Kyllä se vaan niin on, että jotkin ajanjaksot muistaa elämästään parempi kuin toiset. Very surprising.
Yksinkertaisesti minä rakastan ulkomailla olemista, vieraita kulttuureja ja kaikkea eksoottista, oli se sitten etelän hetelmää tai kylmänkalseaa jumalanhuonetta. Kaksi viikkoa Panamassa oli aivan liian lyhyt aika. Toki keksin yhtä ja toista valittamista, jotka aiheuttivat kitinää through the whole trip: Päivälämpötilat saivat pulssin nousemaan, vaikka olisin vain maannut aurinkoa ottamassa. Lämpö oikeasti uuvuttaa ihmisen! Kulinaristireissuista ei ole koskaan kyse kohdallani ja olen tottunut marmeladipaahtoleipäpullalinjaan jo Intiassa, mutta viimeinen viikko all inclusive breakfastia vei ruokahaluni pohjalle. En seonnut suihkussakäymisen takia, kuten huonetoverini, mutta sen halvatun aurinkosuojan (suosittelen P20-öljyä, saatuaan imeytyä rauhassa ei ole suurta tarvetta lisäillä eikä tarvi kärsiä tahmaisuudesta) levittämisen jok'ikinen aamu jätin mielelläni taakseni. Espanjaakin olisi varmaan pakko opetella, jos joskus aikoo palata, koska kaikesta amerikkalaisesta historiasta ja jo muutaman vuoden kestäneestä kandalaisesta turistiryysiksestä huolimatta panamalaiset ovat olleet erittäin nihkeitä opettelemaan englantia. (Ei sillä, mä oikeasti haluan oppia espanjaa.) Mitäköhän siitä palvelusta voisi sitten kertoa, jottei kuitenkaan jupisi maan koko työntekijäkaartia suohon? Kaipa kyse oli vain kulttuurieroista, kommunikaation puutteesta, nuoruudesta turistimaana, vaurastumisesta ja vaikka mistä. Oli se kuitenkin välillä perin kummallista, kuinka hampurilaisen saaminen voi kestää tunnin, yhden asiakkaan vaateostosten veloittaminen voi kestää kolmenkin hengen voimin varttitunnin tai yksinkertaisesti tarjoilijana vastataan "pieni hetki", mutta ei palata koskaan takaisin, Oma lukunsa olivat erinäiset vanhemmanpuoleiset naistarjoilijat, joista tuli elävästi mieleen erään Turun seudulla sijaitsevan tallin omistaja vakavine ilmeineen.
C'moon, en mä Suomessakaan pidä kaikesta. Voisin esimerkiksi tunkea tämän pakkasen johonkin kauaksi minusta. Valittaminen on vaan niin simppeliä. Uskokaa tai älkää, kaikki tuo oli loppupeleissä pientä, kun onnistui löytämään ne parhaat puolet Panamasta.
Haluan olla kliseinen: Mikä voisi olla ihanampaa kuin lämmin pimeys merenrannalla, meren jossa varpaat lämpenevät auringonlaskun jälkeen viilentyneen hiekan jäljiltä? Pyörit paljain jaloin hiekassa ja, jos käännät selkäsi hotellialueen valoille, näet horisontissa - vai hetkinen - mahdollisesti aivan rannan tuntumassa muutaman vaatimattoman kalastusaluksen silhuetin. Kun katseellasi lähdet nousemaan horisontista ylöspäin, voit kiivetä askel askeleelta lukemattomia tähtiä pitkin planetaarion kattoon ja pienessä sievessä voit jopa kuvitella pystyväsi koskemaan noihin kaukaisiin aurinkoihin.
Ei voi mitään, olin vaikuttunut tuosta tähtitaivaasta. Näkyykö Panaman yllä enemmän tähtiä kuin Suomessa?
Miksiköhän kuuntelen juuri tätä musiikkiteosta? Viimeisen viikon odottelin kuulevani tämän kappaleen, koska panamalainen trubaduuri sen lupasi soittaa. Ensin ei ollut muistissa lyriikat, sitten oli "sairasloma" vaihtuneen vuosiluvun takia, mutta viimeisenä iltana sain kuin sainkin hymähtää ja kiittää. Uskokaa tai älkää, se oli sitä paitsi kanadalainen naikkonen, joka ensin keksi esittää pyynnön tämän bändin tiimoilta. Loppupeleissä se oli kuitenkin aivan sama, mitä tuo duon parempi puolisko esitti (sanottakoon, ettei toisenkaan puolikkaan musiikillisissa lahjoissa ollut mitään viikaa - paitsi mahdollisesti hysteerinen naurun täytteisen krapulatyöillan aikana). Kyllä vain, olen taas löytänyt lumoavan äänen, jota olisin voinut kuunnella enemmän kuin muutaman illan.
Mitä, eikö näillä kokemuksilla voisi viihtyä koko elämäänsä jossain? En saa päähäni tällä hetkellä mitään muuta. Haluaisin vain olla ja olla välittämättä.
Okei okei. Näimme myös kaimaanin syömässä, ei ympärillä uiskentelevaa kalaa eikä kilipikonnaa, vaan pullaa. Ihmettelimme, mistä tulee nimitys kultapupu, koska eläin näytti aivan rotalta eikä sillä ollut edes pitkiä korvia. Yritimme pelastaa Jesus Christ, a lizard! -jeesusliskoa ja pelkäsimme niin jagulaareja, lepopardeja kuin cocodiilejä. For real, ehkä kamalin paikka oli perhostalo. Kävin siellä ja annoin tuollaisen holtittoman olennon jopa laskeutua kädelleni, mutta ovat ne vaan ihasteltavampia seivästettyinä neulalla tauluksi.
--
(Meinasin kopioida lyriikat tähän, mutta totesin niiden olevan out of reach - elämänihän on kunnossa.)
