IRC-Galleria

http://mainstream.vincentahrend.com/user/MasterTool/

Kertoo kuinka populaaria kuuntelemasi musiikki on :)

Panin gallerian uusiksi viimeisen 24 tunnin sisällä ottamillani (ja saamillani) kuvilla.

Imagine
John Lennon

Imagine there's no heaven
It's easy if you try
No hell below us
Above us only sky
Imagine all the people
Living for today

Imagine there's no countries
It isn't hard to do
Nothing to kill or die for
And no religion too
Imagine all the people
Living life in peace

You may say I'm a dreamer
But I'm not the only one
I hope someday you'll join us
And the world will be as one

Imagine no possessions
I wonder if you can
No need for greed or hunger
A brotherhood of man
Imagine all the people
Sharing all the world

You may say I'm a dreamer
But I'm not the only one
I hope someday you'll join us
And the world will live as one

Yllätysjuomingit
Antonina Aleksejevna löi kerran miestään virkaleimasimella tahrien tämän otsan leimasinvärillä.
Syvästi loukkaantunut Pjotr Leonidovitš, Antonina Aleksejevnan mies, sulkeutui kylpyhuoneeseen eikä päästänyt sinne ketään.
Mutta yhteisasunnon muut asukkaat tunsivat voimakasta tarvetta päästä sinne missä Pjotr Leonidovitš istui ja he päättivät murtaa lukitun oven väkivalloin.
Huomattuaan, että peli oli pelattu, Pjotr Leonidovitš tuli ulos kylpyhuoneesta, käveli huoneeseensa ja ojentautui sängylle pitkäkseen.
Antonina Aleksejevna oli kuitenkin päättänyt vainota miestään loppuun saakka. Hän repi kasan paperia pieneksi silpuksi ja ripotteli sen vuoteella makaavan Pjotr Leonidovitšin päälle...
Pjotr Leonidovitš säntäsi vimmoissaan eteiseen ja alkoi raastaa tapetteja.
Silloin paikalle ryntäsivät kaikki muut asukkaat, ja nähtyään mitä onneton Pjotr Leonidovitš oli tekemässä he syöksyivät hänen kimppuunsa ja repivät hänen liivinsä riekaleiksi.
Pjotr Leonidovitš pakeni vuokraosuuskunnan toimistoon.
Sillä aikaa Antonina Aleksejevna riisui kaikki vaatteensa ja piiloutui vaatearkkuun.
Pjotr Leonidovitš palasi kymmenen minuutin kuluttua isännöitsijä mukanaan.
Koska vaimoa ei näkynyt missään, isännöitsijä ja Pjotr Leonidovitš päättivät käyttää tilaisuutta hyväkseen ja juoda hieman votkaa. Pjotr Leonidovitš otti tehtäväkseen juosta kulman taakse hakemaan juotavaa.
Kun Pjotr Leonidovitš oli poistunut, Antonina Aleksejevna kiipesi vaatearkusta ja astui täysin alastomana isännöitsijän eteen.
Isännöitsijä kavahti järkyttyneenä tuolilta ja ryntäsi ikkunan luo, mutta havaittuaan nuoren, 26-vuotiaan naisen mahtavat muodot hän tuli äkkiä villiksi ilosta.
Samassa Pjotr Leonidovitš palasi litra votkaa mukanaan.
Huomattuaan mitä huoneessa oli tekeillä Pjotr Leonidovitš kurtisti kulmiaan.
Mutta hänen vaimonsa, Antonina Aleksejevna, osoitti virkaleimasinta ja Pjotr Leonidovitš rauhoittui.
Antonina Aleksejevna ilmaisi haluavansa osallistua juominkeihin, mutta ehdottomasti alastomana ja lisäksi istuen pöydällä, jolle oli tarkoitus kattaa suolapalat ja votka.
Miehet istuutuivat tuoleille, Antonina Aleksejevna pöydälle, ja juomingit alkoivat.
Ei ole varmaan kovin hygieenistä, että alaston nuori nainen istuu pöydällä jolta syödään. Lisäksi Antonina Aleksejevna oli melko tukevaa tekoa eikä mitenkään erityisen siistiä lajia, joten tiedä häntä mitä helvettiä siellä ylipäätään tapahtui!
Pian kaikki olivat kuitenkin juoneet riittävästi ja nukahtivat, miehet lattialle, Antonina Aleksejevna pöydälle.
Ja yhteisasunnon ylle laskeutui hiljaisuus.

-Daniil I. Harms

Miksi olen vasemmalla?

Oma asenne: Ideologinen p*ska ei kiinnosta niinkään vaan kysymys on käytännön realiteeteista ja ennen kaikkea, ja loppujen lopuksi, pienemmän puolella olemisesta. Työntekijöillä täytyy olla suojaa työmarkkinoilla.

Väite: Työntekijät äänestävät demareita, myyntimiehet, johtoporras ja asiakaspalvelupäälliköt yms. suojatyövirkaatekevät kokoomusta.

Tämän sai huomata viime keväänä firman illanistujaisissa kun myyntimies alkoi varoitella toiselle tämän istuvan punikin vieressä. (Toinen myyntimies ei näyttänyt olevan niinkään kiinnostunut politiikasta kuin naisten kankuista. Näissä hommissa sormus vielä pysyy sormessa.)

Olenkin jo ehtinyt ihmetellä mistä ihmeestä jatkuvan oikeisto- että vasemmistotulen alla olevat demarit ammentavat äänisaaliinsa, eivät nuorilta ainakaan. Nyt se paljastui: keski-ikäisiltä, ammattitaitoisilta perheenäideiltä jotka työskentelevät palkansaajatasolla, ovat tämän maan ahkerin väestönosa ja itse asiassa pitävät hommat pyörimässä.

Niin Halosen kuin Niinistönkin henkilökulttien rakentamisen saisi puolestani laittaa jo ideatasolla romukoppaan. Mutta itse asiaan hötön takana. Kun tullaan siihen kumman väestönosan taakkaa haluaisin helpottaa, ja sikäli kun se tapahtuu heidän sosio-ekonomisen ryhmän etua ajavan puolueen kautta, ei minulla ole omallatunnollani epäilystä kumman ryhmän etua haluan ajaa; ahkerien ja ylityöllistettyjen perheenäitien vai vekkuleiden myyntimiesten.

Nostalgiaplatz

Tänään Lynchin ”Twin Peaks: Fire Walk With Me”-elokuvaa katsoessani mieleni valaistui (leffa itsessään oli melkoisen pimeä): Olen elänyt koko nuoruuteni aivan omissa mielikuvitusmaailmoissani, ja elän vieläkin.
Laura ja Donna kävelivät kouluun hameissaan ja villaliiveissään, pitkissä sukissaan ja matalakantaisissa sievissä kengissään, mutta huulet ja kynnet punaisina… ja aloin itse ajatella tunnetta kun syyskuisena aamuna talsin Korsossa kouluun ollessani ala-astelainen. Kirpeänkostea, suloinen ilma, pienet kasteiset omenat pihapuissa ja autiotalojen pihoilla, ja tytöt, jotka olivat kuin suuri mysteerio (ja jollaisena säilyivät vielä kauan).
Sitten koulusta päästyäni kävelin pitkin pururataa metsän läpi ja lämmin, melkein kuuma aurinko toi esiin syysmetsän jäähyväistenkaltaiset tuoksut… olen aina rakastanut kävelyjä metsässä.
Korso on Twin Peaks (nykyään asun Turun New Jerseyssä). Metsien ympäröimä oma maailmansa, joka kätkee itseensä puhumattomia salaisuuksia kuin Panin labyrintti. Aistit että mitä tahansa voi tapahtua. Mielikuvieni Korso ei ole kuten muut paikat, siellä elämä maistuu enemmän elämältä. Lukioteinit käyttävät huumeita, ja intohimorikoksia tapahtuu. Kaikki on vaarallista ja jännittävää. On salaperäisiä naisia, ja jokaisella pullonkaulaan tarttuvista ahavoituneista kasvoista on oma tarinansa kerrottavanaan.
Tällaisissa maisemissa minä elän, tuolla jossakin Twin Peaksin ja Korson rajamailla.

Kun näen ihmisen
Kun näen ihmisen tulevan vastaan, mieleni tekee vetäistä häntä nyrkillä naamaan. Ihmisen naamaa on niin ihana hakata!
Saatan esimerkiksi istuskella kotona tekemättä mitään.
Sitten luokseni tulee joku kylään; hän koputtaa oveeni. Sanon: - Sisään! Hän astuu sisään ja sanoo: - Päivää! Miten mukavaa, että te olette kotona! Mutta minä vetäisen häntä keskelle naamaa, ja sitten vielä saappaalla haarojen väliin. Vieraani lentää selälleen hirvittävästä kivusta. Mutta minä annan vielä korkoa silmille! Kuka käski tulla tänne hortoilemaan, kun ei ole kutsuttu!
Tai sitten näin: Kysyn vieraaltani, haluaako hän kupillisen teetä. Vieras suostuu, hän istuutuu pöydän ääreen, juo teetä ja alkaa sitten kertoa jotain. Teeskentelen kuuntelevani häntä hyvin kiinnostuneena, nyökyttelen päätäni, huudahtelen välillä "ah", levittelen hämmästyneenä silmiäni ja naureskelen. Vieras on imarreltu osoittamastani huomiosta ja innostuu enemmän ja enemmän.
Kaadan rauhallisesti kupin täyteen kiehuvaa vettä ja huljautan sen vieraani silmille. Vieras ponnahtaa pystyyn kädet kasvoillaan. Mutta minä sanon hänelle:- Hyväntahtoisuuteni loppui nyt tähän! Painukaa hemmettiin! Sitten työnnän hänet ulos.

-Daniil I. Harms (1906-1942)

Albert Speer, minä ja Saksa


Ajattelin käydä läpi ristiriitaista Saksa-suhdettani, ja natsikauden rationaalista ja irrationaalista merkitystä Saksa-kuvassa.


Grimmin veljesten taikametsä ja Wagnerin heerokset

Taianhohtoiset pyökkimetsät, kuningashirvi, tontut ja haltiat. Siinä kuvaa perinteisestä Grimmin satujen luomasta saksalaisesta taikametsästä joissa käyskentelivät myös wagnerilainen jalo ritari prinsessaansa etsimässä, samoin kuin Hannu, Kerttu ja paha noita.
Kolmas valtakunta muutti saksalaisen metsän natsilaiseksi metsäksi, joka yhtälailla oli taikametsä mutta jota asuttivatkin nyt kuvitellut esi-isät; veri, maa ja henki olivat erottamaton osa toisiaan, näistä kasvoivat Volksgeist und Volksgemeinschaft, joka saattoi ilmetä vain saman veren jakavilla, tässä tapauksessa, ja yhtenä Kolmannen valtakunnan keskeisinä dogmeina pitämästään, pohjoisesta verestä.
Natsiusko oli voimakasta ja kvasitieteellistä yhtä’aikaa vannoen kivenkovaa Darwinin nimeen ja samaan aikaan uskoen täydellisen antautuvasti kyseenalaistamatta teoriaan ”pohjoisesta rodusta” joka oli luonut kaikki maailman korkeakulttuurit.


”Psykopaatti Hitler ja hänen ruskeat humanoidinsa”

”Vuonna 1933 tulivat psykopaatti Hitler ja hänen ruskeat humanoidinsa jotka murhasivat polttivat mihin ikinä pääsivätkään, ja sitten 1945 he vain katosivat.” Kuva jonka saksalaislapset saivat vielä 1970-luvulla vanhempiensa häpeäntäytteisistä, ja toisaalta häpeän osaa aina jollekin muulle instanssille työntävistä selityksistä.

Kuvaamme Saksasta värittää suhteettomasti natsikausi 1933-1945, ja erityisesti silloin tapahtunut juutalaisten joukkotuhoaminen Holokaust, koska teko kaikessa laajuudessaan on itsessään niin käsittämätön kaikessa laajuudessaan ja kylmässä suunnitelmallisuudessaan. Joten paneudutaanpa asiaan.
Margaret Thatcher antoi 1990 Saksojen yhdistyessä kansainvälisellä tasolla toimittaessa melkoisen esimerkin Fredrik Suuren, Otto von Bismarkin ja Hitlerin kautta piintyneestä Saksa-pelosta. ”Keitä saksalaiset ovat? Ovatko he muuttuneet? Aikovatko he taas pyrkiä dominoimaan itäistä Eurooppaa?” Kysymyksiä pohtimaan oli tuotu brittiläisiä ja amerikkalaisia huippuhistorioitsijoita. (”Huippu” mikä ihanan tyhjä käsite! Vailla painolastia vaatia termille tarkkaa määritelmää. Jotain mistä vain Jari Sarasvuo kehtaa ottaa irti kaiken.)
Saksalaiset tekevät paljon työtä sen eteen että he pyrkivät vakuuttamaan haluavansa eurooppalaisen Saksan, eivät saksalaista Eurooppaa. Ja nyt huomaamme että 1900-luvun, suurten inhimillisten kauhujen vuosisadan, aggressiivisimmat ja militaristisimmat valtiot, Saksa ja Japani ovatkin tänään meidän sivistyneisyytemme ja rauhamme parhaimmat esimerkkimme ja takeemme.


Arvoitus nimeltä Albert Speer

Tunnen antipatiaa natseja kohtaan. Tämä tunne on niin voimakas että, toisin kun en anna itselleni normaalisti tapahtua, tunnereaktio on se joka antaa ensimmäisenä vastauksen. Jolloin olen menettänyt osan objektiivisesta otteestani, ja hävinnyt ensimmäisen erän.
Toisaalta samalla samaistun erittäin voimakkaasti Kolmannen valtakunnan hirmukoneiston uhrien osaan, enkä voi uskoa tämän olevan (tieteellisestikään) huono asia, sillä empatia on tärkein keino ihmisyyttä lähestyttäessä, tässä tapauksessa kykyä samaistua niihin musertaviin kokemuksiin jotka lankesivat Saksan toimesta miljoonien viattomien päälle. Ich bin Jude.
Aikalainen vasemmistolehdistö teki olennaisen virheen siinä kohdassa jossa olisi tullut aika koettaa ymmärtää mistä natsilaisuuden voima oikein kumpuaa, he kieltäytyivät tästä tehtävästä valiten vain kuvata karmeaa natsilaisuutta, yksilön luovuttamista kansalle, ja viimekädessä sen Johdattajalle, Adolf Hitlerille, puhumattakaan niistä kauhuteoista joiden koko laajuus selvisi ulkomaailmalle täydessä mitassaan vasta sodan jälkeen. Samalla he lähtökohtaisesti kieltäytyivät tunnustamasta sen irrationaalista, sivistyksen tuolta puolen kumpuavaa voimaa, joka oli Saksassa pyyhkinyt tieltään humanismin, rationalismin ja kristillisyyden. Natsismin voima menee kaiken rationaalisen tuolle puolen. Sivistys on unohtanut mikä voima on myytillä, rituaalilla ja symbolilla, ja tämä uusi veriuskonto oli täysin valmis pyyhkimään pois kristillisyyden nöyrät ja katuvaisuutta korostavat arvot. Hitler Jugend ei kääntäisi toista poskeaan, se halveksuu ylenkatseella heikkoja. Ei ole yksilöä, on vain Volk, kansa, ja sen Messias on Adolf Hitler.
En näe itsessäni juurikaan Hitleriä, Himmleriä, Heydrichia tai Eichmannia, tai muita kansanmurhalle kasvonsa antaneita ”ihmishirviöitä”, mutta eräs Hitleriä lähellä olleista miehistä tuntuu olevan aivan toista maata.
En jaa Albert Speerin kanssa sosiaalista taustaa tai muuta sellaista yhteistä kokemusta, jonka olen huomannut olevan minulle tärkeimpiä yhteenkuuluvuuden tunnetta tuovia tekijöitä, vaan enemmän tunne syntyy henkilön persoonaa ja lahjakkuutta kohtaan, mutta yhtä kaikki, löydän itseni ihailemasta tätä miestä. Speer oli kunnollinen, miellyttävä, hyvin vastuuntuntoinen, ujokin, sivistyksen perikuva.
Hänen sanotaan olleen Hitlerin paras, jopa ainoa todellinen, ystävä, ja miehet kunnioittivat ja rakastivat toisiaan kuin vain vanhempi valtaan tottunut mies ja nuorempi lahjakkuus voivat. Tutkiessaan Speerin rakentamia Germanian ja Uuden Berliinin pienoismallikaupunkeja Adolf Hitlerin silmät loistivat kuin pikkupojalla. Yhdessä he olivat Adolf ja Albert, sairauksista kärsivä vanheneva mies ja tämän lahjakas nuori ystävä. Ehkä Hitler näki heissä uuden Wagnerin ja Ludwig II:sen.
Speer oli ”teknokraatti pahan palveluksessa”, ollessaan niin kauan kuin oli niin lähellä Hitleriä hänen täytyi tietää enemmän kuin hän antoi jälkimaailmalle ymmärtää.
Käydessään SS:n valvomassa pakkotyökaivoksessa ollessaan varustelutuotantotyön johdossa Speer oksensi nähtyään vankien olot ja kohtelun.
Joka tapauksessa Speerin valitettavan tehokkaan toiminnan on laskettu siirtäneen Kolmannen valtakunnan romahtamista ainakin puolellatoista vuodella. Samaan aikaan saattoi jatkua ihmisten systemaattinen tuhoaminen leireillä ja pakkotyössä.

”We oughta never trusted him.” –Valtakunnan marsalkka Göring Speeristä. Muut natsit eivät pitäneet Speeristä haistaen tämän erilaisuuden, mutta tällä oli jotain mikä oli Kolmannessa valtakunnassa arvossa enemmän kuin mikään maallinen; Führerin ystävyys, ja täten koskematon puolueen haukoille.

Tässä on yksi syy miksi Speeriä on syytetty jopa pahimmaksi kaikista natseista; hän on niin kaukana juutalaislasten verta himoitsevasta vaahtosuuna pauhaavan inhottavan natsin perikuvasta kuin vain saattaa, mutta yhä vielä hän teki osansa pelottavan tehokkaasti ja kyvyllä jota voisi kaikella syyllä kutsua ”saksalaiseksi tehokkuudeksi”.
Speerin ongelma on siinä miten näin kunnollisesta ja hyvästä miehestä saattoi tulla tehokas osa natsien murhaavaa koneistoa. Hän kirjoittaa Hitleristä rakkaudella, mutta ei mainitse kertaakaan tämän maanisesti aina uudestaan esiin ryöppyävää juutalaisvihaa ja sodanhalukkuutta. Tämä on uskoakseni hyvin kuvaavaa tästä miehestä; hän oli valmis sulkemaan silmänsä, valmis myötäjuoksemaan, valmis mukautumaan. Speer on kuin kuka tahansa meistä, uuttera perheenisä, päällisinpuolin hyvin moraalinen ihminen. Vastaus ”Kuinka se kaikki saattoi tapahtua?”-kysymykseen piilee meissä itsessämme.

now playing: Devin Townsend – Ziltoid The Omnicient