IRC-Galleria

Luen kulttuurihistoriaa, ja toivoakseni molemmilla aivopuoliskoilla. ’Kulttuuri’ käsitteenä lienee niitä jotka kokevat inflaation. Se miten sitä käytetään näissä monikulttuuri-keskusteluissa on todella tympeää. "Maahanmuuttajat ovat uhka ja me laulamme maamme-laulumme ja veisaamme suvivirtemme". En voi hyväksyä tapaa jolla lapsia kasvatetaan joihinkin fundamentaalisiin uskonkäsityksiin, ja vastaavasti en tapaa joissa lapset kasvatetaan uskomaan synnyinmaansa lipun ylivertaisuuteen. Ja minusta on huolestuttavaa millä innolla ihmiset rakentavat vastakkainasettelua.
Minulle kulttuuri on yhdessä tavat ja keinot elää, siihen sisältyvät niin tavat, talous, politiikka, uskonto, tiede, taide, kieli, ja vapaa-ajan harrastukset vaikkapa elokuvista tanssiin, oluen juomiseen Turussa ravintola Vessassa tai roomalaiseen käymäläkulttuuriin.

Nykyään voidaan puhua nopeavaikutteisesta ja nopeamuutoksisesta yhtenevästä maailmankulttuurista. Eli; alueellisiin ja kansallisiin kulttuureihin on viime vuosikymmeninä tullut yhteisiä piirteitä, lähinnä teknologian kehittymisen ja jakautumisen seurauksena, jonka seurauksena maailma reealiaikaistuu, välimatkat lyhenevät ja maailma pienenee. Se on kehitystä jota ei mitkään Lapuan liikkeet pysäytä. Oivaa Esko Valtaojaa lainatakseni, elämme, enemmän ja enemmän, kehitysanarkismissa; asiat liikkuvat yli valtionrajojen, ja ovat enää niiden muodollisessa kontrollissa. Markkinatalous saattaa antaa uusille ilmiöille alkusysäyksen, tai sitten ei, ne alkavat elää omaa elämäänsä. Se vapaus mistä 1936 kuvissa niin nauravaiset Espanjan anarkistisen FAI:n jäsenet saattoivat unelmoida tapahtuu as I am speaking Wikipediassa. Järjestelmä joka on ilman auktoriteetteja, jatkuvasti päivittää ja korjaa itse itseään, kuka voi sanoa ettei se toimi?
Nykyinen maailmankulttuuri on uusi asia, mutta sillä on juurensa. Kulttuurimme juuret ovat Afrikan savanneilla, Euroopan mammuttiaroilla, Mesopotamiassa, Egyptissä, Välimeren maailmassa, Amerikassa (jonka vaikutus on ollut huimaa aina ”löytymisestään” lähtien) ja (jälleen) Kiinassa.

Minun on tunnustauduttava amerikkalaisen kulttuurin ihailijaksi. Sen dynaamisuus, ja halu ja kyky uudistua ovat jättäneet muut kalpenemaan vanhoissa kaavoissaan. Viimeistään nyt toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisuus dominoi koko maailmassa, ”It’s dream of Californication” kuten Red Hot Chili Peppers laulaa.
Kun ihmiset eri puolilta maailmaa ovat yhdistäneet unelmansa on syntynyt amerikkalaisuus, metafyysinen ja kulttuurinen olemisen tila jota useimmat meistä enemmän tai vähemmän tiedostamattaan tavoittelevat katsoessamme O.C.:tä, Simpsoneita, Terminatoria, Poliisiopistoa ja Michael Moorea tai kuunnellessamme Metallicaa tai Britney Spearsia. Toisaalta se on sitä mitä meille tarjotaan, mutta etkö sinäkin suurin amerikkalaisuuden vastustaja, jollainen itsessänikin asuu, ole jo aivan koukussa? Vastustaminen pelkän vastustamisen vuoksi on älyllistä laiskuutta.
George W. Bush edustaa yksiä Amerikan kasvoja, mutta niitä kasvoja on lukemattomia, itseni ovat koukuttaneet maailman parhaat elokuvat ja yhtyeet, ja ennen kaikkea sananvapauden ja maailman pelastavat stand up-koomikot, Bill Hicks, George Carlin, Louis C.K., Chris Rock, Russell Peters jne jne…

Vastustan Bushin Amerikkaa, joka seisoo, ei Vapaudenpatsaan, vaan jingoismin nuolikyntisen kotkan asialla, sitä ohjaavat öljy- ja aseteollisuuden kova raha, lipunheilutus ja Jumalanpelko. Tai ainakin näyttää siltä että kotka valvoo nyt Vapaudenpatsaan kruunussa pesien.
Samalla niin monet maailman terävimmistä ajattelijoista tulevat Amerikasta samoin kuin huiput musiikin, elokuvan, komiikan saralla tulevat Amerikasta, ja hekin vastustavat Bushia. Valitsen tämän Amerikan.
Amerikkalaisuuden hienoin puoli ehkä kaikista on ihmisten identifioituminen amerikkalaiseksi, joka yhdistää heitä rodusta, syntyperästä, uskonnosta tms. riippumatta. Voisiko seuraava askel olla että voisimme kunnioittaa toisiamme sen vuoksi että meitä yhdistää ihmisyys? Kun ihmiskunta huomaisi todellisen yhdistävän identiteettinsä olevan (kanssa-)ihmisyys, voisimme siirtyä pois kahnauksista aivan uudelle tielle joka johtaa tähtiin.

Ongelmallista dominoivassa amerikkalaisuudessa on lisäksi että kansainvälistyminen on leijonanosalta amerikkalaistumista, kulttuuritarjontamme siis ei kansainvälisty sillä volyymillä kuin voisi olettaa, vaan jakautuu amerikkalaiseen ja kotimaiseen. Tie pienempien maiden äänen säilymiseen populaarikulttuurin saralla ei ole valmiiksi naurettujen sitcomien kopioiminen vaan kyky uusiutua yhdistellen uutta ja vanhaa. Saksalainen, englantilainen, ranskalainen, espanjalainen ja ruotsalainen elokuva menestyy ja maistuu juuri laatunsa, tarinansa, ajankohtaisuutensa ja vetoavan tunnelmansa vuoksi. Lisäksi mukaan on noussut kiehtova aasialainen elokuva, joten uskon että kehitys on jatkuvaa emmekä vain kopio-amerikkalaistu. Kaikki vaikuttaa kaikkeen yhä enenevässä määrin luoden jatkuvasti uutta.

Katsot silmiin ilman halveksuntaa, niin että näen hyvän sielusi. Ja hymyilet aina kaikille, minä en ymmärrä. Kun astut huoneeseen valaiset sen, hehku sinussa on kuin kevät. Sisälläni kihelmöi sillä tapaa minkä olen jo melkein unohtanut.

Yö on niin lämmin kun kävelen suoraan kotiin. Asun kaukana kotoa. Oloni on raukea, unenomainen, se auttaa minua torjumaan ne asiat joita en pysty kohtaamaan suoraan silmiin katsoen.

Kun oppii elämässä punaisten valojen rytmin voi tehdä mitä vain. Joskus minusta tuntuu että olen eksyksissä noissa punaisissa valoissa.

Ennen kuin voin edetä tiellä jota en osaa löytää minun täytyy murtaa se muuri niistä joka ei ollut mielikuvitukseni tuotetta.

And in the times of misfortune, and in the times of mistrust, more than ever will the sun continue to shine, more than ever in these times of mistrust.
After the unspeakable, after you have fallen as only angels can fall.
Go and find your peace again, get back home and grow a tree.
No victory, no defeat, no shame, and your love no more.
Only unity, justice, and freedom for all.
There will be no memory, there will be no home, it is the lesson you have to learn. Now and in the future.
Do you think you can make it?

Muuraushommia

Olin tässä viikonloppuna isän luona savupiipuntekohommissa, isä kertoi kuinka oli vaalitilaisuudessa jutellut Jouko Skinnarin (SDP) kanssa siitä etteikö koko ikänsä töitä tehneiden eläkeläisten minimieläkettä voisi nostaa. Yksittäistapauksena kyseessä oli isänäiti, eläkkeellä oleva pienviljelijä, ja kunnon vanhan ajan työihminen, sellainen joka ei pysty pitämään käsiään erossa tekemisestä, tällaisia ihmisiä ei enää synny. Skinnari vastasi että muuten mutta yritykset maksavat sen verran suuret verorahat että ne myös haluavat päättää mihin osoitteeseen summat ohjautuvat.

Muurari siihen että ”Tulee se Venäjän malli pian tännekin.” (Venäjällä ikänsä töitä tehneet vanhukset ovat nyt niin pienellä eläkkeellä että joutuvat hengissä pysyäkseen tekemään sen ohessa mitä kykenevät. Hoitavat kaupungeissa kukkaistutuksia ja lakaisevat katuja, ja ovat torimummoina torien laidoilla koska ei ole varaa omaan toripaikkaan. Tässä on kiitos näille ihmisille jotka olivat rakentamassa sitä unelmaa jonka hajoamista herra Putin pitää 1900-luvun suurimpana onnettomuutena.)

Johon isä ”Venäjän malli, ja USA:n… Opettajat pelkäävät että koulujärjestelmä jakautuu yksityisiin ja valtionkouluihin…” jolloin lapsen mahdollisuudet ovat entistä enemmän sidottuna vanhempiensa tulotasoon, joka lisäisi yhteiskunnallista epätasa-arvoa entisestään.

Turun yliopiston kulttuurihistorian tutkintatehtävässä luki että tulevaisuudessa ollaan siirtymässä maksullisiin kirjastopalveluihin. Eikö tällaiset asiat kuten ilmaiset koulutus-, sivistys-, ja terveydenhuoltopalvelut kaikille kansalaisille ole juuri sivistysvaltion mittana. Vai haluammeko yhä enemmän ihmisiä lisää kaduille? Haluammeko tietämättömiä ihmisiä? Mitä varten?
Maailma on juuri sen näköinen miten se kohtelee heikoimpiaan.

Kun vielä 80-luvulla pelättiin Neuvostoliiton mallia, valtiojohtoista sosialismia, nyt pelätään Venäjän mallia, kahmintakapitalismia, maailmaa joka on vain pyrkyreille.

”Idästä tulee nälkä ja vilu. Lännestä tuleekin sitten vitutus.” -Isäpuoli Harri


Illuusio vapaudesta

”They own you. They own you.”
-George Carlin

Tämä toi mieleeni juuri katsomani George Carlinin ”Life is worth losing”-esiintymisen. Tässä Carlin puhuu vakavaa asiaa, mm. siitä miten suuryritykset omistavat sinut, raha omistaa sinut. Poliitikot ovat vain lihanukkeja, ’meatpuppetteja’, siinä välissä, esiintyvät rahan teatterissa.

Siis: Kun yrityksiä verotetaan, ne päättävät asioistasi välillisesti, kun yrityksiä ei veroteta ne päättävät asioistasi suoraan. Tulos: Yritykset omistavat jo sinut. Raha omistaa sinut.

Ainoa mitä yhteiskunta voi tehdä on pehmentää rahan impaktia ihmiseen. Rahan painoa ihmisen päällä. Siltikin se kumartaa kapitaalia, koska valtiojohdon taholta suunniteltu talous on kuitenkin vain keinotekoista.

Carlin sanoo että rahaa voitaisiin ohjata parempaan koulutukseen. Niin ei kuitenkaan tehdä vaan sen sijaan tasoa lasketaan. ”He eivät halua itse ajattelevia, kriittisiä ihmisiä. He haluavat supermarketti-ihmisiä! Katso ympärillesi, Amerikka on muutettu yhdeksi vitun isoksi ostoskeskukseksi!”


”We always kill those who try to make a difference, you ever notice that? And let the demons run amok.”
-Bill Hicks

Mitä me ihmiset sitten teemme? Mitä me voimme tehdä?
Kun TV:stä tulee ohjelmaa jossa näkyy Afrikan kärpässilmäisiä lapsia vaihdamme kanavaa, jotain viihdyttävämpää, jos vaikka tulisi Salkkarit tai illan peli.
Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuluttaen kuten suomalaiset nyt tarvittaisiin neljä maapalloa.
Brasiliassa kun lapsi saa keksin, tämä jakaa sen kaveriensa kesken.

Kun olin pieni kysyin äidiltäni ”Miksi tarvitaan rahaa?”
Kysyin näin tietysti koska olimme köyhiä, ja tiedostin asian, aina ei saanut mitä halusi.
Olen huomannut että ne joilla ei ole ollut puutetta eivät usein pysty ymmärtämään niiden ongelmia joilla on. Tai eivät vain välitä. ”Päähän siinä hajoaa jos alkaa neekereiden ongelmia pohtimaan.” olen kuullut sanottavan.

Tämä onkin jotain missä me ihmiset olemme niin hyviä, toistemme valelajittamisessa. Sen sijaan, että kokisimme yhteistä ihmisyydessä, etsimme eroja toisistamme, joilla sitten katkaisemme empatiajohdot. Sen sijaan, että huomaisimme rukoilevamme yhtä Jumalaa, tappelemme siitä mikä tapa on oikea. Sen sijaan että ajattelisimme, heiluttelemme eri leirien lippuja ja leikimme sotaleikkejä.
”War is poor people dying and rich cashing the checks.”

Olen tullut siihen tulokseen että hyvä musiikki ja standup-koomikot yhdessä voivat pelastaa maailman. Ainakin metafyysisellä tasolla.

They are all just so fucking afraid that you would think for yourself.

Israel ja Lähi-idän solmu


http://globalparadigms.blogspot.com/2007_01_27_archive.html

”If we don’t believe in freedom of expression for those who we despise, we don’t believe in at all.” –Noam Chomsky

Paitsi että uusnatsit jatkavat Hitlerin taistelua, on syntynyt myös uusi ilmiö; juutalaisvaltion, Israelin, vastustaminen. Osa juutalaisista vastustaa juutalaisvaltiota itsekin koska katsoo juutalaisuuden ja nationalismin synnyttämän kansallisvaltiohengen vieraiksi elementeiksi toisilleen kuin öljy ja vesi. Arabit vastustavat Israelia sillä katsovat sen olevan siirtomaa-aikojen jäänne omilla maillaan, ja sionismista, juutalaisten kansallisuusaatteesta, on tullut kirosana etenkin islamilaisen maailman keskuudessa. Länsimaissa Israelin vastustaminen mielletään tulevaksi paitsi äärioikealta niin myös äärivasemmalta, nämä ovat jopa marssineet yhdessä osoittaen mieltä Israelia vastaan, äärioikeisto maihareissaan koska valtio on juutalainen, radikaalivasemmisto palestiinahuiveissaan syyttäen Israelia sionisti-fasistiseksi sortajavaltioksi. Kritiikki Israelin voimankäyttöä kohtaan on usein perusteltua, mutta tarjoaa suojakatoksen myös monelle juutalaisvihaajalle, vastaavasti kuin maahanmuuttokriittisyys täällä Suomessa tarjoaa oivan pesän niin monelle rasistille.

Israelin valtio on juutalaisten, palestiinalainen väestönosa elää itsehallinto-alueilla. Britit luovuttivat valtion sionisteille, palestiinalaiset eivät olleet mukana näissä neuvotteluissa, vaan joutuivat nyt ikään kuin maksumiehiksi siitä mitä juutalaisille oli tehty Euroopassa. Natsien Euroopasta juutalaisten oli paettava, sillä siellä heillä oli olemassa vain yksi kohtalo; yksisuuntainen junamatka.

Israel-Palestiina--kysymys kytkeytyy suurempiin maailmanpolitiikan ison pelin kiemuroihin, ja monet katsovat sen olevan suurin solmu niiden solmujen joukossa joihin Lähi-idässä nyt ollaan sotkeuduttu. George W. Bush yritti ratkaista solmun arvoituksen kuten teki Aleksanteri Suuri; miekalla. Tuloksena on ollut tuhansia ja tuhansia kuolleita nk. terrorisminvastaisessa sodassa.

33 päivää kestäneen Libanonin sodan(, jonka Israelin lehdistö kovin sanoin tuomitsi,) aikana Israelin sotavoimat moukaroivat eteläisen Libanonin raunioksi, Hizbollahin sieltä Israeliin ampumien ohjusten johdosta. Hizbollah on Iranin ja Syyrian rahoittama Israelin vastaiseen taisteluun pyhittäytynyt islamilainen järjestö. Se tekee myös sosiaalista työtä hallinnoimillaan alueilla, kuten Etelä-Libanon. Libanon, yksi maltillisista Lähi-idän maista, oli pitkään Syyrian miehityksen alaisena, ja nykyäänkin Syyrian tukemat Hizbollah-taistelijat hallitsevat maan eteläistä osaa Israelin vastaisella rajalla.

Yhdysvallat, joka G. W. Bushin kaudella on leimannut (mm.) Iranin ja Syyrian roistovaltioiksi, on Israelin tärkein ja itse asiassa ainoa tukija, ja paljolti tästä seurauksena on Israelilla käytössään maailman toiseksi kehittynein sotilaskalusto, mm. panssarivaunuissa on tietokoneet jotka koko miehistön kuollessa tyhjentävät vaunun koko arsenaalin suuntaan josta viimeksi tullut ammus vaunuun osui. Israelilla tiedetään myös olevan ydinase.

Uusimpana jännitteenä alueella ovat jatkuvien Irakin ja Afganistanin sotien sekä Israelin ja palestiinalaisten konfliktin lisäksi, on kiristynyt tilanne Iranin kanssa. Iran sanoo haluavansa omat ydintutkimuslaitoksensa rauhanomaiseen käyttöön, ja joiden tutkimusten rauhanomaisuutta on Venäjä, joka myös haluaa olla yksi isoista pelaajista kv-kentällä, lupautunut valvomaan.

Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad toisaalta käyttäytyy avoimen vihamielisesti Israelia kohtaan, se on toimivaa populistista politiikkaa sillä moni islamia tunnustava näkisi kernaasti koko juutalaisen Israelin työnnettynä mereen. Presidentti järjesti Iranissa Holokaustin uudelleentarkastelu-konferenssin jonne oli kutsuttu mitä erikoisempi joukko aiheen parissa puuhastelevia yksityishenkilöitä, mukaan lukien monta tunnettua Holokaust-kieltäjää, Ku Klux Klanin johtaja, kaksi israelilaista rabbia joiden noudattaman juutalaisuudensuunnan mukaan ihminen saa elämältään sitä takaisin millainen ihminen hän on; natsien tuhoamat kuusi miljoonaa juutalaista olivat siis pahoja ihmisiä. Holokaust-kieltämisen tarkoituksena on viedä pohja Israelin valtion oikeutukselta esittämällä koko homma ”maailmanjuutalaisten” sionistien juoneksi. Iranin yliopistoissa Ahmadinejadin vierailuja vastaan on osoitettu mieltä "Go away fascist president!"-plakaattien takaa.

***

Nyt kun näen kun juutalaiskansa taistelee en voi tuntea muuta kuin surua, sillä en ole varma onko tämä taistelu oikea. Tämä vainottu kansa johon ovat kuuluneet ja kuuluvat niin monet maailman lahjakkaimmista ihmisistä on nyt saanut oman maansa, maan joka on kuin spartalainen soturivaltio, Yhdysvaltain haukkojen keihäänkärki piikkinä arabien lihassa.

Heidän ympärillään on aina ollut ympäristö joka on vihamielinen, saartanut heidät, uhannut heitä, nyt heillä on aseet, aseet joilla taistella.
Eilispäivän ajattelijat ja pasifistit.
Ovat sitä toivottavasti taas huomenna.

Semiitit ja antisemiitit

http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Antisemiticroths.jpg

”Our country is great country but it has three problems; economical, social, and the Jew.” –Borat

“Antisemiitti on valinnut vihan, ja viha on usko.” –Sartre


Puuseppä ja keisari

http://saint-mary.net/youth/grad/stjohn.html

“Where Christ-killers gather, the Cross is ridiculed, God blasphemed, the father unacknowledged, the son insulted, the grace of Spirit rejected. If the Jewish rites are holy and venerable, our way of life must be false. But if our way is true, as indeed it is, theirs is fraudulent. I am not speaking of the Scriptures. Far from it! For they lead one to Christ. I am speaking of their present impiety and madness.” –John Chrysostom (Johannes Krysostomos)

Jeshua Nasaretilainen oli juutalainen. Lienee paradoksaalista että kristityt ovat rakentaneet niin antagonistisen suhtautumisen Vapahtajansa kansaan. Toisaalta, Jeesus oli radikaali toisinajattelija ajassaan ja kansansa keskuudessa, hän maksoi tästä kalleimman hinnan, mutta kohosi suurimmaksi marttyyrien joukossa.

Jeesuksen uskonkäsitykset olivat sellaisia että vanhoillinen juutalaisyhteisö torjui ne. Väittelyissä juutalaisvanhimpien kanssa Jeesus ei saanut näitä vakuuttumaan siitä mihin itse uskoi niin kovasti, se ei kuitenkaan estänyt häntä saamasta kannattajia.
Varhaiset Kristuksen seuraajat, ensimmäiset kristityt, olivat lähinnä muita kuin juutalaisia, Jeesusta seuranneet juutalaiset kuuluivat köyhälistöön, sillä Kristuksen usko tarjosi pelastusta juuri maan hyljätyille.

Roomassa nämä yhden Jumalan palvelijat, juutalaiset ja kristityt, olivat vainottuja kummajaisia. Vainoharhaisessa vihassaan ja pelossaan kristittyjä kohtaan keisari Nero jopa poltti oman kaupunkinsa ja katseli sitten kukkulalta sen palavan soihtuna öistä taivaanrantaa vasten. Rooma rakennettiin uudelleen ja kristityt saivat voittonsa keisari Konstantinus Suuren aikana kun tämä sulautti Sol Invictus-aurinkokultin kristinuskoon, josta nyt tehtiin Rooman valtionuskonto. Rooma oli maailma, ja nyt maailmassa uskottiin Kristukseen, näytti siltä kuin Kristuksen sana ja Jumalan tahto olisivat tulleet toteen maan päällä, kristityt juhlivat Konstantinusta uudelleen syntyneenä Kristuksena.

Konstantinuksen siirto oli kuitenkin ollut lopunaikojen viimeisiä yrityksiä pelastaa rakoileva Rooma. Enää kaksi vuosisataa vesi virtaisi Tiberissä Kristuksen suojelemassa sudenpoikien kaupungissa. Sitten tulivat goottien armeijat.

Rooma oli lakannut olemasta, mutta keisari-instituutio, ylikuninkuus, jäi Euroopan hallitsijoiden kilvoiteltavaksi. Rooman jäljiltä Eurooppaan oli rakennettu myös kattava infrastruktuuri, ja periferioissa luostarilaitos piti yllä kristillistä jatkumoa (kuin myös ekspansiota), samoin kuin uskon kautta yhtenäistä Eurooppaa. Tämä puritaaniskristillinen laitos kantoi yhtenäisen Euroopan ideaa yli pimeän keskiajan. Eurooppalaisuus on kasvanut helleenis-roomalais-kristillisistä juurista.


Keskiaikainen kosmologia

http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Descreationofhost.gif

”The Church, as Jesus’ representative on earth, bore his shield in the battle. Although the Jews themselves – degraded, cowed, insignificant on numbers, and uninterested in proselytizing – were not a material threat, they became the material symbol of the agent posing the real challenge for Christian hegemony over the lives and souls of its people: the Devil.” -Goldhagen

Sydänkeskiajalla antisemitismi saavutti yhden lakipisteistään kun juutalaisesta tuli synonyymi paholaiselle. Eurooppa eli kirkon totalitaarisen sosiaalisen kontrollin alla jossa moraalinen kulttuuri oli tarkoin säädettyä. Tästä suhtautumisesta juutalaisiin tuli yleinen kognitio kristityssä Euroopassa.

Luther, paitsi uskonpuhdistaja myös raivoisa juutalaisuuden vastustaja, julisti paavin suoralta kädeltä Antikristukseksi - Saatanaksi. Paavi julisti Lutherin seuraajineen harhaoppineiksi ja kutsui heitä juutalaisiksi, siis Saatanan palvelijoiksi. Näin kulki kirkko-isien logiikka keskiajalla.

Kristillisen yhteisön piirissä omana makro-yhteisönään eläneet juutalaiset hoitivat niitä ammatteja jotka katsottiin kristitylle sopimattomaksi, tärkeimpänä näistä rahanlainaaja. Rahanlainauksen ammatillisesta hoitamisesta tuli juutalaisille merkittävin keino vaurastumiseen(, vaikka suurin osa heistä pysyikin tavallisina köyhinä,) ja samalla ikuinen lähde (tai veruke) vihaan ”rahajuutalaista” kohtaan.

Aina kun vääräuskoisten muhamettilaiskoirien valtaamaa Pyhää maata lähdettiin Euroopasta käsin, paavin ja kristittyjen kuninkaiden toimesta, vapauttamaan ristiretkellä saivat myös juutalaiset kotona maistaa ristin miekkaa. Mustasta surmasta syytettiin juutalaisia, ja se että heitä se näytti koettelevan heitä vähemmän kuin kristittyjä vain vahvisti tätä uskomusta. Tosiasiallinen syy lienee juutalaisten keskiajan kristittyjä korkeammassa hygieniakäsityksessä. Jos pelasti hygienia juutalaiset rutolta, ei se pelastanut heitä kansanjoukoilta. Saksassa moni juutalaisyhteisö tuhottiin täydellisesti ja pysyvästi.

Kirkko, niin kuin se juutalaisia halveksuikin, halusi säästää näitä, alennettuina olentoina, merkkinä ja todistuksena kristittyjen paremmuudesta ja oikeasta tiestä. Kirkollisen logiikan mukaista olisi ollut juutalaisten kääntymys kristityiksi. Kun näin ei kuitenkaan tapahtunut, he saivat jäädä maan päälle merkiksi Jumalan hylkäämästä kansasta.


DER JUDE – Eliminationistisen antisemitismin renessanssi 1800-luvun Saksassa

http://www.flholocaustmuseum.org/history_wing/assets/room1/wilhelm_marr_publication.jpg

”The Jew appears as a distortion, a shadow… the dark side of human nature.” –“Liberaali” 1800-luvun saksalainen

“The underlying German cultural model of “the Jew” –der Jude- was composed of three notions: that the Jew was different from the German, that he was binary opposite of the German, and that he was just not benignly different but malevolent and corrosive. Whether conceived of as a religion, nation, political group, or race, the Jew was always a Fremdkörper, an alien body within Germany.” -Goldhagen

1800-luvun Saksassa oltiin yhtä mieltä ainakin yhdestä asiasta; oli olemassa Judenfrage, ”juutalaisongelma”, ongelma joka itse asiassa nähtiin maailmanlaajuisena syöpäkasvaimena. Jos esimerkiksi julkiseen elämään nousi henkilö joka oli juutalaistaustainen oli se kaikkien tiedossa, juutalaisuus oli kuin lumouksella sinetöity leima, tämä henkilö oli juutalainen, osa juutalaisuutta, ja vain sillä oli merkitystä.

Juutalaisvastaisuutta oli ympäri Eurooppaa, nimellisemmin Puolassa, Ranskassa, Baltiassa ja Ukrainassa; sitä esiintyy aina kun nationalismi nostaa päätään, ja jaetaan ihmisiä meihin ja teihin. Pisimmälle menneet mystifioinnin ja demonisoinnin, sekä ”tieteelliset” muotonsa se saavutti Saksassa. Umpimilitaristisen Preussin yhdistämä Saksa kasvatti kansallista liekkiään roihuksi, ja saksalaiset ja saksalaisuus tarvitsivat peilikuvan itselleen; mitä on olla ei-saksalainen? Vastaus löytyi heidän keskuudestaan.

Moderni rotuteorisointi on 1800-luvun kolonialismin lapsi. Ensin se löysi valkoiset luomakunnan kruunuksi, sitten jaettiin valkoiset puhtaisiin arjalaisiin ja näiden jäljitelmää edustaviin semiitteihin. Rasistinen rotuteoria ajoi koko ajan ahtaammalle sitä mitä oli olla ”puhdasrotuinen”. Ihannekuvaksi muodostuivat valloittaja- ja soturikansat sekä ”pohjoinen rotu”, täten viikingeistä kehittyi ideaali rotuvaliolle (kts. Arthur de Gobineau).

1800-luvulla antisemitismi täydellistyi kun se otti kuvaansa mukaan rodun, juutalaiset olivat vieras r o t u, fundamentaalisbiologisesti v i e r a s, joka loisen lailla oli kiinnittynyt kansanruumiiseen, mutta ei koskaan kyennyt saavuttamaan todellista Volksgeistschaftia, ei koskaan pystynyt saavuttamaan ’saksalaisuutta’. Pisimmälle tätä ylittämätöntä metafyysistä eroa saksalaisuuden ja juutalaisuuden välillä naulasi Richard Wagner, joka näki itsensä Saksan hengen ruumiillistumana.

1800-luvun Saksan poliittinen ja kulttuurinen ilmapiiri näyttäytyy kuin kahtalaisena. Saksalaisuuden toista puolta hallitsee sivistys, humanismi ja kristillinen etiikka, toinen puoli on pimeämpi, siellä ovat Wagnerin hurjat valkyyriat, villi, huumaava ja pakanallinen maailma.

Kautta linjan tämä toistuu myös suurissa saksalaisissa ajattelijoissa. Nietzsche, Marx ja Hegel saarnaavat kaikki uuden luomisesta tuhon kautta. Se mikä vanhassa on mätää pyyhittäisiin pois kuin hyökyaallon voimalla.

Wagnerin oopperoissa on huumaava ja pakanallinen henki, hurjat, myyttiset valkyyriat ratsastavat taisteluun ikuisesta pohjolasta miekat kimmeltäen pakkasesta. Wagnerin esiintyessä Wienissä nuori Adolf Hitler kiipesi oopperatalon katolle katsomaan sankariaan esiintymässä ja lumoutui ikihyviksi.


DER JUDE – DER SATAN: Natsismi - saksalaisen antisemitismin zeniitti

http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Nazi_poster_Der_ewige_Jude.jpg

http://content.answers.com/main/content/wp/en-commons/thumb/5/57/200px-Dstsatan.jpg

”If for years, for decades, one preaches that the Slavic race is an inferior race, that the Jews are not human beings at all, then the inevitable end result must be such an explosion.” –SS Kenraali Erich Von Dem Bach-Zelewski

“These people must disappear from the face of the earth.” -Himmler

Poliisipataljoonalainen lähetti asemapaikastaan Ukrainasta kortin kotiin, tietysti kertoakseen kaiken olevan hyvin. Kortti on valokuva jossa tämä teloittaa ampumalla lähietäisyydeltä lastaan pitelevän juutalaisnaisen.

Eliminationistinen antisemitismi oli tullut huippuunsa. Tämä vulgaari sotarikos oli paitsi arkipäivää, ja näiden miesten tärkein aktiviteetti, rintaman takana toimiville poliisipataljoonille(, jotka oli koottu aivan tavallisista B-luokituksen alemman keskiluokan perheenisistä,) niin myös ylpeydenaihe. Tässä vaiheessa jokainen saksalainen tiesi kuinka juutalaisten kanssa toimittiin. Der Jude, ikuinen vihollinen, oli muuttunut saksalaisen natsifikoituneessa mielessä Saatanan kätyreistä Saatanan ruumiiksi maan päällä, kuten kristitty seurakunta on Kristuksen ruumis. Ja tämä ”Saatana” voitiin tuhota.

Holokaustin organisoinnin johtoon asetettiin pelätty nuori SS:n varapäällikkö, älykäs ja kylmä Reinhard Heydrich, joka tunnettiin kansan keskuudessa nimellä ”Prahan teurastaja” ja puolueen sisällä ”Blond Beast”. Miten pikkuvirkamiesmäinen Himmler sitten saattoi säilyttää johtaja-aseman raketin lailla edenneeseen Heydrichiin? Heydrichillä oli tarkkaan puolueen sisimmässä piirissä varjeltu salaisuus; tämä täydellisen arjalaisen perikuva, pitkä, vaalea ja sinisilmäinen saalistaja oli osittain juutalainen. Hitler, joka pelkäsi itsessään virtaavan slaavilaista verta, oli sanonut Heydrichista ”Kukaan meistä ei ole täysin puhdas, mutta me taistelemme puhtaan tulevaisuuden puolesta.” Oli nerokasta Hitleriltä asettaa tällaiseen tehtävään juuri Heydrich, yksi natsijohdon kyvykkäimmistä miehistä, joka vihasi juutalaisia sitäkin kovemmin kun tiesi sukujuurensa. Kun Heydrich palasi kotikartanoonsa erään puolue-illanvieton päätteeksi katsoi hän itseään peilistä, inhoten, veti esiin aseensa ja tulitti peilin säpäleiksi. Tämä massamurhaaja oli syvällä sisimmässään piinattu ja murtunut mies. Heydrich kuoli sittemmin tsekkoslovakialaisten partisaanien väijytyksessä.

Natsismin valtaannousun mahdollistivat lama, kommunisminpelko ja antisemitismi. Tämän jälkeen ilmiöt alkoivat ruokkia toisiaan kaiken nieleviin liekkeihin. Kaikki päättyi vasta Der Üntergangiin keväällä 1945 Berliinin raunioissa käytyjen katkerien taisteluiden tauottua neuvostolipun noustua valtionpäivätalon katolle, ja aivan viime hetkiin asti saksalaiset jatkoivat juutalaisten teurastamista kuin nämä olisivat sairasta karjaa.

Miten kaikki oli mahdollista? Miksi juutalaiset eivät taistelleet? Juutalaiset muodostivat 1% Saksan 80-miljoonaisesta väestöstä, ja olivat ryhmä joka ymmärrettävistä sosiopsykologisista syistä oli lähes täysin immuuni militarismille.

Euroopan juutalaiset olivat germanofiileja. ”Saksan juutalaisissa on vialla vain se että he ovat niin saksalaisia.” tokaisi Nietzsche, joka oli skeptinen kaikkea mahdollista yleisesti normiksi hyväksyttyä kohtaan, mukaan lukien taas muotiin tullut antisemitismi. Samoin Itä-Euroopan maiden juutalaiset ihailivat Saksan juutalaisia jotka olivat täysin integroituneita osaksi yhteiskuntaa ja siten myös Saksaa sen kehittyneen yhteiskunnan tarjoamien mahdollisuuksien ja sivistyksen johdosta.

Juutalaiset katsoivat olevansa osa saksalaista yhteiskuntaa, kuten he aivan oikein olivatkin kunnes natsien rotulait poistivat juutalaiset yhteiskunnan piiristä ja tekivät heistä käytännössä sosiaalisesti kuolleita olentoja, tai kuten idässä, olivat germanofiilisiä. Kun tuntee olevansa osa jotakin ei voi käsittää miksi oma yhteisö yhtäkkisesti, ilman mitään järjellä perusteltavissa olevaa syytä, hyökkää sinua vastaan. Ihmiset, juutalaiset, näkivät mitä tapahtui, mutta he halusivat sitkeästi pitää kiinni järjellisyydestä, ja kun sekään ei enää voinut auttaa he vain toivoivat että paha ei tulisi koskemaan heidän perhettään, olivathan he sentään hyviä saksalaisia. Aivan vastaavasti oli tapahtunut vain parisen vuotta aiemmin suomalaisille kommunisteille jotka olivat lähteneet Stalinin Neuvostoliittoon uskoen sen olevan maidon ja hunajan maa kaikille proletaareille.

Miksi sitten ne saksalaiset jotka vastustivat natsismia eivät tehneet mitään? Saksassa kaikki oppositio oli tukahdutettu, vasemmisto murskattu, ja konservatiivit jotka olivat tukeneet natseja olivat lähteneet Hitlerin mukana tielle josta ei ollut paluuta. "Juutalaisrakastaja" oli vaarallinen leima, jota ei kukaan tieten tahtoen itseensä halunnut.

Toisaalta se että ei kannattanut natseja ei tarkoittanut etteikö olisi vihannut juutalaisia. Vallatuilla alueilla idässä juutalaisia metsästäneet ja joukkoteurastaneet poliisipataljoonien miehet olivat aivan keskivertoja saksalaisia, keski-ikäisiä, perheellisiä ja työssä käyviä miehiä. He murhasivat kaikki löytämänsä juutalaiset, eivät Hitlerin, vaan Saksan tulevaisuuden vuoksi. He ampuivat vuoroissa uhrinsa, miehet, naiset, lapset, vanhat, terveet ja vaivaiset. Se mitä miesten mielessä liikkui heidän kulkiessaan uhrinsa kanssa teloituspaikalle metsään jää arvoitukseksi mutta uskon sen olevan tämän tehtävän värittämää, mitä muuta olisi voinut ajatella keski-ikäinen mies kävellessään pienen tytön kanssa metsään? Tytön joka olisi voinut olla kuka tahansa hänen tuntemansa pikku tyttö Saksassa, mutta hän oli juutalainen.

Siinä kun natsien rotupolitiikassa afrikkalaisia mustia pidettiin lähes apinoina, slaavit esitettiin hitaina, typerinä ja vailla perusarvoja olevina ali-ihmisinä, juutalainen oli aivan oma ali-ihmisten kategoriansa, aktiivisesti saksalaisia vastaan toimiva juonikas ja pahansuopa saatanallinen olento – DER JUDE.

***

Kirjallisuutta:

Kuparinen, Eero ”Aleksandriasta Auschwitziin: Antisemitismin pitkä historia”

Goldhagen, Daniel Jonah “Hitler’s willing executioner’s: Ordinary Germans and the Holocaust”

Litzen, Veikko “Keskusteluja professorin kanssa”

Salmi, Hannu “Imagined Germany. Richard Wagner’s National Utopia”


Internet-lähteet:

Antisemitismin historian etappeja
http://www.mnstate.edu/shoptaug/Anti-Semitism.htm

Natsisaksalainen lastenkirja juutalaisista
http://www.calvin.edu/academic/cas/gpa/thumb.htm

“Reinhard Heydrich: Hitler’s Successor” http://www.ourcivilisation.com/smartboard/shop/festjc/chap8.htm




now playing: Novembre “Nothijngrad”

Kevät on tullut jäädäkseen, ja suorastaan hujauksessa!
Jäät (=Turun talvi) ovat jo suurelta osin lähteneet, ja niiden alta voi haistaa kaikki lapsuuden hajut, nostalgiaa, (mukaanlukien koiranpaskat) ja uuden elämän synnyn!

Tässä hetkessä, Steven Wilsonin ja Aviv Geffenin musiikkia kuunnellessa, tulee todella se olo että ehkä maailma voidaan sittenkin pelastaa. Olen auttamattomasti pessimistinen optimisti.

Päädyin antamaan ääneni puolueelle joka on arvoliberaali, ja vapaa vanhoista jakolinjoista ja niiden synnyttämästä indoktrinaatiosta, ja, ennen kaikkea, joka katsoo tulevaisuuteen.
Puoluetta jonka ohjelman perusjalan muodostavat kestävä kehitys, ekologisuus, luonnonsuojelu, ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Konstantinus Suuren arvoitus


"Besides, the Sol Invictus had been adopted by the Christians in a Christian sense, as demonstrated in the Christ as Apollo-Helios in a mausoleum (c. 250) discovered beneath St. Peter's in the Vatican."
New Catholic Encyclopedia, 1967


Oliko Rooman ensimmäisenä kristittynä keisarina, ja itse uudesti syntyneenä Kristuksena, pidetty Konstantinus I todella kristitty?

Aihe on kiehtonut mieltäni nyt jo vuosia kun ensikerran siihen törmäsin luentosarjalla antiikin Kreikasta ja Roomasta.

Nyt olen vihdoin saanut käsiini Veikko Litzenin ”Keskusteluja professorin kanssa”-kokoelmateoksen jossa professori käsittelee osiossa ”Jumaluudet keisari Konstantinus Suuren propagandassa” yhtä tieteellisen intohimon kohteistaan, Konstantinus Suurta. Tästä tutkimussarjateoksesta olen koostanut suurimman osan seuraavaksi esittämistäni Konstantinus Suurta ja kristinuskoa koskevista tutkimustiedoista ja niiden pohjalta tehdyistä päätelmistä.
Osuudet jotka eivät ole Litzenin tutkimusteoksesta mainitsen erikseen lähteineen.


Konstantinus Suuri – Jumalan poika

Noin 280-337 jKr. elänyt Konstantinus oli hajanaisena aikana Rooman läntisimpiä osia hallinnut caesareus joka huudatti itsensä keisariksi nykyisessä Yorkissa heinäkuun 25. päivänä vuonna 306, syrjäyttäen Roomassa hallinneen keisari Maksentiuksen.
Konstantinuksella oli jotain muutakin kuin sotilaansa mikä Maksentiukselta puuttui, hän oli jumalan poika. Senaatti oli julistanut hänen isänsä, edesmenneen keisari Konstantiuksen, divukseksi, jumalaksi jumalten joukossa.

”Konstantinus katsoi tuon heinäkuun 25. päivän ”syntymäpäiväkseen”, dies natalis, joka siis osui Leijonan tähtimerkkiin ja astrologiassa Auringolle nimettyyn huoneeseen. Hänellä oli aivan erityinen suhde Aurinkoon, mikä ei suinkaan ollut merkityksetöntä valtakunnan kannalta ongelmallisen, mutta yhäti kasvavan kristittyjen joukon sympatioita ajatellen. Konstantinuksen taivaallinen kumppani, comes, eräänlainen jumalolemus, oli nimittäin Sol Invictus, Voittamaton Aurinko, joka näkyy rahassa keisarin kanssa identtisenä taustahahmona.”

http://en.wikipedia.org/wiki/Image:ConstantineCoin.jpg
Kuvan kolikossa Konstantinus Suuri apulaiskeisareina toimineiden poikiensa keskellä taustanaan jumalolemuksensa Sol Invictus, sittemmin kristityn pyhimyksen sädekehä.

”Voittamattoman Auringon kultin asemaa kristinuskon ja pakanuuden välillä ei liene laajemmin tutkittu, mutta tämä jumaluus kuulunee niihin lukuisiin 300-luvulla esiintyneisiin ilmiöihin, joille voitiin antaa – kulttuurista riippuen – kuhunkin tilanteeseen sopiva merkitys. Kristus oli ”Maailman Valkeus”, mutta niin oli Aurinkokin, ja keisari Konstantinus, tuo jumalan poika, oli Valkeuden inkarnaatio. Kun hän vielä Rooman valloitettuaan omien sanojensa mukaan, ”tällä vapauttavalla merkillä, miehuuden todellisella osoituksella, olen pelastanut ja vapauttanut teidän kaupunkinne tyrannin ikeestä sekä vapauttanut ja asettanut senaatin jälleen virkaansa ja Rooman kansan muinaiseen arvoon ja loistoon”, hän oli myös Vapahtaja, Liberator ja Soter. Tätä taustaa vasten, Kristukseen samaistumisen huomioon ottaen, olisi tarkasteltava niin Nikean kirkolliskokouksen kauaskantoisia päätöksiä kuin myös Konstantinuksen äidin pyhittämistä ja monia muita Konstantinuksen ajan ratkaisuja. Hän lähti tavoittelemaan valtaa vetoamalla roomalaisiin perinteisiin, mutta halusi lopulta valtaannousunsa näyttävän Kristuksen, Suuren tuomarin uudelta tulemiselta.”

Kristityt julistivat Konstantinuksen Kristuksen inkarnaatioksi ja juhlivat tätä palanneena Kristuksena, olihan Konstantinus heidän näkökulmastaan saattanut nyt kristinuskon maan päälle. Roomalaiselle Rooman valtakunta oli koko maailma, ja nyt sen valtionuskontona oli Konstantinuksen asettama kristinusko.


Kristogrammia päällään kantava voittaja ja hallitsija?

Seuraavana tutkimusaineistona prof. Litzen on käyttänyt 313 tai 315 Ticinumissa, Pohjois-Italiassa lyötyä muistomitalia. Konstantinus oli saapunut Rooman porteille ja siellä, Milvius-sillan luona 27. päivänä lokakuuta vuonna 312 lyönyt vastustajansa keisari Maksentiuksen.

”Mitalin averssipuolelle on kuvattu ’keisari hevosen taluttajana’-teema, joka sai valtapoliittisen merkityksen karolingiaikana ns. Konstantianuksen lahjakirjassa. Päässään Konstantinuksella on harvoin kuvattu korkeaharjainen kypärä. Lisäksi mitalin kuvassa on ainakin kolme huomionarvoista yksityiskohtaa. Ensimmäinen on päällikön sauva, valtikka tai sotamerkki, jonka päässä on poikkipuu ja pallo. Jos verrataan mitalia Konstantinuksen hallituskumppanin, keisari Liciniuksen sarkonyksgemmiin, jossa varmasti on kysymys Auringon ja Kuun vertauskuvista, ja otetaan rinnalle vaikkapa Valentianus II:n aikainen raha tähtisymboleineen 300-luvun jälkipuoliskolta, on vähintäänkin mahdollista, että Konstantinuksen päällikönsauvassa on Auringon tunnus. Toisin sanoen kuuluisassa Milvius-sillan taistelussa, jossa kristityt sanoivat Konstantinuksen taistelleen Kristuksen tunnuksen alla, hän ei ainakaan mitalissa kuvatun sauvan mukaan ollut luopunut entisestä jumalastaan, Auringosta.”

”Huomionarvoinen on myös Ticinumin mitalissa kuvattu pyöreä kilpi, clipeus – ei siis voitonjumalattaren Victorian kuvissa esiintyvä pitkulainen scutum – johon on kuvattu perinteinen Rooma-aihe, susi ja kaksoset. Kuva ilmaisee ajatuksen uudesta Romuluksesta, kaupungin uudesta perustajasta, mutta ilman viittaustakaan uuteen uskontoon.”

”Kolmas mitalin erityisistä kohdista on tärkein. Se on kypäräharjan etumainen koriste, joka on nähty Kristuksen tunnukseksi, kristogrammiksi. Tulkinta ei kuitenkaan ole ongelmaton. Ensimmäinen kuvaus merkistä jolla Konstantinuksen sanotaan viitanneen kristittyjen jumalaan, on löydetty Lactantiuksen ”De morbitus persecutorum”-teoksesta. Se lienee alun perin kirjoitettu 6-8 vuotta Milvius-sillan taistelun jälkeen, ja teksti on säilynyt tiettävästi vain yhtenä 120—luvulla laadittuna käsikirjoituskopiona. Tästä tekstistä on kuitenkin tullut tärkeä osoitus Konstantinuksen ns. kääntymyksestä.”

”Lactantiuksen, tuon klassillista traditiota ylläpitäneen ”kristityn Ciceron” teksti ansaitsee oman analyysinsä. Puhuuko hän kypärässä vai vain kilvissä olevista merkeistä, niin kuin ensi silmäykseltä näyttää? Kypärässä oleva tunnus mainitaan suoraan ja selvästi vasta 330-luvulle tultaessa hyvin ongelmallisissa piispa Eusebioksen kirjoituksissa. Mitalissa näkyvä, kuusisakarainen, tähteä tai kärrynpyörää muistuttava kuvio ei vastaa Lactantiuksen kuvaamaksi sanottua Kristuksen tunnusta, mutta muistuttaa selvästi Eusebioksen kuvaamaa kristogrammia, päällekäisiä kreikankielen khi- (X) ja rho- (P) kirjaimia.”

”Lactantiuksen teos, joka on peräisin ajalta 318-320 ja oli tarkoitettu kristittyjä laajemmalle yleisölle, kuvaa ensin, miten Maksentius lokakuussa vuonna 312 järjesti oman keisariksitulonsa viisivuotisjuhlan yhteydessä kisat, jotka eivät kuitenkaan lisänneet hänen suosiotaan Rooman asukkaiden keskuudessa. He näet huusivat, ettei Maksentius voinut voittaa Konstantinusta. Mikä saattoi olla tekijä, joka vaikutti konservatiivisiin roomalaisiin niin voimakkaasti? On lähes mahdotonta ajatella että se olisi ollut monien vierastamaan kristittyjen jumalaan perustunut propaganda. Sen täytyi olla jotakin, jonka roomalaiset aiguuripapit tulkitsivat ja asukkaat varauksetta hyväksyivät Konstantinusta suosivaksi enteeksi.”

”Lactantiuksen kertomus jatkuu: ”Commonitus est in quiete, ut caeleste signum dei notaret, atque ita proelium committeret. Facit ut iussus est, et transversa x littera summo capite circumflexo, xpo in scutis notat.” (Lactantius, De morbitus, 44)

“Perinteisesti kohta on ymmärretty seuraavasti: Konstantinusta kehoitettiin unessa ottamaan huomioon taivaallinen jumalan merkki ja niin (sen jälkeen?) aloittamaan taistelu. Hän teki käskyn mukaan, ja käännetyllä x-kirjaimella, jonka ylin huippu kaareutui (oli varustettu kaarella), merkitsi Kristuksen kilpiin. Tällä merkillä varustettu sotajoukko tarttui aseisiin.”

”Anne Lombard-Jourdan on vast’ikään esittänyt perustellun näkemyksen, jonka mukaan Kristusta tarkoittavan, käsikirjoituksessa esiintyvän lyhenteen sijasta tekstissä on ollut alun perin sana crista, ’töyhtö’. Itse esitin saman arvion jo vuonna 1989 Det tredje nordiska patristimörketissä Lundissa. Näyttää todella siltä, ettei Lactantius-teksti ole säilynyt alkuperäisessä muodossaan.”

Prof. Litzen ilmaisee perustellun epäilynsä siitä että X- ja P-kirjainten alkuperäistä merkitystä on myöhemmin tarkoituksenmukaisista syistä muutettu.

”Olemme kumpikin tahollamme, ranskalainen kollegani ja minä, harkinneet mahdollisuutta tulkita Lactantiusta perinteisellä tavalla, mutta pidämme siten saatua tulosta tuskin hyväksyttävänä. Toki näin voi päätyä muihinkin loogisiin päätelmiin.”


Voittajan sotalippu

Ennusmerkki – auspicium – jonka Konstantinus sai unessa ennen taistelun aattoa ”oli unessa saatu ohje laatia sotamerkki. Taivaallinen ilmestys ei liene ollut sen suoranaisena esikuvana. Se oli Eusebioksen mukaan risti, joka muodostui asettamalla poikkipuu kullatun keihään yläosaan. Keihääseen, poikkipuun yläpuolelle kiinnitettiin kullasta ja jalokivistä tehty seppele, jonka sisällä oli Vapahtajan nimen alkukirjaimet, X, jonka katkaisi P-kirjain. Konstantinus kiinnitti merkin poikkipuuhun lipun, jossa oli hänen omansa ja kahden poikansa kuvat.”

”Sotalippu ei perusrakenteeltaan ollut ainutlaatuinen, siitä on osoituksena jo aikaisemmin puheena ollut vuoteen 323 saakka Konstantinuksen kanssahallitsijana toimineen keisari Liciniuksen gemmi, jossa sotalippu on esitetty samoin periaattein kuin Eusebioksen kuvaama labarum. Oletettavasti lipun kankaassa olivat molempain hallitsijain, Liciniuksen ja Konstantinuksen kuvat – Konstantinuksen pojat hallitsivat myös periaatteessa isänsä kanssa. Mutta huipun koriste oli Liciniuksella nähtävästi pallon muotoisena esitetty Aurinko, Sol Invictuksen tunnus.”

”Konstantinus halusi yksinvaltaan. Hän joutui lopulliseen välirikkoon Liciniuksen kanssa vuonna 323, ja viimeistään häntä vastaan taistellessaan voimme olettaan Konstantinuksen ottaneen käyttöön sotamerkin Eusebioksen kuvaamin tunnuksin. Ensimmäisen kerran olen tavannut labarumin kuvan Konstantinuksen rahassa vuodelta 327, mutta labarumiin saattavat viitata jo esitykseni alussa mainitut Konstantinuksen omat sanat ”vapahtavasta merkistä” hänelle Roomaan pystytetyn patsaan jalustassa.”

”Itse termi, labarum, on tulkittu johtuneeksi sanasta laureum, laakeriseppele. Tämänkin haluaisin korjata. Termi johtunee sanasta labor, joka merkitsi myöhäisantiikin aikana astrologisen merkityksensä lisäksi samaa kuin kreikkalaisperäinen athlum. Molemmat viittasivat ponnisteluun ja kärsimykseen, josta seurasi palkinto – sittemmin nimenomaan palkinto joka annettiin tuonpuoleisessa.”

”Välirikon jälkeen Konstantinus ei voinut hallita Liciniuksen kanssa yhteiseen jumalaan, Aurinkoon, viittaavien tunnusten alla. Mutta miten muuttaa jo Milvius-sillalla menestyksen saanutta tunnusta? Ainoa keino oli olla vaihtamatta merkkiä, mutta antaa sille uusi selitys.”

”Kun Konstantinus neuvotteli unessa saamastaan kehotuksesta kristittyjen opettajien kanssa, nämä kertoivat merkin olevan symbolin kuolemattomuudesta, voitonmerkin kuolemasta. Sitten he kertoivat Konstantinukselle Kristuksen tulosta ja hänen syntymästään Ihmisen pojaksi. Eusebios jatkoi: ”Niin hän vertasi taivaallista näkyä heidän antamaansa tulkintaan ja totesi päätöksensä hyvin perustelluiksi.”

Eusebioksen mukaan ”Jumalat olivat tulleet paikalle yhdessä Konstantinuksen joukkojen kanssa.” ”Tähtitaivaalla näytti isä Konstantius marssittavan taivaalliset sotajoukkonsa poikansa avuksi. Medium coelin kohdalla, siis siinä, missä aurinko keskipäivällä oli korkeimmillaan, näkyi lokakuun 27. päivää edeltävinä iltoina harvinainen planeettojen kohtaaminen. Kauriin ja Jousimiehen tähtikuvioiden kohdalla olivat planeetat Mars, Saturnus, Juppiter, ja niitä lähestyi Venus. Yhdessä Kauriin tähdistön kiintotähtien kanssa ne muodostivat ristin. Oliko Eusebios alun perin sanonutkin: ”Kun päivä painui kohti loppuaan, näkyi taivaalla siinä paikassa, missä aurinko oli korkeimmillaan ja missä se oli ollut keskipäivän aikaan, ristinmuotoinen valo…” Näin saisi Eusebioksen tekstissä ilmenevä ristiriita, ”Keskipäivällä, kun aurinko alkoi laskea”, toisen loogisen selityksen.”

”Taisteliko Konstantinus Liciniusta vastaan siis vihdoin uuden jumalan suojeluksessa? Hänen henkilökohtaisesta käsityksestään emme saa selkoa. Näemme taitavan poliitikon, joka valitsi tunnuksensa kahden kulttuurin välillä olevalta ei-kenenkään maalta. Perinteen kannattajat näkivät keisarin joukkojen kantavan auringonnousun ja tähtien tarhoihin astumisen tunnusta, kristityt näkivät samassa kuviossa ylösnousemuksesta ja Kristuksen valtakunnasta kertovan merkin.”


Konstantinuksen perintö

Päivi Setälä analysoi antiikin maailmankuvan kristillistämistä ja naisen paikkaa siinä.
”Myöhäisantiikin kehitys kulki antiikin kaupunkivaltiosta kristilliseen kirkkoon. Kun keisari Konstantinus hyväksyi vuonna 313 kristinuskon yhdeksi valtakunnan etua ”palvelevista virallisista” uskonnoista, päätös ei johtanut vain roomalaisuuden kristillistämiseen vaan myös kristillisyyden roomalaistamiseen. Vielä 300-luvulla kristillisyys oli marginaalinen ja perifeerinen uskonto. Vain noin 10-15% keisarikunnan asukkaista oli kristittyjä. Pahimmat kilpailijat olivat Isis- ja Mithra-kultit, joiden kanssa kristinusko joutui kilpailemaan ihmisten sieluista. Kärjistäen voidaan sanoa, että Isis oli naismyönteinen kultti ja Mithra oli sotilaiden suosiossa. Kilpailu vaikutti myös kristinuskon nais- ja mieskäsityksiin. Erityisesti Mithran suosio tiukensi kristittyjen käsityksiä naisten osallistumisesta uskonnolliseen toimintaan.” Toiseksi naisvastaiseksi tekijäksi muodostui kirkkoisien instituoima Aristoteelinen naiskuva, jossa nainen on epärationaalinen ja tarvitsee miehen kaitsentaa.

Mithralaisuuden ja kristinuskon suhde antaa esimerkin aikakauden hengestä. Kristitty voisi nähdä sen etsikkoaikana. Uskontojen keskinäinen yhteiselo ja vuorovaikutus on mahdollista silloin kun yksi niistä ei ole instituoituna valtion toteuttamaksi jumalan laiksi. Antiikin uskontojen rinnakkaiselo muistutti siis enemmän vaikkapa nykypäivän Japania, jossa on kaksin verroin eri uskontokuntiin kuuluvia kuin asukkaita, kuin kristittyä Eurooppaa.

Mithralaisuuden ja kristinuskon käytännöt olivat suurelta osin yhteneväisiä, ne vain olivat eri sosiaaliryhmien suosiossa; mithralaisuus sotilaiden, käsityöläisten ja kauppiaiden siinä missä kristinusko oli köyhien ja vaivaisten pelastususkonto.
Näiden uskonnollisista käytännöistä merkittävimmän eron teki mithralaisuuden härän palvonta, joka kristityille merkitsi epäjumalan kuvan palvontaa, ja siten demonisoitiin muiden pakanauskontojen eläinjumalien tavoin. Eläimet ovat säilyneet läpi aikain kristinuskoa vastustavien pakanakulttien symboleina, niiden samalla merkitessä kristityille liittoa epäjumalten, ja siten Saatanan, kanssa.

Michael Routery kuvaa tämän uskontojen vuorovaikutuksen ja rinnakkaiselon maailman muutosta kristillisessä Roomassa.
“The tenacity and durability of the Christians monotheism, the extremely detailed dogmas, the definitive answers as to what happened after death, the cut and dried qualities, that made it distinct from the pagan traditions, lent itself to a peculiar merging and fusion with the needs of the imperial state. The Christian emperors symbolically stood in for the departed Christ, enacting God's will on earth, they carried much of the role that the popes would later carry alone. The laws of the Emperor were equated with the Word of Christ. In terms of structure the Church was like a steel bunker while the Mysteries were like beautiful coloured tents, delightful and enchanting, but easily pulled down or torched.”

”The most important legacy of Constantine was the marriage between the Church and the imperial state.”


Lähteet:


Litzen, Veikko “Jumaluudet keisari Konstantinus Suuren propagandassa”

Setälä, Päivi ”Kristinusko – kristillinen yhteisö – kirkko ja Naiset”

Routery, Michael ”First Missionary War – The Church take over of Roman Empire”

”New Catholic Encyclopedia, 1967”-lainaus englanninkielisen Wikipedian osiosta “Controveries on Constantine I and Christianity”

http://en.wikipedia.org/wiki/Image:ConstantineCoin.jpg

Suuresti olen tässä ihmetellyt kun ilmastonmuutos ("Vaikuta NYT!") on selvästi tapetilla ja all over the place, ja jok'ikinen taho suosittelee julkisten kulkuneuvojen käyttämistä aina kun vain mahdollista niin päättäjiltä looginen veto tämän tukemiseen on ollut taas vuoden alusta korottaa julkisilla kulkemisen hintoja.

Turussa kaupungin sisäisen linja-autoliikenteen hinnat nousivat vuoden alusta seuraavasti: kertalippu 2,00e->2,50e, vuorokausilippu 4,50e->5,50e, ja yölippu (klo 23-05) 3,00e->3,50e.