IRC-Galleria

On se kyllä kumma, ku ei voi olla viikonloppu ilman, et ei valvois... Jos ei lähe bilettään, ni sit on pakko mennä valvoon yököks... Kaks yötä Jorvissa lapsia nukuttamassa eikä se valvominen siihen taas sit lopu, sit lähetään sunnuntaina päivätukholmassa risteilylle, ni pakkohan siäki on sit pari yötä taas valvoo ;) On ne yöt kuitenki sen verran rahakkaita, et kannattaa ;) Helpompi toi yö toisaalta on, ku la-aamu, mikä piti eka tehä... No työ, ku työ... Täytyy kyl olla pikkasen hullua, ku on ekaks aamunvuoron töissä sit samana iltana menee viä valvoon, vähän väsyttää, nukuin äsken ehkä joku puoltoista tuntia maksimissaan... no eiks se oo jo monta kertaa todettu, et vähän pöhkö oon ;)

Aika on ilkeä,
se kiirehtii,
kun haluaisin sen pysähtyvän.
Se hidastaa tahtiaan,
kun elämä tuntuu polttavan.

Sydän vuotaa kyyneleitä,
se läpäisee
liian helposti ne, jotka sen särkevät.
Se puolustautuu
vain halutessaan minua vastaan.



Lupaan etten lähde pois,
jos haluat minun jäävän.
Lupaan lähteväni,
jos haluat minun menevän.
Lupaan tehdä sinut onnelliseksi,
jos vain saan siihen mahdollisuuden.
En kuitenkaan pysty lupaamaan,
että unohdan sinut,
jos niin tahdot.
En pysty lupaamaan,
että en ikävöi,
että en itke jälkeesi.
En myöskään voi luvata,
että en muistelisi sinua,
se on mahdotonta.
Sinä jätit merkkisi sydämeeni,
kukaan ei saa sitä sieltä irti.
Särkynyttä sydäntä ei voi korjata.

Suljen silmäni,
kyynel vierähtää poskelle.
Pyyhin sen pois,
minunhan piti olla vahva.
Kurkussa kuristaa,
seuraavaa kyyneltä en pysty vastustamaan.

Maailma on kylmä,
se turmelee heikot.
Elämä suojelee
vain niitä, jotka kestävät maailman pahuuden.
Sade hakkaa,
kun yksinäinen kävelee ulkona.

Minä olen yksi heistä,
yksi heikoista.
Miten saatoin kuvitella
olevani jotain parempaa?
Toivoni ei hiivu,
uskon auringon paisteeseen.

En näe ketään,
saan rauhan unelmistani.
Sydämeni itkee
kyyneleideni virrassa.
Pääsen hetkeksi pois
tästä kylmästä maailmasta.

Unelmoin elämää,
haluaisin elää unelmaani.
Saanhan mahdollisuuden?
Haluan vain olla onnellinen.
Olen eksyksissä,
luotan löytäväni oikean tien.

Tarvitsen vain aikaa,
tarvitsen vain ystäviä.
Tarvitsen rakkauden tunteen,
tarvitsen sinut lähelleni.
Tarvitsen auringon paisteen
ja tarvitsen uskon ihmeisiin.

Pilvenhattara ja enkeli,
saisinpa olla tuo kaunis olento.
Tunnut hyvältä,
saisinpa kokea sen läheisyyden vielä.
Muistot ovat kauniit,
sasinpa elää ne uudelleen.



Tuoksusi viipyy ihollani,
sanasi kaikuvat sydämessäni.
Kosketuksesi lamaa sieluni,
lämpösi hehkuu kuumana.

Minulla on hyvä olla,
sait sen tunteen aikaan.
Saanko vielä tuntea sut lähelläni?

Mä löysin sen, siis kämpän... vähän oon ilonen, on meinaan viä niin loistavalla paikalla, ettei mitään rajaa... Ees jotkut asiat vierii eteenpäin, yksi huoli vähemmän... Kohta pääsen Tukholmaanki shoppaan, vähän mä ootan sitäki :) Muutama muukin uus juttu on tuloillaan ja ootan niitä ku lapsi joulua :) Äiti on kyl oikeessa siitä, mitä se aina sanoo, et kyl se aurinko joskus paistaa risukasaanki... Pääsiäisenä tampereelle ja näkee taas kaikkia ihmisiä, näen myös sen yhden, asiat hänen kohdallaankin on edenneet ja toivo on suuri... Mä haluan luottaa ja uskoo, et hän selviää siitä, hän on vahva, on selvinnyt niin monesta muustakin jo elämänsä aikana... Mä olen tulossa, pian nähdään!!! Pitäis varmaan lähtee taas urheileen, väsyttää kylläkin vähän, mut hymyillen taitaa kyllä tää päivä mennä :D Oli kyl aikas mielenkiintoinen juttu... hubaa oli kyllä ;)

No niin..

Kuvaile minua yhdellä sanalla.

Siis vain yhdellä(!)

ja laita sitten tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut sinusta ajattelevat !!<3333
odotan...

Kun puhalletaan tulta
tähän sammuvaan hiileen,
se savullansa meitä tukehduttaa.
Ja jos vain muistellaan,
jäädään kiinni ikuisuuteen
eikä eletä ollenkaan.
Kaikki tämä vähänkin vain tuottaa,
rohkeempaa on luovuttaa.

Kyllä sinä muistat,
kuinka katse viiltelee.
Kyllä sinä tiedät,
miten lehdet putoilee.
Kaikki on jo nähty,
siksi pisteen yhteen.

Anna jo olla,
anna mun olla
ja unohtaa.

Kun nyt jutellaan,
voidaan hyvin katsoa silmiin.
On nähty nämä seinät ennenkin.
Mut ei saa koskettaa,
ne aamut meidät imee vain kuiviin.
Ei tästä tule näin valmiinpaa,
ehkä on jo aika irroittaa.
Kai saan nyt luovuttaa?

Kyllä sinä muistat,
kuinka katse viiltelee.
Kyllä sinä tiedät,
miten lehdet putoilee.
Kaikki on jo nähty,
siksi pisteen yhteen.

Anna jo olla,
anna mun olla
ja unohtaa.

Anna jo olla,
anna mun olla
ja unohtaa.

Kyllä minä tiedän,
kuinka kehomme kietoutuu.
Kyllä minä muistan,
kelle ihosi tuoksuu.
Jos tulevatkin vuodet
käsiimme vain rikkoutuu,
en jaksaisi olla,
anna mun olla
ja unohtaa.



Vain sille yhdelle... en unohda, haluan luoksesi... olet lähellä, mutta niin kaukana... toivon törmääväni sinuun ihan vahingossa, unelmoin... Voinko tulla taas luoksesi? Olinhan silloinkin... Olithan juuri äskenkin lähellä...

Tuska ruokkii elämääni,
suru siivittää kyyneleeni.
Uni on ilkeä ystäväni,
en saa sitä kiinni.
Onnea en tunnista,
rakkauskin on minut unohtanu.



En pysty unohtamaan,
haluanko edes?
En pysty luottamaan,
pystynkö koskaan?
En pysty itkemään,
kyyneleeni loppuivat.
En pysty nukkumaan,
uni kiertää minut kaukaa.



Olen yksin,
kylmä maailma kohtelee,
kuinka haluaa.
Ikävöin sinua,
lähdit luotana
sanomatta sanaakaan.
Tunnen syyllisyytä,
kun en päässyt luoksesi
silloin, kun olisi pitänyt.
En halua unohtaa sinua,
lupaan muistaa
ne yhteiset kauniit hetket.

Ja taas se alko... puoltoista vuotta kestin ja aloin taas... Kiusaus on liian suuri ja sattumat summaa yhteen kaiken... No mitä muutakaan vois olettaa, heikko kun olen... Hassua, ei viitti enää oikeen kirjotella tänne kaikkee, niin ku aiemmin, pitää vähän miettiä, mitä kirjottaa, liikaa tuttuja ja liian paljon arkoja asioita, ei olis eka kerta ku niitä käytettäs väärin... Pitäskö yrittää mennä nukkuun, jos vaikka tänä yönä sais nukuttua, viime yön summa oli joku 4 tuntia, väsyttää, mut ajatukset taas vaan pyörii, taidan käydä vielä ulkona ja sit petiin... Musa saa taas jäädä yöks soimaan, se rauhottaa mukavasti... Muistot hiipii sydämeen, en haluais unohtaa kaikkee, mut totuus satuttaa vieläkin, vaikka siitä onkin aikaa... Kiusaan itteeni, mut niinhän muutkin tekee... Sanotaan, että aika parantaa haavat, sitä se ei ole tehnyt, miks just nyt piti kaiken tapahtua, just, kun muutkin asiat menee hullusti...

Pari päivää suomessa ja vieläkin silmissä painaa ja univelat tuppaa päälle... Kuinka yksi viikko voikaan tehdä ihmeitä... Ihania ihmisiä, mahtavia vuoristomaisemia, kaikki oli niin sanoin kuvaamattoman upeaa, se kaikkim pitää itse kokee, sitä ei voi kertoo sanoin!!! Onneks muistot pysyy ajatuksissa ja kuvat ovat ikuisia :)

Ihania muistoja "... hukuta mut unihiekkaan, älä herätä koskaan...", mä muistan varmaan ikuisesti ton biisin ja sen hetken :)

Muistoksi jäi myös ihana räkätauti ja hirmuinen yskä, mut ei haittaa, reissu päihittää tollaset pikkuseikat kyllä ihan 100-0!!! Ens vuonna uudestaan!!!

Pitää viä tarkaan miettä, et annanko sittenkään veljelle Zubrowka- pullon vai pidänkö ite... ostin mä kyl sille muutakin tuliaisiks, ni voisin ihan hyvin pitää ton ite, pääsis maisteleenkin muistoja, ostais viä omppumehua... täydellistä ;)

Reunionissa nähdään, en malta odottaa!!!!