Bleak. Amorphis. Paikallinen. Paikallinen. Turmion Kätilöt. No joo, tuli seurattua jonkin verran makuupussin käärimisen yhteydessä. Eno raahattiin lavalle grillattavaksi viimeisen poppoon toimesta. Kysyin toisen paikallisen bändin nimeäkin vielä lauantai-illan loppupuolella...Blow, Bläy (jos noudatetaan basistin ääntämystä), ei voi muistaa.
Ei harmita edes Turun kemujen missaaminen, vaikkakin alkoholinkulutus olisi todennäköisesti ollut muutaman asteen hillitympää. Boolimaljoihin on helppo hukkua - varsinkin kun ne ovat suurtalouskeittiöiden soppapatoja. Kaksi päivää ilmaista juomista ja rokrokseuraa.
Nyt on sitten syöty myös vuoden 1994 parhaassa muikkuravintolassa.
Toista kertaa en Työnkulman parvella enää nuku, mutta eräs mustat silmälasit päässä kulkeva ÄITI-tatuoitu henkilö tuntui viihtyvän kylla rakennuksen sohvalla muutamaankin otteeseen. Kaipa se sitten oli oikeasti hyvä, kun siihen muutama muukin simahteli.
Kuopiolaiset ovat mukavia. Kehotan visiteeraamaan kaupungissa.
P.S. Laivamatka tarjolla torstaina lähtevälle Viking Isabella -risteilylle.
--
"Äiti, voisitko sammuttaa ton auringon?"