Rinnassa sileäreunainen, veretön haava.
Kanjonit kasvoissa muistuttamassa vähäisyydestä.
Ennen lempeästi valehdellut valo,
nyt totuudesta palanut.
Silmien tähtivalo samentunut,
kuihtunut.
Lumenvalkeat hampaat, nyt reviirin merkkejä.
Mikään tästä ei ole väärin.
Kaikki on niin kuin pitää.
Minne sinä menit, poika?
Missä kohdassa eksyit?
Puhtautesi loimussa, kannoit oikeutuksen vanhempiesi elämälle.
Olit lahja täynnä lahjoja, venäläinen nukke.
Oliko alussa sinun tarkoituksesi?
Enää et tuntisi minua itseksesi.
"Aiti? Miksi tuo mies itkee?"
Ota minua kädestä.
Sinä otat.
Tietenkin.
Me kaikki tarvitsemme sinua.
Uusimmat blogimerkinnät
- Peili, joka ei osannut hymyillä takaisin. 31.03.
- Selkokieltä 30.07.
- Numero 616 20.04.
- Velvollisuudesta 22.02.
- Päivätöntä päivää 19.09.
- Taiteesta maitopyörä 13.08.
- Savua sieraimista. 15.06.
- Vappuruuhkia 27.04.
- Kirkkaita ääniä ja näytelmä 22.01.
- Vapaapäivä 16.09.
Blogimerkintä
« Uudempi
-
Vanhempi »