IRC-Galleria

MinttuKinttu

MinttuKinttu

I used to be an adventurer like you, but then I took an arrow in the knee.

Turre - kaneista parhainPerjantai 28.09.2007 19:48

Turre oli pieni pupu. Vain pienen pieni pupu suuressa maailmassa.
Päällepäin kaikki oli hyvin, Turre sai porkkanan päivässä ja häkkikin oli lämmin. Mutta, voi, ette tiedäkään kuinka Turre öisin kärsi, kun perheen lapset nukkuivat. Sillä perheen pää, lasten äiti, kammottava täti, oli kova tyttö juoksemaan kosmetiikan perässä. HYVÄN kosmetiikan. Eikä hänelle kelvannut kuin paras. Ja parasta oli vain se, jonka myös kanin silmät kestivät.

Yöstä toiseen täti tökki Turren silmiä huulipunapuikoilla. Puolukan punaista, tumman liilaa ja jopa hivenen sinertävää väriä upposi kanin pieniin suklaasilmiin tulehduttaen ne kerta toisensa jälkeen uudestaan.

Lopulta täti kyllästyi, kun yhtäkään kunnollista punaa ei tuntunut löytyvän. Hän päätteli Turren olevan viallinen koekaniini.
Niin Turre lensi ulos taloudesta.

Turre taivalsi läpi talvisen ja kylmän metsikön, ui läpi jäisenä soljuvien virtojen, kunnos loppun lopuksi päätyi vanhan kaatopaikan laitamille hytisemään pienet korvat lunta tulvillaan.

Vaan voiko parempi tuuri käydä kuin Turrelle viikkojen kuluttua kävikään!
Vaikka kani oli nälkiintynyt ja onneton, ei ole niin pientä tyttöä, etteikö se ihastuisi valkeaan (ainakin melkein) ja suloiseen kaninraasuun ja veisi sitä kotiinsa kupposelle kuumaa.



Nyt Turre saa kaksi porkkanaa päivässä ja Turrella on bemari.
Turre kiertelee Suomenmaata yrittäen saada tälläiset eläintenoikeudet toteutumaan joka taloudessa: oikeus juosta vapaana pitkin taloa, syödä sähköjohtoja, pyöräyttää niin monta poikasta kuin suinkin huvittaa ja pitää pientä pankkitiliä vanhuus-päiviä varten.


AUTA ELÄINTÄ - OSTA SILLE BEMARI.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.