IRC-Galleria

Maanantai

---

Heräsin melko hyvin nukutun yön jälkeen klo 7. Talon väki on jo hereillä. Laittaudun kaikessa rauhassa valmiiksi. Täällä ei kannata pitää kiirettä; tulee turhaan hiki ja aika tulee pitkäksi myöhemmin.

Nautin aamiaiseksi paistettuja kananmunia, leipää, sulatejuustoa ja kahvia. Syötyäni järjestelen ja pakkaan matkalaukkuani. Nuorella naisella, joka matkustaa kanssani Suomeen, on tosi iso laukku. Itseasiassa se on matka-arkku. Kun punnitsen sitä käsipelillä, totean sen olevan pitkälti yli 30 kiloa. Mitenköhän meidän käy check in-tiskeillä? 20 kiloa on yläraja per matkustaja...

Pähkäilen josko olen menossa Salahaddinin yliopistoon tänään vierailulle vain enkö.. Olen pyytänyt tulkin välityksellä, että joku soittaisi secreteriatiin ja sopisi tapaamisajan minulle. Täällä kaikki tapahtuu omaa vauhtiaan tai sitten ei...

Talon emäntä ja anoppini valmistavat illalliseksi kubbaa. Se on yksi lempiruoistani. Taikina tehdään riisistä puristelemalla. Kuoren sisään laitetaan lihaa, rusinoita ja manteleita. Piiras paistetaan upporasvassa. Vähän niin kuin lihapiirakka.

Keskustelemme matkasuunnitelmastamme. Lennämme jo tänään Hawlerista Istanbuliin. Lento lähtee 22.30. Meidän pitää olla ajoissa paikalla, sillä lentojen aikataulut muuttuvat usein samana päivänäkin. Lopulta päädymme konpromissiratkaisuun; menemme lentoasemalle heti, kun olemme syöneet illallisen eli noin klo 19.

Tulkin välityksellä saan tiedon, että Mohammed Sadik on paikalla yliopistolla vasta klo 14 jälkeen tänään. Se on liian myöhäinen ajankohta minulle, koska syömme klo 18 ja lähdemme klo 19 lentoasemalle. Vierailu täytyy jättää ensi kertaan. Sitäpaitsi yliopistolla ei ole mitään toimintaa syyskuussa. Opiskelijat ja opettajat ovat ramadanin takia lomalla. Yliopisto aukeaa 1.10. Eid-juhlan jälkeen.

Käymme läheisessä basaarissa ostoksilla. Ostan Sannalle ja Tiuhtille paljon koruja. Sähkökatkos häiritsee hieman ostoskierrostamme. Pienissä kojuissa ei näe päivänvaloa, joten sähkövalojen toimiminen on kaupankäynnin tärkein ehto.

Lounaaksi nautin kubbaa ja tomaatteja. Kun olen syönyt, menen kirjoittamaan huoneeseeni. Otan pienet päivätorkut, jotta jaksaisin matkustaa illalla.

Herättyäni käyn suihkussa. Ei tietoa milloin seuraavan kerran pääsee pesulle... Kuivattelen hiuksiani olohuoneessa. Minulle tuodaan välipalaksi tuoreita hedelmiä ja Daniaa.

Laukkujen pakkaamisesta tulee mekoinen mylläkkä. Koetamme tasata tavarat niin ettei minun kabiinilaukustani tulisi yli 8-kiloinen. Toiset 2 laukkua ovat kyllä hurjan painavia... Ehkä täällä se ei ole niinkään ongelma, mutta Euroopassa joudumme varmaan maksamaan ylikiloista!

Naapureiden nuoret käyvät jättämässä jäähyväiset lähtijöille. Otamme valokuvia muistoksi. Toimitan ne rompulla jonkun mukana sitten myöhemmin Hawleriin. Nuori mies, joka matkustaa kanssamme, on jo kotikaupungissaan hyvästellyt ystävänsä.

Seitsemältä alamme tunkea laukkuja ja matkustajia autoihin. Saattajia tulee yksi autollinen lentoasemalle. He eivät pääse check point`ia pidemmälle, joten jäähyväiset jätetään jo siellä.

Lentoaseman tiellä on betonimuureja. Kuljettajamme on tottunut ajaja, joten hän osaa ajaa taitavasti väistellen niitä vuoroin oikealta ja vasemmalta. Saavumme parkkipaikalle. Ensimmäinen turvatarkastus, jossa auto käydään läpi. Otamme matkalaukut jo valmiiksi vaunuihin, jotka bangladeshilainen kantaja tuo luoksemme.

Silmät kostuvat väkisinkin. On vaikeata katsoa äitiä, joka luovuttaa 2 lastaan maailmalle tietämättä, koska näkee heitä seuraavan kerran. Pieni apulaiseni pyytää etten lähtisi Suomeen. Lasken leikkiä ja sanon ottavani hänet mukaani.

Autonkuljettajamme saattaa meidät turvatarkastuspisteelle saakka. Nostelemme laukut sisään ja hihnalle. Meille tehdään myös henkilötarkastus. Sitten keräämme taas tavaramme kasaan ja jatkamme peremmälle.

Hetken kuluttua saapuu minibussi noutamaan meidät terminaaliin. Änkeydemme tavaroinemme sisään. Ja sama pakaasien raahaaminen taas ulos bussista terminaalilla...

Taas menemme läpi turvatarkastuksen. Matka-arkkua pengotaan vähän tarkemmin, koska se on niin massiivisen suuri, että herättää varmaan epäilyksiä sisällöstä. Sitten menemme passitarkastuksen läpi. Seuraavaksi vuorossa check in. Kabiinilaukkuni on liian suuri ulkomitoiltaan, samoin reppu. Joten ne menevät myös ruumaan. Muumimamman käsilaukkuuni jää vielä seinälampetit, joita en ole uskaltanut laittaa ruumaan.

Siirrymme cafeteriaan odottamaan boardingia, joka alkaa klo 21.30. Tuvatarkastuksessa "kärähdin" siitä, että minulla on lasitavaraa käsilaukussani. Minut saatetaan ystävällisesti takaisin check in-tiskille. Sama virkailija tulee sieltä minun kanssani takaisin boarding-portin turvatarkastuspisteelle. Lampettipakettini päälle kirjoitetaan nimeni ja paikkani koneessa. Saisin paketin takaisin henkilökunnalta Istanbulin lentoasemalla...

Lähtö tapahtuu vartin verran myöhässä. Kuulutukset koneessa ovat vain turkiksi ja huonolla englanninkielellä. Lentoateriana nautimme naudanpaistia tavallisen kana-aterian sijasta. Tarjoilu käy hitaasti ja huonosti. Vasen puoli matkustamosta jää ilman kahvia tai teetä. Matkakaverini
ojentaa minulle kahvimukinsa käytävän toiselta puolelta. Lentoemännät tönivät ohimennessään, mutta eivät vaivaudu pyytämään anteeksi. Heitä tuntuu muutenkin tympivän koko työ, sillä he huokailevat äänekkäästi käytävillä kulkiessaan.

Laskeudumme kahden tunnin lennon jälkeen Istanbulin lentoasemalle. Irakin passin haltijat joutuvat odottamaan viisumia. Vasta klo 1.15 pääsemme siirtymään noutamaan matkalaukkujamme hihnalta. Ja tästä alkaa se painajaisemme Turkissa...