runkkasin kerran teininä
kuudesti peräkkäin,
vai seitsemästi
vai kahdeksasti.
tauotta kuitenkin.
viimeisellä kerralla sitä hädin tuskin tunsi,
uloskaan ei tullut oikein mitään.
se oli mahtavaa,
siinä oli jotain äärimmäistä,
pakkomielteenomaista,
nautinnollisen tahmeaa ja tainnuttavaa
tänään se tuntuu jotenkin absurdilta,
täysin etäiseltä,
irralliselta
mutta silloin
se oli suuri salainen saavutukseni,
konkreettinen todiste siitä mihin ihminen voi pystyä!
toistaiseksi olen välttynyt isyydeltä.