IRC-Galleria

Tää ei voi jatkua näin,
hymyä en enää tunnista,
kyyneleet muodostavat meren.
tunne on sanoinkuvaamaton.
En pysty.

Auttakaa.

Olen yksin,
ajatukset hajottaa pään,
sydän on jo valloitettu.
Ne saa mut puolelleen,
haluan taistella vastaan,
en kykene siihen yksin.

Pelottaa.

Syytän itseäni,
kaikki johtuu mun tekemisistä.
Mä olen aiheuttanut tän.
Mä haluan pois,
mulla ei ole enää syytä elää.

Olemattomat.

Se iski taas tänää,
en muista siitä muuta kuin sen tunteen,
tärinä virtas läpi vartalon.
Tiesin sen olevan lopun alkua.

Mä en pysty tähän,
mä en vaan enää jaksa.
Mun täytyy mennä,
haluan olla rohkea.

Kukaan ei tiedä,
en uskalla kertoo.
Olen heikko ja naivi.

Totuus pelottaa,
mitä järkee tässä enää on?
Säkin lähdit,
mä tuhosin kaiken,
oman elämäni ja
mikä pahinta,
mä pilasin sen,
mitä meillä oli.

Antakaa mulle anteeksi,
kaikki päättyy.
Olen tehnyt päätöksen,
kukaan ei voi ottaa sitä multa enää pois,
vaikka kaikki muu onkin jo otettu.

Olen itsekäs piru,
kovan kuoren alta löytyy rikkinäinen sydän.
Yrittäkää ymmärtää,
kaikki tuntuu väärältä.

Mikään ei ole kohdallaan,
haavoitin liian monia,
anteeksi en voi itselleni antaa.

Haavat on revitty auki,
välinpitämättömyys,
sana raaka,
sitä tunnen itseäni kohtaan

Unelmat valuu mereen,
kaikki loppuu aikanaan,
mun aika on tullut.

Miten poistaa voin rakkaudettomuuden,
ei ole enää keinoja,
on vain tunnettava,
milloin on aika lähteä.

Mä olen kokenut paljon,
tuntenut paljon,
nyt vaan tunne on liikaa.

Olen pahoillani.

En aina voi sua ymmärtää,
oisit ees voinut yrittää,
vaikka joskus tuntuu,
että kaikki on turhaa.

Sä koitit mulle selittää,
ei oo järkee jatkaa elämää.
Mä tahdoin olla sulle
syy jatkaa huomiseen.

Sä olit perhonen,
jonka siivet eivät kantaneet.
Sä väsyit kylpyhuoneeseen.

Nyt kun öisin katson tähtiin
ja sun kasvos siellä nään,
rakastun uudelleen.

Et halunnut mua sun maailmaan,
vaikka koitin sua niin rakastaa.
Sä sanoit, että on parempi mulle,
et halunnut satuttaa.

Kun eilen näin sun itkevän,
mä aavistin sun lähtevän,
sun silmät katsoi tyhjää.
Nuku rauhassa pikkuinen.

Sä olit perhonen,
jonka siivet eivät kauas kantaneet.
Sä väsyit kylpyhuoneeseen.

Nyt kun öisin katson tähtiin
ja sun kasvos siellä nään,
rakastun uudelleen.

Uudelleen,
rakastun uudelleen.

Sä olit perhonen,
jonka siivet eivät kauas kantaneet.
Sä väsyit kylpyhuoneeseen.

Nyt kun öisin katson tähtiin
ja sun kasvos siellä nään,
rakastun uudelleen.

Ja kauan katson.
Perhonen,
jonka siivet eivät kauas kantaneet.
Sä väsyit kylpyhuoneeseen.

Sä olet niin kaukana jossakin.

Nyt kun öisin katson tähtiin
ja sun kasvos siellä nään.
Niin sun täytyy mennä.

Rakastun uudelleen.
Uudelleen ja uudelleen,
rakastun uudelleen.

Askeltes äänet,
kuulen, kun lähdet.
Sanot vain
on sulla vaikeaa.

Mua sisältä sattuu,
kaikkiko kaatuu,
noinko sä voit mut unohtaa?

Kun silmiisi katsoo,
ne suruista kertoo,
sua mitenkä auttaa vois?
Näin heitätkö kaiken kauniin pois?

En koskaan sua saa enää koskettaa.
Ei kukaan koskaan voi sua rakastaa,
niin kuin minä voin.
Nyt toinen sut vei,
hän tehdä sen ei,
mitä sulle tein.

Enempää en rakastaa voi kai milloinkaan.

Seisot nyt siinä,
taivasta kiitän.
Pidä kii,
hetkisen.

On katseesi jäätä,
mut kuuntele ääntä
mun rakastuneen sydämen.

En koskaan naura niin,
kuin nauroin sun nähden.
En koskaan itke niin,
kuin itkin sun tähden.

Kun lähdit luotain pois,
nyt toinen sut vei,
hän tehdä sen ei mitä sulle tein.

Enempää en rakastaa voi kai milloinkaan.

Tiedän, et se ohi on,
mut sydän ei tahdo edes ymmärtää.
En rauhaa saa.

Tekisin sun puolestasi ihan mitä vaan,
jos sut omakseni vielä saan.

Enempää en rakastaa voi kai milloinkaan.

Enempää en rakastaa voi kai milloinkaan.

Tuulen henkäys kuivaa kyyneleeni,
umpikuja on väistämätön.
En voi lähteä takaisin,
en elää sitä uudelleen.
Miten pääsen eteenpäin?
Vuodattamalla vereni naiviudelle,
olemalla raiskattavana ilkeydelle.
Se iskee tikarina rintaan,
se luovuttaa sieluni pimeydelle.
Huudot ovat turhaa kaikua,
toisten naurut kantautuvat ylitseni.
Pelokkaat silmät sulkeutuvat,
päätin sen,
piikkilanka pelastaa tuskani.

Mulla ei ole oikeutta
pyytää sua jäämään.
Mä tuskin hengitän,
ilman sua mulla ei ole sydäntä,
annoin sen sulle.
Kyyneleet, jotka itken,
ovat suolainen meri sielussani.
Mä tein väärin,
anteeksi en itselleni pysty antamaan,
kuinka sä sit voisitkaan?
Sä olet henkenä mun vierelläni,
olen heikko,
munhan piti olla vahva.
Olet aina sydämessäni,
en unohda koskaan,
en pysty rakastamaan
koskaan ketään,
niin kuin sua rakastan.

Mä vuodan,
kuuntele mua.
Mulla ei ole ketään muuta,
mä tarvin sua.
Elämää ei ole,
mä työnsin sut pois.
Mä oon valmis,
menetin sut,
missään ei ole enää
mitään mua varten.
Katson peiliin,
on aika lähteä.
En unohda sua,
en vain jaksa enää.
Mun on mentävä,
mä luovutan.
Kumpa voisin vielä syleillä,
silloin en pelkäisi.
En tiedä tuonpuoleisesta,
mutta käsivarsillasi olisin peloton.
Sä oot kaunis,
maailman kaunein härkä.
Sä oot enemmän,
kun mitä olen koskaan toivonut,
mutta siltikään se ei riitä.
Kyynelten läpi ymmärrän,
sä et ole tarkoitettu mulle,
et ainakaan vielä.
Ehkä joskus pystyt
antamaan mulle anteeksi.
En vain voi jäädä enää odottamaan,
tuska sattuu liikaa.
Syksyn lehdet tippuvat puista
ja minä menen niiden mukana.
Kaikki päättyy,
elämä ei ollut minua varten.

Yksin istuu tyttö kalliolla,
pää polviin painautuneena.
Horisontti kaukana tavoitettamattomissa.
meren suolainen tuoksu kantautuu,
lintujen laulu kaikuu.
Kyyneleet vuotavat poskille,
hän maistaa niiden suolan huulillaan.
Hän odottaa kättäsi,
hän toivoo haaveiden toteutuvan.
Tyttö pelkää ilman ystävää,
suojelusenkelin siipien suojaa.
Häntä halveksitaan,
tuska ruokkii hänen sydäntään.
Hän haluaa rakastaa,
unelmien linnan rakentaa.
Kylmyys kohtaa hänen ihonsa,
suru valtaa hänen sielunsa.
Hän on orpo,
vailla elämän kukoistusta.
Ruusu pudottaa terälehtensä,
kuihtuu osaksi hänen ruumistaan.
Hän rukoilee apua Jumalilta,
pilven reunan enkeleiltä.
Hän on yksi heistä,
naiveista maailman varjoista.

Enkeli on hukannut siivet,
varjo seuraa jokaista askeltani.
Salaisuuksien pyhä kirja,
elämä hukkaa vapauden.
Olen vankina sielujen manalassa,
sydän pirstaleina maailman pahuudesta.

En katso eteeni,
olen orjana helvetin kuilussa.
Kuljen mustavalkoista polkua,
veri virtaa suolaisessa pudotuksessa.
Kyyneleet ruokkivat uneni,
painajaiset ovat kasvoni.

Haluan irti surun huumeista,
en jaksa viiltää vertani.
Sisäinen piru mustaa ruumiini,
tyttö huolia täynnä.
Auta minut pois tunnelista,
demoneiden luolista.

Ole ystäväni,
pyydän, näe paha oloni.
En jaksa laahustaa,
jalkani eivät suostu kantamaan.
Romahdan,
haluan olla vapaa.

Haluan lentää,
linnun lailla siipeni kasvattaa.
En pysty siihen yksin,
tarvitsen lähelleni rakkauden.
Luo minulle tulevaisuus,
unelmien todellisuus.

Haaveilen sinusta,
yhdestä hyvänyönpususta,
halista,
jossa tunnen olevani turvassa.
Sinä et edes tiedä,
välittäisitkökään vaikka tietäisit.
Haluan koskettaa,
kertoa sydämeni salaisuuden,
haluatko edes kuulla tarinaa,
saatika näytellä sadussa roolia?
Saanko koskettaa huuliasi,
painautua ihoasi vasten,
turvaan elämältä,
turvaan tuskaiselta polulta?
Tasapainoilen vielä unelmissa,
pelkään, että ne kaatuvat päälle,
ne tietävät jo tarkan ajankohdan.
Silloin minä olen poissa,
palan helvetin tulessa,
pirun kiilto silmissäni.
Haluan unelmaa,
pyydän sinua toteuttamaan yhteinen unelma.
Ruokin särkynyttä sydäntäni,
auta korjaamaan revennyt sieluni.
Olet rakkautein ja
haluan sinun tietävän sen,
vaikka vaikka romahtaisin tuhkaksi,
haluan sinun ymmärtävän.