IRC-Galleria

Astelen elämää kohti. Kolmaskymmenes askel kohtaa loppunsa. Viitisenkymmentä keskimäärin jäljellä. Hidastuvaa. Lyhenevää. Kivuliaampaa.

Se on hyvä. Sillä mitä on kipu, ellei ohje näkemiseen. Punainen pysähtymismerkki tiemme sivulla. Kipu, halu ja tietoisuus ohjeinamme raahustamme hetkemme läpi. Ymmärrys alisteisena lihamme vaatimuksille, vaikka niin tahtoisimme sen kieltää.

Me tajuntamme ylväimmät olennot. Lapsuutemme eläimellisistä totuuksista "heränneinä" katselemme ympärillemme, ja avartuva henkemme hullaannuttaa meidät platonistiseen naiviuteen. Voi kuinka kaunis onkaan tuo neitsytmatkamme intellektuellismin huipulle. Aina niin itsestäänselvän ensimmäisinä Everestillämme. Ylimielemme niin korkealla ettei edes kuu ansaitse katsettamme.

Lopulta aina lento lakkaa. Siipemme väsyvät siunaukseksi, jota emme hyväksyisi. Katsomme maahan ja näemme jäljet. Energiapatukan käärepaperi. Virtsattu risti lumessa.

Näe kuuluvasi massaan.
Ylistä samankaltaisuuttasi.
Näe itsesi typerimmässä vihamiehessäsi.
Ylistä kollektiivisen ponnistuksen lannistavaa voimaa, sillä yksin et nerokkuudessasikaan sen rinnalle yletä.

Erikoisuutesi on harhaa.
Älysi on harhaa.
Tietosi on vapaasti määriteltävissä.
Henkesi sijainti on aina alempana kuin uskot.
Tästä kaikesta sinun on ymmärrettävä olla kiitollinen.

Kauneutesi on totta ja siksi traagista.
Rumuutesi on totta ja siihen laske toivosi.

Halusi sinut synnyttävät ja tappavat.
Mielesi on suurin taistelusi. Se on tarkin silmäsi jonka tarkoitus on estää sinua näkemästä.

Ole vapaa.