IRC-Galleria

Nostalgiaplatz

Tänään Lynchin ”Twin Peaks: Fire Walk With Me”-elokuvaa katsoessani mieleni valaistui (leffa itsessään oli melkoisen pimeä): Olen elänyt koko nuoruuteni aivan omissa mielikuvitusmaailmoissani, ja elän vieläkin.
Laura ja Donna kävelivät kouluun hameissaan ja villaliiveissään, pitkissä sukissaan ja matalakantaisissa sievissä kengissään, mutta huulet ja kynnet punaisina… ja aloin itse ajatella tunnetta kun syyskuisena aamuna talsin Korsossa kouluun ollessani ala-astelainen. Kirpeänkostea, suloinen ilma, pienet kasteiset omenat pihapuissa ja autiotalojen pihoilla, ja tytöt, jotka olivat kuin suuri mysteerio (ja jollaisena säilyivät vielä kauan).
Sitten koulusta päästyäni kävelin pitkin pururataa metsän läpi ja lämmin, melkein kuuma aurinko toi esiin syysmetsän jäähyväistenkaltaiset tuoksut… olen aina rakastanut kävelyjä metsässä.
Korso on Twin Peaks (nykyään asun Turun New Jerseyssä). Metsien ympäröimä oma maailmansa, joka kätkee itseensä puhumattomia salaisuuksia kuin Panin labyrintti. Aistit että mitä tahansa voi tapahtua. Mielikuvieni Korso ei ole kuten muut paikat, siellä elämä maistuu enemmän elämältä. Lukioteinit käyttävät huumeita, ja intohimorikoksia tapahtuu. Kaikki on vaarallista ja jännittävää. On salaperäisiä naisia, ja jokaisella pullonkaulaan tarttuvista ahavoituneista kasvoista on oma tarinansa kerrottavanaan.
Tällaisissa maisemissa minä elän, tuolla jossakin Twin Peaksin ja Korson rajamailla.