Ukkini veisti mummolleni puusta kävelysauvaa. Kysyttäessä hän ei tiennyt miksi, sanoi vain että "Ritu satuttaa pian jalkansa."
Seuraavana aamuna sängystä noustessaan näin kävi.
Ukin äiti oli toiminut 19 vuotta Lotta Svärd-järjestössä. Sodan jälkeen hän jäi kotiin hoitamaan kahdeksanlapsista perhettä. Sodan aikana oli kuitenkin tapahtunut jotain perin outoa.
Venäläinen upseeri oli herättänyt hänet unestaan ja kertonut makaavansa kuolleena metsässä ja pyytänyt tulleensa haudatuksi. Seuraavana päivänä lotat olivat löytäneet venäläisen upseerin ruumiin tämän haamun osoittamasta paikasta ja haudanneet tämän.
Nämä ihmiset ovat tietääkseni aivan täysipäisiä.
Ovatko nämä ihmiset jotenkin erityisen herkkiä aistimaan tällaista? Vanhojen parien kohdalla uskon syntyvän jonkinlaisen symbioottisen tilan, esim. usein kun toinen kuolee, kuolee nopeassa ajassa myös toinen. Mutta riittääkö sekään selittämään tätä?
Vastaavia tarinoita on muitakin, mutta niiden kertominen/kertomatta jättäminen kuuluu ehkä ensisijassa muille kuin minulle.