IRC-Galleria

Mä nostin hieman uuden sivun kulmaa mun elämässäni eilen. Uusi alku kaikelle, se alkoi nyt... Toisaalta on hieman helpottunut olo ja toisaalta ehkä vähän pelottaakin, vaikka tie johtaakin tuttuun ja turvalliseen. Tuntuu vaan oudolta jättää yksi ajanjakso elämästä, vaikka se olikin ehkä elämäni vaikein... Mä käännän selkäni ja juoksen pakoon, just niin ku en sais, mutta se tuntuu olevan ainut ratkasu... Päätöksen helpottaviakin asianhaaroja löytyy ja nyt viikonloppu vain vahvisti kaiken. Kiitos vaan kaikille, jotka osaltaan oli tekemässä mun viikonlopusta mielettömän =) "I'm back in the business", niin kulunut kun toi lause onkin ;) Muutenki, tuli jotain edistystä eilen, vihdosta viimein sain ääneni kuuluviin, vaikka toissapäivänen ja ehkä vähän eilinenki meni toipuessa lauantaista... hui... oikeen taas naurattaa ne kivat flashbackit :D
Paperit tossa edessä odottaa postiin pääsemistä, sillä mä sinetöin päätökseni lopullisesti... Ainii, Suvi pitää itteensä amorina, sori Suvi tuttaa sulle pettymys, mut mua sä et taida asiakkaakses saada, tai voithan sä aina yrittää, mut pahoin pelkään, et mun suhteeni ei ainakaan oo mahdollista ratkasta rakkauselämää... Tosin en pistäis pahakseni, jos onnistuisitkin, mitä ikinä yritätkään =)
Sellanen olo, et olis lähössä jonnekin pidemmällekin matkalle, pieniä perhosia vatsassa, ehkä se kuuluu asiaan... En mä silti halua unohtaa tai mitään, kaikestahan oppii jotain, ainakin toivottavasti... Oon vaan tullu sellaseen tienristeykseen ja valitsin sen toisen tien... En voi ennustaa, mitä eteen tulee, kun näin tein, mut nyt tällä hetkellä se tuntuu oikeelta ja hyvältä... Mä en ikinä uskonu, et oisin ottanu takapakkia elämässäni, mut nyt tein niin, ja kaikki vain koska se on tuttua ja turvallista ja nyt sen tein itteni takia, en kenenkään muun! Mä oon kuitenkin vielä nuori ja ehdin kyllä muuttaa mieltäni monenkin asian suhteen vielä moneen kertaan... Enhän mä tähänkään asti ole vielä pystynyt asettuun aloilleni, joten miksi tekisin niin nytkään? En kiellä, etteikö muiden mielipiteet ois auttanu mua tähän, itseasiassa niillä oli tosi iso arvo, mut samalla tajusin ite, et ei mulla ois enää mitään annettavaa, jos en tee asialle jotain... Toivottavasti tein oikean siirron... Onpa sekavaa tekstiä, no se kai onkin tarkotus, jotta kaikki ei tajuais, pitäähän mullakin salaisuuksia olla ;)
Aika on kulunut ihan mielettömän nopeesti, mut nyt kun jotain odottaa, ni aika matelee, mut kyl se sit H-hetkellä varmaan tuntuu, et onpa aika menny nopeeta...
Kohta on joulu ja uusivuosi ja sit voi sanoo hyvästit tälle vuodelle, se jää historian kirjoihin musta-valkosena vuoristoratana, ehkä vuosi 2007 on vähän värikkäämpi, vaikka tää vuosi tarjosikin tuhansia eri harmaan sävyjä, ni jotain muitakin värejä sateenkaareen kiitos... Kokemuksena vei kyllä ykköspallin paikan, mut niin ku jo aiemmin kirjotin, ni toivottavasti opin tästä jotain... PMMP:kin laulaa, ett oot oman elämäsi Kristus ja se mä aion ollakin, mä oon luvannu ton aiemminkin, mut sitä ei kukaan voi viedä multa pois!
Noora hoki koko ajan, et nyt kyllä sit pidät sen platonisena, voin mä yrittää, mut sen verran hyvinhän sä Noora mut tunnet, et siinä mä en todennäkösesti tuu onnistuun, en mä kaikkee voi kuitenkaan oppia, vaikka kuinka hakkaisin päätäni seinään... Se on ehkä se kaikkein vaikein opittava :S
Mä oon kääntäny katseeni jo ens vuoteen, vaikka välillä vilkuilenkin taakseni, ei kaikkee tarvikaan jättää kokonaan unholaan, en edes halua... Jotkut asiat on kuitenkin niin kauniina muistoina mun sydämessäni, et mä suojelen niitä siellä, ne saa hymyn huulille kaiken sen kaaoksen keskellä =)
"Kato nyt ittees, sä oot täydellinen!", niinhän se Noora meni, vai kuinka? :P

On vain kyyneleet,
särkyneen sydämen verta vuotavat haavat.
Sieluni on pirstaleina,
yksinäisyys vie unelmilta kasvot.
Sä sait kaiken näyttämään valoisammalta,
tulevaisuuden tumman pilviharson repeytymään.
Kun sun sylissäs tänään istuin,
ymmärsin kaiken olevan liian myöhäistä.
En halunnut päästää sua lähtemään,
ikävä korvaan unelman.
Olen ikuisesti sinun,
vaikka tiedän sinun olevan vain myytti.
Luotin hellään kosketukseesi,
annoin rakkauden vallata ruumiini.
Haluan sinun olevan onnellinen,
vaikka en saa ollakaan vierelläsi.
En syytä sua rikkinäisistä arvista,
suojelen sua pilvenreunalta.
Et saa mua unohtamaan,
rakkaus on ikuista.

Polttava tuli nuolee haavojani,
tuhka jättää jälkeensä viiltoja.
Polvet pettävät alta,
kristillisyyden symboli nauraa heikkoudelleni.
Vaikka kuinka kaukana olisin,
pimeät muistoni vievät elämääni kohti tuonelaa.
Millään ei ole enää merkitystä,
en voi uskoa kaikkea tätä todeksi.
Ikuinen painajainen nauttii esityksestään,
se on kietonut itsensä ruumiiseeni.
Usko paremmasta on hiipunut,
heikko on sieluni ilman turvaa.
Joudun taistelemaan yksinäisyyttä vastaan,
se on kuitenkin liian voimakas.
Tuutulaulu soi mielessäni,
olen vapauttanut itseni elämän vankilasta.

Pitele minua vielä hetki sylissäsi,
turvaa matkani kohti tulevaa.
Jätä jälkeesi vain muistot kauniit,
auta minua unohtamaan kyyneleet.
Tekisisn mitä vain saadakseni sinut,
jään odottamaan rakkauttasi.
Kuinka voin ajatella ikuisesti,
kun sinun tiesi kulkee erisuuntaan?
Jos kaiken lopuksi saan sinut,
otan riskin, jonka elämä minulle tarjoaa.
Vaikka sydämeni särkyykin,
kukaan ei voi viedä paikkaasi elämässäni.
Varjosi hehkuu silmissäni,
tunnen sieluni käpertyvän surusta.
Jokainen askel, jonka otan,
vie mukanaan palan ruumiistani.
Jos taakseni vilkaisen,
huomaan tuijottavani veristä vanaa.
Menneisyyteni on sota pyhyyttä vastaan,
taistelua pienestä toivosta,
unelmista, jotka ilkkuvat naiviudelleni.
En pakota sinua jäämään,
tai tuntemaan, niinkuin sinua kohti tunnen,
uskallanko edes pyytää toivoa?
Lähtemällä luotani,
tapat kaiken, mitä minulla on koskaan ollut.
Riuhtomalla itsesi irti,
tukehdun polttavaan kipuun rinnassani.
Savu vuolee ruumiini tuhkasta,
piirtää raunioista arven elämääni.
Rakkaus satuttaa.

Salaisuus itkee surulleni,
yksinäisyys on turvanani.
Te idiootit,
naivius ei ole pelkkää lumetta.
Hiljaisuus on musiikkia korvilleni,
pimeys ruokkii synkkää sieluani.
Te itserakkaat,
onni tulee ostamalla.
Peitto vapauttaa minut todellisuudelta,
lämpö karkaa ulottumattomiin.
Te pieksijät,
lyömällä lyötyä vahvistatte itseänne.
Piikki sydämessä,
Suru sielussa.

Ajatukset kiertävät vuoristorataa,
sydän itkee sielun hajalle.
Menneisyys riivaa,
se ei päästä minua unohtamaan.
Todellisuus hakkaa verille,
tulevaisuus nauraa heikkoudelleni.
Unelmat ovat tarkoitettu muille,
vahvat ilkkuvat haaveilleni.
Syyllisyys viiltää haavoja ihooni,
veriset vaatteeni muistuttavat tuskasta.
Painajainen on ikuista,
naivius pilkkaa pientä enkeliä.

Tunnen sen varpaissani,
kylmyys valtaa minut pikkuhiljaa.
Se upottaa mut jäiseen tynnyriin,
avun sanat eivät kaiu.
Minne tieni vie,
manalan helvettiin.
Kynttilän sytytän äidin haudalle
ja rukoilen voimaa jatkaa eteenpäin.
Sydämeni hakataan mustelmille,
sieluni on turvaton.
Mustat pilvet seuraavat minua,
ne ei anna mahdollisuutta valoon.
Kynttilä haudalla sammuu,
kukat kuihtuvat.
Ne muistuttavat todellisuudesta,
haaveiden turhasta onnelasta.
Jälkeeni en jätä kuin verisiä pisaroita,
kyynelideni punaisen meren.
Tää turhaa on,
lupaus huomisesta kaikuu korvissani.
En usko tulevaan,
en jaksa unelmoida unelmasta.
Olen tyhjä,
musta pieni olio.
Kuinka paljon sydämeeni vielä mahtuu,
se repeilee jo.
Olen avuton,
särkynyt enkeli menetti kaiken.

Tää ei voi jatkua näin,
mä en voi päästää sua menemään.
Sun pitää valita,
mä yksin jään nurkkaan itkemään.
Mä saatoin sen päätökseen,
vaikka sussa roikun huutaen.
Mä tunnen sen sisälläin,
ikävän polttavan sydäntäin.
Mä niin toivon,
ettei kaikki voi loppua näin.
Sä saat mut sekaisin,
en pysty erottamaan oikeaa väärästä.
Onko sun pakko satuttaa,
hämärän varjoon mut saattaa?
Mun unelmat ei toteudu koskaan,
mä tarvin sun syliin turvalliseen.
Älä päästä mua menemään.

Sua odotan koko yön,
nään painajaista ihanaa.
Sua haluan, teet miehen työn,
mut onks sun pakko satuttaa?

Kuinka sut saan ymmärtämään,
tää on hei väärää kemiaa.
Mun satumaan, niin hämärään,
vain toivon sade lankeaa.

Kanssas en ehjää päivää nää,
sydän vain mustelmille jää.
Viha ja rakkaus vastakkain
näin iskee.

Olisit joskus niinkuin muut,
vähän ees lämpöö, kun sä tuut.
Hyvän ja pahan sulta sain,
sen tunteen.

Näin leikkien mun tunteillain,
me tuhon tietä kuljetaan.
Mä tiedän sen, mun unelmain,
ei toteudu kai milloinkaan.

Mä tulla voin, jos pidät kiin,
mä sulta outoo virtaa saan.
Vaik kapinoin, mä susta niin
en vielä suostu luopumaan.

Kanssas en ehjää päivää nää,
sydän vain mustelmille jää.
Viha ja rakkaus vastakkain
näin iskee.

Olisit joskus niinkuin muut,
vähän ees lämpöö, kun sä tuut.
Hyvän ja pahan sulta sain,
sen tunteen.

Kanssas en ehjää päivää nää.
Viha ja rakkaus vastakkain
näin iskee.

Olisit joskus, niinkuin muut,
vähän ees lämpöö, kun sä tuut.
Hyvän ja pahan sulta sain,
sen tunteen.

Kanssas en ehjää päivää nää.
Viha ja rakkaus vastakkain
näin iskee.

Haluaisin antaa sinulle neliapilan,
toivonkipinän ja rakkauden symbolin,
jotta ymmärtäisit tärkeytesi.
Vaikka kohta olisinkin poissa,
ei ole hetkeäkään, etten sinua ajattelisi.
Sydämeni sykkii sinun takiasi,
rakkauteni on vilpitön ja aito.
Haluan sinun tietävän,
että et ole syyllinen suruuni.
Tunnen ihosi ihollani,
vasten lämmintä rintaani painoit pääsi,
sanasi kaikuvat korvissani.
Se oli tarkoitettu menevän näin.
Mietin, missä olet nyt ja
tunnen sydämesi sykkeen.
Hymyilen, vaikka tiedän sinun olevan toisen kanssa,
kukaan ei voi viedä minulta muistoja,
ne säilyvät salaisuutena sielussani.