Kuljen eteenpäin, maisemat vilahtavat ohitseni. Matkani määränpää on avoin.
Ei ole kotia mihin kaivata, siksi lähteminen ei satuta.
Tasainen humina saa silmäni painumaan kiinni. Mun on hyvä olla vain näin, ilman mitään velvoitteita. Vailla vastuuta.
Jään pois, istun asemalla missä ei ole ketään. Ympärillä vain metsää.
Nyt kaipaan sua. Ajaisit tähän pihaan ja sanoisit ; "istu autoon enkeli, meidän yhteinen matkamme alkaa nyt"...
Tiedän ettet tule. Taivas itkee kanssani.
Pisarat putoilevat maahan, sade on ainoa seuralaiseni täällä.
Hiljaisuus huutaa yksinäisyyttään, mietin itsekseni miten ihanalta se kuulostaakaan.
Mä haluaisin olla oikea enkeli. Istua taivaassa vailla huolia.
Päätin etten enää itke. Halusin sateenkin loppuvan. Kaikkeen en voi kuitenkaan vaikuttaa.
Sade loppui, mä ehkä vielä itken joskus.
Hiljaisuuden rikkoo yhtä yksinäinen tavarajuna, joka kiitää ohitse.
Sen kuljettaja vilkuttaa, kaksi yksinäistä olivat parin sekunnin ajan yhtä!