IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Ja seuraava seinäTorstai 01.07.2010 01:25



Tommonen siitä nyt tuli. Skrabaamiseen meni kaks ja puoli kuukautta, maalaamiseen viis tuntia reilu kahdelta henkilöltä. Vuorilautojen ja räystään otsalaudan maalaamiseen meni tietty vielä vähän lisää.

Tein tosin vähän muutakin nysväystä kun telineet kerran oli pydessä. Rälläköin kattopellin päädystä ruosteet pois ja paikkasin ruosteenestopohjamaalilla. Lisäksi jyystin ikkunankarmien ulkopuolen ja ulkopokan alle jäävän osan puhtaaksi maalista ja maalasin pellavaöljymaalilla. Olivat hieman karseessa kondiksessa. Ulkopokat puuttuu vielä kun karmit täytyy maalata vielä toiseen kertaan. Ja Artun huoneen ikkunankarmi (yläkerta) on vielä operoimatta.

Seuraavan seinän pinta onkin vähän heikommassa kunnossa:

Seinä on lounaan puoleinen, joten saa runsaasti auringonpaahdetta. Maalin voi suunnilleen puhaltaa irti. Tää seinä on aivan pakko skrabaa kunnolla puhtaaksi, sillä ei tuollasen päälle voi missään tapauksessa maalata. Lateksimaali lähtee isoina riekaleina irti.



Ikkunoiden vuorilaudat, karmit ja pokat taas on maalattu alkydimaalilla, joka irtoaa käpristyvinä lastuina. On nää nykyajan muovimaalit niin kivoja kun saa käyttää koko kesän skrabailuun.

Pitäisköhän hommata videokameraSunnuntai 20.06.2010 19:06

Vois taltioida kun penskoille sattuu ja tapahtuu. Vaihtoehtoina olis hankkia joku erillinen videokamera tai sitten EOS 7D. Mun viisi vuotta vanhassa 20D:ssä ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta olisihan se kätevä jos jäätynyt ja liikkuva kuva kulkisi samassa paketissa. Toisaalta 7D:hen tarttee jonkin verran lisävarusteita, jotta se on oikeasti videokuvauskelpoinen.

Ihme kyllä, hellasäröä ei juuri kuulunut kun mainitsin ajatuksesta ...

Pygäsin halkokatoksenLauantai 19.06.2010 01:10



Ostin tuollasen valmiin höpöhöpöhirsistä tehdyn katoksen. On niin paljon muuta hommaa tässä että en viittinyt alkaa säveltää mitään ihan omaa designiä. Oikeastaan tuollaset "hirsi"pömpelit ei rintsikan pihaan kuulu, mutta tossa on ollut jo ~20 vuotta joku varasto, joten sopii jatkeeksi.

Katolle pitäisi saada vielä lopullinen kattohuopakerros ja räystäslaudat sivuille. Lisäksi tuo pitäisi kastella homeenestoaineella ja maalata. Tosin höylätyn puun pitäisi antaa vanheta ulkoilmassa jokusen vuoden ennen maalaamista, mutta ehkä kevyt hiomapaperin näyttäminen ajaa asian.

ps. N900:n kameralla saa näköjään ihan kohtuullisia webiräpsyjä kunhan sävyjä ensin tuunaa vaikka Lightroomissa.

NokiasekoiluaLauantai 12.06.2010 03:44

Hommasin N900:n ja olen ihan tyytyväinen ainakin toistaiseksi. Selailin vähän lisää Maemo-yhteisön (Nokian linux-kapistusten käyttis) webisivuja ja wikipediaa. Täytyy kyllä todeta että hirveetä sekoilua.

Nokia on kehittänyt Maemoa kuutisen vuotta ja eka sitä käyttävä laite oli 2005 julkaistu 770 Internet Tablet. Sain sellaisen joskus ilmaiseksi. Olihan se kiva lelu ja sillä oli ihan hyvä selata webiä bussimatkoilla, mutta annoin se kuitenkin pois muutettuani ytimeen.

Maemosta ja Nokian raudasta jolla se pyörii, on jalostunut aika hieno paketti. Multimediat pyörii, webiselain on aika jees, moniajo toimii hyvin jne. Mutta nyt kaikki menee vaihteeksi uusiksi - ikäänkuin Nokian liian monta puhelinmallia ja S60-versiota ei riittäisi.

Apple taisi ajaa Nokian vähän ahtaalle, ja peliliikkeenä Nokia osti TrollTechin. QT:lle on toki saletisti hauskempi kirjoittaaa softaa kuin S60:lle. Viimeaikaisten kehityksien seurauksena sama QT-kännysofta kääntyy (suoraan?) S60:lle ja Maemolle. Jälkimmäinen tosin on perustunut Gnomeen (GTK+) ja on siinä yhtä vieras kuin Symbianissa. Mielestäni ihan hyvä strateginen päätös kuitenkin.

Sitten tuli Android. Taas on Nokia ahtaalla ja johtoryhmässä on mietitty että mitähän nyt kun tää Maemo on iha jees, mutta kyllähän tän kehitys nyt hinaa ihan hirveesti! No liittoudutaan, jotta voidaan taistella androidiarmeijaa vastaan! Kumppaniksi löytyi Intel ja kyseisen putiikin Atom-ceepua varten kehitetty Moblin-linux. Pankkiirit varmaankin kelaavat että jees, hyvä juttu. Insinöörien mielentila lienee hieman toisenlainen: http://www.facepalm.org/

Maemo perustuu Debian-linuxiin ja Moblin Fedoraan. Kummankin käyttöliittymä perustuu Gnomeen (GTK+). Näiden mobiililinuxien fuusio sitten on nimeltään MeeGo. FAQia kun lukee niin Moblinista mukaan tulee "käyttis" ja Maemosta "käyttöliittymä" (QT). ... Niin mutta myös Maemo perustuu GTK+:aan. Itse asiassa näyttää siltä että Nokian Maemosta ei tule MeeGoon oikeastaan mitään, ja siitähän Maemo-yhteisö onkin oikein riemuissaan.

Jotta asia ei olisi näin yksinkertainen, on seuraava Maemo-versio nimeltään MeeGo, vaikka se siis onkin edelleen se debianiin perustuva Maemo. Koodaa siinä sitten softaa MeeGolle joka ei toimikaan MeeGossa. Lukemani mukaan N900 on ehkä päivitettävissä MeeGoksi, joskin on vähän epäselvää että onko se nyt sitten MeeGo vai MeeGo.

Saattapi olla, että joutuu odottelemaan vielä jokusen vuoden että Nokialuureihin saa softaa ihan oikeesti - muutenkin kuin apt-get:lla Debianin reposta :p

Hidasta onLauantai 12.06.2010 00:50



Oon kohta saanut putsattua kokonaisen seinän! Ja melkein pari kuukautta kulunut. Onhan tässä tietty ollut kaikkea muuta kuten vauvan putkahdus jne. Maaliakin sain vihdoin ostettua eilen.

Maalinpoistomenetelmiä ja miksi ne ei käy:
  • Maalinpoistoaine - Ovat kauheeta myrkkyä ja sitä menisi ihan sairaasti. Lisäksi se on pestävä todella huolella seinästä pois. On muuten myös kallista.
  • Hiekkapuhallus - Helppo ja nopea. Lisäksi tekee seinästä ihan hirveän näköisen, sillä puun syykuvio tulee kunnolla esiin pehmeän kesäpuun lähtiessä hiekan matkaan.
  • Kuumailmapuhallin ja lasta - ihan sairaan hidasta. Kokeilin sitä aluksi. Lisäksi on teoreettinen tulipalovaara.
  • Infrapunalämmitin (Speedheater) - melkein yhtä hidasta kuin edellä mainittu. Lisäksi kapistus on hullun kallis.
  • Teräsharja käsipelillä - ei tapahdu mitään
  • Teräsharjalaikka rälläkkään - Maali lähtee ja käy kuten hiekkapuhalluksesa. Tosin tulee vielä epätasaisempaa jälkeä.
  • Nauhahiomakone - Paperi menee nopeasti tukkoon, mutta suurempi ongelma on että koneet ei mahdu peiterimojen väliin.
  • Sähköhöylä - Sekään ei mahdu peiterimojen väliin, mutta sillä kyllä itse peiterimat saa jyystettyä varsin mukavasti.
  • Manuaalinen raappa teräksisellä terällä - Lähtee kyllä kohtuullisesti, mutta terä tylsyy viidessä minsassa.
  • Manuaalinen raappa kovametalliterällä - Toimii aika hyvin!

Clasulta ostetulla raapalla olen tota nyt jyystänyt, mutta sen käyttö on vähän kuin punttiksella käynti. Tunnin jälkeen on ihan puhki. Patti kyllä kasvaa, mutta se ei kyllä tässä projektissa ole se ensisijainen tavoite.

Lueskelin taas foorumeita vähän ja törmäsin maalijyrsimeen. Suoraan sanottuna vaikuttaa ihan uskomattoman loistavalta kapistukselta: http://www.metabo.co.uk/Metabo-LF724.32145.0.html

Laitoin tilaukseen jostain lapinpolttajien webikaupasta hintaan 200 e ja risat. Odottelen toimitusta innoissani, sillä jos tuo on niin hyvä kuin foorumikeskustelut antaa ymmärtää, nopeutuu tää naurettava nysvääminen moninkertaisesti.

Ostin nyt vihdoin ruohonleikkurinKeskiviikko 26.05.2010 02:08

Clasulta 50 egee. Ruotsalainen "Partner" kelaleikkuri, joka toimii uusiutuvalla energialla. Blogailin aiheesta jo joskus viime kesänä, mutta vasta nyt sain hankittua.

Jouduttiin sitten leikkaamana myös kahden naapurin nurtsit, sillä Arttu oli niin fiiliksissä ja vaati vaan että "ite työntää!".

..

Aloitin tänään myös pyöräilykauden jeejee. ~11,5km duuniin ja tietty takas.

TipujaKeskiviikko 19.05.2010 02:12

Tällasia löytyi pihanurmikolta:



Olivat kai hyppineet alas tuijassa olevasta pesästään. Ovat käytännössä lentotaidottomia. Ilmeisesti emo pitää huolta muksuistaan myös maahan tipahtamisen jälkeen. Kommunikoivat melkoisella räksätyksellä. Suorastaan häiritsevää kun ikkunoita on pakko pitää auki yölläkin tai tänne läkähtyy.

Kävin kurkaamassa myös naapurin lintuja. Koivu kaadettiin maanantaina, mutta pesä siirrettiin parin kymmenen metrin päähän toiseen koivuun. Yllättävää kyllä, perhe ei siitä juuri välittänyt. Ruokinta jatkuu.



Pesää tähtäillessäni yksi viidestä poikasesta meni vähän turhan lähelle reunaa ja tipahti maahan. Tiedä sitten oliko se oikeastaan tipun haaveenakin...

Meidän pihakoivussa olevassa pesässä taidetaan vielä hautoa.

Hulluna lintujaPerjantai 14.05.2010 23:34

.. meidän pihapiirissä.

Jollain tipulla (oisko tuo räkättirastas?) on pesä pihakoivussa. Makuuhuoneen ikkunasta on hyvä näkymä pesintäpuuhiin. Kuvan tosin otin hieman korkeammalta - katolta nimittäin.

Mustarastaita pyörii maassa niin että niihin meinaa kompastua. Yksi oli tehnyt pesän piharakennuksen katoksen alle, tikkaiden päälle. Tarvitsin tikkaita ja tein niille korvikkeen pesän aluseksi, mutta tipu hylkäsi pesän :( Munia siellä ei vielä ollut, joten ehkä lintu kerkesi tekemään pesän johonkin muualle.

Keittiön ikkunan kohdalla olevassa tuijassa on myös pesä. Tuija on vaan niin tuuhea, ettei pesää kunnolla näy. Vähän väliä sinne kyllä menee lintuja.

Myös naapurin koivussa on kuulemma räkättirastaan pesä. Meinaa vaan kaataa koivun maanantaina, joten saa nähdä tulevatko linnunpoikaset alas lentäen vai kaatuen.

Naapurin mukaan jossain ihan lähistöllä on kalliokyyhkyn pesä. Ihmettelinkin pulun näköistä lintua, joka istuskeli yksi päivä takapihan hopeapajussa.

JalkalistatMaanantai 10.05.2010 03:28

En kyllä tiiä onko tässä mitään järkeä, mutta tehdään ny loppuun kun on aloitettu.

Tällä hetkellä talosta puuttuu jalkalistat käytännössä kokonaan. Normaali ihminen tietysti menisi kauppaan ja ostaisi sellaiset, mutta eihän se taas niin yksinkertaista ole.

Rintamamiestaloissa on perinteisesti käytetty aika siroja ja yksinketaisia listoja. Tässäkin talossa on joskus ollut sellaiset, mutta ne oli 80-luvulla korvattu muovisilla johtokouruilla. Jäljelle jääneet taas oli aikojen saatossa tuhottu niin kauheaan kuntoon ettei niistä ollut mihinkään. Mutta! Samalla profiililla olevaa listaa on ikkunoiden ja ovien ympärillä. Jotta kokonaisuus säilyisi yhtenäisenä, pitäisi saada uutta samanlaista listaa. No eihän sitä tietenkään kaupasta saa. Tarjolla on lähinnä jotain uusvanhaa krumeluuria MDF:stä tehtynä tai sitten ihan tasaiseksi höylättyä listaa. Bonuksena listassa täytyy olla johtoura.

Näinhän se sitten menee:

Joskus viime kesänä teetin alkuperäisen profiilin mukaiset terät alajyrsimeen, sillä eihän niitäkään saanut mistään valmiina. Tuli myös hommattua raakalautaa pölyttymään appiukon autotalliin.

Vihdoin jokunen viikko sitten saatiin puutavara höylättyä ja jyrsittyä. ~100 metriä lautaa koki seuraavaa: Neljä kertaa tasohöylän läpi jotta puutavarasta tuli sopivan kokoista, jyrsimellä profiili etupuolelle, jyrsimellä kolo takapuolelle (jos seinässä epätasaisuuksia), jyrsimellä viistous alareunaan (jos lattiassa epätasaisuuksia) tai vaihtoehtoisesti pari kertaa sirkkelillä vetäen johtoura.

Äitienpäivä meni niinikään anoppilassa. Hioin epätasaisuudet pois, laitoin oksalakkaa ja pohjamaalia.

Seuraavaksi on vuorossa kolojen kittaus, kitin hionta ja varsinainen maalaus. Värikin pitäisi päättää. Varmaankin jonkin sortin maalarin valkoinen tulee olemaan.

Tulee aika saakelin kalliit jalkalistat jos laskee omalle työlleen hintaa. Muutenhan tuo tulee ihan edulliseksi.

Mun luuri alkaa lahotaTorstai 06.05.2010 13:07

E90:n latausliitin on semisti mäsä, kuuloke rämisee ja akkukin on finaalissa ja turvonnut niin ettei akkukotelon kansi mene kunnolla kiinni.

Mut mitä seuraavaksi? Oiskoha Nokia N900 kiva vai odottaisko että N8 lanseerataan. Qwerty-näppis olis kiva, mutta toisaalta N8:n kohtuullisen näköinen kamera houkuttelisi myös. Kumpaankin voi ohjelmoida QT:lle, joten siinä mielessä ovat kai jatkossa aika samalla viivalla softatarjonnan suhten.

Lähinnä mä luurilla käytän ssh:ta ja surffaan webiä bussissa. Toisinaan myös soitan ja kirjoitan tekstareita. Kännykkä myös toimii kalenterina. Kuvia tulee otettua lähinnä dokumentointimielessä, sillä ainakin tähän mennessä kännykamera ei ole muuhun soveltunut.

En sitte halua mitään iPhone viisastelua kommenteiksi.