IRC-Galleria

rullaluistelen
700km/h
(vauhdilla)
hitaina hetkinä
jään juttelemaan
kohti ankkoja.

en tiedä kuunteleeko kukaan
sillä kokeneimmat
ovat nyt paikalla
eivätkä tiedä mitä saattavat menettää

lintujen ruokkiminen taas...

lopeta kuuntelu
jos pintaan sattuu.
syvemmällä tiedät
että kipu on ennen pitkää välttämätöntä.

yhteiskuntaamme ei voi vaatia
maksamaan niistä aiheutuvia kuluja
niin kai se oli?

vaihda nyt otsikoksi
mikä tahansa
ns. hyväksytty itsensärappioittamiskeino
(huono ruokavalio, telkkari, stressi)
ja pohdi sitten uudestaan

onneksi
laiton jakelu
tuo veromarkkoja
valtion kassaan:
niillähän asia korjataan.

jotain luomaani tuhoutui
ennen kuin saada sen jakoon
harmillista
mutta peruuttamatonta

joskus paskamaiset asiat
on vain kestettävä
ja joskushan
onnellisuuskin on estettävä

sitä paitsi kakkajutut on usein hauskoja.

kruunupäiset itkevät voimattomuuttaan:
kukaan ei valmistanut meitä hetkeen
jona meidät kastetaan syyllisyyteen

alastomana myrskyssä
vailla kykyä
peruuttaa mitään

silmät auki,
pandoran lipas ei enää sulkeudu

kun näkee niin on pakko katsoa

ainoa poistumisväylä
on demonien keskellä
ja meitä pelottaa vitusti.

heitin liikaa pois
siksi olen nyt tyhjä
enkä jaksa nähdä sinua
mielikuvistani puhdistettuna

jokainen ansaitsee enemmän
joten suonet anteeksi
jos loittonen hetkeksi
yritän löytää itseäni
ja niitä joilla on merkitystä.

joskus kaikki on riistettävä
jotta sitä osaa arvostaa
joskus kaikki on riisuttava
jotta osaa tuntea mitään.

riisun kaiken
riisun kaiken
RIISUN KAIKEN

ja jään kuuntelemaan.

luomme
järjestäytyneen rikollisuuden
puristamalla.

ns. hyvinvointimme
sykkii hyväksikäytöllä
sillä pahaksikäyttö olisi liian haastavaa

me niin pidämme umpikujista.

maanjäristyksen jälkeen
täällä kasvaa kukkia.
galaksitkin
tarvitsevat joskus ravistelua

vapahtajat sylissämme

se ei kasva
jos sen sulkee:
potkin räppänät auki
ja pidän huolen siitä
että auki myös pysyvät

työkalut valitsisin tilanteen mukaan
mutta
ei tarvitse;
ne on annettu

hyvin tässä käy,
en luule pysähtyväni.

vesi
jota seuraavat kädet
eivät anna rauhaa
vaikka ovatkin nälissään
putoaminen tuntuu erilaiselta
hyväksyn sen taivuttelematta

häilyvänä tuon kaiken äärirajoilla
on kuitenkin jotain vakavampaa
melkein kuin toivotonta
mutta silti jotenkin irrallaan

lasken väsyneet raajani tarjottimelle
koska minulla ei ole muita mahdollisuuksia
vain uusia ja yhä uusia aistimuksia
sieltä samasta tilasta
jossa kerran kävit eristäytymässä

olemme taas kerran saapuneet lähteelle
sinne josta kaikki muu kasvaa ja nielee ravintonsa
olen polvillani enkä voi kuin istua hiljaa
ja toivoa ettei tämä ole unta
tai jotain sairasta pilaa:

ÄLÄ SYTYTÄ MINUA TULEEN
ennen kuin olet varma että jaksan perille
uudestaan herään eloon
ja uudestaan kuolen pelkoon
jos antaudun katsomaan punaiseen syvyyteen
jossa ikuinen tanssi on lakannut
olisi toivotonta unohtaa kysyä sitä
kuinka tulemme täällä olemaan
mutta kukaan ei tiedä
ei yksikään ihminen