IRC-Galleria

Niin se vain meni, joulu. Ihanaa, kun sai luvan kanssa vaan olla, ja Juhakin oli seurana. Jotenkin ihan höpöä olla vaan itseksensä kotosalla... vaikka vielä ei oo aika varsinaisesti pitkäks käynyt. Ilmeisesti oli tuo kyläileminen ja syöminen ja laiskottelu hirmu rankkaa, kun koko päivän on väsyttänyt ihan hulluna. Otin tossa vaatimattomasti 2,5 tunnin torkut! No, meneepähän tää äippäloma ainakin toteen ;). Ehkä sitä kumminkin pitäis pestä vauvan vaatteita valmiiksi jne. Tuntuu, että kaikki on vielä ihan vaiheessa, vaikka synnytyshän voi alkaa ihan milloin vaan.

Mutta jouluun vielä- Kiltti lienen ollut menneen vuoden aikana, kun sain ihania lahjoja :). Suklaata (paljon!), Poju-kalenterin, pyyhkeen, lahjakortin, sukat, Koiramäen Martta ja Ruuneperi -kirjan jne. Ja Juhan kanssa saatiin monta kivaa yhteistä lahjaa. Kiitos kaikille!

Nyt menen laittamaan pyykkiä kuivamaan, että tulee edes jotakin tolkullista tehtyä tänäänkin...

Tänään oli viimeinen työpäivä. Sekava olo, yhtä aikaa helpottunut ja haikea. Tiedän totta kai, etten olis enää jaksanut töissä olla - oikeasti alkaa tuntua siltä, että raskaana oleminen on kokopäivähommaa - mutta silti oli haikeaa lähteä. Taas, kun johonkin paikkaan on kotiutunut, ja kiintynytkin, niin ei muuta kuin kamat kasaan ja kiitti moi! Ei kivaa. Vaikka täytyy myöntää, että on tässä vuoden aikana ollut hetkiä, jolloin en olis voinut kuvitellakaan jääväni kaipaamaan yhtään ketään töistä. Mutta kyllä siinä taas niin kävi, kaikesta huolimatta.

Tietenkin se, että kyseessä on nyt nimenomaan äitiysloman alku, lisää tätä jännittävää fiilistä. Ei musta koskaan ennen ole ollut tulossa äitiä! Yhtään ei siis voi tietää, mitä tuleman pitää. Ja jokaisessa hypyssä tuntemattomaan on oma jännityksensä. Onneksi tämä hyppy on mitä ihanin <3. Ja onneksi mä saan tehdä sen yhdessä Juhan kanssa.

Karo ja Vili toi viikonloppuna meille pinnasängyn, babysitterin ja vaunut. Nyt alkaa oikeasti tuntua siltä, että meille on tosiaan joku muuttamassa. Ja pian. Hurjaa! Mietittiin tuossa Juhan kanssa, että on ihan hassua, kun ei vauvaa kuitenkaan vielä tunne, vaikka sitä ajattelee oikeastaan koko ajan, ja vaikka mä tunnen sen sisälläni. Silti se on joku ihan oma tyyppinsä, josta ei voi yhtään tietää, että millainen se on! Ja silti sitä rakastaa ihan hurjasti jo nyt...

Mistähän aloittaisi... vaikka niistä töistä, kun viimeksi niin kovaan ääneen purnasin. Nyt ne on tehty. Ja numerotkin on annettu. Vielä kolme työpäivää jäljellä, hauskanpitoa oppilaiden kanssa. Ei voi muuta sanoa kuin että voittajafiilis on :)!

Vaan hyvät on tunnelmat muutenkin. Sain nukuttua viime yönä ruhtinaalliset 7,5 tuntia yhteen menoon! Edes vessaan ei tarvinnut nousta. Mutta ennen kaikkea fiilistä nostaa se, että Juha tulee tänään kotiin! Ei sitä tavallisessa arjen pyörityksessä edes ymmärrä, miten tärkeä toinen on, miten paljon sitä rakastaakaan. Vasta nyt, kun toinen on ollut hetken verran kaukanapoissa kotoa, tuonkin oikein oivaltaa. Luulis, että ainakaan heti ensi yönä en hermostu vierestä kuuluvaan kuorsaamiseen ;).

Nyt pitäisi mennä tiskaamaan. Puolelta päivin olis sit taas neuvola. Saas nähdä, MITEN hurjasti ollaan Rontin kanssa nyt kasvettu. Illalla on pakko tehdä ne joulukortit kun huomenissa ne pitää viimeistään postittaa. Onneksi ei taas tänäkään vuonna mennyt yhtään täpärälle ;).

Eli ei muuta kuin Vesku Loiri soimaan ja hommiin!

Nyt meni hermot ja sen kyllä huomaa... Oikeasti, ottaa ihan kympillä päähän, kun oppilaat pitää mua niin tyhmänä et kuvittelevat etten mä huomaa, jos joku teksti on kopsattu suoraan netistä. Taas pitää lätkäistä yksi nelonen (?), vaikka työ olisi muuten ollut ihan kelvollinen... sit mietityttää, et oonko liian julma. Mut kun plagiointi on - sanoisko että rikos. Ei siinä auta edes se, että lähde on näkyvillä. Voi tauti!

Oloa ei ollenkaan helpota se, että Juha on siellä kertaamassa. Huolettaa, että miten rakas pärjää siellä rintamalla. Ja itselläkin on kolkko olo kovin, hirmuinen ikävä! Varsinkin näin iltaisin säikyn kaikkia rapinoita ja kolahduksia. Onneksi on Poju, niin ja Rontti, kaverina.

Kävin tänään melkoisen tuloksekkaalla joululahjaostosreissulla. Melkein kaikki lahjat on nyt kasassa... Taidanpa paketoida vielä tänään ainakin muutaman, että saan hermoni kuriin tuon portfoliokiehahduksen jälkeen. Sit vois koittaa yöpuulle mennä.

Ihmeellisen hyvältä tuntuu olla kotona pitkän työpäivän (ja päälle elokuvissa!) jälkeen. Minusta onkin raskauden myötä tullut varsinainen kotihiiri. Tämänkin jos olisin tiennyt vuosi sitten - no, en olisi uskonut. Tietysti hyvä näin, aika sidottuhan sitä kotiin on sitten vauvan kanssa. Parempi siis viihtyäkin kotona...

Kävin Soilen kanssa katsomassa Klaus Härön Äideistä parhain -leffan. Ennustuksista huolimatta en tirauttanut kyyneltäkään! Mutta ei silti, koskettava tarinahan se oli, vaikkakin vähän ennalta-arvattava. Signe-äitiä näytelleen roolisuoritus oli minusta huippu!

Leffan jälkeen sitten kävin shoppaamassa pari joululahjaa ja kotiin kynttilöitä. Joulutunnelmaa... pitäähän sitä ihmisellä jotakin huvia olla, kun jää "sotaleskeksi". Jännittää kovasti, että miten sitä tulee pärjänneeksi, kun Juha on poissa kotoa. Tai mikäs tässä, jos masu ei järjestä mitään yllätyksiä. No, tietysti kaikki kotityöt jää sitten itselle - vaikka eihän sitä muutamassa päivässä kummoisia edes ole. Kamala ikäväkin on, jo etukäteen. Me ei olla todellakaan oltu aiemmin näin montaa yötä erossa. Onneksi Pikku-nalle jää mulle seuraksi, niin ja Rontti kans. Eli varmaan vaikeampaa Juhalla on siellä "rintamalla".

Huomenna neuvolaan ja iltapäivällä synnytyslaitokseen (-osastoon) tutustumaan. Jännittää molemmat! Nyt kuitenkin nukkumaan.

"Hyvät matkustajat, pikajuna Höyhensaarille lähtee viiden minuutin kuluttua. Turvallista matkaa!" (Pikku-nalle Poju T.)

Tänään kävi sitten selväksi, etten jaksa enää tehdä täysipäiväisesti töitä. Äippäloman alkuun on vielä jokunen päivä, mutta taitaa olla parasta jo luovuttaa, ainakin osin. Luen noita oppilaiden töitä kotona, joku saa hoitaa hommat koululla. Harmittaa, mutta toisaalta olo on myös helpottunut. Helpottunut siksi, että sain ikään kuin siunauksen elää voimieni mukaan. Meikäläisen luterilainen moraali toimii toisinaan niin, että unohdan kokonaan kuunnella itseäni. Ja nyt myös vauvaa. Onneksi maailmassa on paljon minua viisaampia ihmisiä.

Vielä olis muutama joululahja hankittavana. Koko viime viikonloppu meni oikeastaan Juhan kanssa kaupungilla pyöriessä... Saalis oli, sanoisinko kohtuullinen :). Mä aina innostun näin joulun alla, koko ajan tekis mieli ähertää kaikkea - askarrella, leipoa, paketoida, koristella - harmi vaan, että voimat on just nyt aika vähissä. Mutta just nyt on pakko päästä väsäämään muutama paketti.

Huomenna on itsenäisyyspäivä, onnea siis Suomelle! (Aion katsella Linnan juhlia; kaikkien hienojen pukujen bongaaminen on parasta. Eniten odotan tänä vuonna Hanna Pakarisen näkemistä ;).)

Perjantai. Väsyttää. Niin kuin kyllä kaikkina muinakin päivinä nykyisin. Päivä päivältä olo käy hankalammaksi, kirjaimellisesti raskaaksi. Mietityttää, kuinka pitkään vielä jaksan olla töissä. Vaikka eihän noita varsinaisia työpäiviä enää monta olisi... puuhaa sitten riittää sitäkin enemmän. Onneksi Rontti tsemppaa mua potkimalla ahkerasti. Siitä saa kummasti potkua omiin hommiin, kun tietää, että masuaarteella on kaikki hyvin.

Huomenna ajateltiin suunnata Juhan kanssa kaupungille, joululahjaostoksille. Niin varmaan moni muukin jyväskyläläinen. Pitäis varmaan miettiä pikkuisen etukäteen, että mitä sitä itse kullekin haluaa ostaa. Voi muuten happi loppua reissussa. Ihanaa silti touhuta kaikkia joulujuttuja :). Mistä tulikin mieleeni, että kuuntelin tänään taas pitkästä aikaa Pentti Hietasen ja Vesa-Matti Loirin joululevyt... ihanan rauhoittavaa. Tekisi kovasti mieli hankkia lauluyhtye Rajattoman joulu-cd joukon jatkoksi. Raaskisikohan sitä?

Tänään isnpiroiduin viimeinkin suunnittelemaan joulukortteja. Taidan tehdä tänä vuonna vaaleita, lumista kuusimetsää. Ja tähti pitää olla! Kaipaan itse kiireisen syksyn jälkeen rauhaa. Viimeistään jouluna on ehdittävä rauhoittumaan kunnolla. Haluan jo keskittyä kokonaan vauvaan, kaikki muu tuntuu jotenkin ylimääräiseltä. Pelottaa suorastaan, kun ajattelen, mitä kaikkea on ehdittävä vielä ennen äitiysloman alkua.

Kävin tänään neuvolassa. Nyt on menossa rv 31+4. Ihme juttu, miten aika kuluukin nopeaa! Vauva on jo "hirmuisen" iso, lähemmäs parikiloinen. Pikkuisen sydämenlyöntien kuuleminen herkistää aina; tänäänkin itketti ja nauratti yhtä aikaa. Jouduin valkuaisen takia testeihin, muuten kaikki oli kunnossa - verenpainekin normaali. Huomenna pitää soitella neuvolaan ja kysellä tuloksia. Toivottavasti ei mitään hälyttävää.

Tuli taas sellainen olo neuvolan jälkeen, että miten ihmeessä sitä malttaa vielä pari kuukautta odottaa? Haluaisin tuhisevan nyytin heti tänne, syliini ihmettelemään ensilunta. Haluaisin niin jo tietää, onko lapsella isänsä nappisilmät ja varpaat; millainen tulokas on luonteeltaan ja... no, mä olenkin ollut aina aika kärsimätön.

Väsyttää, ja silti on levoton olo. Tekisi mieli ruveta askartelemaan, mutten taida kuitenkaan jaksaa. Pari koetta pitäisi tarkistaa. Ehkä keitän iltateetä ensin ja katson hivenen Käenpesää, jos tämä elämä vähän kirkastuisi sillä konstilla.