen olisi ehkä viisasta koska yksi isompi lossi lopettaa reittikulkunsa jo klo.14.10. Sen jälkeen olevat lossit kulkevat kuulemma taas normaalisti iltaan asti eli kun olemme kulkeneet sen lossin lävitse sitten meillä olisi taas aikaa pysähtyä.
Tiedusteltuamme tätä omituisuutta nuorelta, moottoripyöristä ymmärtämätöntä lossivahtia, saimme vastaukseksi yksinkertaisesti sen että tuo yksi iso lossi siellä välissä on Merenkulkulaitoksen lossi ja nämä muut lossit olivat Destian, eli entisen Tieliikennelaitoksen.
-"niillä on ihan eri työ ajat. Niin ja se maksaakin... 5euroo pyörältä ja 2,5 euroo henkilöltä. Eli teijän pitää maksaa 7,5euroo per nuppi!"
Hieno homma.

Lossin Keulaportin auettua ja matkamotoristien ensin poistuttua kuivalle maalle, morjentus nuorelle lossivahdille (joka ei vieläkään ymmärrä moottoripyöristä), hanat auki ja keulapystyssä ulos lossista ja edelleen ohi matkamotoristien letkasta. Nyt on MUKA kiire. Joku "laukkupellesankari" (laukkupellesankari = yleensä motoristi isokuutioisella pyörällä jossa on kaikki mahdolliset heebelit ja palikat kuten vähintään 3kpl laukkuja, kahva lämppärit, gps-navigaattorit, jääkaappi-pakastin yhdistelmä, liesi, mikro, kahvinkeitin, dvd-soitin yms yms... Niin ja yleensä vielä täyttää veroilmoituksen puolestasi) yritti jollain sporttisella matkapyrällä lähteä perään... X)
No eihän se ihan mukana pysynyt. Tai kyllähän se perässä tavallaan pysy. Oltiinhan kuitenkin saarella. Perässähän se siis pysy. Tosin vähän kauempana.
Vedettin ns. "sporttista matkanopeutta" sellasta, valehtelematta, 2metriä leveetä serpenttiini tietä. Mutka mutkan perään, pitkä suora, hullu nyppylä jonka alta tie taittuu 160astetta jompaankumpaan suuntaan... Kyllä siinä vähän ihmetytti tiellä vallinnut 80km/h nopeusrajoitus kun painettiin kuitenkin pyörätietä kapeempaa ränniä ja koko ajan oli mahdollisuus että mutkassa pamahtaa joku vastaan. "Lievä" ylinopeutemme ei varmasti helpottanut asiaa mutta olisi se 80km/h:kin ollut kova nopeus sille tielle. Onneksi Muutamat autot jotka tulivat vastaan tulivat suorilla osuuksilla ja nekin ajoivat hyvin varovasti. paikallisia tuumin itsekseni. Reunassa ajettiin ja oikeesti HILJAA, kun auto tuli vastaan mutta silti oli ahdasta.
Ja tästä saisi vetää 80km/h?
Saavuimme jälleen yhdelle lossille ja ryhmämme ajoi kyytiin. Lossi liikkeelle ja kun lossi rantautui vastarannalle käänsimme katseet takaisin lossin lähtöpaikalle. Sieltä saapui juuri silloin tuo laukkupellesankari! Varmasti kirosi itsekseen. Too bad!
Etuportti auki ja sama ralli päälle.
Lossin metalli kanteen jäi mustaa raitaa kun ryhmä syöksyi matkaan. Samanlaista tietä, 80:pin rajotus ja korva maassa vedettiin kaikki mutkat.

Lopulta saavuimme sille ISOLLE lossille jonka siis omisti merenkulkulaitos. Tai saavuimme kyseisien lossin laituriin. Lossia ei vielä näkynyt. Katsoimme kelloa ja meillä oli noin 45min aikaa. Meillä siis oli ollut mukamas kiire. Noh, jätimme pyörät odotuskaistalle ja kävelimme viereiseen kahvioon. Kävellessämme mietimme että pitäisköhän sitä syödä nyt? Saavuimme sisään ja totesimme: EI TODELLAKAAN! Saaressa oltiin ja se näkyi kyllä hinnassa.
Ruisleipä kahdella meetwurstilla ja voilla + tosi pieni kahvi = 5,10e
Oikeiden ruoka annosten hintoja en kehtaa edes sanoa.
Joimme kuitenkin kahvit ja katselimme kun muut kulkuneuvot ja ihmiset alkoivat valua pelipaikalle. Jotkut katselivat hieman tuomitsevasti, ilmeisesti suivaantuneena ajotyylistämme tai sitten siitä etteivät he pysyneet perässä... x)
Lopulta iso lossi saapui ja kalusto pääsi siirtymään lossiin heti kun tuo aikaisemmin mainittu lossimaksu oli maksettu. Homma toimi hienosti, niinkuin aikaisemmilla losseillakin. Pyörät omaan jonoon ja ne päästettiin sitten ensimmäisenä ulos.

Ison lossin jälkeen tiestö muuttui, suoraan sanottuna todella paskaksi!
Kaksi seuraavaa saarta oli pituudeltaan noin 4,5km pitkiä ja tie oli aivan katasrofaalista.
En ymmärrä kuka känninen 5vuotias on päästetty tekemään asfaltti paikkauksia noille kahdelle viimeiselle saarelle? Kenen edun mukaista se on että tehdään asfaltissa ilmenneeseen reikään 20cm kakku ja jätetään siihen? Keskellä mutkaa oli niin hirveitä paikkauksia että pyörä oli lähes pysäytettävä ja "kiivettävä" tuon "kukkulan" yli.
Entäpä jotkut auto thyyning hörhöt jotka ajavat 35sarjalaisilla kumeilla tuohon samaan kohtaan rajoituksen mukaista nopeutta. Siinä on äkkiä 3000euroo solmussa tai jopa säpäleinä pitkin tietä. Puhumattakaan jostain matkamotorististä vaimoineen joka ajaa sallittua nopeutta tuollaiseen merkkaamattomaan "hyppyriin" keskellä mutkaa ja menettää ilmalennon seurauksena moottoripyöränsä hallinnan.
Kuvitteleppa hyväkuntoinen kantatie jossa vallitsee 80km/h rajoitus. Tie kääntyy jyrkästi oikealle ja keskellä mutkaa, ilman mitään merkkiä tai ennakko varoitusta, on korotettu suojatie. Korkeudeltaan 20-30cm. Sitä ollaan äkkiä Ypäjänkohdalla vielä nousussa!
Hienoa eikö vain?

Saavuimme viimeiselle lossille ja pyörät otettiin jälleen omaan jonoon niinkuin tähänkin asti. Matka sujui kohden nopeasti ja pian olimmekin jo mantereen puolella. Keulaportti auki ja ensimmäisenä ollut moottoripyörä nytkähti liikkeelle. Tällöin lossivahti juoksi pysäyttämään motoristin ja koko liikkeelle lähteneen pyöräletkan. Lossivahti näytti autoille että menkää vaan ja seisoi itse motoristien kaistan tukkeena. WTF??? Siinä sitä katseltiin kun joka ikinen henkilöauto, pakettiauto, asuntoauto, muutamat kuormautot ja jopa yksi Mehumaija(elikkäs kaivinkone missä on etulastaaja nokassa ja kaivuulaitteet takana. kulkee pyörillä) lähti ennen pyöriä.
Mulla meni niin vati!!!! Mä HUUSIN SILLE UKOLLE:
-"Jumalauta aijä! Eikö sulle pienenä ostettu mopoa vai mikä vittu sua vaivaa? Tajuutko sä mimmosia vaaratilanteita sä teet tolle tielle ku nää viiskymmentä moottoripyörää ohittaa seuraavan 5km aikan noi kaikki vehkeet?!???! Ei jumalauta nyt järki käteen äijä!!!"
Se katkera Lossivahti eu juuri korvaansa lotkauttanu. Lähti vaan käveleen pois.
Jäipäs hyvä maku tosta loppu päästä. 9km aivan paskaa tietä ja yks mulkku lossivahti.

Paluumatkalla pysähdyttiin jo sitten syömään. Vaikka ryhmä hajosikin Turussa, eräissä liikenne valoissa koska osa porukasta luuli että vastaan tullut poliisi ei jostain syystä olisi pitänyt liikennevaloihin takapyörä ilmassa saapuvista moottoripyöristä. Osa siis lähti valoista Heseen syömään ja osa kierteli ABC ketjun ravintolaan. Matkalle totesimme myös edellä menneestä autosta että niin sanottujen "kylmien poliisien" elikkäs kameratolppien sisään on viekas viranomainen laittanut vanhjojen oranssien salamavalojen (ja niiden väristen cd-levyjen) tilalle täysin kirkkaan salamavalon! Elikkäs se näyttää melkein samalta kuin sellainen tolppa jossa kameraa ei ole. Kyllä senkin tosin näkee kun tarkkaa vaan näköaistiaan eikä tuijota vain edellä menevän puskuria mutta on se vaikeampi havaita kun se vanha oranssi.

Kotimatka tultiinkin varsin "joutuisasti". Ainoa sykettä nostanut tapahtuma oli kun Forssan autokeitaan liikennevaloihin saavuttiin taas takapyörä taivaalla. Kaverini meinasi vetää endot pitkäksi ja syöksyä pakettiauton takatilaan, siinä kuitenkaan onnistumatta sillä hän väisti tyylikkäästi, takapyörä ilmassa, auton oikealle puolelle. Hän ohitti auton muutaman sentin päästä ja meni noin pyörän mitan ohitse auton takapuskurista. Katselin huvittuneena kaveriani kun hän perruutteli jaloilla potkimalla pyöräänsä viereeni, pois auton sivulta. Visiiri aukesi ja punaisesta naamsta kuului ääni:
-"Ei ollu ees lähellä! heh"
Loppumatkan suoritimmekin vain vähän mielipuolisia ohituksia ja ajelimme muutenkin paljon siistimmin kuin sinä päivänä muuten. Taisi miehistä olla mehut aika lopussa olihan kelloki jo melkein 21.

Loppujen lopuksi reissu oli hieno ja onnistunut. Vaikkakin osallistumis prosentti oli odotettua alhaisempi, tiestöt olivat kahden viimeisen saaren osalta aiwan mitä sattuu ja tuo mulkku lossivahti kaiken kruununa.
Sen opimme myös ettei tuota reissua kyllä kannata kovin montaa kertaa vuodessa tehdä.
Sen verran puuduttavia lossimatkat alun hienouden jälkeen olivat.
Muutamat vesistön ylitykset kun kestivät melkeinpä tunnin.

Joka saarelle jätettiin muutaman metrin verran mustaa raitaa muistoksi INFINITY RIDERSin vierailusta. Ja kyllä meidät varmasti muutama lossivahtikin on painanut mieleensä! x)

JOSPA SITÄ ENSIVUONNA KERKEISI KATSELEMAAN MAISEMIA MUUTAKIN KUN LOSSI MATKOILLA?

nii varmaan juu...

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoituksen. Töitä ja moottoripyöräilyä pääosin. (same old, same old.)

Ensimmäisenä ja ehkä tärkeimpänä asiana nousee mieleeni se että mentiin ja perustettiin moottoripyörä kerho nimeltä INFINITY RIDERS. Kerhon idea on tuoda kaikki seudun "vetomiehet" eli stunt riding henkisen kumpipäät saman katon alle. On se vaan hienoa huomata ettei ole yksin sen tosiasian kanssa että päässä sumenee kun kypärän vetää päähän. HIENOJA MIEHIÄ HIENOINE HARRASTUKSINEEN!!!

Oma b-iltakin saatiin järjestettyä tässä taannoin, myötämielisen kauppiaan ja erään autofiksaus liikkeen omistajan ansiosta. Paikallisen kauppaketjun parkkipaikka suljetiin ja video kamerat käynnistettiin samalla kun pyörät heräsivät henkin kuljettajien starttaillessa pyöriään. Noin kaksi tuntia siinä tallentui videolle toinen toistaan hienompia stuntteja/temppuja/kikkoja. Yleisöäkin oli lehtereille ahtautunut kiitettävästi vaikkei kuvauksista ollut pienintäkään mainosta levitetty. Puskaradio ja viidakkorummut kantavat kyllä yleensä viestin asiasta kiinnostuneiden ja heidän kaveriensa korviin ja tämä tuli jälleen todistetuksi.

aikaa kului, bensaa paloi ja takarenkaita suli (tämän kesän neljäs menossa) ennen kuin pääsimme tähän päivään. päivään jota ei pitäisi olla.

Lähdimme IR ukkojen kanssa joka torstaiseen pyörien kokoontumiseen Turengin laivarantaan/suvirantaan. (rakkaalla lapsella on monta nimeä) Kyseessä siis on pieni kahvio veden äärellä. Pienen kahvion piha on suuri ja sinne kokoontuu motoristejä ympäri suomen. kerhomme jäsenet ovat siellä käyneet muita motoristeja ja heidän pyöriään tutkailemassa aina kun säät tai työt sen vaan ovat sallineet, eikä tämä torstai mundostanut poikkeusta. pyörät parkkiin ja pyörimään omiensa pariin. Aikamme alueella pyörittyämme ja pyöriä ihmeteltyämme näimme kun eräs pyörä kuljettajineen kaatui ja tämä synnytti niin sanotun "domino efektin." vieri vieressä seisseitä pyöriä kaatui kun domino nappuloita ennen kuin joku ehti pysäyttämään seuraavaksi kaatuvan pyörän kaatumisen seuraava pyörää vasten. Katselimme tilannetta kauempaa kauhistuneina. "-oliks meijän vessat noilla kohin?" joku ehti kysyä samalla kun epätoivo valtasi ryhmämme miesten mieliä! "- EI S**TANA, JOS OLH NI MÄ TAPAN SEN!" kuului eräs kommentti. Lähdimme kävelemään kohti tapahtuma paikkaa ja kas.. siellähän se. minun pyöräni. nurin. pitkin pituttaan. toisen pyörän jaltappi katteisiin sisään työntyneenä. Nyt oli huumori pois!

-"KUKA, MITÄ JA MINKÄ TAKIA?!!! Huusin. Tällöin minua 30cm lyhempi motoristi vierestäni nosti vapisevaa kättään. Juuri kun olin avaamassa sanaista arkkuani koskien hänen ajotaitojaan huomasin pyöräni kaataneen motoristin olevan nainen. Hillitsin itseni nopeasti, suljin juuri aukeamaisillaan olleen arkkuni ja pysyttelin järjevänä ja asiallisena. Vaikka totuuden nimissä täytyy myöntää että kyllä vitutti! ja paljon.

asiaa ja moottoripyöristä koostuvaa kasaa selviteltyämme totesimme että kaikkiaan seitsämän (7) pyörää oli haverin johdosta kaatunut. näistä seitsämästä pyörästä kaksi oli meidän kerhon pyöriä. Onneksi kaikkien kerholaisten pyörät eivät olleet samassa linjassa kuin minun pyöräni. muuten olisi kerhomme ehjien pyörien keskiarvo romahtanut alakerrosta alemmaksi.

Vaikkakin. totuuden nimissä. ei se silloin, sinä hetkenä lohdottanut että muutamien kavereiden pyörät jäivät pystyyn... sori vaan.

Huomena soitto yhtiöön ja sitten vain odottamaan pyörän kunnostusta... onhao tätä kesää viel jäljellä... mielellänihän minä seisotan pyörää kesän kaunimpina päiuinä.. S**TANA!

Tänään Suomen Helsingissä, Pasilassa, naisten hysteerinen ihailu ja miehien kateudensekainen syvä kunnioitus täytti ilmakehää.
Ratamiehet työskentelivät ILMAN PAITAA!!
Palm-3 , [Peki] , Tana, minä ja eräs vanhempi herrasmies. Tämä viiden MIEHEN lannistumaton ryhmä työskenteli rintarinnan auringon paahtaessa atleettisia vartaloitamme.
Kymmenen ensimmäisen tunnin jälkeen alkoi Tanan ihoa jo hieman punoittaa.
Ei siksi että hän joutui hätistelemään kymmeniä toinen toistaan kauniimpia naisia pois kimpustansa vaan siksi että "pihavalo" oli porottanut koko päivän hänen lakanaakin valkoisempaa ihoansa. Hetken siinä hänelle leukailtuani asiasta, tarjosin hänelle aurinkorasvaa ja jatkoin sitten vielä vittuilua.

Illalla, kun työt oli tehty ja ihailiat saatu eksytettyä Helsingin liikenneruuhkiin, pääsin kotiin, riisuin vaatteet ja painelin suihkuun. Avasin hanan ja annoin veden valua päälleni.
AIIIIII JUMANKAUTA!!!!! Olin säätänyt vedenlämpötilan todella kuumaksi.
Nopeasti käänsin hanan niin kylmälle kun sen sai ja uusi yritys...
AIIIIII AIIIA II!!!! KUUMAAAA!!!!
Olin juuri lähdössä soittamaan taloyhtiölle kun kokeilin vielä sormella veden lämpötilaa. Sehän oli suorastaan hyytävän kylmää.?.
Astuin takaisin suihkun alle ja taas... TULIKUUMA vesi valui pitkin hartioita! Nopea vilkaisu peiliin ja karmiva totuus valkeni minulle!. Olin tulipunainen!
Ei terve! Olin sitten polttanut itseni ja nimittäin huolella!!!
Pikaensiapuna välittömästi suihkun jälkeen purkki aftersunia selkään ja annetaan imeytyä. Paita päälle ja moottoripyörällä räppäämään...
AAAAHHHHH!!!!! Sitä tunnetta kun ajoviima tunkeutui t-paidan lävitse ja viilentää auringon polttaman selän! Sitä on vaikea kuvailla.

Nyt mietin kerronko pojille töissä tapahtuneesta ja kuuntelen kuinka monta vitsiä voi saada väristä punainen/vaaleanpunainen, vaiko pidän paitaa päälläni ja kuuntelen vittuilua siitä että olen päässyt yhdessä yössä niin huonoon kuntoon etten voi työskennellä ilman paitaa.....
Hmmmmm...

Oikeastaan... Löysin itselleni jotain mikä sopii minulle kuin nyrkki silmään.
Nimittäin monen satttuman summana löysin itseni paikallisesta vaatetusalan liikkeestä.
Sieltä löysin paidan. Paidan jossa lähes luki minun nimeni. Elikkäs löysin hyllystä paidan jossa on etupuolella iso taajama liikennemerkki. Merkin alanurkassa lukee "LOCAL HERO".

Kysymys teille jotka tuntevat minut: Voiko paita olla minulle enää yhtää enempää omistettu? Ei minustakaan! Paita kainaloon ja tiskille. Siinä ei hintaa kyselty eikä katseltu! Maksoi se sitten mitä hyvänsä. Kaikille sama hinta. "Köyhälle kallis. RATAMIEHELLE ei mitään." Nyt vaan odotan tilaisuutta päästä käyttämään sitä ja kulkemaan kylänraittia appelsiinit kainalossa, tuuli sieraimia kutitellen. MP3 soittimen soittaessa biisiä. MÄ OON NIIN LEIJA.

Töiden jälkeen kotiin, pikasuihku ja valloittamaan asfalttia....
Olin menossa radanvarsitietä till Hyvinge kun yllättäen eräässä alameässä,
vauhdin ollessa "kiihtymään päin", pikkutien liittymästä eteeni kaahasi punainen farmari kehonsiirrin. (etuvetoinen auto)
Jarrutin voimakkaasti ja tietysti tielle oli kasaantunut juuri kyseisen liittymän kohdalle irtosoraa joka oli peräisin kaivuutyömaasta. joka taas puolestaan sijaitsi kevyenliikenteen väylän reunassa.... Noh, Pyörien kohdatessa sorakerroksen väheni pyörien ja asfaltin välinen kitkakerroin ratkaisevasti! Seurauksena tästä Kitkan äkillisestä häviöstä jarruttaessa, pyörät osittain lukkiutuivat ja suoritin ei niin tyylikkään kaatumisen.

Siellä maastakäsin hetken ihmeteltyäni maailman menoa ja vitutuksen HIEMAN laannuttua nousin pystyyn nenä punaisen kehonsiirtimen takalasia hipoen. Takalasin sisäpuolelta minua tuijotti hölmistyneenä koira merkkinen nisäkäs. Tässä vaiheessa kehonsiirtimellä liikkunut naisihminen oli irroittanut otteensa ohjauspyörästä ja tuli katsomaan olinko loukkaantunut. Nousin ylös ja pyyhin hieman itseäni pölystä ja hiekasta. Vasen kyynerpää oli osunut johonkin sen verran että siitä vuosi miehekkäästi verta. Lonkka ja polvi tuntuivat hieman aroilta mutta en viitsinyt aiheuttaa hämmennystä ja kunnioitusta laskemalla hosujani ja tarkistamalla niiden kuntoa. Totesin vain että hengissä ollaan...

Tässä vaiheessa kertomusta tulee se kohta jossa minua huvittaa ja sinua, lukia, joko huvittaa tai ärsyttäää tai ehkä jopa molempia.
Minähän siis olin liikkeellä rullaluistimilla!
Vauhtia oli kylläkin melkoisesti mutta jonkun verran vähemmän kuin olisi ollut moottoripyörällä.... Jokatapauksessa. Pyyhin siis itseni pölystä ja sorasta. Keräsin kaikki irtojäsenet tien penkalta ja kiinnitin ne uudelleen ruumiiseeni, niille kuuluville paikoille. Pistin itseni tiputukseen ja annoin itselleni verta yhden pussillisen. Suoritin yhden nilkan korjaus leikkauksen itselleni ja tankkasin itseeni vielä yhden pussin verta. Otin reppuni maasta ja lähdin jatkamaan lenkkiä. Takaisin tullessa vastatuuli ja kipeä polvi olivat pahimmat viholliseni. Kotiin päästyäni tein läheltäpiti raportin ja postitin sen liikenne- ja viestintäministeriöön. Melkein....

No juu. Myönnetään. Ihan tuossa lopussa saattoi olla pientä liioittelua...
En minä nimittäin kahta aivan kokonaista pussia verta tarvinnut. Se oli aika tarkkaan puolitoista pussia. Anteeksi tällainen liioittelu ja tarinan värittäminen.

KYLLÄ. Mutta kuinka moni teistä luuli tarinan alussa että olen kaatunut moottoripyörällä?
(pirullinen hymy kasvcoillani luulen että tämä oli hyvä jaynä ja samalla ajattelen että halvat ovat minunkin huvini...)

No niin varmaan!

Tänään oli SE päivä! Päivä jolloin moottoripyörän olisi pitänyt antaa kerätä pölyä tallissa!

Kaimani soitti minulle ja kysyi lähdenkö heittään pikku iltalenkin pyörällä. Noh minähän suostuin. Kamat niskaan, pyörä tallista ja kaveria vastaan. Lyhyen lenkkimme aikana tuli selväksi ainakin se että eilisen reenauksen jäljiltä tuntuma käsistä oli kateissa. Keula kopsahteli maahaan tuontuosta kun yritti vetää pidempää keulaa. Nyt vitutti! Ei voi reenata jos pommittaa! noh, loppu kesästä ollaan varmaan aika rapakunnossa jos en löydä jonkinlaista kompromissiä. X) Noh, asiaa mentiin miettimään kahvikupin äärelle, paikalliselle abc:lle. Kahvit tuli juotua ja käsiä hakattua pöydänkulmaan tuntuman palauttamiseksi. Pihalle, pyörä käyntiin ja keula pystyyn. Ei auttanut sekään. Hetken se siellä ilmassa kulki mutta sitten tuli jälleen alas. PER ja KELE! Ei toimi, ei tänään, sanoin itselle ja jarrutin lähestyvään mutkaan. Mutkan takana valoristeys ja valoristeyksen jälkeen suoralla poliisit tutkan kanssa! SAA ja TANA! Nopea päätös, vilkku oikealle ja kiihdytys. Heti perään tiukka vasen, tiukka kiihdytys ja valot pois. Hetken mietintä. Paljonkohan oli mittarissa. Avataanko läppä levälleen ja karkuun vai katsotaanko lähteekö perään. -"Ei siin varmaa paljoo enää ollu!?! Mähän jarrutinki ihan törkeesti." Mietin itseksen. Noh, valot takasin päälle ja katse taakse. Jäädään kuulemaan tuomio. Kuinka ollakkaan. Siellähän se sinivuokkojen ratakireä Foordson näkyi suoran päässä. Ajelin kaikessa rauhassa eteenpäin ja seurasin peilistä kuinka POLIISI teksti lähestyi minua vauhdilla. Sitten alkoi valoshow kun miliisi läväytti kaikki autosta löytyvät vilkkuvat valot päälle. Pysähdyin tien sivuun ja nousin pois pyöräni päältä. POLLIISI nousi autosta ja alkoi huutaa:
-"Tais olla sitte vähän vitusti vauhtia ennen tota mutkaa!?!?! Kuunneltiin vaan äänistä!!"
Johon minä koppavasti:
-"No niistä ei kai vielä voi sakkoa kirjottaa?"
-"No ei voi ei mut sen verran oli tos risteykses vauhtia et rikesakko siitä voidaan kirjottaa! Autoon siitä!" KIITOS JA ANTEEKS. Onneksi en lähteny karkuun ku ei ollu tota isompi nopeus minkä ne sai mitattua! POLIISI setä sanokin et se oli ihan varma et lähen karkuun ku valot oli pois ku ne käänty sille suoralle. Olis vaan varmaan ollu vaikee ajella jatkos täälpäin vaik ois karkuun päässykki... noh, pariviikkoo aikaa maksaa pikavoitto. HUUMORITTOMIA POLIISEJA! Kysyin meinaan niiltä viel et laitetaanko käteisellä vai kortilla? Tuli vaan paha mulkasu vastaukseks. Noh, pakkohan se on niitäkin ymmärtää, kyllä muakin kyrpis vittuilla ihmisille noin pienellä palkalla!

Viimepäivät ovat kuluneet pitkälti töissä ja moottoripyörän selässä.

Tässä eräänä päivänä pommittaessamme pitkin ruuhkasuomen katuja jaw^:in kanssa kohtasimme kaksi liikenneonnettomuutta. Tosin vain sivusta katsojina.
Ensin, Ridäsjärvellä oli moottoripyöräiliä mitä ilmeisemmin väistänyt kaarteeseen pysähtynyttä bussia ja ajoutunut pois tieltä. Pysähdyimme katsomaan tilannetta mutta paikalla oli jo niin paljon ihmisiä ja monenlaista "auttajaa" ja "asiantuntiaa" että katsoimme parhaaksi että jatkamme matkaa. Etenimmekin hyvin rauhallisesti ja kaikkia liikenne sääntöjä noudattaen, ajatus juuri näkemästämme onnettomuudesta takaraivossa jyskyttäen.
Ainakin seuraavat 500metriä!
Sillä sen 500m jälkeen eteeni aukesi suora. Näkymät joka suuntaan hyvät
eikä asutusta lähellä. Nokka ilmaan ja hurmosta huiviin. Tällä tavoin etenimme kohti ruuhkasuomen keskusta eli Helsinkiä. Kiertäen kuitenkin jokaisen lähellekkään hyväkuntoisen päällyste tien jonka tiesimme. Kellokosken kautta Järvenpäähän jne jne...

Kellokosken kohdalla tuli sellainenkin temppu vedettyä josta pommittaja ei
suuremmin viitsi huudella, mutta minkä tässä nyt paljastan teille. Eli ns.
"KEULA YLÖS - KEULA ALAS - MUNAT TANKKIIN - VILKKU PÄÄLLE - SIKIÖASENTOON TIENREUNAAN" temppu.
Ei ehkä tempuista näyttävin mutta saa sillä hieman totisemmankin kaverin nauramaan.

Noh tästäkin tempusta oli kaikesta huolimatta toivuttu kun pääsimme Helsinkiin. Pikavisiitti ja lahjan ojentaminen eräälle jaw^:in perhetuttavalle oli matkamme syy, joka tosin selvisi minulle vasta perillä Helsingissä. Jatkoimme matkaa kierrellen pitkin ruuhkasuomea ja taisimme jossain välissä löytää itsemme Espoostakin. Jossain tuossa välissä pysähdyimme liikennevaloihin jossa erään autokoulun henkilöauto oli mitä ilmeisemmin ajanut moottoripyörän perään. Ambulanssi ja sen hoitohenkilökunta oli jo ehtinyt paikalle ja asianomaiset viety piiloon ihmisten ihmettelyltä. Siinä risteyksessä seistessämme ja valojen vaihtumista odotellessammme mietin hiljaa itsekseni hetken. Avasin visiirin ja huusin jaw^:lle:
-"YRITTÄÄKÖHÄN NYT JOKU KERTOA MEILLE JOTAIN?" ja naurahdin päälle.
Kiihdyttäessäni valoista pysyi eturengas kuitenkin maassa ja ajatus kolarista takaraivossani.

Matka jatkui ja karavaani kulki. Se taisi olla kehä 1:sen ramppi kun taas sama tuttu humina alkoi kuulua päässäni ja silmissä sumeni. Niin sitä taas unohtui vielä äsken takaraivossa kummitellut ajatus ja eturengas irtosi maasta, kohti taivasta. Liikennevirtaan liittyminen ei tuottanut ongelmia kun muutamat ihmiset väistivät ja jarruttivat reilusti.
Kiitti vaan mut ei ois tarvinnu! Lopulta rengas oli laskettava kun edessäni oli raskasta liikennettä useampaa kaistaa rinnan. Parempi niin koska muuten olisi vauhti taas päässyt kasvamaan huikeisiin lukemiin ja tuo "kukkahattutäti punaisella Nissan Micrallaan" tai joku muu "kyläpoliisi" päässyt kirjoittamaan Helsingin Sanomiin kuinka hengenvaarallisia ja tappavia laitteita nuo pahat moottoripyörät ovat!

Loppumatka kotiinpäin menikin ihan MELKO rauhallisesti ajellessa ja maisemia katsellessa.
KUNNES... Nurmijärven suora. Taas tunsin sen. Edessä pitkä suora ja autoja ei juuri näkynyt....
Keula kohti kattoa ja hanaa... Ykköseltä kakkoselle ja siitä edellen kolmoselle. Auto rupesi lähestymään ja vilkaisin npeusmittaria. -"KAKS MARKKAA!" Kerkesin huutaa mielessäni kunes tunsin kuinka keula lähti tippumaan. Vilkaisin kierroslukumittaria ja oranssina hohkaavan vaihtovalon vieressä mittarin neula olikin jo kerennyt pitkälle punaiselle alueelle ja hakkasi nyt rajotinta vasten! REDLINE! Per ja kele! Olisimpa vaihtanut isommalle ajoissa. Samassa keula tuli alas kuin kivi ja alkoi vikuroimaan voimakkaan ulvahduksen saattelemana!
Hetken tuntui kuin käteni olisivat joutuneet tehosekoittajaan.
Eturengas oli ehtinyt pysähtyä, sen ilmassa oloaikana ja nopeusero takarenkaan ja eturenkaan kanssa oli täten se kaksimarkkaa, eturenkaan kohdatessa tien päällysteen.
Ei siis mikään ihme että pyörä hetken allani vikuroikin kuin yliannostuksen hormooneja nauttinut ravihevonen. Onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä ja hymy voisi näin nousta takaisin kasvoilleni. Oli se vaan magee fiilis!!!!

Hymyilytti vielä kotonakin kun työnsin pyörää talliin. Mutta mieleeni palasi kuitenkin nuo kaksi luokkaantunutta motoristia. Toivottavasti heille ei käynyt pahasti! Nousipa mieleeni kysymys että tuhlaanko minä nyt onneani näihin kaikenmaailman temppuluihin ja niistä selviämiseen?

Mietin näitä kysymyksiä vielä nukkumann mennessäni ja herätessäni seuraavana aamuna. Silmät sain auki ja kypärä olikin jo melkein päässäni ja eikun ajamaan. Mietinpä siinä vielä hyvää tuuriani ja sen loppumista jonain päivänä. Pitäiskö sitä sittenkin rauhoittua?'

PASKAT! Kumia katuun ja ohjausiskunvaimennin tilaukseen.

Wiime viikon torstaina tämä poika sai puhelun työpäälliköltä itseltään. Tämä kertoi että seuraavan viikon maanantaista viisi päivää eteenpäin sijoitus paikkani on Seinäjoki.
Asia selvä.


Välissä oli kuitenkin vielä viikonloppu joka meni unen puutteesta huolimatta nopeasti "töissä" toimiessani turvamiehenä/kuljettajana/terapeuttina/yms. Hauska reissu (kiitos siitä) muuten mutta takahuoneeseen iskenyt varas latisti tunnelmaa perjantaina merkittävästi...
Lauantaista ei jäänyt paljon kerrottavaa. Lähdettiin heti keikan jälkeen ajamaan kohti kotia. Kello oli tuolloin noin 03. sunnuntai aamuna. Edessä reilut yhdeksän tuntia ajoa, muutama tunti unta takana koko viikonlopulta ja täytyy myöntää että meinasi siinä usko loppua kunnes takapenkiltä ojennettiin auttava käsi. Kädessä kofeiini tabletteja. Pelastus. Tabuja purkillinen naamaan ja matka alkoi... Matka meni kohtuullisen kivuttomasti. Mitä nyt kofeiinistä kimpaantunut sydämmeni löi hieman epätahtia ja pyrki ulos ruumiistani, läpi rintakehän... Lopulta kun pääsin oman kotini sänkyyn, sydämmeni laskeutui takaisin paikalleen ja kylmä hiki laskeutui otsaltani, sain nukkua yli kuusi (6) tuntia! Pidempään kun koko muuna viikonloppuna yhteensä. Sitten oli herättävä pakkamaan viikon tavarat Seinäjokea varten ja hoitaa asiat sille mallille että voin olla viikon poissa ilman että kaikki kaatuu kotona. NOOH noin kello 01. sain lopulta pääni tyynyyn ja pääsin nukkumaan. Ainoana miinuksena tosin se että klo.02.30 pärähti pikkuoravan esittämä "mä jokapäivä töitäteen" herätysääni puhelimestani.
(eikös mun pitäny vaihtaa se??) Noin Klo.03 kurvasin hallin pihasta nokan kohti Seinäjokea.


Seinäjoelle saavuin siinä kuuden aikaa. Soitto "teurastajalle", työkaverille joka opasti minut peikkoluolaan, eli asunnolle. Pikakahvit, kassi sängylle ja töihin. Seinäjoen valloitus oli alkanut.
Aamu alkoi sillä että työmaan päällikkö (tai leiripäällikkö kuten teurastaja asian ilmaisi) aloitti Armottoman, rehellisen suomalaisen vittuilun Teurastajalle kaikesta mistä ikinä keksi ja mitä mieleen juolahti. Taisi sekin olla Teurastajan vika kun leiripäällikön kengän nauhat oli auki ja shortsit väärinpäin. Sitten Leiripäällikkö, tuo Hitleristä seuraava, loi katseen minuun ja kysyi: "Mitäpä Janne?" Nousi autoonsa ja poistui. Loppupäivä saatiinkin nauttia työnteosta ihan rauhassa kun tuota natsikenraalia ei työmaalla näkynyt.


Tiistai aamun valjetessa Teurastaja murisi vielä aamukahvillakin edellispäivänä saamiistaan haukuista. Minä siinä rauhoittelin ettei sitä pidä ottaa niin tosissaan. Natsikenraalikun on tunnettu paitsi nimestään, myös äkkipikaisuudestaan ja käsittämättömistä raivokohtauksistaan, joilta minä olin vielä siihen mennessä säästynyt. Vaan en kauaa.
Aamulla kun tämä leirinjohtaja sai perseensä ylös sängystä, hän otti auton alleen, ajoi työmaalle ja astui ulos autosta. Samassa alkoi hänen päänsä punoittaa, otsasuoni pullistua ja suu aueta. Sitten se alkoi. Nyt olin minä syyllinen siihen että joku oli kääntänyt hänen lippansa vinoon, shortsinsa väärinpäin, avannut kengän nauhat ja tainnut vielä kusta hänen saunavihtaansa ja mitä muuta. Noh, Mullehan ei vittuilla!!! Kävelin leiripäällikön eteen ja taivutin itseäni 5cm eteenpäin ja 30cm alaspäin, niin että nenät olivat vastakkain, katsoin häntä silmiin ja sanoin painavalla äänellä. "Asiasta saa tulla sanomaan, mutta turhasta on turha tulla vittuilemaan! Mä en sun muroihis kussu!!!" Natsikenraali otti, kääntyi kantapäillään ja nousi autoon. Mutisi vielä jotain mennessään, selvää siitä ei saanu.
Teurastaja naureskeli ja virnisteli. Ei sen tarvinnu sanoa... Mä tesin mitä se ajatteli...
"EI SITÄ KANNATA OTTAA NIIN TOSISSAAN!!!!" PERKELE! Soitto työpäällikölle Riihimäkeen:
-"Mä en sitten enää ens viikolla tule tänne!"
-"Mikset?"
-"tän natsikenraalin takia!"
-" *naurua* No selvä. *naurua* Se pitäs alkaa ens viikol se Pasilan ratikka homma. sinne sit."
-"asia selvä. moro."
Olis siinä vituttanu hiljasempaakin miestä. Iltapäivä menikin sitten mukavammin.
Täyteltiin 120:sellä Volvon pyöräkuormaajalla erästä ojaa. KUNNES...
Keskellä aakeeta laakeeta kone hussahti pahaa aavistamaatoman kuljettajan alla suonsilmään keula edellä. Siellä sitä oltiin etupyörät maansisässä ja kone vajosi hiljalleen syvemmälle. Ja jokainen ken on sellasen helevetinkoneen nähny, tietää et ne ei ihan pienet pyörät ole... Kyllä siinä kaikkea kokeiltiin. Yritettiin sitä hinata kuorma-autolla ja Tiekarhulla. Kaikilla vehkeillä mitä työmaalta siihen hätään löytyi mutta ei. Siellä se istu.
Sitten pikapalaveri ja idea! Koivurankoja pinosta pyörän alle kun kauhalla nostatti konetta. Sitten hinaukseen ja hups. Ylösnousemus oli tosiasia. Vajaat 3h siinä nostohommissa tuli rehattua. Rojektista ja sen lajuudesta kertoo enemmänkin tuo aika kun tuo tiivistettu selitys... Kauan siinä juu temuttiin vaan ei turhaan. Koneen kun olisi siihen jättäny ja aamulla tullut sitä katsomaan niin tuskin olisi kattoa enää näkynyt.


Keskiviikkona (tänään) Leiripäällikkö oli taas lauhkea kun lammas.?. Oli kai muistanu ottaa pillerit tai sitten oli vaan vahingossa värit osuneet oikein. Työmaalla kärsittiin pienimuotoisesta veden paisumuksesta mutta se ei vaan enään jaksanut ahdistaa... Päivän kohokohtana pidän ehdottomasti tapausta joka sattui kun ajoimme erään hevostallin editse. Aitauksen ohi ajaessani katselin erästä Oria joka näytti virnistävän minulle. Mitä ihmettä mietin itsekseni kunnes huomasin mistä oli kyse. Ori katseli minua silmiin, virnisteli ja taputteli mahaansa, no jokainen voi arvata millä... Oli se vaan ylpeen näkösenä siinä kun paukutteli mahaansa ja kyllä se myöntää täytyy, Olin minä aavistusen kateellinen. En mä tollai osaa...
Lähdenkin tästä harjoittelemaan... x)

Mies jonka bestmanina sain kunnian olla ja hänen vaimonsa,
molemmat rakkaita ystäviäni, saivat lapsen. Pienen poika vauvan.
Alkunsa lapsi oli saanut hääyönä. Voiko sen paremmin ajoittaa?
Minua pyydettiin kummiksi tälle pienelle ihmeelle jo jokunen aika sitten.
Mitä siinä mies voi muuta kuin kiittä ja suostua?
Sehän on suuri kunnia. Ainakin minulle.
Poika syntyi 23.04.2007 Hämeenlinnassa.
Kriittiset mitat 51,1cm ja 3900g.

Varpajaisia vietettiin onnellisen isän johdolla perheen kodissa, perjantaina 27.04.
Siellä viinan piru parkkeerasi rekensä oven eteen ja minä hyppäsin kelkkaan.
Saunottiin, grillailtiin ja häirittiin naapureita ah niin suomalaisella känni käyttäytymisellä.
Sieltä jatkettiin Riihimäkeläisiin ravitsemusalan liikkeisiin ja meno oli sielläkin humalluttavaa.
Siellä sitä sattui ja tapahtui kaikenlaista...
Itsekin ajauduin sanaharkkaan muutaman ystäväni kanssa. Onneksi ne sovittiin jo ennen aamua...

EILEN 28.04. Sain kummipojan hetkeksi syliini ja näin hänet myös ensimmäistä kertaa.
Siinä "toukkaa" sylissä pitäessäni, kaikki omat huoleni ja murheeni, joita olin miettinyt
koko aamun, tuntuivat niin kovin pieneltä näin ison lahjan ja ihmeen edessä.
On se vaan ihme kuinka jokin niin pieni voi olla jotain niin suurta!
Siinä poikaa silmäillessäni mieleeni tuli väkisinkin YÖ yhtyeen laulu IHMISEN POIKA.
Katsoin tuoretta isää joka oli onnellinen, vaikka hieman taisi vielä hikoiluttaa
edellisillalta kerätty ja nyt jo ulos ihonläpi pyrkivä alkomahooli.
Katsoin Tuoretta Äiteetä ja hän taas vaikutti erittäin rauhalliselta ja erittäin onnelliselta.
Keräsin edelliseltä illalta jääneet tavarani kokoon ja suuntasin ovelle.
Oli tullut aika jättää jo varmasti rankasta päivästä uupuneelle
tuoreelle perheelle hyvästit tältä illalta ja päästää heidät lepäämään, yhdessä...

Kiitos siitä että saan olla mukana näin hienossa asiassa!