Anoppi meni tänään käymään siskonsa luona kylässä ja otti meidän tytöt mukaan kyläilemään. Anoppi kaarsi pihaan, hyppäsi autosta ja otti nuoremman tytön turvaistuimesta. Sitten pamautti oven lukkoon ja kiinni ja kiersi auton toiselle puolelle avatakseen vanhemman tytön istuimen. Noh miten kävikään. Ovi oli lukossa. :D Anoppi rupesi katselemaan tarkemmin ja kaikki ovet oli lukossa, avaimet virtalukossa ja vanhempi tyttö vielä sisällä autossa.
Siinäkös anopille oli iskenyt vapinan ja paniikin ja oli hakenut sitten siskonsa avuksi, että saisivat jotenkin oven auki. Viimeiseksi keinokseen olivat keksineet vasaran jolla repivät takakontista lukon reuhkaksi saadakseen luukun auki, mutta anopilla ei hädän hetkellä muistunut mieleen, että kyseinen lukko on rikki eikä se aukea millään joten ei se avautunut vaikka vasaralla vedettiin corollan takaluukku lommoille ja lukko saatiin komeasti roikkumaan johtojensa varassa.
Paniikki taisi vain pahentua eikä missään vaiheessa anoppi kuitenkaan aikonut luopua periaatteestaan, että soittaisi mahdollisesti mistään apua taikka olisi soittanut meille, että voisimme tulla avustamaan. Niinpä hermostuksissaan anoppi vielä kiroten oli potkaissut komean lommon corollan perään ja vasta sitten olivat huomanneet, että tyttö autossa olikin huvittuneena seurannut tapahtumia, avannut turvavyöt ja sen jälkeen avannut oven lukosta ja kävellyt pihalle.