IRC-Galleria

Juha ja Otsis syö puuroa keittiössä, kohta pitää mennä nukuttamaan poikaa. On tuo vauva jo niin iso, ryömii ja syö äidin orvokit ja kaikkea ;). Kerrassaan hurmaava hymypoika koko Otso!

Loppujen lopuksi aika menee huumaavaa vauhtia. Vasta toi pikku-ukkeli oli miun masussa, ja vielä vähemmän on aikaa siitä, kun ahdistuin mykän möllykän seurasta... Nyt kaikki on toisin. Pikku hiljaa ollaan tutustuttu toisiimme, mullakin alkaa olla jonkinlainen käsitys siitä, millaisen lapsosen me Juhan kanssa ollaan saatu. Pojalla on vahva tahto ja kuuluva ääni jolla se ilmaista. Ja hyvä huumorintaju! Sanotaan, että alle vuoden ikäinen ei tee tahallisia tekoja, mut mä olen kyllä vahvasti toista mieltä. Ihan varmaan se tänäänkin oivalsi, et nyt äiti häippäs eikä siis oo kieltämässä et kukkia ei saa repiä saati syödä. Ei kun menoks...

Eilen oltiin Alajärvellä isotädin hautajaisissa. Siellä taas osa sukua luuli olevansa niin coolia jotta oikein. Typerä se on, ei muuta. En edes haluais olla mikään sydänystävä rouva Katkeron kanssa, mutta jonkinlaisia käytöstapoja vois odottaa ihmiseltä, joka mua niiden puutteesta soimaa.

No, lisää taas...

"Ennen kuin minusta tuli äiti.
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Nukuin niin myöhään kuin halusin,
enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hampaani ja hiukseni joka päivä.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja. Ennen kuin minusta tuli äiti, en tullut ajatelleeksi, olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät. En miettinyt koskaan rokotuksia.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minun päälleni ei oltu koskaan
oksennettu,
kakattu,
syljetty,
pureskeltu,
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
-ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta, jotta lääkärit voisivat tehdä kokeita tai antaa rokotuksia. En ollut koskaan katsonut itkuisiin silmiin ja itkenyt. En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä. En ollut koskaanistunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi, etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä. En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi pieniksi palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua. En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon. En koskaan ollut tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon. En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En tiennyt miltä tuntuu kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella. En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa. En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä. En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen minuutin välein tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa. En ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä iloa rakkautta sydänsärkyä ihmetystä tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee. En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...

Ennen kuin minusta tuli äiti."

Herraisä kun onkin aikaa edellisestä merkinnästä... Otso on jo reilusti 3kk:n ikäinen (strategiset mitat 3kk-nlassa oli 8065g ja 65,7cm), ihanan hyväntuulinen poika. Tosin viime päivät on kitisty enemmän, kun tuo yllättävä keväthelle vei pojan ruoka- ja varsinkin päiväunihalut. Täytynee toivoa, että tulee oikein kylmä kesä ;), että pärjätään.

Muuten arki on asettunut uomiinsa. Poika on joka päivä yhtä ihmeellinen - itse asiassa päivä päivältä rakkaampi, mutta jotenkin tulokkaaseen on jo tottunut, tuntuu kuin Otso olisi aina ollut osa meidän perhettä. Silti minut on yllättänyt se, että äitiys ei ole pelkkää päivänpaistetta, vaan huonoja päiviä on edelleen... toisinaan hermostuttaa, joskus väsyttää, pelottaakin. Useimmin negatiivisista tunteista pinnalla on kuiten syyllisyys; enimmäkseen vielä ihan epäolennaisista asioista. Mitä siitä, jos ikkunat on pesemättä tai kaapit siivoamatta; mitä siitä jos joskus syödäänkin pakastepizzaa - minähän kuitenkin elän parhaillaan unelmaani todeksi :).

Meillä oli siis ristiäiset tänään. Kaikki meni hienosti, minusta tilaisuus oli oikein lämminhenkinen. Mitä nyt meikäläinen meinasi tukehtua ekan virren aikana - vedin keuhkot liian täyteen. Hirmu yskiminenhän siitä tuli.. sit rupes naurattamaankin. Höh.

Mutta asiaan. Pojasta tuli Otso Valo Elmeri <3. Päivänsankari nukkui koko toimituksen ajan; pappi sanoi, että harvoin näkee noin cooleja tyyppejä. Pääteltiin siinä, että kaverista varmaan tulee jonkin sortin esiintyjä isona, sen verran se tuntui nauttivan huomiosta.

Nyt väsyttää. Pitää ruveta jotakin tekemään, että saa kämpän taas arkikuntoon. Sit pitää herättää Otso syömään, ja sit taas nukkumaan. Öitä.

Juu, siis ikää on mittarissa taas vuosi lisää. Ei tunnu missään! Meni ihan ohi koko synttäripäivä, ei juhlistettu oikein mitenkään. Paitsi että Juha toi ihania kukkia ja lahjan... no, siinähän sitä olikin :). Mä odotin kyllä iltaa, mutta ei se niin mennyt kuin olin toivonut. Rontti nimittäin onnistu ponkaisemaan itsensä mun sylissä iltapäivällä jotenkin hullusti niin, että sen pää kolahti ovenkarmiin oikein kunnolla. Hirveä huutohan siitä syntyi, ja mä menin ihan paniikkiin, että nyt tuli aivotärähdys tai jotakin vielä kauheampaa. Onneksi selvittiin kuhmuntapaisella (tulee varmaan hienoja ristiäiskuvia ;)...), mutta kyllä piti tarkkailla poikaa tavallista enemmän koko illan. Ja olo oli kovin syyllinen, vaikka järki sanoi, ettei se mun vika ollut vaan onnettomuus. Yllättävän paljon voimaa kuusivikkoisella, täytyy sanoa.

Nyt odottelen, että Rontin kastava pappi soittaisi mulle. Jännittää, et olenko ymmärtänyt kaiken oikein. Äsken iski jo mieleen, että jos se sittenkin tarkoitti et se tulee tänään käymään vaikkä puhelusta oli kyllä puhe. No, kohtahan tuon näkee. Nyt pyykkien laittoon!

Tee tämä, ja haasta lopuksi viisi ystävääsi!


KOLME NIMEÄ, JOITA TOTTELET:
1. Hanna
2. Mussukka
3. Äiti

KOLME NIMIMERKKIÄ, JOTKA SINULLA ON OLLUT:
1. SolAngel
2. karkki-melli
3. Nyyti

KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄT ITSESSÄSI:
1. Kyky innostua asioista
2. Perusteellisuus
3. Uskallus

KOLME ASIAA, JOISTA ET PIDÄ ITSESSÄSI:
1. Äkkipikaisuus
2. Laiskuus
3. Huolimattomuus

KOLME ASIAA, JOTKA PELOTTAVAT SINUA:
1. Maailman muuttuminen raaemmaksi
2. Ötökät
3. ?

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI:
1. Pojan hoitaminen
2. Juhan kanssa höpsöttäminen
3. Kotihommat ja lukeminen

KOLME ASIAA, JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT:
1. Maripaita
2. Farkut
3. Nilkkasukat

KOLME LEMPIBÄNDIÄSI (NYT):
1. Egotrippi
2. Ã…ttopojat ;)
3. Aki Sirkesalo vaik ei se kyllä oo bändi...

KAKSI TOTUUTTA JA VALHE:
1. Minulla on hampaassa reikä
2. Sanni nukkuu meidän sohvalla nyt
3. Minulla on kiire

KOLME FYYSISTÄ ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:
1. Kädet
2. Silmät
3. Se pieni ero (eli luonne...)

KOLME LEMPIHARRASTUSTASI:
1. Lukeminen
2. Ulkoilu
3. Nukkuminen ;)

KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
1. Mennä nukkumaan
2. Lukea uusi Harry Potter
3. Mennä kampaajalle (noin tunnin päästä...)

KOLME URAA, JOITA HARKITSET:
1. Sihteeri (lapsuuden toiveammatti)
2. Äikänope (aluillaan jo...)
3. Kirjailija (Se Suuri Unelma)

KOLME PAIKKAA, JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
1. Suomi
2. Norja
3. Afrikka

KOLME NIMEÄ LAPSELLE:

Tähän vastaan ensi viikolla :D

KOLME ASIAA, JOITA TAHDOT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI:

Niin kuin Juha sanoo: tehdä jokaisesta päivästä hyvän


HAASTAN: mebu, ptsk, sokerirotta, lauraonproo ja _SAnni (miten se nicki nyt meni...)

Niin se vaan aika kuluu... huomenna poika täyttää jo viisi viikkoa! Aika on mennyt ihan hirmu nopeasti - vaikka toisaalta on sellainen olo, että kaveri on kuulunut meidän perheeseen aina. Sitä vaan on vieläkin vaikeaa käsittää, miten tuollaisen ihmeen on saanut aikaan. Joka päivä tulee monta sellaista hetkeä, jolloin sydän menee ihan sykkyrälle onnesta - että mulle on tuollainen lahja annettu... Toivottavasti osaan olla luottamuksen arvoinen.

Käytiin viime perjantaina neuvolassa. Poika oli kasvanut ihan hurjasti. Painoa on nyt 5045g ja pituutta 57cm. Muutenkin kaikki tosi ok; terkka sanoi, että vauva on tosi tyytyväisen oloinen, ja hyvin kehittynyt myös. Kyllä se onkin muuttunut! Hirmu tarkasti on kaveri ruvennut seurailemaan kaikkea, ja sitten se on jäntevöitynyt ihan hurjan paljon. Kaukana ovat "mannaryynivelliä muovipussissa" -ajat. Ja ne hymyt! Mitään niin hurmaavaa ei olekaan <3. Nyt täällä ihmetellään kovasti, josko ukkeli olisi jo hampaita saamassa... sellaisia merkkejä pikkuisen niin kuin olisi jo ilmassa, vaikka kovasti etuajassahan sitä vielä ollaan. Hampaita tai ei, mutta pari päivää on nyt sujunut hivenen itkuisemmissa merkeissä. Onneksi yöunet pikkuinen on sentään säilyttänyt - sitä jaksaa paremmin hoitaa toista kun saa välillä levätä kunnolla. Yllättäen :).

Ristiäiset meillä on 12.3. Ihan pienet juhlat pidetään; paikalle on kutsuttu vain isovanhemmat ja kummit. Hirmu kiva olisi pitää vaikka miten isot pippalot, mutta ei meille määräänsä enempää mahdu väkeä. Tuossa on jo ihan riittävästi. Ja toki mä onnistun jo nytkin stressin kehittämään... onneksi Juha on vielä ainakin onnistunut pysymään tapansa mukaan rauhallisena. Se se jaksaa olla kultainen ja ymmärtäväinen järjen ääni meidän talossa.

Nyt pitää mennä katsomaan poikia - isä ja poika ovat syöpöttelemässä (isä syöttää ja poika juo).

Niin se on vaan vauvaperheen arki lähtenyt meilläkin rullaamaan. Juhalla alkoi työt torstaina, joten meidän on Rontin kanssa viihtyminen kaksin kotona. Ja mikäs on viihtyessä: aamusella nukutaan pitkään, sit syöpötellään ja otetaan päikkäreitä ja käydään ulkoilemassa ja pikkuisen jo leikitäänkin. Oma olo helpottuu päivä päivältä kun vauvan hoitamiseen tulee rutiinia enemmän - enää sitä ei ole ihan joka napsauksesta NIIN paniikissa...

Hyvin on kaikki mennyt pojan kanssa; ukko syö ja nukkuu hyvin. Etenkin yöt on menneet mahtavasti - viime yönäkin kaveri nukkui 7 tuntia putkeen. Melkein en voi uskoa tuuriani, että tuollaisen unelmavauvan olen saanut. Voihan tosin olla, että jo ensi yö menee valvoessa - muistan siis olla kiitollinen jokaisesta hyvin nukutusta yöstä. Tosin päivisin se nukkuu musta "liikaakin"; oikeasti mä vaan haluaisin, että pojasta olis jo seuraa... vaikka sehän sen työtä vieläkin on, syödä ja nukkua. Ensi torstaina mennään neuvolaan, sitten saadaan taas faktaa siitä, miten ahkerasti niitä töitä on tullut tehtyä :).

Viime viikolla käytiin lastenvalvojalla, Juha tunnusti pojan omakseen. On sekin kumma käytäntö, vaikka toisaalta tietty ymmärränkin sitä. Asian pitäisi olla virallinen muutaman viikon kuluttua; sitten kun maistraatista on tullut vahvistus poika voidaan kastaa isänsä sukunimelle. Ristiäiset onkin jo varattu, juhlat pidetään 12.3. Harmittaa, kun ei meille mahdu ihmisiä just mitään - olisi niin kiva pitää kunnon pippalot Rontin kunniaksi. Nyt on tyydyttävä juhlimaan ihan pienimuotoisesti. Paikalle kutsutaan vain isovanhemmat ja kummit. Pitäisikin huomenissa pesaista se kastemekko... hirvittää vaan ruveta tekemään sille mitään, kun se on niin kamalan vanha. Kangaskin ties miten haperoa, eikä tietty mikään ihme, onhan se viimeiset melkein 28 vuotta maannut kaapissa koskemattomana.

Ei maar, pitänee hilata itsensä taas telkkarin ääreen. Sieltä alkaa Suomi-Tsekki jääkiekko-ottelu, jännää. On vaan tullut tuijotettua noita kisoja ihan silmät kipeinä, ei kyllä pitäis...

Kaikkiin vauvaonnitteluihin on mahdotonta ehtiä vastaamaan henkilökohtaisesti. Siksi teille kaikille (erityisesti entiset oppilaani :)!) LÄMMIN KIITOS onnitteluista - ihanaa, että muistatte minua ja perhettäni.

Lisää kuvia pikkuisesta tulee, kunhan ehdin (hirmuinen kiire olevinaan, vaikka jätkä vetelee 3-4 tunnin unia...) - ja varmasti kommentoin täälläkin elomme sujumista. Nyt vain sen verran, että melkoinen Rontti herra on, nimensä mukaisesti. Kärsimätön on kuin mikä (minuun lienee tullut), ruokaa pitää saada HETI kun nälkä iskee. Viis siitä vaikka vaipassa olisi millainen jööti tahansa ;). Ja ne sormet! Tassu vilahtaa pienellä suuhun alta aikayksikön, kätilöt sairaalassakin meinasivat, että pieni on harjoitellut nyrkin syöntiä jo masussa. Joka tapauksessa välillä on mahdoton ehtiä laittamaan ruokaa suuhun - avuksi tarvitaan isää pitämään käsistä kiinni, jotta syöminen onnistuu. Kovasti olen yrittänyt pojalle vakuuttaa, että äidin rinnasta tulee varmemmin ruokaa kuin omista sormista, mutta ei näytä toinen uskovan. Eli siinä mielessä vaikutteita koulumaailmasta on jo saatu ;).

Kaiken kaikkiaan lapsonen syö hyvin ja nukkuu hyvin - kahden päivvän kotielon syvällä rintaäänellä sanoo hän. Viime yönä nukuttiin oikein mukavasti, ja just nyt on suuri kiusaus mennä vielä pikkuisille unosille itsekin, kun kerran vauvakin nukkuu. Kohta varmaan herää taas - ihana tuhisija <3.

Pikaisesti kertaan tapahtumia: 25.1. 2006 klo 04.03 meille syntyi ankaran punnertamisen jälkeen keisareiden tapaan pikkuinen poikavauva. Pienokaisen mitat olivat 3620g ja 51cm, pipo 37cm. Alku oli dramaattinen, sillä pieni joutui tulehduksen takia vastasyntyneiden teholle viideksi vuorokaudeksi saamaan antibioottihoitoa ja äidilläkin (toki myös isällä) oli kova toipuminen piiitkästä synnytyksestä, kohtutulehduksesta sekä leikkauksesta. Onneksi kaikki on nyt jo hyvin - kotiuduimme sairaalasta eilen ja pääsimme opettelemaan vauvantuoksuisen arjen elämistä, kokonaisena perheenä.

On ihmeellistä saada olla äiti... tunne on niin iso, ettei sitä uskalla kerralla ajatella. Pikku hiljaa palastellen taidan alkaa tajuta mitä oikein onkaan tapahtunut... oikeastaan juuri nyt en osaa sanoa kuin että elämälle kiitos!

Tippa linssissä, taas---