IRC-Galleria

Täydellinen sydänSunnuntai 07.01.2007 08:33


Eräänä päivänä keskellä kaupunkia seisoi nuori mies ja ilmoitti, että hänellä on laakson kaunein sydän. Suuri joukko ihmisiä kerääntyi ihailemaan hänen sydäntään, sillä se oli täydellinen.

Siinä ei ollut yhtään naarmua tai virhettä. "Aivan niin", ihmiset sanoivat, "se on todellakin kaunein koskaan näkemämme sydän."

Siitäpä nuori mies ylpistyi ja alkoi kerskailla yhä äänekkäämmin. Yhtäkkiä väkijoukon eteen ilmestyi vanha mies, joka sanoi: "Mutta eihän se ole läheskään niin kaunis, kuin minun sydämeni."
Nuorimies katseli ihmisjoukon kanssa vanhan miehen sydäntä. Se kyllä sykki voimakkaasti, mutta se oli täynnä arpia. Siitä oli poistettu kappaleita ja toisia oli pantu tilalle. Ne eivät olleet oikein sopivan kokoisia, niin että sydämessä oli useita rosoisia ja teräviä reunoja. Joissakin kohdissa oli suorastaan kuoppia, koska niistä puuttui palasia. Ihmisjoukko oli ymmällään. Kuinka mies saattoi pitää tällaista sydäntä kauniimpana?

Nuori mies tarkasteli vanhan miehen sydäntä ja nauroi nähdessään, millaisessa kunnossa se oli. "Lasket varmasti leikkiä," hän sanoi.
"katso nyt minun sydäntäni. Se on täydellinen, mutta sinun sydämesi on vain arpinen möykky." "Niinpä niin," sanoi vanha mies, "sinun sydämesi on kyllä täydellinen, mutta en ikinä vaihtaisi omaani siihen. Katsohan, jokainen arpi on merkki rakastamastani ihmisestä. Repäisen irti palan sydämestäni ja annan sen hänelle ja hän antaa minulle sopivan palan omastaan. Nämä palat eivät tietenkään ole aivan samankokoisia, joten sydämeni reunat eivät ole tasaisia. Vaalin niitä kuitenkin hellästi, koska ne kertovat keskinäisestä rakkaudestamme. Joskus on käynyt niin, että annettuani palan omasta sydämestäni, en olekaan saanut mitään tilalle. Siksi sydämessäni on kuoppia. Rakastamisessa on riskinsä.

Kuopat ovat kyllä kipeitä kuin avoimet haavat, mutta ne muistuttavat minua näitä ihmisiä kohtaan tuntemastani rakkaudesta. Ehkä he joskus palaavat ja täyttävät sydämeni kuopat. Ymmärrätkö nyt, mitä todellinen kauneus on?"

Nuori mies oli vaiti ja kyynelet valuivat pitkin hänen poskiaan. Hän meni vanhan miehen luokse, tarttui nuoreen ja kauniiseen sydämeensä ja repäisi siitä palan irti. Vapisevin käsin hän antoi sen vanhalle miehelle.

Vanha mies otti lahjan vastaan ja laittoi sen sydämeensä. Sitten hän otti palan vanhasta, arpisesta sydämestään ja asetti sen nuoren miehen sydämeen irti repäistyn palan paikalle. Se sopi kuoppaan, joskaan ei aivan täydellisesti. Reunat jäivät hieman rosoisiksi. Nuori mies katsahti sydämeensä. Se ei enää ollut täydellinen, mutta se oli nyt kauniimpi kuin koskaan ennen.

Tänään on hyvä päiväPerjantai 05.01.2007 15:28


Tulet minun luokseni
ja olemme kahden, tänään.

Istutaan takan ääressä
ja lämmitetään
toisiamme.

Tuntuu kui olisi
ikuisuus
siitä kuin viimeksi
näimme.

Mutta ei siitä ole
kuin yksi päivä,
se vaan tuntuu
ikuisuudelta,
kun on ikävä toista,
jota rakastaa.

Mutta nyt olemme tässä
takan lämmossä,
eikä kukaan vie sitä meiltä.


Sinun ihanat siniset silmäsi
ja vaaleiden hiuksesi tuoksu
valtaa minut täysin.

Haluan sinut nyt
ja tässä.

En kiellä sitä sinulta
annan sinulle kaiken
nyt ja aina.

Koska tänään on
hyvä päivä
ja sinä teit sen minulle.

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.08.2006 18:08

Jos sä jälleen myöhästyt,
juna onkin lähtenyt,
kuullavoit nyt viime
vihellyksen vain.
Kauempaa,ja kauempaa,
kauempaa, ja kauempaa,
kuulla voit nyt viime
vihellyksen vain.
Kohta lippu kohoaa,
siksi koeta kiiruhtaa,
muutoin kuulet viime
vihellyksen vain.
kauempaa, ja kauempaa,
kau empaa, ja kauempaa,
kuulla voit nyt viime vihellyksen vain.
Minä kyllä vartoisin,
juna tinkimättömin,
päästää viime vihellyksen vain.
Jos sä jälleen myöhästyt,
juna onkin lähtenyt,
kuulla voit nyt viime
vihellyksen vain.
Kauempaa, ja kauempaa kauempaa, ja kauempaa,
kuulla voit nyt viime vihellyksen vain.
Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen.
Jos petät minut
niin minä petän sinut
sillä näin en suostu enää jatkamaan
jos jätät minut
niin minä jätän sinut
minä myöskin toisen kanssa mennä saan
jos otat minut
niin minä otan sinut
mutta saavu myös kun siitä sovitaan
jos petät minut
niin minä petän sinut
eikä kumpainenkaan tunne toisiaan

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.05.2006 23:49

[Mitä Woltaire edellä… sitä muut perässä… (kopsattu woldelta)]


Mene sivulle http://www.pikkupaprika.com/soppa/2/igweb.htm ja syötä nimesi kenttään,sen jälkeen lisää generaattorin antama kuvitteelinen kuvaus omaan päiväkirjaasi.


Jeibbi päätti nousta elämään maailmaan eräänä vihreänä aamupäivänä. Hetken päästä näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli pieni ja he elivät äveriäästi. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä häntä ei pidetty tyhmänä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan hävittäjälentokoneet, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli leikkituuletuskanavat.

Jeibbi kehittyi kymmenennelläkymmenellä varsin miehekkääksi. Päähänsä hän sai vaaleanruskeat hiukset, sekä mustat silmät.
Ystävistä huolimatta hän oli todella idiootti. Lempiruokaansa pakastepizzaa hän sai työskennellen laiskiaisena eläintarhassa.

Jeibbi tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan kesälomalla. Alkoholia hän juo ravintolassa.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa ei uskalatanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

[Ei aihetta]Maanantai 22.05.2006 17:34

Sä olet iltatuuli lämmin kasvoillain,
olet viime säde auringon ihollain
anna kulkea kätesi hiljaa mun poskillain,
kun kesäyössä usva maahan laskeutuu
ja metsään kuin luo kultaansa kuu,
mä tunnen kuinka sydämeni sulle antautuu
kai se rakkautta on,
kun sydän onneton
taas uskoa voi päivään parempaan
kun laantuu kuohupää ja auringon sä näät,
on myrsky ohi kukkii kukat maan
on vaikea ymmärtää joskus elämää,
mutta kaikella kai tarkoituksensa on
nyt huolta kanna en,
olen onnellinen
ja toivon että tunne tää on loputon

[Ei aihetta]Perjantai 19.05.2006 01:29

kurkiaura lentää metsän taa, vangitse ei niitä hyinen maa
kumpa muuttolintu olla vois, kylmyydestä lentää kauas pois
sillä kylmä olla on nyt mun, kun on poissa luotain lämpö sun
mut ei voi paeta muistojaan, niitä ei saa rinnastaan
mun sielussain on muuttolintu, se kaipaa sun luoksesi vain
se kylmyyden tahtoisi jättää taa, lentää taas aurinkoon
mun sielussain on muuttolintu, sen kylmä on maailmassain
se kertoa tahtoisi kaipuustain, kuinka mä yksin oon
yhä uudelleen ja uudelleen palaan rakkauteemme eiliseen
sinne missä kuljit vierelläin, missä kukkaisloiston kanssas näin
siellä muuttolinnut näin, saapuneia maahan lämpimään
mutta muisto vain on nyt tuo maa,sinne en sua luoksein saa
mun sielussain on muuttolintu, se kaipaa sun luoksesi vain

KALATKeskiviikko 19.04.2006 22:54

Sinulla on vilkas mielikuvitus ja kuvittelet usein, että salaiset agentit vakoilevat sinua.
Keräilet erilaisia aseita ja kiikareita.
Et tee vaikutusta lähimmäisiisi, joita raivostuttaa pöyhkeytesi.
Sinulla ei ole lainkaan itseluottamusta, jonka vuoksi pelkäät kaikkea silmittömästi.
Kaloilla on taipumus kiristää valtaapitäviä.
Nuoret Kalat yleensä lähettävät uhkauskirjeitä tärkeille ihmisille, nimitellen näitä hassuilla, loukkaavilla nimillä.
Koska Kalat vain haaveilevat kaikesta, he ovat vaarattomia tomppeleita ja kelpaavat taustakävelijöiksi TV-uutisten katunäkymä-filminpätkiin.
Kalat tekevät valtavasti itsemurhia, koska he pelkäävät että joku tulee ja nitistää.
Kalat pelkäävät myös itsensä murhaamista, joten he yrittävät kusettaa itseänsä tekemällä itsemurhan hukuttautumalla.
Kalat ovat niin typeriä, että luulevat olevansa Kaloina hukkumattomia.
Tämän vuoksi Kaloja naarataan paljon järvistä, meristä, joista ja kylpyammeista.
Kaloilla on erinomaisen huvittava taipumus sotkea itsensä melkoiseen soppaan, joten Kalat sopivat parhaiten keittoihin.

Onnenkapine: Paska katiska
Onnennumero: Mikä tahansa numero, joka nousee alitajunnasta
Onnenväri: Kaikki neuroottiset värit
Motto: "En minä ainakaan uskaltaisi!"
Auto: Kupla -62

Muistatko?Tiistai 04.04.2006 14:23

Muistatko sinä, joka juuri luet tätä tekstiä ja tunnet minut
(esim. omistat puhelinnumeroni, olet paras kaverini, olet joskus jutellut kanssani jne.)
miten tapasimme?
Minä muistan (ehkä!) mutta muistatko sinä? Ole kiltti ja kommentoi että tiedän sinun muistelleen meidän kaveruuttamme :)

Sinä, joka kommentoit (tai luit tätä) kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä, miten moni sinut muistaakaan..!!