Vihdoinkin sain aikaiseksi mennä katsomaan Myytin - yhden parhaimmista bändeistä - vaihtoehtojälkeläistä. Sydän hypähti ensimmäisen kerran illan aikana, kun nykynuorena tajusin unohtaneeni kannettavan puhelimeni kotiin. Kiireessä lähdin ja keikkaakin oli sitten se kaksi tuntia aikaa. Toinen sydämmentykytys: toi näyttäis vähän niin ku Antilta, ja toi vähän niin ku Anniinalta, ja noi vois olla nen kaks muuta...
Rento. Kaksi tuntia.
jannie päätti kaikesta myrtsiydestä ja väsymyksestä huolimatta lähteä mukaan, koska ei toiseenkaan seuraan kelvannut. Ei mennyt kauan, kun "mä oon niin niin niin tyytyväinen". Kylmiäväreitä, estämätöntä typeränhymyä, kiitosryöppy ja pieni keskustelu menneistä. Annina oli aivan lumoava. Se ulkonäkö, se ääni, ne sanat, se olemus. Tarkoituksellista tahi ei, Antti vivahti Morrisonin suuntaan.
jannie (Meikäläisellä ehkä aavistuksena lievempi tunne, mutta silti samanlainen.)
Vielä päälle lapsena karkkikaupan ikkunassa Suxesissa.
--
Kyllä ne ihmiset ja lääkärit ovat viihdyttäviä. Vappu alkoi aikaisemmin kuin koskaan.
--
"Vaaransinko meidät? Sano, etten tehnyt sitä täysin turhaan."