Mä vannoin ehkä puolitoista kuukautta takaperin, että mä en enää ikinä ota omaa hevosta...
Jotenkin ihmeellisesti siinä sitten kuitenkin kävi niin, että tänään huomasin raapustavani nimeä alle - mihinkäs muuhunkaan - kuin kauppakirjaan.
Se on nyt sitten semmonen juttu, että pistettäiskös vedonlyönti pystyyn, että kauan tämä ratsu jaksaa mun kanssa leikkiä?
Tämä otushan on tiettävästi ollut tähän astisen elämänsä ajan terve kuin pukki, mutta kuten me kaikki nelijalkaisten parissa puuhaavat tiedämme, koskaan ei voi tietää, eikä aina edes aavistaa, mitä seuraavassa hetkessä voikaan tapahtua. Sehän on tietysti osa tämänkin lajin viehätystä, mutta...
No, tietysti jossain siellä alitajunnan perukoilla on kutitellut ajatus.
Mopo ei ole sellainen kuin piti, ei alkuunkaan, mutta ainakaan se ei muistuta <3 Leeviä <3 yhtään. :)
Että sillä tavalla...
Mielenkiinnolla seuraan, mikä soppa tästäkin tulee...
Nyt on kyllä asteen verran hassu olo :>