yöllä kävin oudossa maassa
jossa aavemaiset ihmiset vaelsivat pysähtyneinä kodeissaan
ja me olimme läpinäkyvä huokaus jota kukaan ei huomioinut
talojen ikkunoissa oli raamit muttei laseja
kuka tahansa saattoi kurkottaa kadulta sisään huoneisiin
(kukaan ei tosin ilmeisesti halunnut)
toisaalla sain vastaan vihaa ja epäuskoa, ennakkoluuloja
jotka virtasivat sisään porteistani jotka niille aukaisin,
aukaisin vaikka pelko sattui
torjuin tyhjän nautinnon,
vaadin saada nähdä kuoren lävitse,
laajentaa tuntumaa ja yhteyttä
epäilin piilotettuja tarkoituksia
laskin verestäni puhdistavan, maagisen esanssin
jotta muutkin voisivat kirkastua pimeydestäni
rakensin laatikkoa jossa huojuivat elävien ääriviivat
ja joku syytti minua siitä ettei parantuminen vältä rosoisuutta
raivoni purkautui
hitaasti vetäydyin takaisin, kohti hämmästyttävää arkea
uusia, väkeviä voimia mukanani
tunsin hyökyvää.