IRC-Galleria

Oltiin lasten kanssa vähän tanssimassa ja happea haukkaamassa. Baarista kotiin ajellessa totesin, että on se kylmä talviyö sitten kovasti kaunis. Ja mikä on mukavampaa, kuin ajaa säkkipimeässä tyhjällä tiellä hyvää musiikkia kuunnellen? Ajan käyttöä ehdottomasti parhaimmillaan!

Kotitietä reunustava puukuja (vanhoja tammia ja riippakoivuja) oli kerrassaan upea näky: puut kimalsivat aivan kuin joku olisi sirotellut niille timanttipölystä peitteen. Eikä se vitivalkoinen hankikaan toki hassumman näköinen ollut!

Parasta oli kuitenkin tähdet. Jos olisi ollut hieman vähemmän pakkasta, tuskin olisin malttanut könytä sisälle laisinkaan. Kuvitelkaa se ihana yötaivas, joka on täynnä pienenpieniä valopilkkuja. Ympärillä syvääkin syvempi hiljaisuus, ei ketään lähellä. En muista, milloin viimeksi olisin tuntenut itseni niin levolliseksi.

Oi mikä ihana ilta :)

"Hevosurheilu itkettää ja naurattaa" kirjoitti tässä taannoin yksi mullekin tuttu ihminen. Olen pohdiskellut itsekseni, mahtoiko tuo tietääkään, oikeaan osui.

Edellinen vuosi oli harvinaisen huono hevosvuosi ja kyyneliä mahtui matkanvarrelle enemmän kuin on luvallista. Moneen kertaan tuli mietittyä, että onko tässä hommassa mitään tolkkua. Ei ole, oli vastaus lähes aina ja silti sitä huomaa jatkavansa. Jos on luupää, sitä on luupää eikä muuksi muutu.

Alkaneella vuodella on ollut tarjota vähän valoakin, mä löysin uuden nelijalkaisen rakkaan (Se on mun <3 Leevin <3 sukulaistyttö [tosin kaikkihan ne on]) ja Aasinkin kanssa on ollut hetkensä. Tosin meistä on edelleen kiva hakata päitä yhteen, mutta silti.

Riemua ei toki riittänyt turhan kauaa (ei ihan tottumaan ehtinyt), kun noi jo taas murtaa mun maailmaan. Ja vaan siksi, etteivät voi antaa mulle sitä ainoaa, mitä pyysin; tietoa.
Mutta onneksi tykkään lukea mun elämään vaikuttavista asioista suoraan netistä.
On se niin helppoa näin nykyaikana!

Se on kuulkaa sellanen juttu, että tämä tyttö on katkipoikki, ihan kokonaan. Se ei oikein tiedä, että miten päin se olisi, mihin suuntaan menisi ja miksi ylipäänsä pitäisi mennä. Paljon helpompi olisi vaan unohtua tähän ja antaa muiden mennä.

Se ei enää muista, mitä on unelmat. Se ei enää tiedä, miltä tuntuu, kun todella haluaa jotain. Se vaan kulkee kirja kainalossa ja hätkähtää, jos joku puhuu sille. Se järkyttyy joka kerta, kun se näkee jonkun, joka kävelee kahdella jalalla, eikä ole kovin karvainen. Se vaeltaa jossain valon ja varjon rajamailla, eikä kukaan tiedä, mitä sille pitäis tehdä.

Se on tosi väsynyt, mutta kun tulee aikamennä nukkumaan, se tekee kaikkensa, ettei sen tarvitsis sulkea silmiään. Sillä oli se sitten unessa tai valveilla, se näkee alati toistuvaa unta, joka sattuu liikaa.
Ja pakoon ei pääse.

Moposta nyt pari tärähtänyttä laidunkuvaa (Hevot), laittelen lisää kun jaksan käännellä ja väännellä :D

Nyt on lomat lusittu ja töissäkin ehdin näyttäytyä parina päivänä jo... Siistiä.

Ypäjän reissu oli ja meni, ponit oli urheita, suomenhevonen varsinkin. Vanhemmat kaverit teki taitavasti hyppyharjoituksia, nyt on myös todistettu, että kuskista ei kyllä tule isona ainakaan esteratsastajaa (se ei mm. tajunnut, että sarjasta pääsee helpommin ulos, jos ratsastaa suoralla elukalla sisään)... "Varsa" käyttäytyi mallikkaasti aina kun joku oli todistajana, joskus yksin mun kanssakin. Työskentely oli helppoa, eikä uudet ratsialueetkaan ollutyhtään pelottavia. Vähän päästiin maastoilun makuunkin ja tutustuttiin kuskin kanssa jalkaisin pieniin maastoesteisiin. Se oli herran mielestä erihauskaa, koska se on aina ollut sitä mieltä, että ratsun työt on seuraureilua. Mutta nut on nähty portaita ja tukkeja ja hautoja.

Nyt on ponit lomalla ja mä nakkaan taas kakkaa. Jos edes kerran pääsis tänä kesänä karkaa mökille vaikka vaan edes pariks päiväks, tää olis kovasti happy.

Ai niin, ja uudesta moposta on jo pari tarhakuvaa, kunhan saan ne vielä tälle koneelle ;)

Nyt lähden patin hoitoon, koska se on mun hevonen, niin siihen täytyi jo tehdä reikä.. Kohta se on myytävänä, ennen ku saan sen hengiltä...

Tällä alko eilen kesäloma. Eli ei muuta kun pakkaamaan kimpsut ja kampsut ja ponit tietty. Sitten ei muutakun nokka kohti Ypäjää ja menoks. Huomenna retkue starttaa.

Eksykää jooko kaikki sinne päin Suomea silleen tasasena virtana seuraavat kaks viikkoa, koska tietääkö joku mitään tylsempää, kuin kesäisen Ypäjän..? Ei taatusti!

No, onneks mun seuraks lähtee ees Näksy, Sepi ja Fino, mutta ois tietty kiva jutella muillekin kun hevoille... Siis mitenkään aliarvioimatta tota mun laumaa, mut soittakaa ihmiset edes...

No, mutta anyway, sieltä meidät löytää...

On muuten, asiasta kukkaruukkuun, tullut Leevin sädekehä näin ajan myötä entistä paksummaksi ja kirkkaammaksi... Se kun saattoi olla Sika isolla ässällä ja silti se oli lähinnä hauska, eikä ainakaan possuillessaan telonut ikinä ketään. Fino taas voi olla vähän possu, niin se onnistuu mennessään tappamaan puolitallia, itsensä ja ehkä muutaman ihmisen ja mut tietty siinä sivussa. Ups.

No, onneks sille alkaa jo hetkittäin mahtua kaaliin, että munkin kallo on aika umpiluuta. Ja mä oon tähän mennessä voittanu joka kerta, kun aletaan hakata päitä yhteen.
Vielä meistä ihan toimiva pari tulee. :)

Että näin meillä.

Mä vannoin ehkä puolitoista kuukautta takaperin, että mä en enää ikinä ota omaa hevosta...

Jotenkin ihmeellisesti siinä sitten kuitenkin kävi niin, että tänään huomasin raapustavani nimeä alle - mihinkäs muuhunkaan - kuin kauppakirjaan.
Se on nyt sitten semmonen juttu, että pistettäiskös vedonlyönti pystyyn, että kauan tämä ratsu jaksaa mun kanssa leikkiä?

Tämä otushan on tiettävästi ollut tähän astisen elämänsä ajan terve kuin pukki, mutta kuten me kaikki nelijalkaisten parissa puuhaavat tiedämme, koskaan ei voi tietää, eikä aina edes aavistaa, mitä seuraavassa hetkessä voikaan tapahtua. Sehän on tietysti osa tämänkin lajin viehätystä, mutta...

No, tietysti jossain siellä alitajunnan perukoilla on kutitellut ajatus.
Mopo ei ole sellainen kuin piti, ei alkuunkaan, mutta ainakaan se ei muistuta <3 Leeviä <3 yhtään. :)
Että sillä tavalla...

Mielenkiinnolla seuraan, mikä soppa tästäkin tulee...
Nyt on kyllä asteen verran hassu olo :>

No, se on nyt sitten ohi. Se ikuinen taistelu hengissä selviämisestä. Enää ei tarvitse huolehtia, miettiä eikä murehtia.

Ohi on. Poissa, kaiken ulottumattomissa, kosketuksen saavuttamattomissa. Vailla kipua ja tuskaa, jälkeen jäi vaan tyhjyys. Niin valtava hiljaisuus, että sattuu, muhun siis.

Ja mä pelkään, että mä unohdan, sillä mä en halua unohtaa. Sun kanssa mä kasvoin pienestä lapsesta nuoreksi "aikuiseksi".Sun kanssa mä opin, mitä on, kun rakastaa toista niin, että kun suhun sattui, niin muhunkin sattui. Mitä on, kun tuntee toisen elävän olennon niin hyvin, kun mä tunsin sut.

Ole taivaslaidunten hienoin otus, muista, että olit kuningas jo täällä taivaltaessasi. Äläkä anna mun unohtaa sua, sillä sä olet paras ja rakkain, nyt ja aina. Tuli mulle sitten joku uusi ystävä, sä olet aina Se elämäni hevonen.

Leevi 03.01.2001 - 12.05.2009

Kiitos kaikesta rakas, niin kyynelistä kuin niistä pienistä onnen helmistäkin.

Voihan video!
Ajattelin, että voisin kerätä kirjan. Siis kun jotkut kokoaa esimerkiksi aforismeja semmosiksi sieviksi pikku niteiksi, joita sitten voi antaa kavereille lahjaksi tms. (mullakin on yks :)), ni miksi en kokoaisi opusta, missä on erilaisia sieviä ilmauksia sille, mitä me yksinkertaisesti kutsumme hidasälyisyydeksi, aivojen vajaatoiminnaksi tai lyhyesti ja ytimekkäästi tyhmyydeksi.

Kiertoilmaisuja siis, ettei tarvitse suoraan möläyttää, kun joku ei vaan tajua.

Mun feivöritit on ehkä ehkä seuraavat;

Sillä ei ole ihan kaikki kaljat kylmänä.

Sillä on lepakoita tapulissa.

Sillä ei oo ihan kaikki pöllöt tornissa.


Joo. Että silleen.

Jos nyt näin monen vuoden tauon jäläkeen kävis kirjottaa...

Istun yksin kotona ja pohdin elämää joka joskus on niin kovin epäreilua. Jos vie elämästä kaiken valon, niin miksi pitää ylipäänsä sitten jättää henkiin? Ja miksi voi kuolla, vaikka elämä itse ei päättyiskään? On se kumma, kun tavallinen kuolevainen pakotetaan leikkimään jumalaa, ja päättämään muiden kohtaloista. Joskus sitä toivoo, että pääsis helpommalla ja sais lintsata kaikenmoisista päätöksenteoista, että kerrankin olis vaan yksi vaihtoehto, mistä valita. Mutta kun ei, niin ei.

Ehkäpä menen keittämään kupposen teetä ja lakkaan hölmöilemästä. Ehkäpä tässä riittämiin yksin puhelua yhdelle illalle. o.O