IRC-Galleria

..jotain minkä unohdin. Miettikää jos se oli jotain maailmaa muuttavaa, olisin voinut voittaa Nobelin mun analyysillani korvatopseista mutta koska unohdin sen, on minun tyydyttävä sellaiseen tympeän tunkkaiseen keskinkertaisuuteen ja uraan alusvaatteiden kuvioinnin suunnittelussa.

Kokeillaas vähän assosiaatioblogausta:
Mitä jos.. Oravilla tai siis miksi oravat ovat ruskeita eikä vihreitä, mistä se turkin ruskea väri johtuu. Ja miksi kakka on saman väristä? Onko se jotenkin sitä että ne ovat samaa sarjaa ikäänkuin että oravat ja kakka ovat luonnon kuonaa - onko ihminen sisältä ruskea niinkuin Mignon muna? Miksi Mignonit ovat niin hirveän makeita? Onko se sokerituppo siinä päässä syötävää? Mitä jos siinä on mukana lasia? Mignonmunia on kiva maalata mutta ne on painavia eikä kukaan halua syödä niitä? Mitä jos söisin sellaisen? Siinä on varmaan miljoona kaloria ja siinä on pähkinää ja sitten kuolen. Voikohan särkyyn kuolla? Kun mua särkee niin mulla nousee verenpaine, onkohan se normaalia? Sit kaikki mun suonet on ihan esillä. Voikohan ne räjähtää, kuinkahan paljon mua tarttis sattua et ne räjähtäis? Miksi toisilla näkyy suonet? Olenkohan mä jotenkin omituinen? Onkohan Muumien peffat karvaisia? Tai siis on ne kai mut onko Muumeilla turkki? Miksi ne asuu siellä missä ne asuu? Miksi Nuuskamuikkusella ei ole vanhempia? Minkälainen isä Nuuskamuikkusella on ollut? Onkohan sillä isä- vai äitikompleksi? Miksi kukaan ei suutu Pikku-Myylle, onkohan se semmonen et se saa kaiken anteeksi kun kaikki aattelee et se on semmonen vähän vajaa. Miksiköhän jouluna syödään niin paljon pipareita? Miksi kaikki piparit on semmoisia kukkasta muistuttavia, eihän se oo ees mikään muoto, mikä hitto se on edes olevinaan? Kuka hitto on keksinyt piparit? Kuka on keksinyt kumisaappaat? Siihen täytyy liittyä jotain kieroa. Kammat mä ymmärrän, onkohan kampoja ollut keskiajalla? Keskiajalla kumisaappaat olis varmaan olleet melko hyödylliset.

Tämä blogaus kirjoitettiin yhtäjaksoisesti niin nopeaan tahtiin kuin ajatus ja sormet liikkuivat. Miettikää minkälaista on elää tällaisen mielen kanssa. Apua.

Hassua miten pitkän kirjoituksen sitä saa aikaan lusikallisesta tyhjää, kupillisesta hajanaisia ajatuksia sekä hitusesta muistoja. Ei niin mitään pointtia -kakku, olkaa hyvä. Eat and enjoy.

Hämyisä huone jossa pimeät nurkat ja jotain valittuja valoja päällä jossain sivuilla. Ilma on lämmin ja kostea, ikkunoissa alkaa näkyä pientä kastehelmeä kun kuuma ilma kohtaa kylmän lasin. Korvissa soi huumaava rytmi, joka saa sinut huojumaan ja nostaa tunteesi kattoon, tuntuu samalta kun on hypännyt trampoliinilla ja yltänyt siihen hypyn korkeimpaan pisteeseen ennen putoamista. Sellainen tunne, että aika pysähtyy ja maailma nyrjähtää hieman, unohtuu kuka on mitäkin ja mitä huolia on kelläkin. Puhtaasti hyvä fiilis, huumaantunut ja onnellinen surina.

Seisot huoneen reunalla ja nojaat viileään kiviseinään kädet selän takana, toinen jalka tapailee rytmiä ja tarkkailet muita. Ilmassa tuoksuu hiki, hiilidioksidi ja pieni savukoneen suhahdus. Musiikki peittää kaiken alleen.

Kouludisko on jokin sellainen mystinen olento mitä ei kukaan pahemmin kesytä. Kouludiskoon jokainen suhtautuu eri tavalla, jokainen käyttäytyy siellä eri tavalla ja vaikka kukaan ei koko iltana tanssisikaan, se vaikuttaa ihmisiin. Minä olen itse ollut aina kouludiskoissa se seinäruusu, joka on pelkästään haaveillut olevansa sitä onnekasta sakkia jota se ihanin tyyppi tulee hakemaan ja joka pääsee hengaamaan niiden parhaiden tyyppien kanssa. Minä olen tuntenut oloni vihreäksi, alastomaksi ja kolmivarpaiseksi olennoksi joka ei ihan kuulu joukkoon mutta toisaalta myönnettäköön, olen aina ollut vähän outo ja melkolailla ylpeä siitä.

No mutta tämän illan musiikki ja tapahtumat toivat paljon koulumuistoja mieleen, muistan hyvin sen kun aina koulujuhlissa vannoin itselleni etten lähde tanssiin kuin vain sen Yhden kanssa ja vaikka joku ressukka tuli hakemaan tanssiin, en lähtenyt koska se ei ollut se Yksi. Tietenkään se Yksi ei koskaan tullut, oikein minulle kun murskasin kaikkien niiden kiinnostuneiden tunteet. Muistan kerran kun yksi poika tuli hakemaan ja olin heti et no ei varmaan en oo tulos, samalla hiljaa mielessäni miettien että tuo poika on sitäpaitsi ihan liian lyhyt, mitä se oikein kuvittelee.

Muistan myös miten kuudennella luokalla luistin periaatteistani ja menin tanssimaan sen nojaa-oloisen Ilarin kanssa kun se pyysi. Siinä sitten huojuskeltiin ja katseltiin seiniä kunnes kappale loppuu, poika juoksee kavereidensa luo ja kuulen ohimennen siitä miten veto oli nyt voitettu. Se oli kyllä aikamoinen puukonsivallus kylkeen, se kommentti.

Niinja toki on se kerta kun leirikoulussa innostuin kehumaan tyttöjen tukkalakkavirityksiä ja sitten tytöt saivat sen kuvan että halusin sen luokan ruman uuden oppilaan kanssa tanssimaan ja sitten ne lähetti sen Janin (yök) aina hakemaan mua ja sanoin aina et en oo tulos ja sit se tuli aina vaan uudestaan ja piilouduin sängyn alle ja se löysi mut ja aina sanoin et en tule. Ikäänkuin se ramppaaminen ei olisi ollut tarpeeksi, kämpän muut tytöt veivät kengät kun näkivät minut katselemassa ulospääsyä ikkunasta ja kun vihdoin se poika oli taas käynyt ja mennyt, karkasin ovesta palouloskäyntiä pitkin pihalle ja minut nähtiin juoksemassa leiritalon etupihalle, jonka jälkeen hoksasin etten pääsisi pitkälle sukkasillani kivimaassa juosten. Vaihdoin siis suuntaa muiden näkemättä ja juoksinkin takapihalle ja piilouduin keittokomeroon. Piiloni oli niin hyvä, ettei kukaan minua löytänyt, jonka vuoksi menin tyttöjen vessaan piiloon ja koska sielläkin tuntui kestävän liian kauan, kastelin koko tyttöjen vessan lattian että varmasti herättää huomiota. Loppujen lopuksi kun tarpeeksi tein asian selväksi, ystäväni löysi minut vessasta ja lupasi 15 markkaa rahaa jos tulen ulos. Ilmeisesti koko diskoväki oli minua etsinyt, luokan pahapoika Aleksikin oli huutanut öiseen metsään että "Saaka tuu pois sieltä, siellä on susia!"

Mutta niin, se pointti tässä kaikessa on se ihmisen verraton taito olla kujalla siitä miten asiat ovat ja miten maailma suhtautuu itse kyseiseen ihmiseen. Elin koko peruskoulun siinä mielikuvassa etten kuulunut mihinkään, kukaan poika ei koskaan kiinnostunut minusta eikä minulla ollut siistejä ystäviä niinkuin luokkien klikeillä oli. HAH. Minua yritti jatkuvasti lähestyä erinäiset ihmiset, tietenkin edessä oli surkea alaluokkalaisen sosiaalinen taito. Mitä sitä nyt voi odottaa ihmisiltä joiden mielestä siisteintä on se, että onnistuu jäätyneellä kävyllä rikkomaan ikkunan tai heittämään ruokatunnilla päärynän kattoon niin, että se jää sinne kiinni eikä lähde irti ennenkuin opettaja huomaa sen puolen vuoden päästä (joka oli muuten hemmetin hauskaa). Huomasin siis näin myöhemmin, että suosiooni yritti päästä niin ne komeimmat pojat, kuin kuuleimmat tyttöjengitkin.

Sitä se on kun joutuu aikaisin aikuistumaan sekä miettimään asioita. Kerran jopa luokan alfanaaras soitti minulle josko olisin halunnut tulla pelaamaan lautapelejä. Näin myöhemmin oletan syyn olleen se, että Aleksi joka oli kaikkien mielestä komein ja siistein pahan pojan maineellaan sekä komean vaalealla ysärimäkkaivertukallaan, oli minuun ihastunut ja tarkoitus olisi ollut naittaa meidät yhteen. Tuolloin kuitenkin kuuntelin ehdotuksen ja kieltäydyin kohteliaasti vaikka se olisi ollut käytännössä se mitä kaikki luokkalaiset, mukaanlukien minä, kaipasivat. Muistan miettineeni että kaikesta huolimatta ne tylsät ja nördähtävät ystävät on niitä, joihin minä voin oikeasti luottaa.

Olen siis kulkenut pitkän pätkän elämästäni laput silmillä, mietiskellen miksi minua ei kukaan hyväksy kun tosiasia on se, että vaadin ihmissuhteiltani tiettyä tasoa. On selvää, että jos asettaa jotain kriteereitä jollekin, kaikki mahdollinen ei näihin kriteereihin mahdu. Omassa tapauksessani en voinut sietää typeryyksiä, jonka vuoksi viihdyin hyvin omissa oloissani ilman muiden kotkotuksia.

Minä olen ollut aina hieman eriskummallinen kaiken suhteen, eikä kummallinen huumorini auta asiaa. Joitakin vitsejä ei tajua kuin harva, esimerkkinä se joskus hehkuttamani peräaukon kutina -T-paita tai huppari jonka selkään teininä maalasin tekstin "my other car is on fire". Minun mielestäni loistoläppää, muiden ei mutta toisaalta kaikkea ei voi saada, ei edes suklaata sunnuntai-iltana.

Vähitellen se liikunta alkaa tuntumaan paremmalta ja paremmalta ajatukselta.

Kertaan siis:

01. Kävely 30min
02. Hydrobic 45min
03. Kuntosali 45min
04. Kävely 45min

..nämä olivat sairasloman puitteissa parin viime viikon sisällä suoritetut urheilut.

Lisäksi tänään
05. Kävely 45min

Onhan tuosta jo 5% suoritettuna.

Pitäs tehdä niin, että vuoden alusta vuoden loppuun merkkaa ylös aina kun päätä särkee. Samalla voi merkata myös sen missä se särky on ja kuinka paha se on. Ehkä myös kesto ja muuta kuten epäilys mistä särky on lähtöisin.

Kuinkahan monta päivää mulla särkis päätä vuodessa? Veikkaisin että mentäs jo kymmenissä päivissä, ehkä jopa sataan asti.

En tiiä mut melko rasittavaa, joka viikko päänsärkyä.

Sain kaikki pallukat vihreiksi Kiloklubissa, rasvat, kasvikset, herkut, energiat, kaikki!

Lisäksi liikuin kuntosali + kävely n. 2km kesto 2h ja Polarin sykemittarin perusteella 970 kcal.
Koska en kuntoillut yhtäjaksoisesti, laskin Kiloklubiin urheilleeni kuntosalilla 45min ja kävelleeni 45min (mulla oli raskas treenikassi niskassa). Raportoin tämän vasta sunnuntaina muidenkin satahaasteiden mukana.

Wohoo!
Oon aktiivinen ja vielä on yks alpron suklaa soijajuoma juomatta, voi ihan herkutella sitten. <3

Ainoa huono juttu koko päivän ruokavaliossa on se, että noin 400 kcal jäi uupumaan päivittäisestä kalorimäärästä. Mulla tuntuu olevan vaikeuksia saada se 1870 kcal täyteen. Normaalisti syön päivässä ehkä 900 kcal, joka on ihan liian vähän.

Voiny v...

Unohdin sitten keskiviikon kauhujen keskellä peruuttaa sen diacorin fysio-ajan. Tänäänkin on ollut vielä pelkkää nukkumista kun erehdyin ottamaan kodeiinia rajuun yskäkohtaukseen.

Sori hannu. :F

Kaksitoistavuotiaana halusin Tenavatähteen mutta kukaan ei kotipuolessa nähnyt minussa sitä piilevää musikaalisuutta enkä yksin uskaltanut lähteä asiaa eteenpäin viemään.

Nyt olen 28 ja taas on ohjelma, jonne saa mennä yrittämään. Nyt minua kuitenkin estää se, että en halua idoliksi enkä televisioon. En tosin halunnut lapsenakaan.

Minulle tärkeintä on laulaa. Se ääni mikä lähtee ihmisestä.
Minun mielestäni hyvän laulajan määrittää se, kuinka ihminen saa äänensä soimaan ilman säestystä, tietenkin on tärkeää osata laulaa säestettynä mutta on se vähän onnetonta jos ei saa itseään kuulostamaan hyvältä ilman jotain soitinta tai taustaa.

Musiikki syntyy tuulessa, puron solinassa, heinien kahinassa, ihmisessä ja siinä henkäyksessä joka ihmisestä ulos virtaa.

En sano että itse olisin mitään sinne päin, minä olen jättänyt monta asiaa omassa laulussani huomiotta enkä ole käyttänyt hyväksi sitä ääntä, jota on jotkut kehuneet. Tiedän että voin olla niin paljon parempi, ehkä jopa pystynkin olemaan, mutta pyrin silti aina soimaan niinkuin minun pitäisi. Ehkä joskus löydän jostain jonkun paikan jossa voin laulaa niin kuin tunnen että pitää.

Mutta johonkin Idolsiin meneminen olis kyllä melko kamalaa koska televisiossa oleminen on jotain aivan kamalaa. Koettu on enkä tarvitse sitä uudestaan. Mutta kirkossa laulaminen on jotain aivan mahtavaa, se ääni soi aivan uudella tavalla.

Antibiootti pois, yskä tilalle. jeij.

Tänään on syysmyrsky. Iso tuuli ja syksy.
Minä niiiiin rakastan syksyä! Silloin on värikästä, valoisaa, pimeää, märkää, kuivaa, lämmintä, kylmää. Syksy antaa mulle paljon enemmän kuin kesä.

Johtuen tosin osittain siitä etten ole vuosiin osannut käyttää muun muassa t-paitoja. Kilorikkaana olen halunnut aina hautautua huppareihin, villapaitoihin, kauluspaitoihin, kaikkiin isoihin vaatteisiin mitä olen löytänyt. Käsivarsia ei voi näyttää vaikka olisi kuinka kuuma.

Sitäpaitsi syksy on hauskaa, silloin kaakao maistuu kaakaolle ja villasukat ovat parhaita kavereita. <3