IRC-Galleria

En ole kuunnellut pahemmin, en ole livenä nähnyt, ei ole kiinnostanut sen enempää. Kutsu kävi keikalle. Vastasin siihen myöntyvästi, koska olen utelias ja koska artisti on niin perhanan mukavannäköinen. Ei, oikeasti joskus aikoja sitten heräsi mielenkiinto, kun katselin pojan esiintymistä Emma-gaalassa tai vastaavassa, jossa esitti bändinsä kera hienosti toiseen tyylilajiin muokattuja britneytä ja muuta poppikamaa. Tulipahan jokunen päivä kuunneltua Raivohärkä-kipalettakin, kun sellaisen bongasin soittolistaltani. Sitä paitsi, onhan hän sentään tutun tuttuja ja näyttää ihan pikkuemopoikatutultani.

Ensin Soma, jonka solistilla on oikein miellyttävä ääni ja jonka rumpalina toimii itse Heikki Paasonen. Heikkihän tietenkin oli aivan ihana! Olavi kävi välillä lavalla leikkimässä jos jonkinlaista rumpalia punaisissa pökissään, ja kauhistelin sitä yhdennäköisyyttää pikkuemopojan kanssa - vaikka olikin tukkamallinsa aavistuksen muuttanut muotoaan. Olavi soitteli itse uusia biisejään paljon. No, enpä olisi niistä vanhoistakaan tunnistanut kuin ne pari, joten nyt se jäi siihen yhteen tuttuun sävelmään. Olisin tosin voinut melkein vannoa kuulleeni jotain zencafea ja ismoalankoa. Kritiikinpoikasta siis, vaikka onhan se muokkautumiskyky hieno asia.

Vielä seesteinen sessio pitkän tauon jälkeen elämäntapamuutosta yrittävien hulttioveljesten seurassa ja makkaraperunalopetus mukavalle illalle. Pahaolohan sellaisesta roskaruoasta tuli, mutta ainakin voin hyvin todeta, että on helppo olla onnellinen.

--

"Helppoo olla nuori.
Kaikki tai ei mitään.
Hei rock 'n' roll.
On helppoo tarttuu kiinni
ja kohta päästää menemään.

Päivät ne vaan tulee,
ja menee läpi korvien sunnuntait.
Ja sormien on helppo
kitaralla iltaa säestää.

Helppo olla vapaa kuvitella,
että kaikkeen löytyy syy.
Mut miten rakkaus
tai maailman synty selittyy?

Mä voin suunnitella mun koko elämän,
vaimon ja viran ja talonkin.
Mut kaikki menee toisin,
joku suunnittelee mua paremmin.

Hei, on niin helppoo olla onnellinen.
Hei, ja tyytyy siihen mitä on."

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.