IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Kaivuuhommia ja LEDejäPerjantai 13.03.2009 00:08

Broidi tuli kylään ja roudattiin sitä vääränlaista hiekkaa pihalle vajaa puolet. Hiekan seassa on ihan törkeenä kuvassa näkyviä murkuloita ja lapion upottaminen maahan on paikoitellen hivenen vaikeaa. Ajatuksena on poistaa noin 20 senttiä hiekkaa ja laittaa tilalle jokseenkin sama määrä lecasoraa - niitä kevyitä ruskeita papanoita joita näkee toisinaan kukkaruukkujen pinnalla.

Tuntuu että projektin perusteellisuus vain kasvaa. Kuvassa näkyvä siporex-harkoista tehty verhomuuraus täytyy ilmeisesti poistaa. Se on rakennettu alkuperäisen 50-luvun betonilattian päälle joka on piikattu jo ajat sitten pois .. paitsi ihan reunoilta. Seinät ovat siis periaatteessa tyhjän päällä eli voivat vaikka kaatua niskaan. Käytännössä näin ei ehkä kuitenkaan kävisi, mutta uuden betonilaatan liittäminen seinään menee melkosen vaikeeksi. Lisäksi ihan seinän vierestä ei voi kaivaa eikä korvata hiekkaa lecasoralla. Ensisijaisena tarkoituksena olisi estää kosteuden kapillaarien nousu ja toissijaisesti parantaa lämpöeristystä. Ensisijainen tavoite ei siis onnistu. Täytyy purkaa verhomuuraus ja tehdä se myöhemmin uudestaan uuden lattian päälle. Perusteellisemmaksi tässä hommassa ei voi enää mennä, sillä jäljelle ei jää mitään muuta kuin betoninen perusmuuri ja yläpuolinen betonilaatta. Kummatkin ovat kantavia rakenteita.

...

Kylppärin valaistus on mietityttänyt. Kattopaneeleihin upotettavat kohdevalaisimet olisivat kivoja, mutta suurin osa halogeeneista vaatisi 15 sentin upotussyvyyden! Katto siis laskeutuisi 16 senttiä yläpuolisesta betonilaatasta. Tulisi vähän turhan matala kylppäri. Tilasin kokeeksi 3W ledispotin joka vaatii vain reilu neljä senttiä tilaa yläpuolelleen. Kuusi tuollaista ehkä valaisisi kylppärin ihan hyvin, mutta noiden spektri ei oikein miellytä silmää. Täytyy siis jatkaa vaihtoehtojen tutkimista...

Seisoo (tuettuna)Keskiviikko 11.03.2009 15:13

Arttu oppi reilu viikko sitten konttaamaan eteenpäin ja nyt kiipeilee jo juttuja vasten seisomaan! Alaslaskeutuminen saa kyllä lattian vielä tärähtelemään.

Mittailin kellarissa kaikenKeskiviikko 11.03.2009 01:14

... ja tein piirustukset sen perusteella. Talon kellari on tehty melkolailla soveltaen alkuperäisiä piirustuksia. Osa seinistä on aivan eri paikoissa. Kuistin alla oleva varastohuone puuttuu kuvasta vielä.

Putkifirman äijä kävi tänään vähän katselemassa mestoja ja juteltiin mukavia. Pyysi jotain karkeaa draftia siitä mihin tulee viemärit, vesipisteet yms jotta voi paremmin arvioida työmäärää ja kustannusta. Tekemäni kellarimallin päälle voi kätevästi piirtää myös nykyisten lämmitys- ja käyttövesiputkistojen sijainnit. Niitä kun uusitaan ja laajennetaan.

Saunassa alkaa olla ne perusteellisen remontin ainekset vihdoin kasassa. Lattia on piikattu pois ja betonit kannettu pihalle. Vielä täytyy vanhat styroksit kuskata ulos ja niiden alta 10-20 senttiä sitä vääränlaista hiekkaa. Purkamiseen meni kyllä sen verran paljon aikaa että ei taida sauna läheskään valmistua loman aikana! Eiköhän tässä kuitenkin lattiavalu ja mahdollisesti väliseinät vielä nouse.

Saatiin Artun huone jalkalistoja vailla valmiiksi. Tuli kiva. Kuvaa tulee ehkä huomenna.

Voi saakeli että kolottaa paikkojaPerjantai 06.03.2009 14:30

Hauikset iha jumalattoman kipeet. En tiiä johtuuko se tiilten roudaamisesta vai tosta koneen käytöstä.

Betonin roudausta tarjollaTorstai 05.03.2009 22:32

Kesti vähän että pääsin piikkaamaan. Piti korjata poravasaran sähköjohto, siivota paikat roskista ja poistaa lattialämmitys käytöstä. Tuli todettua että kyllä kupariputketkin syöpyy. Tyhjensin käyttövesiputkiston jotta pystyin katkaisemaan ja tulppaamaan lattialämmityksen. Kytkettyäni veden takaisin tuli hanoista sellasta kahvin näköistä litkua ... omnom!

Saan varmaan huomis iltaan mennessä piikattua loputkin lattiasta. Jos ei ole muuta perjantai-illan viettoa niin tervetuloa roudailemaan betonia ja takkaa pihalle. Saunaa en voi tarjota kun se ei ole ihan valmis vielä, mutta safkaa ja kaljaa ja tietty viskiä. Ainakin thain lupaili tulla.

Kunnon jäljityslaite toi kameraTorstai 05.03.2009 18:31

Jalanjäljet näkyy lattiassa pitkään - monta minuuttia jos on seissyt hetken paikallaan.

Täytyis kohta alkaa piikkaamaanTorstai 05.03.2009 14:01

Kuulemma koneen virtajohto kaipaa vähän korjaamista ensin. Lisäksi lattialämmitys täytyisi poistaa käytöstä. Homman tekee mutkikkaaksi se että syöttöventtiilit on jumissa ja paluuventtiilien säätäminen ei vaikuta mitään eli nekin on jumissa. Ostin biltemasta tuollasia kupariputkeen kiinnitettäviä tulppia ja putkileikkurin.

Tehtiin jokunen päivä sitte nurkkaan koeporausta jotta selvisi minkä päällä verhomuuraus seisoo ja mitä lattian alla on. Näköjään vetästiin muutaman sentin päästä lämmitysputkesta :p

Takka mäkeenKeskiviikko 04.03.2009 23:35

Remontti vaan laajenee. Tulevan löylyhuoneen seinän toisella puolella on (ollut) takkahuone. Kämppää 80-luvulla rempanneilla on selvästi ollut rahaa - tyylistä tai järjestä en tiedä. Huone oli verhoiltu jollain hullun leveällä laudalla ja katossa oli halki (puolikuun muotoon) sahattuja kelorunkoja. Selvästi oli haettu jotain erämaamininkiä. Tulin jo kämppässä ekaa kertaa vieraillessani tulokseen: MEREEN!

Huoneesta tulee hyvä kodinhoitohuone kohtuullisen kevyellä pintaremontilla. Sileäksi pistäminen on ajankohtaista, sillä kiukaiden päälle täytyy saada raitista korvausilmaa. Kuvassa näkyvällä löylyhuoneen vastaisella seinällä on mm. lämmitysputkia sisältävä hylly, jonne saa kätevästi ilmastointiputken jemmattua. Perusmuuriin vaan reikä ja putki toiselle puolelle. Korvausilmaputket täytyy lämpöeristää, jotta niihin ei kondensoituisi vettä ja homehduta taloa. Kätevämpi siis laittaa kuivemmalle puolelle. Lisäksi lauteiden yläpuolella pään kohdalla oleva putki olisi aika saakelin nihkee.

Teddy oli perheineen tänään kylässä. Yhden tiiliseinän kaatamisen lisäksi pistettiin puoli takkaa matalaksi. Sitten tulikin vastaan sen verran järeää betonia ettei sitä jaksanut tolla mökiltä hakemallani poravasaralla pilkkoa. Hieno toi takka btw - sen sisään on piilotettu savupiippu (iha ok) ja ehkä neliömetri tyhjää tilaa! Purkamalla takan ja seinällä olleet paneelit tulee tuohon huoneeseen yli kaksi neliömetriä lisää tilaa!

Mainittakoot että takan paikalla on ollut joskus keskuslämmityskattila. 80-luvun alussa se on korvattu varaavalla yösähkölämmityksellä, joka on nykyisillä hinnolla melkein yhtä kallis ja aivan yhtä ekologinen kuin suora sähkölämmitys.
... eivät ole vielä kasassa.

Täytyy hakea mökiltä poravasara jotta loput kaakelit saa irti. Lisäksi pukuhuoneesta pitää irrottaa paneelit. Sen jälkeen onkin KATUPORAn vuoro. Esim jollain tollasella luulis yhden lattian lähtevän : http://ramirent.edita.fi/fi/hinnasto/tuote/175

Kyllä tässä pelkässä vanhan saunan tuhoamisessakin menee melkosesti aikaa. Olen nyt tiistaista asti tehnyt hommaa. Ulkovarastossa on hirveät pinot puutavaraa siisteissä pinoissa - pätkittynä kiukaaseen sopiviksi paloiksi.

Pähkäilen tässä että laitanko lattialämmitysksen sähköllä vai vesikierrolla. Sähkölämmityksen hankintakustannukset on todella pienet, mutta se on kaikkein kallein tapa lämmittää. Vesikiertoisella ratkaisulla saunan lattiaa voisi lämmittää vaikka aurinkolämmöllä kesäisin.

SohvapöytäPerjantai 27.02.2009 02:25

Keittiön massiivitammitasoista sahattiin palat pois liesitasoa ja allasta varten. Liesipalasta voisi väsätä sohvapöydän (nakittaa appiukolle).

Joku tällane ihan perus disaini voisi toimia. Hyllylle voi laittaa kaket jemmaan ja ehkä jonkun lehden. Se on sijoteltu aika korkeelle jotta roinat ei ole turhaan esillä.

Alaosan materiaali ja väritys on vielä vähän avoinna, mutta puolihimmeä musta voisi sopia muihin mööpeleihin (skobet, töllö, pleikka).