IRC-Galleria

Tool - Sober

Lehdissä on viimeaikoina kirjoittettu tavallistakin enemmän ongelmista Venäjällä ja Venäjän kanssa. Itse luen par’aikaa Anna Politkovskajan postuumisti julkaistua ”Venäläinen päiväkirja”-teosta, jossa tämä kauneimman omantunnon omannut nainen puhuu rohkeasti maansa nykytilasta ja siitä minne hän sen näkee olevan menossa. Anna kirjoittaa ”Voimme sulkea silmämme nyt, ja uinua tässä valheessa jota meille tarjotaan. Se on helpoin tie. On niin paljon ongelmia että on paljon helpompaa vain mennä mukaan siihen elokuvaan joka kertoo Venäjän suuruudesta. Mutta se tarkoittaa kuolemantuomiota lapsenlapsillemme.”
Suomalainen jatkosodan torjuntavoitto-myyttiä murtanut historioitsija Markku Jokisipilä http://jokisipila.blogspot.com/2007/06/viel-pronssisoturista.html sanoo Venäjällä olevan huolestuttavan vääristynyt suhtautuminen omaan historiaansa (ja asiaa ei varmasti tee paremmaksi se että kun Virossa ja muualla vaaditaan puna-armeijan häpeällisten sotarikosten tunnustamista, samalla, selvästi ainakin meillä Suomessa ja yleisemminkin lännessä lähtökohtaisesti kieltäydytään tunnustamasta venäläisten mittaamattomia uhrauksia, ja siten kieltäytyen ymmärtämästä tilannetta kokonaiskuvassaan, joka käsittää niin poikkeavat historiantulkinnat kuin rakennetut kansalliset merkitykset). Venäjällä historiasta on rakennettu aukoton kertomus kansakunnan jatkuvasta suuruudesta, tiestä joka vain kulkee kohti mahtavampaa suuruutta, jokaisen venäläisen tulee olla ylpeä ollessaan tällaisen kansakunnan vesa.
En tiedä onko historia tiedettä sanan varsinaisessa merkityksessä. Se mitä se on minulle, on menneisyyden representaatioita kerrottuna niin rehellisesti kuin inhimillisesti mahdollista. Itse asiassa se on kaikki mikä minua historiassa kiehtoo; päästä kiinni menneeseen maailmaan niin lähelle sitä kuin mahdollista. Haluan tuntea pakkasen sunnuntai-aamuna ihollani matkatessani aamukirkkoon Maunu Eerikinpojan aikana, haluan nähdä naiset uusissa kesäleningeissään hajuvesiostoksilla vuosisadan vaihteen Pariisissa ja tuntea sen tunteen kun makaan vesisateessa Sommessa jossain niistä lukemattomista kranaattikuopista odottaen hetkeä jolloin nuori luutnantti määrää hyökkäyksen.
Valheet haisevat. Minua etoo kun kuulen ihmisten omien (poliittisten) näkemysten vaikutuksen seurauksena itselle suotuisiksi muuttuneita historiantulkintoja, se on joustavaa rehellisyyttä.
Suomessa näitä ihmeen vinoutuneita näkemyksiä tapaan varsinkin nuorten sotahistoriasta kiinnostuneiden miesten keskuudessa aivan uskomattoman paljon. Missä muussa Euroopan maassa suuri osa nuorista toivoo Hitlerin voittaneen sodan? Millainen on näin toivovan ihmisen moraali?
Nyt voidaan taas lohduttautua sillä että asiat ovat huonommin itänaapurissa ”Joten ei se haittaa jos mekin vedetään kotiinpäin.”
Venäjällä vääristynyttä itseä suosivaa historiaa tukee valtio. Suomessa onneksi ”vain” yksityiset henkilöt valitsevat uskoa mieleisiinsä tulkintoihin.

Tällainen näkyy myös minun nörttiharrastenettiyhteisössäni, jossa yksi kiihkoileva venäläinen imbesilli rakastaa hienoa kotimaataan niin paljon että soisi muidenkin tulevan siihen liitetyiksi. Hän todella on niin typerä että ei edes ymmärrä sitä kuinka paljon hallaa hän saa vammaisella asenteellaan tehdyksi ihmisten Venäjä-kuvalle, ja häntä vastassa on nyt kokonainen puolalais-suomalainen rintama joiden jo valmiin russofobian hän on nostanut pintaan, mutta hän vain jatkaa käyttämistään kuin omistaisi Euroopan - itse asiassa uhaten muiden maita valloituksella. Onneksi hän on ainoa laatuaan, ja hänellä on myös vastineensa, myöskin nuori moskovalainen opiskelija. Hän on kuin klassinen venäläinen sankari; hän on kaikista meistä lahjakkain, mutta samalla nöyrin, ja aina valmis pyyteettömästi auttamaan lähimmäisiään.

Venäjä rakentaa uutta identiteettiä, se on voimakas, ja loistokkaasta historiastaan ylpeä. Pahimmillaan se on sitä että huono itsetunto käännetään chauvinismiksi. Anna Politkovskaja kirjoittaa ”Poliittisesti Venäjällä on tultu tilanteeseen jossa kommunistit ovat suurista puolueista varteenotettavin yhteistyökumppani hajanaiselle liberaalien ja demokraattien oppositiolle, kaikkien muiden tarjotessa nationalismia. Jokaiselle on räätälöity siitä oma versionsa; Yhtenäinen Venäjä, Putinin tukipuolue, tarjoaa maltillista nationalismia, Dmitry Rogozinin johtama Rodina (Isänmaa) sankarimyyttejä, ja Vladimir Zhirinovskin harhaanjohtavasti nimetty Liberaalidemokrattinen puolue kiihkoisänmaallisuutta.” … Presidentinvaaleissa Rodinan ehdokas Rogozin ilmoitti suoraan tukevansa Putinia, Zhirinovski ei asettunut edes itse ehdolle vaan Liberaalidemokraatteja sai edustaa joku pölkkypäinen entinen painija. ”Terrorismi on liberaalidemokratian sairaus.” Sanoo Vladimir Vladimirovits Putin, entinen KGB-upseeri, mies joka on lujittanut oman valtansa nyky-Venäjän tsaarina, ja aloittanut toisen Tsetshenian sodan, eikä hän suinkaan tarkoita näin sanoessaan Zhirinovskin puoluetta.
”Venäläinen sotilas ei vetäydy Tsetsheniasta ennen kuin terrorismi on lopullisesti voitettu!” kiljuu sekavan oloinen Zhirinovski duumassa. Groznyissa kerrostalot ovat kylmiä ja niissä on reikiä pommituksesta, villikoirat juoksentelevat pihoilla, naiset nostavat köysillä vettä asuntoihin, jotkut ovat vielä jääneet. Miehiä ei näy missään. Pikkupojat leikkivät pihalla sotaa.
Kaduilla ajavat Venäjän armeijan miehistönkuljetusvaunut joista paatuneet ja tylsistyneet sotilaat osoittelevat ihmisiä konepistooleilla, ja nämä katsovat heitä takaisin silmissään yhtä vähän rakkautta.
Tsetsheenit, ja muut eteläisten alueiden ”mustat” ovat miliisien lempikohteita nyky-Venäjällä, heistä on tullut miltei lainsuojattomia. Pietarissa arvioidaan olevan 20 000 skinhead-järjestöihin kuuluvaa, jotka hyökkäilevät erityisesti entisistä eteläisistä neuvostotasavalloista saapuneita vierastyöläisiä ja näiden lapsia, sekä afrikkalais- ja aasialaistaustaisia opiskelijoita kohtaan. Rasistisista murhista on tullut osa arkea Pietarissa.

Mutta emmehän me hyvät, rehdit ja sivistyneet suomalaiset ole tuommoisia kuin nuo venäläiset barbaarit, tuolla barbaarimaalla jolla oli ehkä kaikkein upein kirjallinen kulttuuri 1800-luvulla. Huolestuttavimpia ääri-ilmiöitä Venäjän politiikassa edustavat sekapäinen ja kansalliskiihkoinen Zhirinovski ja oppositiossa toimiva Eduard Limonovin johtama Kansallisbolsheviikit (joka on lähinnä venäläinen versio natsipuolueesta*)), jotka saarnaavat Venäjää venäläisille.
Meillä Suomessahan rasismia ei politiikassa ole, eihän? Suomessa on EU-maiden vähiten ulkomaalaistaustaisia ihmisiä, ja monesta tämä on hyvä ettei joudu niiden kanssa tekemisiin, ne kun vaan tulevat tänne ja vievät naisemme ja työmme, ja samalla myöskään eivät tee työtä. Loogista? Suomalaiset ovat ihmisiä jotka ovat rasisteja, varmuuden vuoksi, vaikka ulkomaalaisia olisi nähty vain ruotsinlaivalla.

Venäjänkielinen kaverini puhuu puhelut kotiin hiljaa ja syrjässä ettei tulisi turhaan ongelmia, venäjän puhuminen nostaa pisteitä saada turpaan nakkikioskijonossa. Tällöin minua hävettää. Suomi on monilta osin niin hyvä maa, mutta suomalaiset voivat sitten olla toinen asia.

http://www.rodina-nps.ru/ Dmitry Rogozinin johtama Rodina
http://www.er.ru/ Boris Gryzlovin Yhtenäinen Venäjä (Venäjän suurin puolue joka on rakennettu ainoana funktionaan tukea Putinin politiikkaa)
http://www.ldpr.ru/ Vladimir Zhirinovskin Liberaalidemokraatit
http://www.nbp-info.com/ Eduard Limonovin Kansallisbolsheviikit
http://www.theotherrussia.org/ Toinen Venäjä oppositioliike jonka vetäjänä toimii entinen shakin maailmanmestari Garri Kasparov

*) Kansallisbolshevismi tulee itseasiassa hyvin lähelle kansallissosialismin sosialistisen puolen tosissaan ottanutta strasserismia, jota ajoivat Strasserin veljekset ja Goebbels ennen siirtymistään Hitlerin leiriin. Kansallisbolshevismi on myös samaan tapaan vallankumouksellista kuin Leninin bolshevismi, ja onkin tulkinnanvaraista luetaanko se yhteen uusfasististen vaiko nk. kolmannen tien (yhdistelevät elementtejä niin äärioikealta kuin -vasemmaltakin) liikkeiden kanssa.
Kasvualustana protestiliikkeille toimii epätyydyttävä sosiaalinen ympäristö, ja se että sen parantaminen nykyisen politiikan keinoin näyttää haluttomalta.
Putin/Kreml on nyt luonut itselleen oman räyhäävän nuorisojärjestönsä Nashin, jonka toiminnalla on hallituksen hiljainen hyväksyntä.

Palasin juuri kirjastosta ja ruokakaupasta. Ulkona sataa.
Asun tunnetussa turkulaisessa lähiössä. Aika pelottavaa eikö? (Varhaisnuoruuden asuin Korsossa että repikää siitä huumoria.)
Joskus täällä on tunnelma kuin olisi kotonaan. Lapset leikkivät pihalla, ainakin tässä talossa naapurit puhuvat toisilleen, ja kaikkien yhteisessä lähikaupassa kaupantädillä riittää pilkettä jutuissaan.
Tänään kaupassa sain kokoajan pidätellä hymyäni yltymästä kun seurasin ihmisten sympaattisia kommervenkkeja. Lapsilla juuttui pallo kassan tiskin alle jota nuori kassaneiti sitten meni irrottamaan vailla pienintäkään kiukkua.

Ymmärrän täysin ihmisiä jotka asuvat kaupungissa kulmilla joilla on mainetta, näissä paikossa on sentään luonnetta. Tuntisin oloni vieraammaksi jos asuisin Turun keskustassa jossa edustavaa olisi näyttäytyä turkulaistyylikkäänä (turkulaisten tyylikkyys on muuten hupunpuppua jos minulta kysytään), ja yön täyttäisivät trendikkäällä kuntosalilla käyvät pimppihaukat (täällä yön täyttävät lähiöjuopot, joten hankkiudun kaupungille kiroamaan niitä fägäreitä).

New York olisi tässä mielessä jonkinlainen unelma. There is so much crime, how can anyone actually live there? Siksi että siellä on kaikki mitä unelmakaupungilta (ja sen kääntöpuolelta) voi vaatia. Ja voi sitä tunnelmaa. (En ole käynyt.)

Niin että terveisiä kaikille terroristeille ja Dick Cheneylle että älkää romuttako sitä kaupunkia maan tasalle ennen kuin olen saanut kokea sen!
Ja toisena toiveena Ruotsin valtiolle: Ottakaa Turku takaisin Ruotsille että voisimme vihdoin puhua taas kulttuurikaupungista ilman että nauru raikaa Rovaniemeltä saakka!
Kiitos.

Nyt on haettava tuo olut pois pakkasesta...

Rotu- ym. stereotypioilla leikittely on mielestäni hauskaa, joten eiköhän laiteta homma rasistiseksi >:-)

Olen tullut siihen tulokseen että jokaisessa puolalaisessa piilee loistava death metal-muusikko, samoin kuin mustilla on rytmi veressä, ja muutoinkin hyvä varustelutaso.
Saksalaiset ovat täsmällisiä, ja ranskalaiset hyviä rakastajia. Englantilaiset ovat sivistyneitä, japanilaiset fiksuja, ja italialaiset tyylikkäitä.
Amerikkalaiset ovat lahjakkaita esiintyjiä, ruotsalaiset kilttejä, suomalaiset ja venäläiset kovia ottamaan viinaa ja saunomaan. x)
Homot ovat hyviä muodin kanssa, etenkin Brüno.

Keksi sinä lisää :)

"Let's go children of the Fatherland, our day of Glory has arise!"
Ajattelin kirjoittaa vastikään katsomastani elokuvasta pienen kriittisen arvostelupätkän. Elokuvassa hyvää oli värimaailma joka toi mieleen Sin Cityn, ja siinä on mahtava elokuva. Monia myös varmasti viehätti taistelujen kuvaus jossa koko gorefest pääsee oikeuksiinsa spartalaisten supermiesten pilkkoessa Mordorin ählämineekereitä, öh siis persialaisia, halki, poikki ja pinoon.
Historiallinen totuudenmukaisuus? Elokuvassa Sparta kuvataan vapaiden miesten maana, jossa jokainen hallitsee itse itseään. Paitsi tietenkin sodan uhatessa kuten kuningatar Team American termein ilmaisee ”Freedom isn’t free.” Elokuvan ”vahva naishahmo” on ainoastaan kuningas Leonidaksen statisti ja järkkymätön tukija joka vahvistaa kuninkaansa näkemyksiä antaen niille pyhityksen myös valtakunnan pienten ja hiljaisten puolesta. Itseasiassa Leonidaksen motiiveja ei aseteta kyseenalaiseksi koko elokuvan aikana. Todellisuudessa Sparta oli luokkayhteiskunta, johon kuului orjuus, kun taas elokuva antaa kuvaa yhtenäisestä kansakunnasta. Taistelussa yhtenä pienenä kolmensadan miehen joukkona kreikkalaisten muutaman tuhannen armeijassa ollutta spartalaisosastoa glorifioidaan yli äyräiden ja muiden roolia vähätellään. Kasvoille lyö myös kuinka elokuvassa toistetaan ”Remember us... Remember us.” samalla kun Xerxes (joka kuvataan paitsi itse Saatanaksi, myös sekarotuiseksi ja transvestiitiksi) kertoo suunnitelmistaan Euroopan valtaamisesta. Minusta sanoma on selvä: Euroopan vapaat miehet, muistakaa tämä myyttinen taistelu jossa jo uljaat angloamerikkalaiset (spartalaiset) löivät barbaarisen idän laumat. Tässä ei olla liian kaukana SS-übermeschin logiikasta. Tyypillistä nationalistisen myytin luomista. Miehet - muistakaa Kosovo Polje 1300-luvulla! Muistakaa hakkapeliitat ja Raatteentie! Nationalismi on kaunis asia – museossa, mutta kun liikutaan taiteen maailmassa eikö tällaisen paatoksen voisi muun kuonan tavoin jättää oven ulkopuolelle. Emmehän me sivistyneet ihmiset kulje kengillä sisään kuraamaan lattioitakaan.
Sormusten herrakin on eurosentrinen, mutta se on vielä hyvin kiltti satu verrattuna siihen mitä 300 tarjoilee. 300:dan Aasiasta/idästä antama kuva on puhtaan orientalistinen ja anakronistinen; idän porukat ovat lähinnä akkamaista sekamelskaa isänmaallisten ja korostetun maskuliinisten spartalaisten rinnalla. Menee jo latentin homoseksuaalisuuden puolelle koko touhu ;).
Tämä elokuva jätti valitettavasti jälkeensä pahan maun ollessaan vetävä ylistys väkivallalle ja ksenofobialle, ja tarjotessaan pyhitystä länkkärimäisille sodille pahaa Persiaa vastaan.
”Hear me children of the Fatherland – it is our Duty.”

Tulevaisuus ja vapaus valintaan. Esko Valtaojaa vapaasti soveltaakseni.

Tulevaisuus, jota kohti kuljemme on sitä että yksilöllä on vapaus valita oma kulttuurinsa.
Tieteen ja teknologian vallankumoukset ovat saaneet aikaan sen että sinun ei tarvitse enää sitoutua paikalliseen kulttuuriisi. Sillä paikkaa ei enää perinteisessä mielessä ole.
Nyt kokoat mielenkiintosi kohteet halusi mukaan ja kanssahenkisesi ihmiset löytyvät ympäri maailman. Harrastamani nörtti-ajanvietteen innokkaimmat heimolaiseni löytyvät, eivät naapurista, vaan Buenos Airesista, Krakovasta, Barcelonasta, Moskovasta ja New Yorkista. Ja esimerkissä jossa kaikki katsoisimme Frendejä ja söisimme hampurilaisia, keräisi jokainen meistä silti ympärilleen erilaisen valikoiman maailman antimista, toteuttaisi itseään, nyt se on mahdollista, ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa tulevaisuus on voittanut.
Jos kulttuuri on kansan yhtenäinen ominaisuus, erilaisia kulttuureja mahtuu maailmaan vain yhtä monta kuin on kansojakin. Kulttuurin runsauden tulevaisuus onkin yksilöissä, jokaisen ihmisen vapaissa valinnoissa.
Kulttuuri ei katoa mihinkään siitä että toiset ihmiset ympärilläni eivät harrasta ja tee samaa kuin minä, että emme kaikki käy sunnuntaina kirkossa ja saunassa, ja nosta lippua salkoon. Vanha säilötään historian lehdille ja museoihin, muuttuu elävästä elämästä historiaksi; miten muuten voisi ollakaan? Modernistit puhuivat tästä jo 1920-luvulla, mutta he olivat vielä valitettavasti aikaansa edellä.
Perinteitä harrastetaan innokkaasti, se on valinnanvaraista. Sinä olet vapaa harrastamaan mitä itse haluat, mitä itse valitset. Enää ei ole ketään joka otsa kurtussa voisi pakottaa sinut tekemään samoin kuin hän valitsee, he ovat hävinneet.
Tulevaisuuden kulttuuri kuuluu yksilölle, ei kansalle: minulla on oma kulttuurini, itse valikoimani, koostamani ja rakentamani, ja sinulla on omasi.


OSI - Free

Luen kulttuurihistoriaa, ja toivoakseni molemmilla aivopuoliskoilla. ’Kulttuuri’ käsitteenä lienee niitä jotka kokevat inflaation. Se miten sitä käytetään näissä monikulttuuri-keskusteluissa on todella tympeää. "Maahanmuuttajat ovat uhka ja me laulamme maamme-laulumme ja veisaamme suvivirtemme". En voi hyväksyä tapaa jolla lapsia kasvatetaan joihinkin fundamentaalisiin uskonkäsityksiin, ja vastaavasti en tapaa joissa lapset kasvatetaan uskomaan synnyinmaansa lipun ylivertaisuuteen. Ja minusta on huolestuttavaa millä innolla ihmiset rakentavat vastakkainasettelua.
Minulle kulttuuri on yhdessä tavat ja keinot elää, siihen sisältyvät niin tavat, talous, politiikka, uskonto, tiede, taide, kieli, ja vapaa-ajan harrastukset vaikkapa elokuvista tanssiin, oluen juomiseen Turussa ravintola Vessassa tai roomalaiseen käymäläkulttuuriin.

Nykyään voidaan puhua nopeavaikutteisesta ja nopeamuutoksisesta yhtenevästä maailmankulttuurista. Eli; alueellisiin ja kansallisiin kulttuureihin on viime vuosikymmeninä tullut yhteisiä piirteitä, lähinnä teknologian kehittymisen ja jakautumisen seurauksena, jonka seurauksena maailma reealiaikaistuu, välimatkat lyhenevät ja maailma pienenee. Se on kehitystä jota ei mitkään Lapuan liikkeet pysäytä. Oivaa Esko Valtaojaa lainatakseni, elämme, enemmän ja enemmän, kehitysanarkismissa; asiat liikkuvat yli valtionrajojen, ja ovat enää niiden muodollisessa kontrollissa. Markkinatalous saattaa antaa uusille ilmiöille alkusysäyksen, tai sitten ei, ne alkavat elää omaa elämäänsä. Se vapaus mistä 1936 kuvissa niin nauravaiset Espanjan anarkistisen FAI:n jäsenet saattoivat unelmoida tapahtuu as I am speaking Wikipediassa. Järjestelmä joka on ilman auktoriteetteja, jatkuvasti päivittää ja korjaa itse itseään, kuka voi sanoa ettei se toimi?
Nykyinen maailmankulttuuri on uusi asia, mutta sillä on juurensa. Kulttuurimme juuret ovat Afrikan savanneilla, Euroopan mammuttiaroilla, Mesopotamiassa, Egyptissä, Välimeren maailmassa, Amerikassa (jonka vaikutus on ollut huimaa aina ”löytymisestään” lähtien) ja (jälleen) Kiinassa.

Minun on tunnustauduttava amerikkalaisen kulttuurin ihailijaksi. Sen dynaamisuus, ja halu ja kyky uudistua ovat jättäneet muut kalpenemaan vanhoissa kaavoissaan. Viimeistään nyt toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisuus dominoi koko maailmassa, ”It’s dream of Californication” kuten Red Hot Chili Peppers laulaa.
Kun ihmiset eri puolilta maailmaa ovat yhdistäneet unelmansa on syntynyt amerikkalaisuus, metafyysinen ja kulttuurinen olemisen tila jota useimmat meistä enemmän tai vähemmän tiedostamattaan tavoittelevat katsoessamme O.C.:tä, Simpsoneita, Terminatoria, Poliisiopistoa ja Michael Moorea tai kuunnellessamme Metallicaa tai Britney Spearsia. Toisaalta se on sitä mitä meille tarjotaan, mutta etkö sinäkin suurin amerikkalaisuuden vastustaja, jollainen itsessänikin asuu, ole jo aivan koukussa? Vastustaminen pelkän vastustamisen vuoksi on älyllistä laiskuutta.
George W. Bush edustaa yksiä Amerikan kasvoja, mutta niitä kasvoja on lukemattomia, itseni ovat koukuttaneet maailman parhaat elokuvat ja yhtyeet, ja ennen kaikkea sananvapauden ja maailman pelastavat stand up-koomikot, Bill Hicks, George Carlin, Louis C.K., Chris Rock, Russell Peters jne jne…

Vastustan Bushin Amerikkaa, joka seisoo, ei Vapaudenpatsaan, vaan jingoismin nuolikyntisen kotkan asialla, sitä ohjaavat öljy- ja aseteollisuuden kova raha, lipunheilutus ja Jumalanpelko. Tai ainakin näyttää siltä että kotka valvoo nyt Vapaudenpatsaan kruunussa pesien.
Samalla niin monet maailman terävimmistä ajattelijoista tulevat Amerikasta samoin kuin huiput musiikin, elokuvan, komiikan saralla tulevat Amerikasta, ja hekin vastustavat Bushia. Valitsen tämän Amerikan.
Amerikkalaisuuden hienoin puoli ehkä kaikista on ihmisten identifioituminen amerikkalaiseksi, joka yhdistää heitä rodusta, syntyperästä, uskonnosta tms. riippumatta. Voisiko seuraava askel olla että voisimme kunnioittaa toisiamme sen vuoksi että meitä yhdistää ihmisyys? Kun ihmiskunta huomaisi todellisen yhdistävän identiteettinsä olevan (kanssa-)ihmisyys, voisimme siirtyä pois kahnauksista aivan uudelle tielle joka johtaa tähtiin.

Ongelmallista dominoivassa amerikkalaisuudessa on lisäksi että kansainvälistyminen on leijonanosalta amerikkalaistumista, kulttuuritarjontamme siis ei kansainvälisty sillä volyymillä kuin voisi olettaa, vaan jakautuu amerikkalaiseen ja kotimaiseen. Tie pienempien maiden äänen säilymiseen populaarikulttuurin saralla ei ole valmiiksi naurettujen sitcomien kopioiminen vaan kyky uusiutua yhdistellen uutta ja vanhaa. Saksalainen, englantilainen, ranskalainen, espanjalainen ja ruotsalainen elokuva menestyy ja maistuu juuri laatunsa, tarinansa, ajankohtaisuutensa ja vetoavan tunnelmansa vuoksi. Lisäksi mukaan on noussut kiehtova aasialainen elokuva, joten uskon että kehitys on jatkuvaa emmekä vain kopio-amerikkalaistu. Kaikki vaikuttaa kaikkeen yhä enenevässä määrin luoden jatkuvasti uutta.

Katsot silmiin ilman halveksuntaa, niin että näen hyvän sielusi. Ja hymyilet aina kaikille, minä en ymmärrä. Kun astut huoneeseen valaiset sen, hehku sinussa on kuin kevät. Sisälläni kihelmöi sillä tapaa minkä olen jo melkein unohtanut.

Yö on niin lämmin kun kävelen suoraan kotiin. Asun kaukana kotoa. Oloni on raukea, unenomainen, se auttaa minua torjumaan ne asiat joita en pysty kohtaamaan suoraan silmiin katsoen.

Kun oppii elämässä punaisten valojen rytmin voi tehdä mitä vain. Joskus minusta tuntuu että olen eksyksissä noissa punaisissa valoissa.

Ennen kuin voin edetä tiellä jota en osaa löytää minun täytyy murtaa se muuri niistä joka ei ollut mielikuvitukseni tuotetta.

And in the times of misfortune, and in the times of mistrust, more than ever will the sun continue to shine, more than ever in these times of mistrust.
After the unspeakable, after you have fallen as only angels can fall.
Go and find your peace again, get back home and grow a tree.
No victory, no defeat, no shame, and your love no more.
Only unity, justice, and freedom for all.
There will be no memory, there will be no home, it is the lesson you have to learn. Now and in the future.
Do you think you can make it?

Muuraushommia

Olin tässä viikonloppuna isän luona savupiipuntekohommissa, isä kertoi kuinka oli vaalitilaisuudessa jutellut Jouko Skinnarin (SDP) kanssa siitä etteikö koko ikänsä töitä tehneiden eläkeläisten minimieläkettä voisi nostaa. Yksittäistapauksena kyseessä oli isänäiti, eläkkeellä oleva pienviljelijä, ja kunnon vanhan ajan työihminen, sellainen joka ei pysty pitämään käsiään erossa tekemisestä, tällaisia ihmisiä ei enää synny. Skinnari vastasi että muuten mutta yritykset maksavat sen verran suuret verorahat että ne myös haluavat päättää mihin osoitteeseen summat ohjautuvat.

Muurari siihen että ”Tulee se Venäjän malli pian tännekin.” (Venäjällä ikänsä töitä tehneet vanhukset ovat nyt niin pienellä eläkkeellä että joutuvat hengissä pysyäkseen tekemään sen ohessa mitä kykenevät. Hoitavat kaupungeissa kukkaistutuksia ja lakaisevat katuja, ja ovat torimummoina torien laidoilla koska ei ole varaa omaan toripaikkaan. Tässä on kiitos näille ihmisille jotka olivat rakentamassa sitä unelmaa jonka hajoamista herra Putin pitää 1900-luvun suurimpana onnettomuutena.)

Johon isä ”Venäjän malli, ja USA:n… Opettajat pelkäävät että koulujärjestelmä jakautuu yksityisiin ja valtionkouluihin…” jolloin lapsen mahdollisuudet ovat entistä enemmän sidottuna vanhempiensa tulotasoon, joka lisäisi yhteiskunnallista epätasa-arvoa entisestään.

Turun yliopiston kulttuurihistorian tutkintatehtävässä luki että tulevaisuudessa ollaan siirtymässä maksullisiin kirjastopalveluihin. Eikö tällaiset asiat kuten ilmaiset koulutus-, sivistys-, ja terveydenhuoltopalvelut kaikille kansalaisille ole juuri sivistysvaltion mittana. Vai haluammeko yhä enemmän ihmisiä lisää kaduille? Haluammeko tietämättömiä ihmisiä? Mitä varten?
Maailma on juuri sen näköinen miten se kohtelee heikoimpiaan.

Kun vielä 80-luvulla pelättiin Neuvostoliiton mallia, valtiojohtoista sosialismia, nyt pelätään Venäjän mallia, kahmintakapitalismia, maailmaa joka on vain pyrkyreille.

”Idästä tulee nälkä ja vilu. Lännestä tuleekin sitten vitutus.” -Isäpuoli Harri


Illuusio vapaudesta

”They own you. They own you.”
-George Carlin

Tämä toi mieleeni juuri katsomani George Carlinin ”Life is worth losing”-esiintymisen. Tässä Carlin puhuu vakavaa asiaa, mm. siitä miten suuryritykset omistavat sinut, raha omistaa sinut. Poliitikot ovat vain lihanukkeja, ’meatpuppetteja’, siinä välissä, esiintyvät rahan teatterissa.

Siis: Kun yrityksiä verotetaan, ne päättävät asioistasi välillisesti, kun yrityksiä ei veroteta ne päättävät asioistasi suoraan. Tulos: Yritykset omistavat jo sinut. Raha omistaa sinut.

Ainoa mitä yhteiskunta voi tehdä on pehmentää rahan impaktia ihmiseen. Rahan painoa ihmisen päällä. Siltikin se kumartaa kapitaalia, koska valtiojohdon taholta suunniteltu talous on kuitenkin vain keinotekoista.

Carlin sanoo että rahaa voitaisiin ohjata parempaan koulutukseen. Niin ei kuitenkaan tehdä vaan sen sijaan tasoa lasketaan. ”He eivät halua itse ajattelevia, kriittisiä ihmisiä. He haluavat supermarketti-ihmisiä! Katso ympärillesi, Amerikka on muutettu yhdeksi vitun isoksi ostoskeskukseksi!”


”We always kill those who try to make a difference, you ever notice that? And let the demons run amok.”
-Bill Hicks

Mitä me ihmiset sitten teemme? Mitä me voimme tehdä?
Kun TV:stä tulee ohjelmaa jossa näkyy Afrikan kärpässilmäisiä lapsia vaihdamme kanavaa, jotain viihdyttävämpää, jos vaikka tulisi Salkkarit tai illan peli.
Jos kaikki maailman ihmiset eläisivät kuluttaen kuten suomalaiset nyt tarvittaisiin neljä maapalloa.
Brasiliassa kun lapsi saa keksin, tämä jakaa sen kaveriensa kesken.

Kun olin pieni kysyin äidiltäni ”Miksi tarvitaan rahaa?”
Kysyin näin tietysti koska olimme köyhiä, ja tiedostin asian, aina ei saanut mitä halusi.
Olen huomannut että ne joilla ei ole ollut puutetta eivät usein pysty ymmärtämään niiden ongelmia joilla on. Tai eivät vain välitä. ”Päähän siinä hajoaa jos alkaa neekereiden ongelmia pohtimaan.” olen kuullut sanottavan.

Tämä onkin jotain missä me ihmiset olemme niin hyviä, toistemme valelajittamisessa. Sen sijaan, että kokisimme yhteistä ihmisyydessä, etsimme eroja toisistamme, joilla sitten katkaisemme empatiajohdot. Sen sijaan, että huomaisimme rukoilevamme yhtä Jumalaa, tappelemme siitä mikä tapa on oikea. Sen sijaan että ajattelisimme, heiluttelemme eri leirien lippuja ja leikimme sotaleikkejä.
”War is poor people dying and rich cashing the checks.”

Olen tullut siihen tulokseen että hyvä musiikki ja standup-koomikot yhdessä voivat pelastaa maailman. Ainakin metafyysisellä tasolla.

They are all just so fucking afraid that you would think for yourself.