Ari Koivunen Idols 2007 -voittaja! Hitto, että oli aivan UPEA veto se Still loving you. Paremmaksi ei voi oikein mennä. Tippa oli linssissä varmaan yhdellä, jos toisellakin. Ripiitillä vaan. Aivan mahtava! Se esiintyminen ei vieläkään ole lähelläkään hyvää, mutta tuon esityksen kohdalla oli sivuseikka. Sisältöä oli enemmän kuin alkuperäisessä.
--
Eilinen alkoi pienellä viivästyksellä, mutta siitä sitten olikin pelkkää ylämäkeä - mahdollisesti upean mahtavasta entouragesta johtuen.
amionil ja
zall^^ tapasivat ensimmäisen kerran ja keskustelivat syvällisiä niin ahdasmielisistä ihmisistä, talousasioista kuin vaatteiden merkityksestä kantajansa päällä. Matka suijui ilman haavereita (ellei lasketa talvirenkaiden tappamista), vaikka olin ensimmäistä kertaa elämässäni pääkaupungissa kuskina. Tiemme erkanivat zall^^:n suhteen Haagassa, josta sisaruskomppania jatkoi
faery :n homoerotiikalla maustettuihin tupareihin. Ensimmäisenä sain käteeni nokudrinkki x 3 -kokoisen lasin. Upeaa, kahdella kaadolla koko Saaremaan loppu muutettu hyödylliseen muotoon!
Hieman uumoilin missaavani matkan pääsyyn suunnistusvaikeuksien takia, koska kukaan paikallinen tai "paikallinen" ei ollut lupautunut mukaani. Sain kuin sainkin silti mukavaa matkaseuraa poissaolollaan loistavan Jii viiva uhon lastentahrasetäseuralaisesta. Nice. Lupasin palkata mallitoimistooni, kun sellaisen perustan. Zall^^ päätti liittyä seuraan keikalle. Nice. Pääsin hyvässä nousuhumalassa aloittamaan yksin riehumisen lavan edessä, mutta piakkoin Battery-humaltununut apujalkapari liittyi seuraan ja siitä se sitten lähtikin. Melkein tuhollista hyppyloikkakoikkaa lavan edessä parisen tuntia. The Wrecking Queens tarkastettavana ensimmäistä kertaa. Solistin ulkomuoto oli pienoinen yllätys, mutta eipä se negatiivista ole. Kuulosti hyvältä, näytti hyvältä ja meno oli mahtava. Seuraavaksi se ainaisen hyvä The Winyls. Pojat eivät pettääneet taaskaan. Taisivat pelastaa harjoittelun murskaaman opiskelijan loppukevään masennukseltakin. Kiitos, kiitos, kiitos! Melkein ehkä oli jopa tippa linssissäkin, kun oli taas niin tajuttoman ihana.
Diipadaapa diipadaapa ja jatkettiin teinihelvettin Vespa-kokin (ja ilmeisesti muutaman muunkin) kanssa tapaamaan Zall^^:n ihanaisia juhannustuttuja. Tanssitiin jonkin verran lisää ja juotiin muutama drinkki lisää. Baarimikko yritti antaa parannusehdoituksen mun drinkkiini (murskattu lime, Passõa, omenalikööri ja Sprite), mutta meni metsään. Testautin muillakin varmistuakseni. Läpsitin välillä poikai, kun meinas siihen kuukahtaa, ja sitten taas jatkettiin.
Valomerkki ja pohdinta seuraavasta siirrosta. Eivät ne stadilaisetkaan ilmeisesti Åboa vihaa, nimittäin melko kivuttomasti ja innokkaasti päädyttiin ratkaisuun vaihtaa maisemaa "pienien" kiertoteiden kautta ja "pienellä" nopeudella Turkuun. Zall^^ jatkoi kuskin hommissa juhannuslemmikin autolla, kotiteinipornomaakari otti dj:n homman vastaan oma-alotteisesti, Vespa-kokin hiljainen kaveri istui siinä, minä tässä ja juhannuslemmikki tuossa nuokkuen olkaani vasten. Onneksi olin liian vauhdikkaalla tuulella osatakseni tuijotella nopeusmittaria. Popitettiin brightboyta, torkuttiin ja möykättiin. Aamusella saapuminen rautatieaseman läheisyyteen. Shhh. Vastassa oli aavistuksen ärhäkkä blondi tyttönen, mutta ei se tainnut paljonkaan juttua vähentään tai edes tasoa nostaa. Aavistuksen ahtaalta tuntui aika ajoin nukkumatila, mutta saldona oli ainoastaan yksi maahansyöksy.
Kolmisen tuntia unta ja vähitellen elämää taas naapurustossa. Ui että kuinka viihdyttävä pitkäperjantai. Moraalittomiksi sioiksi taisi joku uusia tuttavuuksia kutsua, mutta mitäpä tuosta. Eipä taida koskea se sikailu meikäläistä, olen liian vanha ja siveellinen.
--
http://www.youtube.com/watch?v=_fghti5i810