Jäätiin sitten vielä viikoksi tänne Haapajärvelle kun anoppi lähtikin oopperareissulle Saarenmaalle. :) Pyysi meitä jäämään taloa vahtimaan ja vastavuoroisesti annettiin hänelle avain, että voi käydä katsastamassa meidän eläimet ja kämpän tilanteen. Eläimille kuitenkin on hoitaja ollut, mutta eipä ylimääräinen tarkistus pahaa tee. :)
Tänään on ollut ihan mainio päivä vaikka välillä on ripsinyt vettäkin taivaalta. Tyttäret ovat olleet tavattoman siivosti niin, että ihan hämmästytti. Ei yhtään tappelua ole tapahtunut koko päivänä.
Nyt illalla sitten mentiin käymään koko perheellä rukoushuoneella katsomassa Last Chance DVD sekä paistettiin siellä porukalla muurinpohjalettuja ja grillailtiin makkaraa. Siinä sivussa sovin treffit paikallisen saarnamiehen kanssa. ;) Nimittäin kalastustreffit. Maanantaina pääsisi sitten saarnaajan kanssa kalastamaan. Saa nähdä millaisen Pietarin kalansaaliin sieltä oikein saa mukaansa.
Kauniita unia ja Jumalan siunausta kaikille.