IRC-Galleria

Stalinger

Stalinger

Tohtori Odd Mindstein

Keksin viikonKeskiviikko 24.05.2006 19:15

Tämä päivä on alitaJUNGassa tai jossakin syövereissä mistä sitä ei heti pysty kaivamaan esiin. Taisi olla dokaamista ja sitä samaa paskaa eli yhdentekevää. Miksi edes joka päivä pitäisi olla jotenkin uskomaton tai ennennäkemätön? Koska haluan että se olisi niin.

Jokaisesta päivästä voi tehdä uskomattoman. Ei mieti sääntöjä tai mitään rajotteita niin tie ennennäkemättömään on avoinna, kunhan osaa nauttia kokemuksista. Kaikenlaisista kokemuksista. Elämä on juuri sellainen, millaisen siitä itse tekee. Tämä jo todistaa että jokainen on oman itsensä jumala. Suurin synti on luottaa johonkin muuhun elämän tärkeimmissä asioissa. Analysointi, johtopäätöksien tekeminen ja oman itsensä kuuntelu. Niillä pääsee jo pitkälle.

-lainaus-
"Tiede edustaa ihmisille kahta tärkeätä asiaa: älyn loistaville käyttelijöille se on laillistettu ja syystä arvostettu menetelmien ja suhtautumisten valtatie suurempaan maailmantuntemukseen. Mutta se on myös intuitiovammaisille piilopirtti, jonne sopii kipittää taiteen epämääräisyyttä pakoon, kutsua omaa urautuneisuuttaan logiikaksi, omaa levotonta ennakkoluuloisuuttaan kriittisyydeksi."

Missä tiede ja taide kohtaa? Taide on itseensä luottamista, tiede on muihin luottamista. Entä miten määritellään taide? Se on mahdotonta. Tiede luottaa olemassaolon lakeihin joten se on helpommin lähestyttävissä, se vaatii ymmärrystä, muistia ja soveltamista. Taide tulee luonnostaan, se on kaikkea sitä mitä sinulla on sisälläsi, hulluutta. Sitä mitä kenelläkään muulla ei ole, yksilöllistä. Tiede kutsuu sitä hulluudeksi koska sillä ei ole mitään kaavaa tai järjestelmällisyyttä. Mutta mikä tekee tiedemiehistä ja taiteilijoista tunnetusti hieman omalaatuisia? Ovatko tiedemiehetkin "hulluja"?

Otetaan tarkastelun kohteeksi matemaatikkonero John Forbes Nash Jr. Nash ei yrittänyt muotoilla vanhaa vaan tämä luoda aivan uutta teoriaa ja tekikin sen. Hän kärsi harhoista ja tieteellisesti hänellä oli skitsofrenia. Nash oli omistautunut täysin aivotyölleen. Johtuiko harhat älyn ja kaavojen etsimisestä syvältä ihmismielestä?

Olen varma että taide ja tiede kohtaavat sinä päivänä kun molemmat suunnat osaavat arvostaa toisiaan. Ihmismielestä ja epämääräisyydestä nämä suuretkin teoriat ovat peräisin. Tiede on taidetta. Kaikki on kaikkea ja mikään ei ole mitään. Emme saa aliarvioida ihmismieltä.

MaananthaiTiistai 23.05.2006 00:12

Ei mitään erikoista alla auringon. Ei myöskään tiistaina. Aina kun moisia välipäivä tulee niin voi olla varma että pian räjähtää. Hetken hiljaisuus elämässä tarkoittaa kohdallani sitä että jotain suurta on tapahtumassa. Elämä vaihtaa taas suuntaa, minulla ei ole aavistustakaan mihin. Ehkä muutoksia tapahtuu rakkausrintamalla, toivottavasti myös talouspuolella. Niitä odotellessa.


Kirjoitinko tosiaan rakkausrintamalla? Toivottavasti se tarkoittaa jotain muuta kuin elämän lässähtämistä pannukakuksi. Se on väistämätöntä jollei naisessa ole intohimoakut täynnä ja hulluutta enemmän kuin kurjenmäessä. Deitti-ilmoitus olisi helppo laatia:

"Sinä sekopäinen narttu joka haluat hypätä airottomaan veneeseen myrskyllä, sinua odottaa paikka veneessäni. Ole vihainen, ole raivohullu, ole mitä tahansa kunhan olet minun silmääni miellyttävä ja tulet toimeen persoonieni kanssa. Siitos."

Tv pitää kieltää muuten lailla.

Sunnuntaiaamuna vapina ja ra(ha)pulaMaanantai 22.05.2006 01:57

Herätys suomen perseenreiästä liian pieneltä sohvalta.
Aamusavuke ja toteaminen parvekkeella "onpa lämmin ja hieno ilma".
Suunnistus bussiin ja paluu saariston syliin.
Iltamyöhään asti valmisteltu vanhaa vajaa hyötykäyttöön (mihin muuhunkaan kuin juhlimiseen).

Krapuloissa sitä jostaan syystä aina tulee tehtyä enemmän. Krapula on tila joka pitäisi kokea joka päivä. Homo Sapiens on luotu ottamaan alkoholista kaiken irti, kärsimään seuraavana aamuna / päivänä krapulan ja samalla ottaa siitä kaikki luovuus ja työntäytteisyys irti. Kun krapula on ohi ehkä aikasintaan iltapäivällä voi taas uusi juominen alkaa. Näin ei tarvi kestää mitään kuukausien mittaisia krapulakausia.

Nyt, keskiviikkona oluthammas särkee ja ikenet vaativat viinahuuhtelua. Suljen silmäni ja matkustan jokaisen meidän onnenmaahamme. Viinamaahan. Sinne jossa joka talon nestehanoista irtoaa pirtua ja tequilaa, sinne jossa kalja on halvempaa kuin vesi. Viinamaassa kaikki on toisin, siellä ihmiset ovat onnellisia. Siellä ihmiset kuolevat nuorina ja hauraina autuaan tietämättöminä vanhuusiän kriiseistä ja ongelmista, siitä helvetistä minkä täällä joutuu kokemaan jollei käytä kehoansa loppuun tarpeeksi ajoissa. Täällä sitä ei ihannoida. Täällä ei osata mitään.


Itäblokissa vodka, suomessa kossu ja muut vedenomaiset litkut, mexicon seutuvilla tequila, idässä myös taitaa absintti olla aika haluttua. Emme saa tyytyä suomalaisiin perinneruokiin ja kossuun. Meidän pitää avata silmämme ja haalia tequilaa kahmalokaupalla uumeniimme, meidän pitää nähdä se lämpö ja kunnia. Olipas taas paskansuoltofiltteri offilla, harmi.

Työviikonloppu alkaaLauantai 20.05.2006 17:42

Lauantai vaatii rahatilanteen ja talouskriisin takia uudenlaisia lähestymistapoja. Aloitan ja lopetan tänään hommat juoksupoikana, että pääsen illaksi taas lomailemaan. Grillibileet vaikka kaatosateessa. Sian sisäfile tirisemään ja kokonaisena rullakebabmaisena ilmestyksenä kurkkua kohden halkovien hampaiden väliin hajotettavaksi.

Aika ajaa nuti pääksi->


Keskiviikkona aikaa kirjotella. Lauantai-ilta sujui rehtiin tapaan kaljaa hörppien ja kossutuoremehua kaataen. Yöllä päähänpisto vei vielä täältä korvesta Forteen maistelemaan erilaisia juomia ja juhlimaan Lordin voittoa. Aivan kaikesta muistikuvaa ei ole. Pitäisi saada muistipillereitä jotka auttaisivat muistamaan humalaisista illoista kaiken. Nyt hajanaiset muistikuvat ovat vähintäänkin ristiriidassa oman minäni kanssa.

JustjooPerjantai 19.05.2006 16:02

Greippimehua. Tähän olotilaan ei muu auta. Tärinää ja vapinaa. Luultavasti pyöräilyreissu edessä.Vähintään 20 kilometriä tulee mittariin. Ensin greippimehu.

Greippimehu auttaa. Se näyttää kiljulta, mutta on kaukana siitä. Tulinpa tässä ajatelleeksi että mikäköhän on tämän blogin tarkoitus. En halua kirjoittaa mitään analyysia ajankohtaisista asioista, vaan kaikesta sen ympäriltä. Ja senkin kerron olotilasta riippuen joko niin tai näin. Ei kerkee


Illalla pata roihusi rannassa ja loma kaupungista tuntui taas paremmalta kuin aikoihin. Sitä etsii omaa paikkaansa vuodesta toiseen eikä ikinä tunnu löytävän. Tekee samat virheet monesti eikä ikinä tunnu oppivan. Ymmärtää muttei opi. Ihmisen perusolemusta ja luontoa on ilmeisen vaikea muuttaa. Miksi edes pitäisi? Se olisi helpompaa joskus.

Elämä on ruma, kaunis ja rakas, rikas, rämä, mutta oma

Hitchcockin LintuinfluenssaTorstai 18.05.2006 14:27

Extremeruokaa tarjolla. Lintuinfluenssahanhea sinileväpedillä. Maistuuko? Entä Hullua lehmää pernaruttomuussilla? HIV-rehua karjalle, aiv on historiaa. Joukkohysteriaa ja ylireagoimista. Hitchcockin lintuinfluenssa. Jos media esittäisi asiat faktapohjalta eikä lähtisi lietsomaan paniikkia, ongelmilta ehkä vältyttäisiin. Sama pätee huumeisiin.

Kirkon seisova pöytä kattaa ruokaa ja juomaa! Öylättiä ja kamalinta viiniä päällä maan. Olo on varmasti kuin raxissa käyneellä ehtoollisen jälkeen.

Ketterä keskiviikko keppanoissaTorstai 18.05.2006 01:30

Päivä alkoi taas oluella ja musiikilla. Lausettakaan ei ehtinyt kirjoittaa kun huligaanityylinen kaveri saapui ovesta sisään olutlähetyksen kera. Itse heräsin kotoa ärsyttävissä olosuhteissa kun viereisellä työmaalla paukutettiin vehkeitä. Aina silloin kun haluaisi vielä ne puolentunnin unet! Ärsyttävää. Tämä olutlähetystä kantanut nuori herra oli herännyt hieman aikaisemmin pidätyssellistä pää pampulla kuhmuille mukiloituna ja muisti poissa. Jotain rikollista oli siis tapahtunut. Yhtäkkiä työmaan äänet tuntuivatkin varsin mukavilta. Voisi huonomminkin olla, mutta työmaa ei tosin ole minun syyni. Pitäisikö vaihtaa asuntoa? Taitaa olla muutenkin ajankohtaista.

Kesä tuli ja meni. Ilmat kylmenee ja vettäkin on tulossa. Ilmastonmuutos on tullut jäädäkseen, epävakaushan oli päivän sana? Säällä ei ole loppupeleissä paskankaan väliä, aina se on jokatapauksessa liian kylmä, kuuma, sateinen, tuulinen tai jotakin muuta. Nyt kun alkaa miettiä pelkkää olemista niin huomaa ettei asiat nytkään ole täysin hyvin. On kuuma. Jos avaan ikkunan, tulee kylmä. Korvia repii prosessorin tuulettimen ilkeä vinkuna ja humina. Greippimehu on loppu. On ihanaa valittaa pikkuasioista, koska tässä maassa niistä voi valittaa.


Kuulin hevosen hirnahduksia tv:stä. Hevoset ovat mukavia, silloin kun niitä saa grammamitalla kauppahallista. Hevonen on vanha kulkuväline. Polkupyörä onneksi korvasi hirnuvat konit.
Anteeksi hevostelijat, pitäkää musta orinne, minä tyydyn pippurimetwurstiin.

Ex-mäkikotka ahdistelee hänen ex-huuhkajaansa. Jos juorulehtien ja iltapäivälehtien Matti -otsikot todella myyvät niin hyvin, niin 7 päivää viikossa ilmestyvälle pelkästään Mattia käsittelevälle lehdelle olisi ollut kysyntää jo vuosia. Digi tv verkkoon voisi hakea kanavapaikkaa Matti 24 kanavalle. Salarakkaita ja mäkikotkia. Juorut myyvät eriskummallisen hyvin. Ihmisten yksityiselämällä näyttää olevan muillekkin jokin mystinen suuri merkitys. Seiska yllyttää kansalaisia kaivelemaan julkimoiden elämää ostamalla juoruja. "Tommi Mäkinen osti kaupasta korin kaljaa!". Näillekkö sitä kysyntää on? En vain ymmärrä. Julkisuuden henkilöt ovat eläimien asemassa. Meidät kaikki aivopestään juoruämmiksi! Ei väliä, salarakas kainaloon niin olo on turvattu ainakin seuraavaan viikkolehden numeroon asti.



Greippi meidän, joka olet kylmässä. Pyhitettu olkoon sinun mehusi. Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun raikkautesi, myös jääkaapissa niin kuin lasissa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen juomamme. Ja anna meille meidän krapulamme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat liskojen yönsä viettäneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät putkesta. Sillä sinun on c-vitamiini ja hedelmäsokeri ja raikkaus iankaikkisesti.
Aamen


-Katos Viirua.
-ENKÄ KATO!
(heittää puhelimen seinään ja tilaa ambulanssin jo valmiiksi, tulevaa välikohtausta varten)

Aina ei ole edes itse perillä omasta ajatuksenjuoksusta. Ehkä Irwin sopii tähän päivään paremmin kuin saattaa kuvitella. Härmäläinen perusjuntti ja Häirikkö soimaan ja bisse käteen (ei se greippimehu sentään humalaa tuo).


Ilta alkaa tulla. Olut maistuu hyvälle, mr Bungle kuullostaa hyvälle, elämä tuntuu hyvälle. Ylhäisessä yksinäisyydessään inspiraation sävelien sanelemana muodostan kirjaimista luettavaa tekstiä, painavaa sanaa. Sitä saakin syntyä sivukaupalla kun suoltamissyöverit ovat taas täyttyneet. Balanssissa! Pitkä aika murroksessa kului, mutta uskon sen olleen vain hyvästä. Näkemyksiä on helpompi esittää kun on omakohtaista kokemusta. Ulkona vallitseva viileys estää nauttimasta täysin siemauksin ulkoilmassa. Oman itsensä kontrollifriikki.


Romantiikka on minulle vielä aika tuntematon osa-alue, ainakin siinä muodossa minä se yleensä mielletään. Romantiikka on mielestäni jokin lämpimien tunteiden silta kahden ihmisen välillä, joka kumma kyllä tuntuu olevan riippuvainen myös ulkoisista tekijöistä. Lähiöromantiikka ei kuullosta järin houkuttelevalta, mutta miksei sekin toimisi? Ehkä minulla on vain pakottava tarve luoda näinkin kauniista ajatuksesta jotain inhorealismin meressä lilluvaa venettä (ilman airoja tietenkin). Tavanomaisuus ehkä tekee kaikesta niin tylsää ja kuollutta.

Elämysmatkoja lähiön yöelämään. Kurkistus sinne minne päin ei eksytä edes vahingossa. Ai niin, sekin oli jo keksitty. Lähiökulttuuri on monimutkaisempi kuin saattaisi kuvitella. Sen ostoskeskuksen ja krouvin (jossa turvenuijat ja eronneet muija kaljaansa maistelee) lisäksi on omistusasuntoja, kaupungin vuokra-asuntoja, ehkä jopa omakotitaloja joiden asukkaiden keskinäinen suhde suuressa suomalaisuudessaan on varmasti kokonaisen kirjasarjan veroinen tarina. Kiroilevia lapsia, halpoja ja isoja huumeluukkuja, alkoholisteja, työttömiä, pettämistä, tappelua, varovaisuutta, paranoiaa, betonia, betonia ja vielä kerran betonia. Mutta mikä tekee Westendissä asuvasta perheestä paremman? Liekö se plasmatv ja akateemisuus. Kateus, aliarvioiminen ja vähätteleminen lokeroi kansan väkisinkin eri kasteihin. Vai voimmeko jo puhua eri kulttuureista samankin kaupungin sisällä? Lähiöasukit palvelevat monesti huonommissa työpaikoissa akateemisia tavalla tai toisella. Asetanko itse ihmiset mustavalkokatseen eteen vai löytyykö arvostusta molemmin puolin? Mielessä pyörii sellainen myräkkä että jos alan enemmän analysoimaan niin istun tässä vielä huomen aamullakin. Ehkä siis annan vain sopivasti ajattelemisen aihetta ja jatkan omia toimiani KESKUSTAN yksiössäni (kaljan juomista ja mietiskelyä). Päätin olla käyttämättä hymiöitä sillä ne aliarvioivat ihmisten älykkyyttä poimia tekstistä punaisen langan ja sarkasmin.





Arki alkaa, palkka juoksee...Maanantai 15.05.2006 15:49

nopea katsaus tilille pisti hymyn huulille. Luulenpa että tänään tulee Riaz kuvioihin. Myöhemmin lisää, nyt pitää hoitaa "limokuljetus"...


Limo olikin bussi, varsin kummallista. Vihdoinkin kotona. Olutta! Missä helvetissä on olutta? Polttoainetta saa huoltoaseman lisäksi kaupoista,kioskeista ja baareista. Kyllä autot ovat huonossa asemassa. Toisaalta peltikärryt saavat löpöänsä 24/7 mikä on epäreilua. Miksen saa vapaassa maassa päättää itse mihin aikaan haluan startata moottorini? Joudun odottamaan aamuyhdeksään tai turvautua hamstraamiskeinoihin sekä pimeään litkuun. Jos automobiileillekkin olisi ikäraja polttoaineen käyttöä ajatellen, koko bisnes siirtyisi palstan sivuille.

Drive-in on myös tabu alkoholipiireissä. Olisi vähintäänkin kohtuullista antaa ihmisille mahdollisuus tilata rasvaisten hampurilaisten lisäksi alkoholia suoraan autoonsa. "Kaksi tequilashottia", ajaminenkin sujuu paremmin. Autoilla on bensiinimittari josta seurataan polttoainetilannetta. Meillä orjilla taas on alkometri. Ja kaiken huippu on se että mitä enemmän promilleja saadaan aikaiseksi, sen vihaisemmaksi liikenteenvalvojat muuttuvat. Kohtuutonta!

Summa summarum

Elämä on epäreilua. Jo ennen tuomiopäivää koneet asetetaan ihmisen edelle. Ja tätä on jatkunut jo kauan. Avatkaa nyt rouvanjestas silmänne!


"jokapäivä tahdon ja aion humaltua, viinan avulla kohota, ja jumaltua. Pullon eteen syvään ja hartaasti kumartua, pyhän henkesi kanssa yhteen sulautua"

Se on siis yksin kotona ilman Macaulay Culkinia. Seuranani vain karhupullot ja niiden henki. Toivottavasti ei peto pääse tänään irti.


No nyt sit oon niin humalas ettei oo tosikaa ja kello on 4:18. Forteen menin yksin, näin jonku Joensuulaise ukon mikä heitti mul viinaksia. Sit hetken pääst olin jo ihan umpisolmussa. Tequilaa tarpeeksi ni pakotin jonku äijän heittää mul lisää. No nyt hävettää. Kyseinen sälli oli joku maailmanmatkaaja sekopää ketä oli ammuttukki about 4T kertaa. Olipa henkeviä keskusteluja, enkä saatana yhtään naista saanu kotiin tällä pärställä. Oonko tosiaan niin idiootti ja ruma ja tyhmä. No en. Ei vaan kiinnostanu. Sammuu tähänki jo melekeest. Nyt on varmaa pakko mennä nukkuun. Niinpaljon ihme sakkii ja ihme juttui et näen varmaa unta... No en ees tiiä mistä, onneks!!! Meni lekkeriks, elämä kekkeriks. On tää hullua, uskokaa tai älkää te 1 lukija mut tää on ollu taas elämäni oudoimpia päiviä. Ehkä Sambaleelesoosi ja punaset jalapenot pistä mut tajuun tän kaiken. On vaikeeta bloggaa ku päässäki blokkaa. Hyvää yötä maailma, toivottavasti huomenna jutun taso paranee. Krapulassa tapana, oonko valkee ku lakana ;o <-- ja rumia hymiöitä pukkaa, mun aivot on sulle nhubbabubbaaaaaaa ;> <--- no toi vast ruma onkin. Pitää vaan olla kaiken keskellä niiku laivaihjoevwpj...

Kännissä näemmä kirjotusasukin saa uuden ilmeen. Olenko humalassa täysi idiootti? Vai olenko kenties aina? Miksi esitän kysymyksiä näin paljon? Kuka niihin vastaa? Kenties se toinen minä joka astuu kuvioihin muutaman alkoholiannoksen jälkeen. Katsotaan sanoi hammaslääkäri ja otti aurinkolasit povitaskustaan, pisti Motörheadin soimaan ja kaatoi rinnuksilleni gallonan cuba libreä.

Sunnuntaiaamuna vapina ja ra(ha)pulaSunnuntai 14.05.2006 17:09

Kledjut döfää niiku korsteeni, ihan ku kärtsärismettis. Jysyy ei oikestaan oo. Silti mielessä kiiltää tropiikin raikkaus, greippimehuksikin kutsuttu elämän elinvoiman palautusjuoma.

Onkohan C-vitamiinissa ja VAIN HEDELMÄN OMASSA SOKERISSA jotain mystistä?
Greipissä se mystisyys on. Leary oli idiootti, valeprofeetta. Minä olen se valon lapsi joka tuo greippimehun koko kansan(talouden) tietoon. Kolme kunniahuutoa kylmälle greippimehulle ja kumarrus valion mekkaa kohti, 7 kertaa greippi meidän rukous ja synninpaljastus katolilaiskopissa
(jos haluaa säilyttää henkensä niin kannattaa miettiä mitä sanoo, Rybb & Decker on kuolemansynti, sisältää runsaasti hedelmälihaa).

Tulipa eilen sitten ihmisiä yöllä padan roihun ääreen istuskelemaan... SELVINPÄIN!!! Karhukossukuuri ja pari grillattua makkaran kuvatusta, sauna ei lämmennyt tällä kertaa.

Punkut vietiin käsistä ja yhden kulauksen maistaneena voin suurena viiniasiantuntijana kertoa että tämän aussishirazin kuvaukseen sopisi "nomen est omen". Onneksi en juonut.

psssst... se oli muuten Moondarra.

Sunnuntaitilitys : Noora menee naimisiin (Ere Kokkonenko tätä paskaa suoltaa?)

Miten on mahdollista että nelonen näyttää moista roskaa? Noora menee naimisiin on varmasti huonointa realitysontaa mitä on tai tulee ikinä olemaan. Nooralla on aikaa 18 päivää naimisiinmenoon ja sulhasesta ei tietoakaan. Olen seurannut sarjaa siitä lähtien kun totesin että se on jopa niin huono että se on pakko katsoa. Uskon että kun sarja loppuu niin nelosella muistellaan tuskastuneina kanavan historian suurinta floppia. Toisin kuin viinit niin tämä sarja huononee jakso jaksolta.

Väkisin käydyt keskustelut täysin urveloiden sulhasehdokkaiden kesken aiheuttaa myötähäpeäkohtauksia, jokainen vähänkin järkevämpi ohjelmaan hakenut jättää itse leikin kesken tai vetää lekkeriksi. Sääliksi käy Nooraa, mutta toisaalta säälipinnatkin unohtuvat kun huomaa että 80% ohjelman kestosta koostuu idioottimaisesta naurunkaltaisesta hörötyksestä. No minkäs ihminen naurulleen voi, mutta kun siihen lisätään vieläkin ärsyttävämmät musiikit ja tunnari niin pannukakku alkaa paisua paskasta. Jaksojen nolointa (parasta!) antia on häiden suunnittelu.

Tänään Noora maisteli leipomossa sulhasehdokkaan kanssa erilaisia leivoksia häitä varten. Nöyryytys purkautui epätodellisen typerällä smalltalkilla ja noloina keskustelun tynkinä joka päättyi siihen että sulhasehdokas palautti itse sormuksen ja lähti pois katuen varmasti samalla elämänsä suurinta virhettä. Loppujakso kuluikin sitten esitellen TÄYSIN toissijaisia asioita mm. Nooran avantouinti ja häpeällinen käynti carting radalla joka ei liittynyt yhtään mihinkään. Nooran sisko kehui että oli kiva päästä ajelemaan tiedostaen kuitenkin ettei Noora pidä siitä varmaan lainkaan. Pakkaa sekoitti vielä Karita Tuomola ylpeilemässä ajotaidoillaan siinä sivussa kun Noora ajoi kahtakymppiä ja päin helvettiä. Pitäähän jaksoihin saada tarpeeksi materiaalia mutta kysyn vain että MITEN HELVETISSÄ TÄMÄ PALVELEE SARJAN IDEAA? Noora tapasin myös urheilullisen uuden sulhasehdokkaan jonka mukaan hän lähti hieman vastahakoisen oloisesti keilaamaan. Keilauskaan ei sujunut. Lopussa myös paljastui että sulhasehdokkaalla on niiiiiiin kiireinen työ ettei ole tavannut Nooraa ilmeisesti kertaakaan tämän julkisen keilahallinöyryytyksen jälkeen.

Jos näemme vielä ensi viikolla uuden jakson niin nauhoitan sen takuulla, eihän ihmisten typeryydestä jää jälkipolville muuten todisteita. Sarja voitaisiin yhtä hyvin kuopata nyt sillä minun lisäkseni katsojia on varmaan vähemmän kuin spitaalisella sormia. On toisaalta ihanaa että telkusta tulee näinkin huonoa ohjelmaa, minä rakastan huonoutta. Varsinkin silloin kun se on tahatonta, noloutta ja häpeää. Naamalleni kehittyy murhaajan virne, silmäni alkavat kiilua ja saatan päästää suustani kommentteja kuten "EI VITTU!!!!" tai "NO HUHHHHHUHH" sekä naurahdella äänekkäästi vihaisesti. Sarja ei kuitenkaan ole vitsi eikä tarkoituksella hyväile myötähäpeärauhasia, nolointa ehkä onkin että se tekee sen kuitenkin.

NELONEN - TEHKÄÄ LISÄÄ TÄTÄ PASKAA! Oma elämä tuntuu ihanalta, kiitos teidän.