Hei oikeesti, mun vanhemmatkin kattoo sunnuntaisin saunan jälkeen Big Brotheria!
--
Oltiin sitten viime viikonloppuna hieman hippaamassa pääkaupungin suunnalla. Vantaalla on muuten perkeleen vaikeaa löytää autolle sopivia teitä tai yksiosaisia katuja. Perjantaina
coscun ja kämppiksen tuparit. Vessapaperia, Dove-saippuaa ja relax-suitsukkeita Intiasta lahjaksi. Kämppä täynnä teinityttöjä, aika huisia. Kummallista porukkaa, kun ei saatu edes Koskenkorva-litraa tuhottua. Kokosku oli sitten seuraavana aamuna auttanut hieman ja kaatanut arvokkaat litkut viemäriin - "se haisi niin pahalle".
faery tarjosi ystävällisesti yöpaikan stadionin vierestä. Oopperatalon parkkipaikalta on sitten tappavan pitkä matka edellä mainitun henkilön kämpälle, saatika sitten keskustaan. Jep jep, kävelin välin kämppä-keskusta neljä kertaa. Isäntä vietti synttäreitä lauantaina, mutta aamulla pieni olotilan paraneminen näytti tarpeelliselta. Olutpullo kourassahan se palasi illalla seminaarista. Ruokailutilaan ei kuulemma voinut mennä.
Pieniä ongelmia käynnistymisessä. Ei jaksa enää putkia. Kovin miellyttävää seuraa kaikin puolin. Osa humalassa, osa vähemmän humalassa.
j-uho todisti tarvitsevansa suuren suuret tissit käyttöönsä. Tapahtui sähkökatkoja ja juhlaporukan jakautumista sinne tänne. Ensimmäinen vierailu myös DTM:ssä. Siinäkö se sitten oli? Jukka Rasila esitti jotain järkyttäviä koreografioita, mutta kaipa niissä jokin ideakin sitten oli. Bongasin aivan ihanan niittikrakaisen keesipojan. Tiedän taas, miksi hinttibileet eivät ole minua varten.
blokki olikin hieman huolissaan mun "kiva poika" -metsästyksen onnistumisesta viettäessäni kaiken aikani väärin suuntautuneiden kokoontumisissa. No hei, mä löysin taas monta uutta kivaa poikaa, kehuin synttärisankarillekin sen löydöstä.
--
Takana viikko Viiviä. Tuntuu kuin olisin päässyt superlomalle lauantaiaamuna.
--
"BB - se jokin mahtuu noihin kahteen kirjaimeen.
Ken yllättää? BB.
Ken ärsyttää? BB.
Ken villitsee? BB.
Ken viettelee? BB.
Tuo nimi kaikkialla kuuluu uudelleen ja uudelleen.
Tuon nimen taikavoimaa kuka vastustaa ei kukaan voi."