IRC-Galleria

Sija Ehdokasnumero/Nimi Puolue %
1. Andersson, Janina Vihr. 76%
2. Elo, Piia SDP 74%
3. Wallasvaara, Martti Vihr. 74%
4. Pirttimaa, Anniina RKP 71%
5. Laaksonen, Henrik Its. 71%
6. Puisto, Virpa SDP 71%
7. Eeva, Raija KD 71%
8. Mastomäki, Ville-Veikko Vihr. 70%
9. Muukkonen, Mirka Vas. 70%
10. Karvonen, Annika Vas. 70%
10. Rinne, Pirjo Vas. 70%


Epäsopivimmat ehdokkaat

114. Räisänen, Mikko PS 41%
115. Heikkilä, Arvo PS 40%
116. Peltokorpi, Sirke PS 39%
117. Schrey, Matti Kok. 37%
118. Jansson, Markus SKS 31%

http://www.yle.fi/vaalit/2007/vaalikone/ Tuolta linkistä pääsee vertailemaan ehdokkaitaan.

RKP=Ruotsalainen kansanpuolue KD=Kristillisdemokraatit PS=Perussuomalaiset SKS=Suomen Kansan Sinivalkoiset

MasterTool: House of Waxissa ei ollut muuta hyvää kuin se Paris Hiltonin strippauskohtaus... ja oikeastaan ei sekään ollut kovin hyvä...

Zyklonlad: House of Waxissa ei ollut muuta hyvää kuin se tapa millä Paris Hilton teloitetaan.

Tanssiaiset

Margaritan matka Bulgakovin hengessä jatkuu...


Margarita oli kauniimpi kuin koskaan, vaikkakin kalpea. Mustassa röyhelöpitsi-iltapuvussaan hän katseli itseään taikapeilin pinnalta samalla kun peilistä heijastuvan maailman tausta vaihtui jatkuvasti, kunnes Margarita huomasi peilissä näkyvän maailman olevan yksi ja sama sali, vain eri aikakausina ja eri vieraina, mutta isäntä oli aina sama, ja tuo mies oli se samainen mies, joka oli hänet tänne saattanut, mies joka huokui pahaenteistä voimaa, ja oli esitellyt itsensä Luciferiksi. Ja he tanssivat!
Mutta tässä todellisuudessa hänen takanaan oli vain Galina, joka kuolleen kylmillä käsillään ojenteli Margaritan iltapukua.
Kääpiö astui huoneeseen ja kutsui Margaritan mukaansa. "Kuolleet odottavat illan emäntäänsä."
"He odottavat porttien aukenemista, kärsivällisinä kuten aina."
Margarita seurasi kääpiötä saliin. Salia koristi valtaisa kristallikruunu ja sen seinät oli peitetty mustin samettiverhoin, niin ikään valtavan kokoisessa takassa paloi tuli kiivaana ja räiskyvänä, sinisen ja oranssin sävyinen tuli näytti leikittelevän Margaritan mielikuvituksella ja muodosti kuvioita, hahmoja ja näytelmiä.
Ylhäällä parvella istui Lucifer seurueineen, ja huomatessaan Margaretan Luficer nosti lakkiaan ja kumarsi, jonka jälkeen hyppäsi suinpäin alas parvelta ja nauroi salin täyttävällä kumulla liitäen alas Margaritan luokse. "Nouskaamme korokkeelle, arvon emäntä." Margarita katsoi Luficerin hulluun silmään (vasen silmä oli pelkkää mustaa ikuisuutta täynnä), ja tarttui hänen ojentamaan käteensä, ja he kävelivät kaksin ylös portaat korokkeelle josta oli näkymä suoraan Portille.
He istuivat valtaistuimille kuin kuningas ja kuningatar, ja Luciferin hyvin pukeutunut väki avasi portit.
Näkymä joka Margaritan eteen avautui oli jotain uskomatonta; kuin loputtomasta mustasta kuilusta esiin marssivat päättymättömät kuolleiden laumat, kaikki parhaimpiinsa pukeutuneina, pareittain ja hyvässä järjestyksessä. Tämän kuilun, joka tänä yönä toimi käytävänä, ympärillä kiersivät ja lentelivät tultasyöksevät lohikäärmeet ja ihmiskasvoiset planeetat. Margarita oli aivan varma että oli huumattu ja päätti nipistää itseään, samassa Lucifer pyysi häntä nousemaan seisaalleen vastaanottamaan arvoisat vieraat.
"Pidän erityisesti niistä joiden kasvoilta paistaa laupeus, mutta jotka ovat aina valmiita lyömään tikarin lähimmäisensä selkään tai juottamaan vieraille myrkkyä." Myhäili Lucifer, hän näytti nyt erityisen tyytyväiseltä, itsetyytyväiseltä. "Mutta nyt ensimmäisenä vuorossa murhaajat." Lucifer hymyili mielipuolisella virneellään. Margarita meni entistäkin kalpeammaksi ja alkoi ymmärtää millaiset juhlat nämä olivat.
Ensimmäinen pari asteli isäntäparin luokse ja he kättelivät ja kumarsivat, tuli toinen pari ja kolmas... kaikilla kylmät kädet, loppumattomana letkana...
Ja kun he olivat kätelleet, he siirtyivät juhlasalin parketille, ja he tanssivat! Ja he tanssivat!

Arabialainen ajattelu ja Aristoteleen vaarat



Abu Nasr al-Farabi (?-950)

Abu Nasr al-Farabi oli islamilaisen filosofian tärkein poliittinen teoreetikko , ja ensimmäinen joka yritti toden teolla sulauttaa yhteen kreikkalasia yhteiskuntaihanteita, ja Profeettaan nojaavaa islamilaista yhteiskuntajärjestystä.
Profeetta Muhammedin (570-632) kuoleman jälkeisinä vuosisatoina vaiheittain kehkeytynyt islamilainen teologia kehittyi samalla, kun omaksuttiin kreikkalaista logiikkaa ja väittelytaitoa.
Maurivallan alaisessa Andalusiassa (josta filosofia sitten palasi islamiin kääntyneiden munkkien kääntämänä takaisin kristittyynkin maailmaan) kehittyi uusplatonismi, jonka keskeiseksi teemaksi kasvoi filosofin, tai viisaan (’al-hakim’) yksinäisyys. ”Viisas on epätäydellisessä yhteiskunnassa kuin rikkaruoho, niinpä hän vetäytyy kokonaan muusta yhteiskunnasta.”
Al-Farabin mukaan Platonin ”Valtiossa” esittämän mallin mukainen filosofihallitsija oli sama kuin islamilaisen perinteen imaami ('Lain Antaja').


Muslimiteologi Abu Hamid Muhammad al-Ghalazi (1058-1111)

Abu Hamid Muhammad al-Ghalazi piti filosofiaa jopa ”vahingollisena viisautena”, josta saattoi helposti viehättyä. Oli joitain asioita logiikan ja matematiikan saralla joista ei tarvinnut filosofienkaan väitellä (toinen missä islamilaiset filosofit olivat samaa mieltä oli että filosofin ei tule, eikä tarvitsekaan valehdella), mutta muuten filosofit halusivat asettaa kaiken kyseenalaiseksi, ainakin teoriassa.
Abu Hamid Muhammad al-Ghalazi sanoi että filosofit (’faylasufit’) arvelevat taitavansa logiikan ja todistusteorian. Lopulta hän keksi keinot: Kävi filosofeja vastaan filosofialla (otti oppinsa pitkälti Abu Ali Ibn Sinalta lat. Avicenna), haastaen heidät dialektiseen väittelyyn ennaltasovituista lähtökohdista käsin. Al-Ghalazi ajoi ennakkosensuuria. Hän oli menestyksekäs, ja vaikka olikin teologi, vastasi filosofeille heidän omilla välineillään.
Al-Ghalazi ajoi filosofian rajaamista teologien hallitsemaksi ja valvomaksi tieteenalaksi:
”Väärissä käsissä filosofian harjoitus saattoi jopa koitua turmioksi.”
”Filosofien kirjojen tutkimista tuleekin välttää, koska niihin sisältyy määrätty petos ja vaara. Tavallisia ihmisiä on estettävä tutkimasta moisia kirjoja samalla tavoin kuin kehnoja uimareita on pidettävä pois rannalta. Heidän korviaan on varjeltava moisilta sanoilta niin kuin pientä lasta on estettävä koskemasta käärmettä.”
Vaarallista myös: ”Mikäli ihminen oman järkensä nojalla pystyi pääsemään selvyyteen maailman luonteesta ja siitä, miten onnea tuli tavoitella, mihin enää tarvittiin erillistä profeetallista ilmoitusta?”,
”Kuka osaa parhaiten väännellä lain sanaa omien tarkoitusperiensä mukaan.” ja ”ovat hylänneet islamiin liittyvän hartaudenharjoituksen ja halveksivat rukoukseen kuuluvia uskonnollisia rituaaleja.”
Hänelle vastasi Walid Muhammed Ibn Rushd (lat. Averroes) teoksellaan ”Luhistumisen luhistuminen”. Rushd ajoi koulutusta kansalle, jotta nämä voisivat paremmin seurata filosofisia keskusteluja.
Rushdille ei ollut voittoa tässä mittelössä sillä Al-Ghalazi oli vallan keskiössä toimiva henkilö, ja päättänyt kukistaa itsenäisen filosofian harjoituksen. Al-Ghalazi toimi samanaikaisesti niin teologisella kuin filosofisellakin kentällä, sijaten näin uskonnollisessa maailmassa filosofialle paikan vain teologian alaisena teosofiana.
Abu Hamid Muhammad al-Ghalazin onnistuneen hyökkäyksen ansiosta tällainen filosofia voitiin nyt lukea harhaopiksi. Islam kielsi harhaopit, mutta samaan aikaan se suhtautui niihin suvaitsevasti, joten rangaistuksena filosofeja ainoastaan nuhdeltiin julkisesti.

”Miten olemmekaan väsyneet kaikkiin näihin ruikutteluihin j a valitteluihin ”Länsimaisesta perikadosta”, ”taiteen rappioitumisesta”, ”sivistyksen dekadenssista” ja ”koneellistuvasta elämästä”! Mutta emme ole ainoastaan väsyneet. Me nauramme niille! Ne ovat huvittavia henkisen näivettyneisyyden, epähenkevyyden, älyllisen joustavuuden puutteen ja lohduttoman tietämättömyyden ja ajasta vieraantumisen todisteita. Me nauramme niille!”

Näin Olavi Paavolainen Tulenkantajien johtohahmona.
Tähän nauruun halusi moni kirjoittaja ja taiteilija yhtyä, mutta kansallinen viima puhalsi kylmänä.
Kansalaissodan jälkeinen Suomi eli fanaattisen valkoisuuden kahlitsemassa kulttuurissa. Jyrkimmillään kulttuurin kansallinen uho näkyi Lapuan liikkeen yhteydessä. Akseli Gallen-Kallela, johtava kuvataiteilija vuosisadan alussa, vaati 1930 taiteeseenkin jonkinlaista Lapuan liikettä; taiteilijoiden oli heitettävä yltään se ”vieras ja teennäinen asu, joka on heijastusta bolshevikkimaailman juutalaisuudesta.”
Poliittisella kentällä Tulenkantajat olivat lähimpänä sosiaalidemokraatteja, mutta jäseniin kuului myös äärioikeiston IKL:lää lähellä olevia taiteilijoita.
Suomeen, toisin kuin moniin muihin maihin, ei ollut syntynyt huomattavaa hallitsevaa porvariskansallista suuntausta vastustavaa radikalisoitunutta vasemmistoa. Sitä vastoin (ja sen tilalla) olivat kulttuuriradikaalit, joiden ensisijaisena vaikutusalueena oli kulttuuri-, ei niinkään poliittinen elämä. He ihailivat eksotiikkaa ja modernia koneromatiikkaa. Heidät tunnettiin boheemiudestaan, ja riehakkaista juhlistaan. Ja niin tietenkin, kirjoituksistaan ja runoistaan.


Paavolainen matkaajana

Paavolainen halusi avata ”ikkunat auki Eurooppaan”, kuten kuului myös Tulenkantajien tunnuslause. Tämä merkitsi Suomen ummehtuneen kulttuurielämän tuulettamista, erityisesti keskieurooppalaisilla tuulilla.
Paavolainen näki modernin kirjallisuuden taivaalle nousevan kolme keskusta; Yhdysvallat, (Keski-)Eurooppa ja (Neuvosto-)Venäjä.
Venäjä oli kokenut kulttuurisen kultaisen aikansa noin 1820-1920, jolloin sen kirjallisuus oli tullut maailmankuuluksi (”klassinen venäläinen kirjallisuus”) sellaisten nimien kuten Dostojevski, Tsehov, Tshaikovski, Borodin, Rimski-Korsakov, Gogol ja Rupin mukana (Yhdysvalloissa samaan aikaan Mark Twain, Walt Whitman ja Henry James), ja näytti jatkuvan uusien nimien kuten Tolstoi, Bulgakov, Gorky, Pasternak ja Grossman työn kautta.
1920-luvun lopulla ja 30-luvulla Paavolainen matkasi Euroopan suurkaupunkeihin etsimään ”modernia”, se oli tämä Paavolaisen silmissä välkkyvä ”sininen kukka”.
Berliini oli Euroopan amerikkalaisin, siis modernein kaupunki, siellä moderni rakentaminen oli ennakkoluulottominta ja kiivainta -20/-30-lukujen taitteessa. Hieman myöhemmin Paavolainen vertasi Saksaa ”nuoruuden voimassa kylpeväksi atleetiksi joka löi kehässä hirvittävän lujaa”.
Ranskaa Paavolainen vertasi taasen ”omanarvonsa tuntevaan jo hieman vanhempaan viiksiniekkaan”. Pariisi näyttäytyi hänelle kaikkein mielenkiintoisimpana (tai mieltä kiehtovimpana) Euroopan suurkaupungeista, ja Paavolainen itsensä miellettiin Suomessa ”eurooppalaiseksi”, ja erityisesti ”pariisilaiseksi”.
Pariisi oli kuitenkin osiltaan pettymys Paavolaiselle; hotelleissa ei ollut hissejä ja vesi kannettiin huoneisiin. Kun hän poikkesi keskustan kaduilta, laitakatuja valaisivat vain öljylamput. Moderni oli taas paennut Paavolaiselta. Nyt hän uskoi tulevaisuuden näkyvän vain hippuina nykyhetkessä, tai odottavan meitä vielä meren takana...

Pariisin puolimaailma tuntui kiehtovan Paavolaista siinä missä muitakin suomalaisia matkaajia, hän pysytteli tarkkailijana, flanöörinä, tutkiessaan yöllistä Pariisia. Matkailijoiden tie kulki usein syntisiin kortteleihin, joita Paavolainen kuvasikin kielikuvin jo varttuneemman viettelijättären sukuelimeksi. Tämä oli se maailma joka veti puoleensa uteliaisuuden ja viettelyksen etsinnän vuoksi. Samalla kun Paavolainen oli kiinnostunut tästä maailmasta, se sai hänestä Suomen näyttämään koskemattomalta Ainolta, puhtaalta naiselta.
Pariisissa hän tutustui myös suuren maailman ilmiöihin, neekeri-, ja alastomuuskulttiin. Yhdysvaltain mustat olivat tuoneet mukanaan Eurooppaan jazzin, villin ja monirytmisen musiikin jota konservatiivisissa piireissä kauhisteltiin, mutta öisestä jazz-maailmasta tuli boheemeille toinen koti. Paavolaisen näkemykset mustista ovat kahtiajakoisia, hän toivottaa heidän kulttuuriset tuulahduksensa Eurooppaan tervetulleiksi, mutta samalla pelkää sitä että Pariisin kaltaiset kaupungit olisivat otollisia kohteita afrikkalaisten massoille.
Vapaata alastomuutta (jota esiintyi mm. yöllisten juhlien esiintymisohjelmassa) Paavolainen puolusti puhtaan kauniina ja luonnollisena, ja johon Suomen lehdet vastasivat sanoen että suomalaiseen sieluun sopiva julkinen alastomuus tapahtui saunassa.


Miehen uhat sotien välissä

Kaupungeissa tapaamaansa uudenlaiseen naiseen Paavolainen suhtautui uhkana perinteiselle miehen roolille. Nuoria naisia oli astunut mukaan iltaelämään, joka ennen oli ollut vain miesten piirinä, kunniallisten naisten pysyessä kotona. Nämä nuoret naiset tulivat ulos ja käyttäytyivät kuin miehet; rohkeasti, ja katsojina, ei vain katseen kohteina.
Paavolainen erotti näistä naisista kaksi ryhmää. Flapper oli ei-enää-tyttö, mutta ei-vielä-nainen; nuori nainen joka eli nyt vapauttaan, ja aiheutti samalla miehille hahmotusongelmia tämän roolista.
Kaikista vaarallisin ilmentymä oli kuten garqonnette; poikatyttö, nuori nainen joka käyttäytyi kuin nuori mies. Tällainen edusti Paavolaisesta jo todellista uhkaa naisten taholta miesten maailmalle.


Paavolaisen henkilökuva

Paavolainen miellettiin dandyksi; hienosteluun ja turhamaisuuteen taipuvaiseksi ylemmän keskiluokan mieheksi jonka rooli oli ennen kaikkea julkinen. Dandy hallitsi katseellaan katuja ja julkisia tiloja. Paavolainen myös rakensi tällaista roolia itselleen tietoisesti.
Paavolaisen kirjoituksia seurattiin tarkkaan Suomessa. Hänen kykynsä tunnustettiin yleisesti, mutta hänen konservatiivista, omahyväisyyteen taipuvaista suomalaista ympäristöä kohtaan väläyttelemä kritiikki aiheutti aina puolustelua, siitä miten sitä mikä oli Suomessa juuri nyt oli hyvää Suomelle juuri nyt.
Vasemmistossa Paavolaisen tunnustettiin olevan vapaa kaikkein etovimmista suomalaisuusnormeista, mutta usein silti tuntuvan kiertävän kaikkein arimmat aiheet.
Myöskin vaikka Paavolainen oli ottanut roolikseen toimia modernin esipuhemiehenä, hän ei koskaan asettunut poikkiteloin armeija-instituution kanssa, vaan näki sen välineenä uuden ihmisen luomisessa ja suomalaisen herravihan kitkemisessä. Hän toimikin sodan aikana propaganda-upseerina Mikkelissä, ja alkoi kirjoittamaan Karjala-kirjojansa (Paavolainen oli syntyjään Kannakselta), ja oli siten osaltaan luomassa suomalaisten romanttista Karjala-kuvaa.

Kolmetoista juttua joista pidän:

1. Tapsalla käymisestä
2. Lostin juonesta; spekuloin siitä
3. Hyvä olut
4. Mukava seura, jossa voi rentoutua ja hauskuutella
5. Historiankirjoista ja -dokumenteista
6. Rauhalliset, lähes brunssimaiset aamiaiset Hesarilla täydennettynä
7. Kahvintuoksuun herääminen
8. Perjantaina töissä kun kello tulee yli 12
9. Matkustaminen, varsinkin kulttuurikaupunkeihin, matkailu avartaa^^
10. Syvälliset keskustelut
11. Ihmiset, jotka uskaltavat puhua rehellisesti ja omalla suullaan
12. Se että Toolin ja Meshuggahin äijät on kavereita keskenään
13. Ja muut musiikin puolesta taistelijat

kaksitoista elokuvaa joista pidän:

1. Léon
2. Sleepy Hollow
3. Amélie
4. Neljä Huonetta
5. Ring(u)
6. From Hell
7. Melancholian kolme huonetta
8. Beetlejuice
9. Matrix
10. LOTR-trilogia
11. X-Files: Fight The Future
12. Indiana Jones

yksitoista Bändiä/Artistia joista pidän:

1. Tool
2. Opeth
3. Devin Townsend
4. Novembre
5. Neurosis
6. Meshuggah
7. ISIS
8. Red Sparowes
9. Oceansize
10. Massive Attack
11. Riverside


kymmenen asiaa ulkonäöstäni:

1. 180 cm
2. Keskilyhyt/-pitkä hiuskuontalo
3. Joka ruskea tai mustattu
4. Tummat silmät syvällä päässä
5. "Sul on maailman toiseks isoin aataminomena mitä oon nähny"
6. Hyvinkehittynyt parran kasvu
7. Pitkät ripset
8. Käytän vaatteita, jotka vaihtuvat; rentoja/hienoja/mustaa...
9. Kun nauran näytän karjalaiselta papalta(/mummolta?)
10. Käytän laukkuja :p


kahdeksan lempijuomaani:

1. Pilsner Urquell
2. Velkopopovicky Kozel
3. Bohemia Regent
4. Kivennäisvesi
5. Punaviini
6. Valkoviini
7. Kivennäisvesi+viini
8. Radler

kuusi asiaa jotka ärsyttävät sinua tällä hetkellä:

1. Nuoriso Suomessa
2. Marraskuu
3. Jäätävät asenteet ihmisillä
4. Radiomusiikki ja soittolistat
5. Valehteleminen
6. Suomileijonat

viisi asiaa joihin kosken joka päivä:

1. Peitto
2. Kahvinkeitin
3. Näppäimistö
4. Hiukset
5. Kahvikuppi

Huoh... tähän olisi ollut niin hieno kirjoittaa "Tissit"

neljä tv ohjelmaa jotka katson:

1. Sopranos
2. Lost
3. Supernatural
4. X-Files

kolme paikkaa joista minut löytää:

1. Kotoa
2. Töistä
3. Tapsalta

kaksi lempikirjaani:

Eh... vaikea kysymys, no laitetaan pari tuoretta makoisaa tapausta
1. Anna Politkovskaja: Putinin Venäjä
2. Antony Beevor: Stalingrad


yksi asia joka merkitsee eniten:

1. Onnellisuus

Googleta nimesi esim. "matti on" ja laita näkyville yhdeksän ensimmäistä tulosta niin sinä ja muut saavat tietää jotain aivan uutta...

1. Mikko on keikkaillut syksystä '98.
2. Mikko on pelannut ulkomailla ammatikseen vuodesta 2001
3. Mikko on edustanut kasvattajaseuransa VaLePa:n lisäksi Keski-Savon Pateria.
4. Mikko on alkuaan Yölinnulle hieman jo aikaisempi tuttavuus.
5. Mikko on kyllä hyvin sopeutuvainen ja osaa käsitellä ongelmaluonteita aika hyvin.
6. Mikko on tehnyt töitä ulkomailla: juontanut tapahtumia ja näyttelee.
7. Mikko on äänessä Sävelradion Sunnuntaivieras-ohjelmassa 18.12. klo 14-16.
8. Mikko on viimeinen säilynyt esimerkki Saimaan suuresta.
9. Mikko on paljon mukana myös asiakastyössä.

<<<<<<Yölinnun poikain kanssa olimme puukkohippasilla

Tulee hetkiä jolloin tunnen vieraantumisen tunteita. Näen ympärilläni pinnallisia ihmisiä pinnallisine tavoitteineen; nuoret miehet hyppyritukkineen, nuoret naiset pakkeleineen.
Tulee hetkiä jolloin näinkin rauhallinen mies alkaa ajatella, ensinnäkin mitä helvettiä teen täällä tällaisten ihmisten ympäröimänä, ja toiseksi miten paljon ärsyttää se kun terroristit iskevät yleensä aina viattomiin, kun näen aivottomat laumat suomileijonakilkuttimineen täynnä vääristynyttä itsetuntoa, näen teiniporvarit isin ja äitin ostamissa puvuissaan huutamassa profeettansa nimeä ja kantamassa tämän kuvia, näen laivastoupseerit charmanteissa puvuissaan, nuo siat hepenissään... "Flush it all away!"

Miksi Suomessa on anniskeluravintoloissa musiikin pakko soida niin kovalla että normaalikuuloinenkin ihminen joutuisi käyttämään papan korvakuuloketta saadakseen edes jotain selvää siitä mitä se kaveri siinä vieressä oikein höpäjää!

Tämän vuoksi, kulttuuriradikalismi!, Suomi on huomenna sun, mieti millaisessa maassa haluat lastesi kasvavan. Minä pelkään että se on pinnallinen, kylmä ja rasistinen. Jos näin käy niin minähän muutan ulkomaille, vaikka Ruotsiin tai Galapagos-saarille, Suomi rypekööt omassa hajussaan.

Jos minun täytyisi valita 1. eurooppalaisuuden, maailmallisuuden ja henkisen itsenäisyyden ja 2. ummehtuneen ja omahyväisen suomalaisuuden; sen poroporvallisuuden, moraalisen fariseuslaisuuden ja atavistisena hyveenä esitetyn nationalismin välillä, ei valinta olisi perin vaikea.

Mitä nuoret tänään, sitä kansakunta huomenna. Jos vanha sanonta pitää paikkansa, ainakin Auran rannoilta katsoen Suomen tulevaisuus näyttää suvaitsemattoman synkältä.
Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen ja kaupungin nuorisoasiainkeskuksen selvitys antaa osin huolestuttavan kuvan nuoren polven arvojen muutoksesta. Vuoden 1999 vastaavaan kyselyyn verrattuna rasistiset asenteet ovat voimistuneet, työttömiä karsastetaan, ja ympäristötietoisuus on saanut tehdä tilaa nautinnonhalulle.
Turkulaisen nuorisotyön 60-vuotispäivänä julkistettu tutkimus on aineistoltaan vakuuttavan perinpohjainen. Kymmensivuiseen kyselyyn vastasi kaupungin peruskouluissa ja lukioissa (huom. ei ammattikouluissa) lähes 3500 nuorta. Tietojen keruussa ja analysoimisessa pyrittiin mahdollisimman hyvään vertailtavuuteen seitsemän vuoden takaisen tutkimuksen kanssa.
...
Puheet nuorison maallistumisesta ovat Turun tutkimuksen valossa liioittelua. Joka viides vastaaja ilmoitti uskonnon olevan hänelle tärkeää; tosin yhtä moni ilmoitti uskovansa astrologiaan ja (/tai?) ufoihin.

***

Sulkeissa olevat huomiot ovat omiani.

Ukkini veisti mummolleni puusta kävelysauvaa. Kysyttäessä hän ei tiennyt miksi, sanoi vain että "Ritu satuttaa pian jalkansa."
Seuraavana aamuna sängystä noustessaan näin kävi.

Ukin äiti oli toiminut 19 vuotta Lotta Svärd-järjestössä. Sodan jälkeen hän jäi kotiin hoitamaan kahdeksanlapsista perhettä. Sodan aikana oli kuitenkin tapahtunut jotain perin outoa.
Venäläinen upseeri oli herättänyt hänet unestaan ja kertonut makaavansa kuolleena metsässä ja pyytänyt tulleensa haudatuksi. Seuraavana päivänä lotat olivat löytäneet venäläisen upseerin ruumiin tämän haamun osoittamasta paikasta ja haudanneet tämän.

Nämä ihmiset ovat tietääkseni aivan täysipäisiä.
Ovatko nämä ihmiset jotenkin erityisen herkkiä aistimaan tällaista? Vanhojen parien kohdalla uskon syntyvän jonkinlaisen symbioottisen tilan, esim. usein kun toinen kuolee, kuolee nopeassa ajassa myös toinen. Mutta riittääkö sekään selittämään tätä?

Vastaavia tarinoita on muitakin, mutta niiden kertominen/kertomatta jättäminen kuuluu ehkä ensisijassa muille kuin minulle.