IRC-Galleria

Maanantai

---

Heräsin melko hyvin nukutun yön jälkeen klo 7. Talon väki on jo hereillä. Laittaudun kaikessa rauhassa valmiiksi. Täällä ei kannata pitää kiirettä; tulee turhaan hiki ja aika tulee pitkäksi myöhemmin.

Nautin aamiaiseksi paistettuja kananmunia, leipää, sulatejuustoa ja kahvia. Syötyäni järjestelen ja pakkaan matkalaukkuani. Nuorella naisella, joka matkustaa kanssani Suomeen, on tosi iso laukku. Itseasiassa se on matka-arkku. Kun punnitsen sitä käsipelillä, totean sen olevan pitkälti yli 30 kiloa. Mitenköhän meidän käy check in-tiskeillä? 20 kiloa on yläraja per matkustaja...

Pähkäilen josko olen menossa Salahaddinin yliopistoon tänään vierailulle vain enkö.. Olen pyytänyt tulkin välityksellä, että joku soittaisi secreteriatiin ja sopisi tapaamisajan minulle. Täällä kaikki tapahtuu omaa vauhtiaan tai sitten ei...

Talon emäntä ja anoppini valmistavat illalliseksi kubbaa. Se on yksi lempiruoistani. Taikina tehdään riisistä puristelemalla. Kuoren sisään laitetaan lihaa, rusinoita ja manteleita. Piiras paistetaan upporasvassa. Vähän niin kuin lihapiirakka.

Keskustelemme matkasuunnitelmastamme. Lennämme jo tänään Hawlerista Istanbuliin. Lento lähtee 22.30. Meidän pitää olla ajoissa paikalla, sillä lentojen aikataulut muuttuvat usein samana päivänäkin. Lopulta päädymme konpromissiratkaisuun; menemme lentoasemalle heti, kun olemme syöneet illallisen eli noin klo 19.

Tulkin välityksellä saan tiedon, että Mohammed Sadik on paikalla yliopistolla vasta klo 14 jälkeen tänään. Se on liian myöhäinen ajankohta minulle, koska syömme klo 18 ja lähdemme klo 19 lentoasemalle. Vierailu täytyy jättää ensi kertaan. Sitäpaitsi yliopistolla ei ole mitään toimintaa syyskuussa. Opiskelijat ja opettajat ovat ramadanin takia lomalla. Yliopisto aukeaa 1.10. Eid-juhlan jälkeen.

Käymme läheisessä basaarissa ostoksilla. Ostan Sannalle ja Tiuhtille paljon koruja. Sähkökatkos häiritsee hieman ostoskierrostamme. Pienissä kojuissa ei näe päivänvaloa, joten sähkövalojen toimiminen on kaupankäynnin tärkein ehto.

Lounaaksi nautin kubbaa ja tomaatteja. Kun olen syönyt, menen kirjoittamaan huoneeseeni. Otan pienet päivätorkut, jotta jaksaisin matkustaa illalla.

Herättyäni käyn suihkussa. Ei tietoa milloin seuraavan kerran pääsee pesulle... Kuivattelen hiuksiani olohuoneessa. Minulle tuodaan välipalaksi tuoreita hedelmiä ja Daniaa.

Laukkujen pakkaamisesta tulee mekoinen mylläkkä. Koetamme tasata tavarat niin ettei minun kabiinilaukustani tulisi yli 8-kiloinen. Toiset 2 laukkua ovat kyllä hurjan painavia... Ehkä täällä se ei ole niinkään ongelma, mutta Euroopassa joudumme varmaan maksamaan ylikiloista!

Naapureiden nuoret käyvät jättämässä jäähyväiset lähtijöille. Otamme valokuvia muistoksi. Toimitan ne rompulla jonkun mukana sitten myöhemmin Hawleriin. Nuori mies, joka matkustaa kanssamme, on jo kotikaupungissaan hyvästellyt ystävänsä.

Seitsemältä alamme tunkea laukkuja ja matkustajia autoihin. Saattajia tulee yksi autollinen lentoasemalle. He eivät pääse check point`ia pidemmälle, joten jäähyväiset jätetään jo siellä.

Lentoaseman tiellä on betonimuureja. Kuljettajamme on tottunut ajaja, joten hän osaa ajaa taitavasti väistellen niitä vuoroin oikealta ja vasemmalta. Saavumme parkkipaikalle. Ensimmäinen turvatarkastus, jossa auto käydään läpi. Otamme matkalaukut jo valmiiksi vaunuihin, jotka bangladeshilainen kantaja tuo luoksemme.

Silmät kostuvat väkisinkin. On vaikeata katsoa äitiä, joka luovuttaa 2 lastaan maailmalle tietämättä, koska näkee heitä seuraavan kerran. Pieni apulaiseni pyytää etten lähtisi Suomeen. Lasken leikkiä ja sanon ottavani hänet mukaani.

Autonkuljettajamme saattaa meidät turvatarkastuspisteelle saakka. Nostelemme laukut sisään ja hihnalle. Meille tehdään myös henkilötarkastus. Sitten keräämme taas tavaramme kasaan ja jatkamme peremmälle.

Hetken kuluttua saapuu minibussi noutamaan meidät terminaaliin. Änkeydemme tavaroinemme sisään. Ja sama pakaasien raahaaminen taas ulos bussista terminaalilla...

Taas menemme läpi turvatarkastuksen. Matka-arkkua pengotaan vähän tarkemmin, koska se on niin massiivisen suuri, että herättää varmaan epäilyksiä sisällöstä. Sitten menemme passitarkastuksen läpi. Seuraavaksi vuorossa check in. Kabiinilaukkuni on liian suuri ulkomitoiltaan, samoin reppu. Joten ne menevät myös ruumaan. Muumimamman käsilaukkuuni jää vielä seinälampetit, joita en ole uskaltanut laittaa ruumaan.

Siirrymme cafeteriaan odottamaan boardingia, joka alkaa klo 21.30. Tuvatarkastuksessa "kärähdin" siitä, että minulla on lasitavaraa käsilaukussani. Minut saatetaan ystävällisesti takaisin check in-tiskille. Sama virkailija tulee sieltä minun kanssani takaisin boarding-portin turvatarkastuspisteelle. Lampettipakettini päälle kirjoitetaan nimeni ja paikkani koneessa. Saisin paketin takaisin henkilökunnalta Istanbulin lentoasemalla...

Lähtö tapahtuu vartin verran myöhässä. Kuulutukset koneessa ovat vain turkiksi ja huonolla englanninkielellä. Lentoateriana nautimme naudanpaistia tavallisen kana-aterian sijasta. Tarjoilu käy hitaasti ja huonosti. Vasen puoli matkustamosta jää ilman kahvia tai teetä. Matkakaverini
ojentaa minulle kahvimukinsa käytävän toiselta puolelta. Lentoemännät tönivät ohimennessään, mutta eivät vaivaudu pyytämään anteeksi. Heitä tuntuu muutenkin tympivän koko työ, sillä he huokailevat äänekkäästi käytävillä kulkiessaan.

Laskeudumme kahden tunnin lennon jälkeen Istanbulin lentoasemalle. Irakin passin haltijat joutuvat odottamaan viisumia. Vasta klo 1.15 pääsemme siirtymään noutamaan matkalaukkujamme hihnalta. Ja tästä alkaa se painajaisemme Turkissa...

Sunnuntai

---

Heräsin kahdeksalta. Nautin aamiaisen salissa. Lopetettuani aterioinnin, alkoi joka-aamuinen lattioiden moppaus. Tytöt ja nuoret naiset siivoavat, pesevät pyykkiä ja tiskaavat astioita.

Vaihdan kotimekkoni valkoisiin hellevaatteisiini ja meikkaan. Odotan autonkuljettajan saapumista. Mieheni eno perheineen saapuu vierailulle, kun laittautumiseni on vielä kesken. Kun olen valmis, liityn vieraiden seuraan saliin. Pahoittelen, että minulla on vain vähän aikaa, koska olen lähdössä tapaamiseen. Ehdin istua ehhä kymmenen minuuttia, kun Kristiina noutaa minut autoon, jossa kuljettaja jo odottaa.

Matkaamme kaupungin keskustaan tuttavamme toimistolle puikkelehtien kaistalta toiselle. Ilmoittaudumme turvamiehille portilla. Sitten menemme rakennukseen, jossa kävelemme metallinpaljastimen läpi. Jätämme laukut ja reput kameroineen ja kännyköineen turvatarkastajille. Virkamies noutaa meidät toiseen taloon. Kävelemme läpi kauniin puutarhan, joka kärsii kuivuudesta. Puutarhurin kastelutyölle ei näy loppua, sillä Pohjois-Irakin alueella talvikausi alkaa vasta marraskuussa. Vasta silloin sateet saapuvat luonnon avuksi.

Tunnin kestänyt palaverimme sujui mukavasti. Jatkamme yhteydenpitoa edelleen sähköpostitse ja tapaamme Suomessa seuraavan kerran joulukuussa. Kokouksen isäntä vakuutteli minulle, että olen tervetullut koska tahansa hänen kotiinsa vieraaksi. Vieraanvaraisuus on yksi ihana piirre kurdilaisuudessa ; )

Majoituspaikkaani saavuttuani nautin kevyen lounaan. Talon emäntä ja tytär pahoittelevat, kun heillä ei ole tarjota parempaa ruokaa juuri nyt. Ramadanin takia kaupat ovat kiinni keskellä päivää. Täällä ruoka ostetaan tuoreena juuri silloin, kun sitä tarvitaan. Illallinen on vasta klo 18:n jälkeen, joten vielä ei ole aika tehdä ruokaostoksia.

Lounaan jälkeen kirjoitan päiväkirjaani. Tarkoituksena on, että kirjoitan kirjan näistä vierailuistani, yhteiselämästä ja tapaamisistani kurdien kanssa. Idea on muhinut jo neljä vuotta, joten Suomeen palattuani koetan löytää aikaa muistiinpanojen purkamiseen ja tekstintuottamiseen.

Ostoksille lähteminen ei ole yhtä yksinkertaista kuin Euroopassa: ensin täytyy vaihtaa valuuttaa, sitten täytyy laittautua valmiiksi ( = huivia pitävät virittelevät muovikovikkeen ja pinnien avulla päähineensä kuntoon) ja minun täytyy ladata kassiin tarvittava määrä vesipulloja.

Tällä kertaa otamme taksin, jolla menemme suureen ostoskeskukseen. Sieltä en löydä mitään mieleistä ostettavaa. Otamme uuden taksin, jolla matkaamme bazaariin. "Kauppahallien kujat" ja ostoskadut ovat erikoistuneita; yksi katu on kultakauppoja, toinen katu on lastentarvikkeita, kolmas taloustavaroita jne.

Tarkoituksenani on ostaa kankaat uutta pukua varten. Kun valitsee itse kankaan, niin saa oikeata väriä ja kuosia varmasti ; ) Kankaiden hinnat pukua kohden vaihtelevat 65:n ja 110 euron välillä, mikä on minustakin liikaa ; ja saa ostosapulaiseni melkein kirkumaan kauhusta. Välillä olen valmis solmimaan kaupat, mutta apulaiseni tinkivät ja marssivat ulos kangaspuodista.

Sitten löydämme kangaskaupan, jossa on kohtuulliset hinnat ja mukavia värejä. Valitsen ensin kauniin turkoosinvihreän kankaan ja siihen alakankaan ja liivikankaan. Sitten innostun ostamaan vielä mustan kankaan, jossa on liloja paljetteja. Anoppini vie kankaat perheemme ompelijalle tehtäväksi. Saan valmiit puvut jonkun sukulaisen, tuttavan tai kaverin kautta Suomeen.

Löydän ihania seinälampetteja mattoliikkeen vierestä. Vain 12 dollaria pari! Sitten kello on jo niin paljon, että palaamme majoituspaikkaani illalliselle taksikyydillä. Aterioimme heti, kun saamme luvan minaaretista ; ) Jälkiruoaksi nautin jääkylmää pepsiä ja kookospikkuleipiä.

Järjestelen ja pakkailen matkalaukkuani. Lahjoitan pois ylimääräisen valkoisen intianpuuvillahameeni, ison kosteuspyyhepaketin, meikkipyyhepaketin yms. Koetan keventää laukkuni sisältöä niin, että saan ostokseni mahtumaan sallittujen kilorajojen sisään.

Porukat lähtevät taas kyläilemään jonkun sukulaisen luokse lähistölle. Päivän pitkä ostoskierros on verottanut voimavarojani, joten jään "kotiin". Lepäilen huoneeni sohvalla ja lueskelen. Suoritan iltatoimet ja käyn nukkumaan ennen kuin kyläilijät palaavat "kotiin".

mm. kultakaupan näyteikkunasta yms.

Lauantaiaamuna heräsin klo 7 Hawlerissa. Jopa yöaterialla olleet olivat jo jalkeilla. Nautin aamiaisesta niiden kanssa, jotka eivät olleet paastolla. Isäntä kaivoi murukahvipurkin kätköistään, jotta saisin aamukahvia.

Vaihdoin ylleni valkoiset vaatteet. Nuoret miehet kävivät keskenään vaihtamassa dollareita dinaareiksi. En voinut lähteä heidän mukaansa, koska rahanvaihtopisteessä on töissä ainoastaan miehiä. Istuskelin talon etupihalla varjossa lukemassa.

Autonkuljettani saavuttua lähdimme matkatoimistoon varmistamaan lentolippujamme. Sitten kävimme internetkeskuksessa. www.google.fi:n kautta pääsin suomenkieliseen gmail-boxiini.
Luin sähköpostini ja laitoin ryhmäviestin niille, joiden tiesin odottavan tietoa perille saapumisestani. Ääkkösten puuttuminen hieman häiritsee viestintää, joten joudun miettimään vastineita niille sanoille joissa on å-, ä- tai ö-kirjain.

Kiertelimme pitkin poikin "kauppahallien" käytäviä. Ostin itselleni ihanat kultaiset korvakorut 140€:lla. Ompelijaystävälleni ostin seinämaton. Menimme taksilla pysäköintialueelle keskustan ulkopuolelle ja siirryimme isäntäväen autoon.

Me, jotka emme viettäneet ramadania, saimme lounaaksi itsetehtyjä ranskanperunoita, tomaattia ja tuorekurkkua. Vihannekset maistuvat niin paljon paremmille täällä, kun ne ovat saaneet kypsyä auringon alla valmiiksi asti!

Sitten porukat alkoivat "siestan" salissa. Minä hipsin omaan huoneeseeni, joka oli sisustettua länsimaiseksi olohuoneeksi. Luulin etten pysty nukkumaan päiväsaikaan, mutta kyllä kuumuus oli niin uuvuttava, että silmät luppasivat kiinni minultakin. Kuulin unen läpi, kun joku toi minulle tuulettimen ja laittoi sen käyntiin.

Herättyäni 1½ tunnin päästä kävin suihkussa. Viileä vesi virkisti. Tukanpesu oli ihan välttämätön, koska hikoilee niin valtavasti auringon paahtaessa pilvettömältä taivaalta. Pään suojana käytin leveälieristä, valkoista hattua ulkona liikkuessani.

Välipalaksi minulle tarjoiltiin Daniaa, joka on nektari, jossa on mukana hedelmänpaloja. Lisäksi sain tuoreita hedelmiä. Nestetasapainostani huolehdittiin tuomalla minulle koko ajan uusi jääkylmä vesipullo.

Salissa istuessamme pohdin, miten tämäkin yhteisöllinen kulttuuri on muuttunut. Nykymaailma on ottanut jalansijaa perinteisen elämän keskeltä. Nuori sukupolvi näppäilee kännyköitään vanhojen ihmisten rukoillessa samassa salissa. Rukoilijoita ei näytä lainkaan häiritsevän muut toiminnot ja liikehtiminen samassa huonetilassa.

Naiset tekevät ruoanlaittoon liittyviä valmisteluja. Ruoka täällä on tosi slow food`ia. Suuri osa päivästä kuluu ruoka-ainesten ostoksiin, valmisteluihin, kokkaamiseen, ruokailuun ; ja tiskaamiseen. Tänään tulemme nauttimaan dolmaa eli erilaisia riisillä ja lihalla täytettyjä vihanneksia.

Ne, jotka eivät osallistu ruoanlaittoon, ovat lähteneet kyläilemään sukulaisten luokse lähitaloihin. Odotan Kristiina Koivusta saapuvaksi klo 17 ; ja en sen takia liity mukaan kyläilyporukkaan.

Kristiina saapuu suomalaiseen tapaan täsmällisesti ; jopa hieman etuajassa. Vaihdamme kuulumisia keskenämme suomeksi. Annan Kristiinalle sanomalehdet, hänen postinsa ja tuomiset Suomesta. Sitten siirrymme talon kolmanteen kerrokseen katolle kuvaamaan alkavaa auringonlaskua.

Alakertaan siirryttyämme alkaa olla jo illallisen aika. Keskustelua käydään monella eri kielellä ja tulkkaillaan toinen toistemme sanomisia tarpeen mukaan. Aterian jälkeen seuraa tietenkin teenjuonti. Tällä kertaa en jaksa enää teetä. Masu on täynnä ihania herkkuja.

Talon nuorimies haluaa näyttää musiikkivideon, jonka hänen velipuolensa on tehnyt Euroopassa. Sitten katsomme valokuvia C:n kotimaanlomasta. Kristiina on hoitanut puheluita sillä aikaa. Hän on sopinut meille tapaamisen erään tärkeän henkilön kanssa. Kristiinan autonkuljettaja tulisi hakemaan meidät huomenna klo 10.30.

Vetäydyn huoneeseeni lukemaan dekkaria. Kun päätän käydä nukkumaan, laitan silikonikorvatulpat paikoilleen. Kuulen vain etäistä huminaa ja hyrinää yöaterian aikana, mutta pystyn hyvin nukkumaan taas läpi yön.

Lähtö sujui mukavasti ja aikataulun mukaisesti; olemmehan Euroopassa. Nautin aamiaisen lentoasemalla juomani kahvin täydennykseksi.

En muistanut tarkistaa aikavyöhykkeitä ja lennon kestoa Wieniin. Toivottavasti ehdin jatkolennolle Erbiliin eli Hawleriin. Austrian Airlines on luvannut minulle lisäpalveluna pyörätuolikuljetuksen koneelta koneelle suoraan. Vaihtoaika on vain 40 minuuttia ja se on tosi lyhyt suuren lentoaseman läpikulkemiseen. Koska minulla on rasitusastma, en voi enkä saa juosta askeltakaan. Siksi olenkin mielissäni jo valmiiksi siitä, että pääsen kyydillä vaihtolennolleni.

Miellyttävä, opettajaksi opiskeleva nuorimies noutaa minut terminaalin ovelta ja kiidättää portille 55C. Boarding on jo alkanut, kun saavumme sinne! Omin voimin en olisi ehtinyt siis ajoissa. Hamstrasin kaikki suomen-, englannin- ja saksankieliset telineestä Muumimamman käsilaukkuuni.

Ennen lähtöä, stuertti tulee tiedustelemaan minulta, olenko se rouva, jolla on erikoisruokavalio. Lounaaksi on hapanimeläkanaa. Aterian jälkeen katson Made of Honor-nimisen elokuvan. Se kertoi miehestä, joka ei uskaltanut sitoutua. Kun nainen, jota hän rakasti, pyysi häntä morsiusneidokseen, mies tajusi tunnustaa rakkautensa; mutta vasta naisen astellessa alttarille toisen miehen kanssa.

Saavun Erbiliin (, jota tästä lähtien sanon Hawleriksi, koska olen Kurdistanissa ) klo 14.50 eli 10 minuuttia etuajassa. Koneen lämpömittari näyttää ulkolämpötilaksi +37 celsiusastetta! Riittävän lämmintä kesälomasääksi ; )

Bussi noutaa matkustajat koneelta. Jonotan passintarkastukseen jenkkien ja kurdien seassa. Virkaiilija tiedustelee minulta viisumia. Kerron olevani naimisissa kurdin kanssa ja näytän maistraatin avioliittotodistuksen ja apostillen. Ilman niitä, minun olisi pitänyt käydä ilmoittautumassa ulkomaalaistoimistoon, mikäli oleskelisin yli 10 vuorokautta Kurdistanissa.

Bangladeshilainen laukunkantaja tulee auttamaan minua laukkujeni kuljettamisessa. Laukut läpivalaistaan ja minä kuljen turvatarkastuksen läpi. Matkustajat siirtyvät minibusseihin, jotka kuljettavat lentoasema-alueen ulkolaidalle checkpointille.

Sukulaiseni odottavat minua siellä. Saan käteeni heti vesipullon. Sulloudumme saunanlämpimään autoon. Soitan miehelleni ja kerron olevani perillä. Saavumme muutaman minuutin päästä sukulaisteni talolle.

Avaan matkalaukkuni. Jaan lahjat tulkkini avustuksella mieheni sukulaisille. Iso matkalaukku tyhjeni kokonaan. Nyt se on valmis palvelemaan mieheni sukulaista, joka matkustaa kanssani Suomeen.

Aurinko on laskenut ja aloitamme aterioinnin. Ensin syödään taateleita ja juodaan vettä. Tyhjennettyämme monta ruokavatia, on aika aloittaa teeseremonia. Poikkeuksellisesti nautin pari stikaanillista eli pikkulasillista teetä. Paaston aikana kahvia ei saisi juoda ollenkaan. Minua kristittynä säännöt eivät koske, mutta olen kohtelias ja huomaavainen muita ruokailijoita kohtaan. Talon isäntä on kova kahvinjuoja. Toin hänelle tällä kertaakin ison purkillisen murukahvia tuliaiseksi.

Äitini lähetti anopilleni lahjaksi valokuvateoksen Suomesta. Selailemme sitä moneen kertaan läpi illan mittaan. Vastailen kysymyksiin ja kerron lisätietoa elinolosuhteista Suomessa. Ruska ja revontulet, järvet ja metsät herättävät paljon mielenkiintoa.

Suurin osa talonväestä ja vieraista lähtee kyläilemään läheiseen enon taloon. Minuakin pyydetään mukaan, mutta kieltäydyn vedoten väsymykseen. Laitan silikonikorvatulpat korviin ja käyn nukkumaan. Unen läpi kuulen keskustelun ääniä. Ja aamuyön aterian valmistamisesta ja nauttimisesta tulee omat äänensä kolmelta yöllä. Tiedän entuudestaan, että kohta kaikki taas jatkavat nukkumista, joten en anna äänien häiritä nukkumistani sen enempää.

odotan boardingia Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Lennän Wienin kautta Hawleriin eli Erbiliin hetken kuluttua.

Ruumaan lastattu laukku ( 25,5 kg) on täynnä tuliaisia mieheni sukulaisille ja tietenkin Kristiina Koivuselle. Hän pyysi vielä ostamaan edam-juustoa lentoaseman Stockmannilta. Juustonnälkä on varmaan aika suuri viikkojen Kurdistanissa oleskelun jälkeen ; )

Lämpötilan Kurdistanissa yli +40-astetta, joten varmaankin tarkenen siellä. Ostin vielä eilen Norasta 2 valkoista puuvillatunikaa ja 2 intianpuuvillahametta. Hellevaatteita ei olisi varmaan muualta enää löytynytkään kuin Norasta Mannerheimintieltä päivystävän apteekin kulmalta.

Helsingissä lämpötila tippunut ajoittain jo alle kymmenen asteen, joten syys- ja talvisesonkivaatteita ainoastaan tarjolla kaupoissa.

Terveisiä kollegoille "kassaan"; tiedätte kyllä, keitä tarkoitan ; ) Nyt sitä mennään oikeasti etelään ja lämpimään. Rusketusta minulla ei varmaankaan ole teille esitellä palattuani Suomeen, koska palan aina auringossa.

Vaasaan kiitokset tuesta ja neuvoista : )

Kela otti äitiyspakkaukseen
kaksikielisille perheille suunnatun
esitteen Anna lapsellesi
lahja – Ge ditt barn en gåva ensimmäistä
kertaa tänä vuonna.
Esite on tarkoitettu perheille,
joissa lapsen vanhemmilla on
eri äidinkielet. Siinä annetaan
tietoa lapsen kasvattamisesta
kaksikielisyyteen ja sen vaikutuksesta
lapsen kielelliseen kehitykseen
sekä käytännön neuvoja
vanhemmille. Kaksikieliset
perheet ovat kansainvälistymisen
ja EU-jäsenyyden myötä
Suomessa merkittävästi lisääntyneet
viime vuosina ja lisääntyvät
edelleen. Esitteessä
käsitellään kaikkia kieliä, ei
pelkästään suomen ja ruotsin
kieltä.
Esite otettiin pakkaukseen
Suomenruotsalaisten kansankäräjien
aloitteesta. Kansankäräjät
on myös kustantanut esitteen,
joka on saatu äitiyspakkaukseen
maksuttomana.
Esite valittiin pakkaukseen
kokeilumielessä, ja siitä kysytään
palautetta syksyllä tehtävässä
äitiyspakkauksen tuotteita
koskevassa Kelan tutkimuskyselyssä

Pizza- ja moppilesket-nimellä tunnetuksi tulleet vertaistukiryhmämme ovat pian käynnistymässä. Olen tiedustellut toimintaa varten tiloja eri puolilta Helsinkiä. Toiveeni olisi, että vertaistukiryhmiä olisi jatkossa jokaisella asuinalueella; lännessä, pohjoisessa, idässä ja etelässä.

Niitä, joita vertaistukitoimintamme kiinnostaa, pyydän olemaan yhteydessä minuun sähköpostitse ( aikuiskouluttaja@gmail.).

Kotisivumme ovat päivitystyön alla ja siirtyvät toiseen osoitteeseen piakkoin.

http://www.tourismkurdistan.com/photog.asp

Aika suppea teos, mutta aiheuttaa matkailukuumetta ainakin minulla : ) Ja uskon, että tehoaa muihinkin kaukokaipuuta helposti poteviin.

Takana ihana viikonloppu Vaasassa, edessä työviikko! Kiitos emännälle ja isännälle!

Jälleen kerran koin, että on tosi tärkeätä tavata muitakin kurdilais-suomalaisia pariskuntia. Tuli päivitettyä uutiset ja kuulumiset ja keskusteltua ajankohtaiset asiat läpi.

Mielipiteeni ja tietämykseni vertaistuen tärkeydestä vahvistui taas. Jokaisella suuremmalla paikkakunnalla pitäisi olla monikulttuurista parisuhdetta ja -perhettä tukevaa toimintaa. Se olisi ihan terveys- ja sosiaalialan pirtaan sopivaa työtä. Aivan varmasti keskusteluryhmiin ja perhekahviloihin löytyisi kävijöitä yhteiskuntamme koko ajan vahvasti ja nopeasti kansainvälistyessä.

- Moppileski -