IRC-Galleria

To oli vp
Pe hetken aikaa länkkäritaivutteluita. Ei taipunut mihkään. Positiivista, että eteenpäin liikkui pienellä merkillä. Laukkakin suorilla ok, kun ei ollut ohjia mihinkä tarttua.
La Kaisan kumppanien kanssa radan takainen pidempi lenkki kaikissa askellajeissa. Oli ollut vähän reipas..
Su Kuljettiin liinassa eestaas tuttuja reittejä ja polkuja sen verran, että saatiin kasaan reilu tunti kävelyä..Hoh hoijaa, että voi alkaa ainaiset samat maisemat tympiä. Puhisi ja puhkui, mutta tyyntyi kun päästiin kasvihuoneen pellolle ja siitä poluille.

Mitähän sitä tulevaisuuden kanssa tekisi? Päässä vaan surisee. Vaikka eihän siinä sinänsä mitään uutta ole.
Voi kun olisi sellaiset maastot kuin Paippisten paikassa...

Suski teki kolmen vartin maastolenkin. Veikko oli metsässä vähän innostunut ja yrittänyt lähteä miljoonaa kivistä ja kannoista huolimatta. Puskat olivat vain rytisseet. Loppumatkasta oli tahtinut kuin oikea kunnon kuumakalle...
Masussa hiljaista...Jouduin heittämään pari paalia pois. Eli huomenna vapailee kun haen hätävaraheinää.

Tehtiin niitä länkkärikurssin pyörittelyjuttuja. Todella jäykkä vasempaan..Ei taivu millään kun taas oikealle ihan hyvin.
Maneesissa porukkaa taas ihan sikana, joten ei me pystytty siellä ravissa mitään tekemään.
Noh, parasta oli se, että ihan parin komentamisen jälkeen reagoi pohkeeseen hyvin.
Ei menty pitkään ettei vain menisi herne nenään.
Oli kovasti hellyyden kipeä ja pitkään piti puhallella sieraimiin ja rapsutella korvia ja hoitaa säkää.
Rentoutui niin, että nukahti heinänkorsien roikkuessa suupielessä..
Masussa oli vähän kilinää, mutta päätin sulkea korvani siltä tällä kertaa.

...kävi Vekkuli tänään Suskin kanssa. Eli radan toisella puolella vankilan suuntaan. Radan alitus oli ollut jännä juttu. Ei muuten, mutta kun siellä oli VIEMÄRI, joka lorisi. Veikko tuntee suunnatonta epäluuloa kaikkia viemäreitä ja lattiakaivoja kohtaan. Niihin on moni hyväkin hevonen kadonnut...
Oli ollut reipas ja iloinen. Tahtinut käynnissä kun oli niin kivaa. Oli halunnut ravata pitkät pätkät, mutta ilman mitään ryöhäämistä. Suskin sanoi, että Veikko on seikkailijaluonne, joka odottaa aina mitä kivaa mutkan takaa löytyykään.
Illalla oli sitten äärimmäisen leuhkan näköinen...

Se oli kyllä melkolailla meidän juttu. Ihan perusperusperus-juttuja. Oikeastaan vaan hevosen taivuttamista, kun yhtä arabia lukuunottamatta, oli hevoset (ja ratsastajat) niin jäykkiä.
Veikko mainittiin oikein erikoisjäykäksi mikä todellakin pitää paikkansa.
Pirjo sanoi suoraan, että vika hevosen haluttomuuteen on satulassa. Pungen, tungen, väännän ja väkerrän niin paljon, ettei hevonen enää ymmärrä, mitä haluan. Ja siksi on lopettanut yrittämisenkin. Eli ihan juuri kuten olen itsekin ajatellut.
Vain yksi apu kerrallaan eli meillä vain pohje. Ei mitään muuta. Pyytää eteen kerran ja toisen kerran raipan kanssa ja jos ei tapahdu saa vähän suuttuakin. Suuhun ei saa missään tapauksessa jäädä kiinni. Polvella tai reidellä ei saa kinnata. Pohje on hiljaa niin kauan, kun pitää vauhti hiljenee. Ja taas sama yksinkertainen kaava.
Taivutetaan ensin vähän ja pikkuhiljaa aina enemmän. Käsi ei ole staattinen, vaan houkuttaa hevosta taipumaan ja alas. Käytetään vain johtavia ohjasotteita ja sisäpohjetta. Samassa sekunnissa kun hevonen myötää, kaikki paine pois. Kun kädelle tulee satakin grammaa, taas sama alusta. Tässä vaiheessa ei edes painolla ole merkitystä. Vain taipumista ja eteenpäin menoa. Uralla ei mennä kuin mikä pakko eli kun haetaan eteenpäinpyrkimystä. Muuten se ei edistä hevosta. Se, mitä maneesissa tehdään, tehdään nyt vain noita kahta asiaa.
Kiitos on paineen poisto, ja se pitää tulla HETI, ei tehtävän jälkeen.

Jumppien jälkeen testattiin keskihalkaisijalla kulkeeko hevonen suoraan, vaikka sitä taivutetaan kaulasta. Vasemmalle, eli huonompaan puoleen meni Veikko todella mallikkaasti. Oikeaankin ihan ok. Pirjo sanoi, että ero alkutuntiin oli huomattava ja Veikko oli hionnut oikeasta paikasta eli tässä harjoituksessa kaulalta. Mutta mikä parasta, kun keskityin vain noihin ohjeisiin, niin lopuksi ei tarvinnut kuin hipaista pohkeella, niin kaveri lähti reippaaseen raviin, ja kun todellakin yritin olla rento ja ryhdikäs kinnaamatta mistään, se ravasi jopa kaarteen hiljentämättä!!

Oli niin ihana tunne tunnin jälkeen, että tuli itku helpotuksesta. Minä olen paska ja surkea hevosenkiusaaja, mutta onneksi sain vahvistusta sillä, minkä olen jo tiennyt. Eli jos minä pystyn muuttumaan, niin todennäköisesti Veikkokin voi muuttua.

Nyt päässä surisee, että mitä tehdään tulevaisuudessa. Mistä lisää oppia?

Viikko-ohjelma alkaa olla mietittynä. Suskin kanssa diili, että maastoilee ma ja ke. Jos Riikkaa haluaa, niin voi käydä pe ja/tai la. Ti tai to tehdään noita jumppajuttuja ja su irtohypätään.
Toki kaikkea voi muokata ja elää tilanteen mukaan, mutta tämä noin pääpiirteissään.

Lantalan pellolta löydettiin vähän lunta. Sen verran, että vähän joutui tarpomaan. Vähän ravailua kun pohja oli aika kamala.
Heti oli eri ilme ja olisi kyllä mennyt jos vain olisi voinut päästää.
Mutta ihan banaani vasempaan. Heli THE fyssari hälytetty apuun. Nou good.

Missä liikkua, jos liikkua on pakko, maneesi bannissa niin paljon kuin mahdollista, ja joka ikinen paikka on pelkkää jäätä?
Jopa pellot.
Veikko oli tulta ja tappuraa kun liukasteltiin etupellolla talutellen. Kokeiliin Pädän kanssa mennän ihan asian juurille, että ilman satulaa, Marjutin ohjeilla ja lopetettiin 20 minuutin jälkeen. Oli heti totaali haluton, kun maneesiin tultiin. Ei edes puomit virkistäneet.
Vasen etunen alhaalta vähän lämmin eivätkö mahaääniä paljoakaan ollut. Heinääkin soi haluttomasti ja ilme oli tosi väsynyt.
Ei kai nyt desi mellaa voi tuota tehdä tai yhden päivän vapaa?
Jotenkin tämä dilemma on nyt ratkaistava. Jos ei kerta talvea ikinä tule, niin tulisi nyt sitten kunnolla vettä ja lämpöasteita, että edes jäät sulaisivat.
Ahdistaa.

Tänään oli laiskan hevon maastopäivä.
Ilmeessä hymy ja onnenhäivä,
kun kauas katosi maneesin katto
alla vain jäinen metsämatto.
Hip hurraa, nyt varmaan nostan laukan
kiidän lailla kanahaukan.
Kohti maita ja mantuja noita,
pidä harjasta kiinni, ei nopeudessa meitä kukaan voita.

Aina jos voisi vain maastossa kulkea.
Pois ura ja maneesi mielestä sulkea.
Se laiskan hevosen onnea ois
ja laiskuus - kas kummaa -häipyiskin pois.

Voi Veikkoa, vähän esittää heikkoa.
Jarruja on vaikka muille jakaa, viisautta suurta aivojen takaa.
Kas, kun laistaa töistä, ei tarvitse välittää satulavöistä. Voi vain tarhassa olla lölliä ja heinän päällä karsinassa kölliä.
Omistajaa se ottaa hattuun, mutta veksi tietää; Omistajan rakkautta ei poista pikku jarru.
Veksi omaa tätiä rakastaa ja taitonsa myöhemmälle pakastaa. Ja kun löytyy jutun juoni, saattaa oman tädin onnelisuuden suoni poksahtaa. Näitä miettii söpö veikko, vaikka, ah, joskus niin heikko.

Täti-Lötjönen 32 wee