IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Katastroff puutarhassaLauantai 05.07.2008 23:00

Oltiin muutama päivä poissa ja satsi tomaattipuskia oli kaatunu :---( Ilmeisesti nuo olivat paahteessa kuivahtaneet sen verran että varsi oli vähän pehmennyt. Tai sitten olivat kasvaneet niin paljon että eivät enää pysyneet omin voimin pystyssä. Tai sitten oli ollut tulista kun parvekelasit olivat auki.

Alustavan arvion mukaan varret eivät kuitenkaan ole poikki ja nostettiin nuo takaisin pystyyn ja laitettiin tukikepit. Tilannetta seurataan...

2v hääpäiväKeskiviikko 02.07.2008 02:36

Viimeksi oltiin Tähtitorninmäellä piknikillä. Oli jonkinlainen aikomus mennä tälläkin kertaa, mutta pojun kanssa oli vaihteeksi melko vaikea päivä - oli tississä kiinni käytännössä koko iltapäivän. Illalla lopulta menimme parvekepuutarhaamme hörppimään skumppaa ja syömään juuri puskasta poimittuja mansikoita.

Aika kyllä rientää. Vastahan me olimme alttarilla hikoilemassa :o

Tomaattia pukkaa!Maanantai 30.06.2008 19:12

Kuvassa näkyy kirsikkatomaattia tai jotain vastaavaa. Ne on pieniä ja niitä tulee paljon! Lisäksi partsilla on parveketomaattia, joista tulee isoja. Niitäkin on paljon!

LypsylläLauantai 28.06.2008 02:24

Kokeiltiin lypsää Ritan tissistä maitoa, jotta poju saisi ruokaa vaikka äippä ei olisikaan maisemissa kun nälkä yllättää. Vois kuvitella että se on helppoa, mutta ei todellakaan ole. Puoli tuntia meni ja saatiin huima 20ml satsi aikaseksi. Yleensä tilaan baarista viskiä saman kokoisina annoksina eikä se nyt kovin pitkään kestä vaikka kuinka hitaasti nautiskelisi.

Jotkut kuulemma saa lypsettyä litran päivässä!

Sata punnerrustaTiistai 24.06.2008 00:56

Mjahas, kollegat innostuivat tällasesta: http://hundredpushups.com/

Täytyy vielä vähän sulatella ideaa mukaan lähtemisestä. Punttiksella tällä hetkellä voimaa ja pattia kasvattava ohjelma ni tää ei oikein istu.

Mut..

23.6.2008 Initial Test: 40

Kyllä nyt kelpaa soitellaSunnuntai 22.06.2008 23:22

Skobet tosin painaa saman verran kuin vastasyntyneet vauvat keskimäärin. Olisi voinut hitsata vielä jonkun lisätuen noiden levyjen alle, mutta eipä aivan pieni taipuminen käytännössä mitään haittaa.

Kapistus on 10 vuotta vanha Yamahan happosyna, AN1X. Akustisemmat äänet kuten piano tulee kuvan ulkopuolelle jääneestä Roland JV-1010 -purkista. Pianoilun kannalta koskettimiston tuntuma on aivan liian lötkö ja oktaaveja saisi olla ehkä yksi lisää.

Koko kaiutinepisodi muuten lähti siitä että kotiteatterivahvistimessani on niin monta DSP-piiriä sarjassa että ääneen tulee useamman kymmenen millisekunnin latenssi. Eihän sellasella nyt mitään voi soitella. Musan kuuntelussa ja leffojen kattelussa ei tietty ole mitään ongelmaa.

KaiutintelineetLauantai 21.06.2008 21:39

Hommasin monitorikaiuttimet synaa varten ja niille piti saada jotku telineet. Tuli sitten täällä anoppilassa ollessani askarreltua sellaiset. Uusiokäyttöön päätyivät mm. pöydän jalat, sähkökaapin kansi ja pätkä jotain pyöreää putkea. Muutama tunti hommassa meni vaikka oli appiukko jeesaamassa. Mut lopputulos on aika PRO vaikka ite sanonkin!

Viskisieppo?Torstai 19.06.2008 22:23

Näitä on vähän kertynyt. Viskistä olen tykännyt ensi hömpsystä lähtien. Taisin olla 16v silloin ja joku siskon kaveri tarjosi maistiaisen. Single maltit löysin toden teolla vasta jokunen vuosi sitten. Oluthuone Poirotin Frank tarjosi (vai oliko se maza) Laphroaig kymppiä ja ahh... siitä se sitten lähti.

Viime vuoden keväällä kävimme viskireissulla Islaylla Skotlannissa ja tuli tuotua tuliaisiksi (itselle) useita pulloja erinomaisia viskejä - luonnollisesti sellaisia joita monopolialkon valikoimista ei löydy. Noita on siitä lähtien vähän kertynyt. Viimeinen niitti oli kun Tricky_Di ja maza antoivat mulle neljä pulloa erinomaisia Islay-viskejä uuden perheenjäsenen kunniaksi. Loppuu tila kohta kesken ...

Alla vähän listaa. Erikoismaininnat, kuten itsenäinen pullottaja suluissa:

* Ardbeg Airigh Nam Beist
* Ardbeg Almost There
* Ardbeg Uigeadail
* Arran 10
* Bowmore 16yo 1989 Bourbon Cask
* Bowmore 2000 (6yo, Signatory Vintage)
* Bunnahabhain 12
* Bunnahabhain 1997 (9yo, Signatory Vintage)
* Bushmills Malt 16
* Caol Ila (Rommitynnyri, Gordon and MacPhail)
* Caol Ila 12
* Caol Ila 1996 (11yo, Signatory Vintage)
* Dalwhinnie 15
* Glenfarclas 21
* Glenfiddich Caoran Reserve
* Glenkinchie 10
* Glenlivet 12
* Jack Daniel's Single Barrel
* Lagavulin 12 (Managerin signaama, ooh)
* Laphroaig 10 Cask Strength
* Laphroaig 15
* Laphroaig 15 (Old Malt Cask)
* Laphroaig 2000 (7yo, Signatory Vintage)
* Laphroaig Caírdeas
* Port Ellen 24yo (Old Malt Cask)
* Scapa 14
* Smokehead
* Talisker 10
* Tobermory 10

Näistä ehdottomia suosikkeja ovat rommikullila, Bowmore 16, Lagavulin 12, Dalwhinnie 15, Glenfarclas 21 ja Ardbeg Almost There. Smokehead on hirveetä rapaa - etikettikin on hirveetä trendihakuista typografiakikkailua joka ei kyllä viskille sovi! Mur!

Mansikkaa ja uusiksi istutettu chilipuska...Keskiviikko 18.06.2008 12:58

... näyttäis ainakin toistaiseksi olevan vahvasti hengissä. Viime päivät on ollu melko viileitä ja pilvisiä, joten paha sanoa vielä tässä vaiheessa juurien imukyvystä mitään.

Lisäksi parvekepuutarhamme täydentyi vielä anopin tuomalla mansikalla <sydän>
Nyt sillee oikeaoppisemmin, eli ruukun pohjalle hiekkaa ja mullaksi kaktusmullan jämät mitä löyty kaapista. Saa nyt nähdä meneekö koko puska mereen, mutta pitää ainakin yrittää!

Lisäksi laitoin vähä lisää yrttejä kasvamaan. Thai-basilikaa, jotain isolehtistä basilikaa, oreganoa ja rosmariinia. On jo vähän myöhäinen aika kylvölle, mutta toisaalta toi parveke toimii pitkälle syksyyn kasvihuoneena.