Istuin bussissa tunnin. Aurinko säteilytti meidät, sai rintamme kaartumaan. Suljetuilta kasvoilta saattoi lukea rohkeutta ja toivoa. Uskoa omaan ulkonäköönsä, etenkin jos siihen ei olisi edellytyksiä saati tarvetta. Kadut tulvivat väisteleviä ihmisiä ja paineensa unohtaneita haalarihiipijöitä. Tällä kertaa se ei tuonut enää karjahduksia menneiltä päiviltä. Tämä ei silti tarkoita että olisin vielä kasvanut ohi menestymiseni tarpeen. Kasvanut ulos loputtomasta potentiaalista. Aktualisoitunut kuin vimmainen vektori komponenteistaan. Ei. Se tarkoittaa että olen tyydyttänyt ympäristön vähäisemmät vaatimukset. En ole enää pysähtyneessä hetkessä, en taivaalle naulatussa lumikiteessä.
Tai ainakaan en enää näytä siltä.
Uusimmat blogimerkinnät
- Peili, joka ei osannut hymyillä takaisin. 31.03.
- Selkokieltä 30.07.
- Numero 616 20.04.
- Velvollisuudesta 22.02.
- Päivätöntä päivää 19.09.
- Taiteesta maitopyörä 13.08.
- Savua sieraimista. 15.06.
- Vappuruuhkia 27.04.
- Kirkkaita ääniä ja näytelmä 22.01.
- Vapaapäivä 16.09.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2009 (1)
- ▶ 2008 (3)
-
▼
2007 (5)
- ▶ syyskuu 2007 (1)
- ▶ elokuu 2007 (1)
- ▶ kesäkuu 2007 (1)
- ▶ huhtikuu 2007 (1)
- ▶ tammikuu 2007 (1)
- ▶ 2006 (6)