Mä haluaisin auttaa, mutten osaa.... Kaikesta siitä, mitä oon tänään taas kuullu mun rakkailta, mä silti vaan ajattelen jotenki sitä yhtäkin asiaa itsekkäästi, mikset sä voinu kertoo mulle? Enkö mä ookaan sulle niin tärkee, ku mitä sä oot mulle? Mä olisin halunnu auttaa ja haluasin, mut mulle ei annettu edes mahdollisuutta siihen.... Mä vihaan itteeni, ku ajattelen näin.... Kaks mulle rakkaimpia ihmisiä on joutunu kokeen jotain, toinen itse ja toinen vierestä seuraajana, miksen voi auttaa? Mun pikkuiseni, ei sulle saa tapahtua mitään pahaa, mä rakastan sua ja olsiin halunnu olla siä sun luona, tai siis mä olinki vielä silloin, mut mä en tienny, mä niin toivon, et olisin tienny, mä oon niin pahoillani!!! Ja sit toinen rakkaani, oikeesti sun ei tarvi kestää sitä, sä et todellakaan ole ansainnu sellasta kohtelua!!!!
Mä oon niin pahoillani, etten ole siellä teidän luona!!! Mä haluaisin, mut mä en voi enää tehä omaa valintaani tekemättömäks, vaikka se tuntuuki virheeltä, on koko ajan tuntunu... Mä teksin mitä vaan, että olisin jossain muualla, mut seki tuntuu nyt niin vähäpätöseltä....
Mä oon ihan sekasin, mitä mun pitäis taas ajatella? Mä opiskele, jotta osaisin auttaa, mut mä en osaa, en ainakaan, ku en saa edes mahdollisuutta... sori, mä teen ittestäni marttyyrin, ei ole tarkotus, ajatukset vaan pyörii päässä.... Mä oon niin sekasin kaikesta siitä....
Mä haluan auttaa!!!!