Ponit viime viikonloppuna: Pommac, Ard Ri Cunga, Innellan Kestrel ja poikansa CleoS Antonius sekä C.X. Heartbeat.
Hevosissa säväytti ehkä eniten Firecape Dito uudemmista tapauksista. Oikein sympaattiselta ja positiiviselta vaikutti. Kivanvärinen ja liikku pehmeästi. Hyppäsikin ihan mukavasti kouluhevoseksi. Chauvinist Z on komea kaveri, siitä ei pääse mihinkään. Ei kuitenkaan pääse siitäkään mihinkään, että ori sai 33 pistettä, mutta sai rajoitetun astutusluvan kilpailunäyttöjen ja suvun takia. Mielenkiintoista nähdä, kuinka moni uskaltaa kokeilla. Durando oli surullinen tapaus. Kivastihan se hyppäsi, KUN hyppäsi. Raukkaparka vain menetti itseluottamuksen täsyin muutaman epäonnistumisen jälkeen ja estekoe I keskeytettiin turvallisuuteen vedoten. Juukka-Miikkael Koovisto olisi kuulemma itse halunnut jatkaa. Hurjaa oli tämä, mutta vielä hurjempaa oli new forestin Lunnalyckans Artistin panikkirodeokohtaus ennen ensimmäisen estekokeen alkamista. Niin vain se Marttilakin kopsahti alas. Loppuviikonlopun oripoika oli aivan mallikkaasti. Olihan se ihan hienokin ja vieläkin hienompaa oli se, että ori ylipäätään tuotiin vapaaehtoisesti suorituskyvynkokeeseen.
--
"Harmi, ettei Kirsi Lehtonen ollut arvostelemassa mun tammaa kantakirjauksessa, koska poni-ihmiset eivät ymmärrä mitään täysiveristen päälle."