IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Kun nyt on tullut avauduttuaTiistai 06.10.2009 02:40

... niin jatketaan vähän vuodatusta.

Rita tilasi meille lumiesteet katolle. Viime talvena nimittäin katolta tuli melkosia jääklönttejä alas, etenkin kuistille johtaville portaille. Välillä pelotti mennä ulos tai sisään kun pään ylöpuolella roikkui kymmenen sentin paksuinen matto jäätä ja lunta. Noh kuitenkin...

Lumiesteitä asentavan firman kanssa sovittiin että kuistin yläpuolelle ja etelänpuoleiselle katolle esteet kun siellä kuljetaan. Kuistin toiselle puolle ei tartte, sillä sieltä ei juurikaan kuljeta.

Eräänä päivänä duunista himaan tullessani ihmettelin että mitä hittoa meidän pihassa väsäillään. No lumiesteitähän siellä. Eivät vaan olleet soittaneet että tulevat. Olisi kannattanut, sillä pieleen meni:

1) Tarjouksessa ja lähetteessä oli että asennetaan 19 metriä lumiestettä. Kävin mittaamassa: 14,5. Meinasivat siis laskuttaa 4,5 metriä liikaa.
2) Asensivat lumiesteet väärään paikkaan. Kummallekin puolelle kuistia mutta ei etelän puolelle.

Reklamoitiin aiheesta, mutta homma on vielä kesken. Saa nähdä mihin tääkin päättyy, sillä firman edustaja oli hieman penseä.

Nngh tuun hulluksMaanantai 05.10.2009 23:50

Nimittäin...

"Lämmitysverkoston putket liitetään maalämpöpumppuun joko kudosletkulla (patteriverkosto)
tai kiinteällä putkistolla (lattialämmitysverkosto). Liitoksella estetään äänen kulkeutuminen
verkostoon."

Ja asentaja ei tietenkään käyttänyt kudosletkua vaikka lämpöpumpun ohjeissa niin sanotaan. Datailuhuoneessani kuuluu uskomattoman rasittava ulina. Vaikka onkin tosi hiljainen - ehkä samaa luokkaa kuin todella hiljaiseksi tunkattu tietokoneeni, niin silti sellainen muutaman sadan hertzin ulina käy korpeemaan. Kyseessä on lämpöjohtopumppu joka kierrättää vodaa pattereissa. Itse lämpöpumpun kompura pitää huomattavasti kovempaa mökää käydessään, mutta se ei kuulu kellarin yläpuolelle.

Pääsee TAAAAAAS reklamoimaan. Voi vttu. Miksei kukaan voi tehä kerralla kunnolla ja oikein...

Edit: Kytkin pitkästä aikaa mikrofonin koneeseen samplatakseni möykkää. Aika hyvin meni arvaus taajuudesta.. hyvinkin tarkkaan 300Hz. Näkyy oheisessa spektrogrammissa vaakasuorana viivana. Kuvassa on älyttömästi tietokoneen hurinaa, telkkarin möykkää ja rahinaa kun liikuttelin mikrofonia ympäri huonetta. Silti ääni on ihan selkeä.

Edit2: Tossa vielä sample (toinen kuin spektrogrammissa) jota on vähän filtteröity jotta tietokoneen humina olisi hiljasempi: http://tuner.bdb.fi/moottorin_aani.mp3

Purettiin vanhaa lämminvesivaraajaaTorstai 01.10.2009 00:27

.. sitä jonka tilavuus oli neljä kuutiota ja ainevahvuus 4mm (terästä).

Rälläkän laikkoja kului melkein kymmenen, puukkosahan teriä kuusi. Ainoo vaan että ei tullut valmista. Noin puolet on purettu, joskin loppu on vähän helpompaa. Pitäis lauantaihin mennessä saada rotisko purettua ja toimitettua sorttiasemalle. Terästä on öbaut puoli tonnia ja muuta rojua (lähinnä polyuretaanieristettä) melkosesti.

Jos joku haluaa tulla huomenna jeesaamaan niin saa ilmoittautua! Tarjolla on saunaa ja kaljaa.

Kelattiin että pitäisköhä mennä saunaan.

TulikivenkatkuaTiistai 29.09.2009 11:27

Lähetin sellaista putkifirmaan. Oon niin kypsä...

Asensivat meille kesällä uudet patteriventtiilit ja termostaatit. Muuten hyvä, mutta mitään hyvää ei ole. Kundit asensivat vääränmalliset patteriventtiilit, josta seuraa että termostaatti on pystysuorassa syöttövesiputken yläpuolella. Kun lämmönsäädin alkaa syöttää verkostoon lämmintä vettä, lämpenee myös ilma syöttövesiputken ympärillä. Lämpöhän nousee ylöspäin ja lämmittää siten termostaattia. Teknisin termein, syntyy negatiivista takaisinkytkentää.

Tästä seuraava ongelma on niinkin mitätön kuin: pattereissa kiertää vesi ainoastaan silloin kun ei tarvitse lämmittää!

Oheinen kuva on Danfossin esitteestä, jossa kerrotaan mm. seuraavaa:
"Anturia valittaessa oheiset kuvat ovat avuksi. Kiintoanturi (tai irtoanturin tuntoelin) sijoitetaan siten, että se mittaa mahdollisimman hyvin todellista huonelämpötilaa."
"Irtoanturi Irtoanturia käytetään, kun kiintoanturi asennettaisiin pystysuoraan ylöspäin tai, kun
kiintoanturi asennettaisiin verhojen, huonekalujen, leveiden ikkunapenkkien peittoon tai veto harhauttaisi sitä."

Systeemi on siis asennettu ohjeiden vastaisesti .. eli ihan päin persettä.

Btw, irtoanturi tarkoittaa että tuntoelin on langan päässä eikä siinä säädettävässä mötikässä.

PutkihommiaTiistai 29.09.2009 02:37

Ilta meni viritellessä altaaseen hana, sille putket ja vielä hajulukko + viemäriputki.

Hehkutettu kupariputki on kätevän pehmeää. Sitä voi ihan käsin taivutella erilaisiin muotoihin. Rumaltahan se tietysti näyttää, mutta tässä tapauksesa sillä ei ole väliä, sillä putket jäävät seinän taakse. Siellä menee jo läjä muitakin putkia jotka täytyy naamioida sopivalla kyhäelmällä. On vesimittaria, lattialämmityksen jakotukkia jne. Putkimies olisi varmaan tuostakin hommasta laskuttanut useamman satkun ja lopputulosta olisi taas saanut kirota...

Allas on melko pieni, mutta ajateltiin että eipä sitä tartte juuri muuhun kuin partahöylän huuhtomiseen ja veden hörppimiseen. Talossa kuin kutenkin erikseen kolme vessaa, joissa on myös isommat altaat.

Viimesen viikon aikana on tullut suoritettua lähinnä nysväystä kuten pukuhuoneen lattian saumaus ja nurkkien täyttäminen silikonilla.

Annetaan bonkkiaTiistai 22.09.2009 18:59

Tarjolla olisi:
  • HP Visualize C240
  • HP Visualize C360

Koneissa taisi olla muistia jotain gigan ja kahden väliltä. En muista nyt ihan tarkkaan kun eivät ole olleet hetkeen päällä. Näytönohjaimia ei ole, mutta tosinörtille riittääkin sarjakonsoli. Käyttiksenä voi ajaa HP-UX:ää tai Linuxia.

Fotoja: http://tuner.bdb.fi/gfx/sekalaista_tauhkaa/hp/c240/
Tarkempaa speksiä: http://www.openpa.net/systems/hp-visualize_c200_c240_c360.html

Sieraimia poltteleeLauantai 19.09.2009 18:43

Väsäilen habanerosörsseliä. Saa nähdä minkälaista syntyy.

Resepti on jokseenkin tuollanen: http://www.seriouseats.com/recipes/2009/08/serious-salsa-habanero-hot-sauce-spicy-recipe.html

Edit: Oikein maukasta tuli. Tulisuuden aste on syömäkelpoinen. Silmät ei pulpahda silmäkuopista mutta kyllä hien saa pintaan.

Löylyä tulee!!Keskiviikko 16.09.2009 01:39

Purettiin broidin kanssa vanhaa neljän kuution vesivaraajaa. Pistosaha ei edennyt käytännössä ollenkaan, rälläkän laikkoja meni neljä ja puukkosahan teriä kaksi. Saatiin yksi seinämä kuudesta paloteltua ja kannettua ulos. Sen jälkeen todettiin että ei tää nyt oikein etene.

Voin lämmöllä suositella olemaan hankkimatta Bauhausin Alpha Tools -merkkisiä työkaluja. Puukkosahan "laakeroinnit" oli yhden rupeaman jälkeen niin kuluneita että ei mitään mahdollisuutta että kapistus kestäisi koko urakkaa. Täytynee käydä vuokraamassa pari kunnollista vehjettä ja hoitaa homma loppuun.

Broidi joutui feidaamaan himaan, mutta laitoin saunan tulille, sillä näytin lähinnä nuohoojalta. Siivous vähän venähti ja reilun tunnin lämpenemisen jälkeen oli kyllä mukava pätsi saunaosastolla! Lämpömittaria ei vielä ole, mutta lämpöä oli erittäin riittävästi. Kiuaskivet sihahtivat voimallisesti ja olut maistui. Ritalle ilmeisesti olisi vähempikin riittänyt. Poistui melkein samantien pesuhuoneen puolelle esittelemään punasia pakaroitaan. Kuulemma oli kuumat lauteet. Pöh sanon minä...

On nyt tullut todettua että mun puutavara on aika hötöä. Saunan vanhat kuusipaneelit eivät ole lämpöarvoltaan kovin kaksisia, mutta palavat kiukulla. Vetoa on hormissa tällä hetkellä aika sopivasti jos pesään heittää vähän isompaa pölkkyä. Paneelinpätkät vaan palaa kauhealla roihulla. Sitä pitää kuitenkin uskaltaa laittaa riittävästi.

Pitäis varmaan kokkailla jotainTiistai 15.09.2009 02:27

Enpä oikein ole blogaillut rehujen kasvatuksesta mitään sitten kevään. Noh todettakoot tähän että avomaalla ei kasva juuri muu kuin basilika. Pari pihalla olevaa chiliä on edelleen saman kokoisia kuin keväällä. Tomaatit voivat vähän paremmin, mutta ovat silti pieniä eivätkä ehdi kypsyä. Tarvitaan siis kasvihuone...

Ikunalla olevat habanerot sentään ovat kasvaneet komeiksi ja hedelmää tulee! Olkkarissa on toinen samanlainen puska ja siinä on vielä vähän enemmän palkoja. Kelasin että voisi tehdä tulista maustekastiketta, kuivata noita ja laittaa vaikka pari palkoa koskispulloon. Pitäisikö kastikkeeseen laittaa siemenet mukaan vai ottaa ne pois?

Basilikaa on tosiaan pihalla ja keittiön ikkunalaudalla niin paljon ettei sitä ehdi edes käyttää.
Eilen tuli laitettua puuttuvat listat ja öljyttyä lauteet. Väri muuttui todella paljon tummemmaksi mutta lopputulos on kyllä ihan käypä. Tänään laittelin silikonia ja virittelin systeemeitä vedon rajottamiseksi.

Eka yritys: Tein kuvassa näkyvän "savupellin" joka siis on kiinteä. Pujotin sen hormiin ja vetoa kyllä oli mutta liian vähän. Paloi huonosti, savua tuli sisään ja kiukaan luukkukin meni ihan noen peittoon.

Toka yritys: En jaksanut alkaa suurentamaan reikää joten laitoin liitoshormiin mahdollisimman ison kiuaskiven. Vetoa kyllä on mutta liikaa. Palaa hillitymmin kuin perjantaina mutta silti turhan riehakkaasti.

Seuraava yritys: Joko suurennan teräslevyyn tehtyä reikää tai sitten sullon hormiin lisää kiviä tukkeeksi...

Mutta nyt saunaan.