IRC-Galleria

Musta tulee ehkä Unicefin kerjäläinen.

Heh. Noh. Ammattihan seki tietty...

On se kamalaa ku myyvät baarissa niin halpaa kaljaa...

Uhuh. No hei aatelkaa nyt, euron tuoppi!! Hei da....

Inhottavaa. Siis miten ilkeetä!!!!!!!!

Ja eikun peiton alle vapisemaan =D

Vois olla ehkä Conan The Destroyerin aika tulla taas ja pelastaa neito pulasta.

Huhuuu!!!

Halooo!!!

Missä sä oot????

Huhuuuuuuuuu!!!!!!! ...ei kuulu mitään....

Hmph....ei kuulu...

Huokaus. Ei sitä vaan kuulu eikä näy =(

Rakas ystävä....anaa minulle voimaa. Anna toivoa. Anna valon pilkahdus.

Tiedän että olet kanssani. Tiedän että kannat mina kämmenelläsi. Tiedänhän minä sen.

Mutta minun voimani meinaavat ehtyä... uskoni tähän maailmaan hiipua....

Jumalani, anna minulle voimaa. Älä anna minun enää vajota pimeyteen.

Olen sinun.

Olen.

On kehoitettu että puhu Jumalalle kuin ystävällesi.

Niin. Miettikääpä sitä. Niin usein arastelemme ja epäröimme missä asioissa voimme häntä lähestyä ja miten hienoin rituaalein jne pitäisi mikäkin tehdä. Mutta:

Ystävälle puhutaan kuin se olisi maailman luontevin asia. Sitä vain puhutaan sen kummemmin miettimättä voiko niin tehdä ja voiko häntä moisella asialla vaivata. Ei tarvitse. Tietää että ystävä kuuntelee ja tukee jne.

Ystävältä pyydetään aina apua kun sitä tunnutaan tarvitsevan. Tiedetään että hän haluaa kuitenkin auttaa.

Ystävä on tasaveroinen, saman arvoinen. Häntä ei nöyristellä, ei kumarrella, ei pidetä alamaisena, ei mielistellä.

Ystävään luotetaan. Se on itsestään selvyys että ystävään voi luottaa, että hän ei hylkää. Sitä ei edes pohdita, se ei vaivaa mitään ajatusta tai asiaa.

Ystävälle kerrotaan kaikki rehellisesti ja avoimesti.

Ystävälle annetaan kaikki anteeksi. Jos ystävä tekee jotain ikävää, hänen motiivejaan ja syitään mietitään ja koitetaan löytää ymmärrys ja sovinto. Uskotaan syyn olevan hyvä.

Ystävää kohdellaan kuin toivoisi itseään kohdeltavan. Ystävää ei hävetä, petetä eikä jätetä. Häntä ei selän takana naureskella, ei ivata, ei pilkata. Häntä ei kielletä.

Ystävälle puhutaan kuin toivoisi hänen puhuvan itselle.

Ystävää hemmotellaan, kiitetään, muistetaan, tuetaan, autetaan, rakastetaan, yllätetään iloisesti. Hänen eteensä halutaan tehdä kaikkensa.

Ja hei.... ystävään pidetään yhteyttä =)

Vähän on orpo olo.

Pimeetäki. Ja kauhee nälkä.

Mä haluun saunaan vaikka. Tai jotain. Haluun hoivata ja helliä.

Hmph. Ihan sellanen tyhmä olo. Niinku ettei tajuis mitään =O Hassua.

Nii...ja oishan seki kivaa ku joku hellis mua. Sellanen ihana rakas mies. Silleen että sais käpertyä ihan pieneks kainaloon ja olla turvassa. Ja sit se mies silittäis vaan mun hiuksia ja vartiois mua että kaikki on hyvin. Ja tietäsin ettei mikään paha yletä muhun niin kauan ku vaan se mies on mun elämässä. Että se vetäis vaikka kaikkia turpaan jotka mua ees kattoo pahasti. Tai no ei nyt ehkä sentäs kaikkia vetäis turpaan...mut kummiski. Ois vaan mun turvana ja suojana.

Ja rakastais mua vaan niin mielettömästi. Ja että se ei ikinä hylkäis mua, vaikka mitä tapahtuis. Vaikka maailma räjähtäis sirpaleiks ja kaikki menis riks poks.

Höh. Ehkä niitä kainaloita ei vaan riitä kaikille. Ja ku se ois vielä sellanen jota ite rakastaa. Sellanen että oksat pois. Että tietäis että siinä on mun ikioma paikka. Se johon mä kuulun. Ihan ikuisesti.

Nii. Höh. En mä oikeesti niin hirveen vahva oo. Tai siis oon. Mut välillä vaan ois kiva ku ei tarttis olla. Sais olla vaan sellanen heikko ja avuton nainen.

Mutta sitä odotellessa.... Alettava taas kokkaileen ni jaksaa huomenna reenata...ni että pärjää sitte ku joku iso mies tulee taas retuuttamaan ja ahisteleen.... Ja silleen. Tai vielä parempi jos ne ei uskaltas tulla ollenkaan. Pitää alkaa käymään taas salillaki vähän ahkerammin. Alkaa noi lihakset ja voimat surkastua jo pahasti.

Onneks on taekwondoki. Siitä saa paljon apua. Jep.

Hohhoh. Huhhahhei ja rommia pullo!

Morjes!

Nii.

Jaa-a.

En tiiä. Huokaus. En tiiä. Miks on paha olo vaikka tietää että on tehny oikeen ratkasun?

Tuntuu pahalta. Mut pakko se oli vaan näin tehä. Väistämätön tosiasia. Sydämen ääni on sellanen ettei sitä paljoo vastustella. Mut on se vaan inhottavaa ku aina johonki hmiseen sattuu. Itteenki sattuu. Mut hyväksi se kääntyy.

Usko pois.

Voi rakkaus. Huokaus. Niin se vaan on sellanen ihmehomma. Ei sitä oikein aina tajua. Mut kai se ite tietää mitä tekee...? Hope so =)

Ja ku..en tiiä. Plääh. Emminätiiä. Ihme kiemuroita se kyllä tekee. Ei aina voi oikein ymmärtää. Joskus menee asiat niin päälaelleen ja ihan ristiinrastiin ja just niinku ei ois ikinä osannu kuvitella... Hohhoh.

Joopajoo. Ei jaksa nyt jauhaa. Eikäpä siittä mitään hyötyäkään lie. Syöpöttelenpä taas ja hohhailen sitte jotain. Jospa nuo enkelit neuvos vähän lisää taas...ja silleen.

Huokaus. Nooh. Kaikki sujuu vielä hyvin. Kuhan vaan go with the flow.

<<<33333

HUOM!!!!! Tämän kirjoitin eilen illalla eli yöllä, mutta galleria tilttas joten nyt vasta saan lisättyä. Kiva kun ei teksti kadonnut kumminkaan =) Eli:


Olen itkenyt tänään monesti kiitollisuudesta. Makaa röhnötin lattialla ja itkin ja ylistin ja kiitin ja nauroin ja itkin ja nauroin ja hymyilin ja itkin yhtä aikaa... Itkin yhtä aikaa surusta ja ilosta.

Olen niin kiitollinen kaikesta siitä mitä olen saanut. Kaikesta rakkaudesta jonka olen saanut kokea. Kaikista opetuksista jotka olen saanut. Kaikista ihmisistä jotka olen saanut tavata ja tuntea. Ihanista ystävistä. Kaikista rakkaista ihmisistä.

Usein kun tulen kotiin täytyn rakkaudesta ja kiitollisuudesta siitä että minulla on koti. Oma koti. Oma pesä, turvapaikka. Ja lämmintä ja kaikkea mitä tarvitsen. Ja niin paljon sellaista mitä en tarvitse....huoh...heh...

Olen kiitollinen kaikesta armosta jota olen osakseni saanut. Kaikista lahjoista joita minulle on suotu. Ja voi miten paljon minulle on suotu. Kaikki mitä ihminen tarvitsee ja paljon enemmänkin. Olen todella saanut lahjoja ja siunauksia.

Eräs asia, eräs aika yllättävä asia sai minut hetkeksi hämilleni. Ihmissuhteeseen liittyen, yllättäen =D Luulin ensin että taas vietiin matto jalkojeni alta. Tuntui niin voimattomalta hetken. Mutta olin tyyni. Istuin. Odotin. Hengitin. Olin vain. Kuuntelin. Kuuntelin sydäntäni.

Ja se rauhoitti minut. Se ylisti sitä onnea jonka olen saanut. En sittenkään menettänyt. Ehen. Kaiken sen mitä jo olen saanut, sain pitää. Ja se mitä vielä kaikesta huolimatta tulen saamaan, on niin paljon. Niin paljon. Kun vain annan sen tapahtua. Mitä se sitten onkaan. Mutta jotain ihanaa ja suurta se on. Liittyipä se sitten mihin hyvänsä. Sillä johonkin hyvään se liittyy. Tietenkin.

Eikä se asia ollutkaan edes yllättävä. Tiesinhän että niin sen tulee nyt mennä. Ainakin nyt tällä hetkellä. Ja silloin kun asiat menevät niin kuin on oikein, ei silloin voi enää muuta kuin olla kiitollinen. Ei jää muuta vaihtoehtoa. Kuin olla vain onnellinen, kiitollinen ja iloita.

Enhän minä niin sen olisi halunnut menevän. Ehen. En todellakaan. Päinvastoin. Surettaahan tuo. Paljon. Siksikin itkin. Mutta koska sen kuuluu nyt mennä näin, niin tiedän että siitä seuraa hyvää. Voi kun aina muistaisi sen.

Hämmästyin omaa tyyneyttäni. Sitä miten helposti sydämeeni tulvi vain iloa ja valoa, pehmeää hyväksyvää rakkautta. Kiitollisuutta tuosta rakkaudesta. Niin sulavasti pehmeästi se tulvi sisimpääni. Tai oli siellä jo. Eikä mikään häirinnyt sitä. Aina käy helpommaksi. Koska rakkaus raivaa tiensä ja siivoaa jälkensä jos sen niin antaa tehdä.

Rentous. Rentous on avainsana kaikessa. Taekwondo. Reenit 26/8 x 2.

Ehkä tuo ihmissuhde koki nyt muutoksen. Ja kokihan se. Mutta silti, siltikään se ei siitä muuttunut miksikään. Hmm..tai ei sitä vielä tiedä.. Go with the flow. Hmm. Niin.

Herra, sydämeni on käsissäsi. Rakkauteni on sinun. Olen sinun. Uskollisesti seuraan ohjaustasi, enkä sinua hylkää, enkä petä.

Virheitä tulen taatusti vielä tekemään. Valitettavasti. Mutta ohjaa minua niissä. Varjele minua suuremmilta murheilta. Opasta, rakasta, koita jaksaa puupäisyyteni, älä hylkää minua. Tarvitsen sinua. Ravitset sieluani ja sydäntäni.

Herra, kiitos. Kiitos kaikesta <3

AAAAAAAAAAAAAAAARGHHHHHHHHHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

En tiiä. Kuhan vaan.

GGGGGGGGGGGGGRAAAAAAAAAAAAAAAAAÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄRRRRRRRRGGGGGHHHHHHH!!!!!!!

Jep. Ei mut eilen oli taas ihanaa. Otin käyttöön kymmenen vuotta kirjahyllyssäni lojuneen jalokivioraakkelin. Fiksujahan nuo kivet jutteli. Tuli parempi mieli ja olo.

Ja silleen. Ja kävin taas meditaatioryhmässä ja hyvä ku kävin. Huoh. Teki hyvää.

Mutta jotain outoa tapahtu Jyväskylässä Sohvin risteyksessä...? Pari minuuttia ennen kuutta siitä sujahin yliopistolle ni oli poliiseja ja ambulansseja ja koko meditaatioryhmän ajan kuulu ku pillit vonku. Mitä ihmettä....? Ei ollu lehessä mitään..... Ei tainnu kuitenkaan olla mikään ihan pikkujuttu....

Hui =O

Jep. Mutta joopa joo.

Eipä täs muuta. Tällä erää. Lähenpä kauppaan joo jee ja sitte reeneihin. Vähän on joku vitutusolo. Mut kai se sitä. Vähän murrosta elämässä. Vaihteeks.

Mut niihä sitä aina. Läpälää ja lässynlää.

Se on kyllä ihan pakko sanoa että yhden asian takia mulla on todella paha olla. Nytkin ihan oksettaa kun niin tuntuu pahalle. Pala on kurkussa ja rinnassa raskas paino.

Eräs minulle hyvin läheinen ihminen tyrmäsi minut täysin suhtautumisellaan minuun. Aina olen tiennyt ajattelevansa pohjimmiltaan niin..... Mutta silti se tuli niin nurkan takaa... Ja juuri silloin kun on kaikenlaista mietityttävää muutosta ja murrosta elämässä, kun tukea kaipaisi lähimmäisiltään.

Kun tietää itse tehneensä parhaansa, eikä ole muuta voinut. Tietää tehneensä oikein. Niin rakas ihminen tuomitsee siitä aivan järjettömällä hyökkäyksellä. Osoittaa totaalisen halveksuntansa kaikkea sitä kohtaan jota edustan ja pidän elämässäni tärkeänä. Haukkuu aivan pataluhaksi. Syytää käsittämättömiä syytöksiä. Kääntää selkänsä ja haluaa poistaa minut elämästään.

Niin, kyllähän tuossa välillä jo erästä asiaani sihteröit, kiitos siitä.

Mutta kuitenkin....sanasi eivät koskaan katoa muististani. Valitettavasti. Haluaisin ne unohtaa. Anteeksi olet saanut jo ajat sitten. Itseasiassa jo ennen kuin sanoit sanottavasi. Enkä minä mitään pahaa sinusta ajattele, en ole koskaan ajatellut.

Tahtoisin tämän painon heittää pois, vaan en voi. Menetin sanojesi myötä hyvin paljon. En tiedä tuleeko se koskaan takaisin. Tuskin koskaan ainakaan täysin.

Ja tiedänpä vielä että se ei sinun elämääsi juurikaan vaikuta, ainakin niin sanoit. Ja sekin minua surettaa. Että olen niin halpa sinulle. Vaikkakin toki olen iloinen siitä, etten ole millään lailla aiheuttamassa sinulle mielipahaa. Sitä en sinulle halua.

Sanasi painavat vain niin paljon. Niin käsittämättömän raskas möykky sisälläni.

Mutta minähän aina selviän. Hetkittäin möykky saa vallan, mutta ei koskaan kokonaan. Kyllähän se alati tuntuu, mutta onneksi olen niin vankalla pohjalla nykyään... Kylven valossa, onnessa ja rakkaudessa.

Kyllä minä möykkyni käsittelen ja heitän menemään kun on aika. Niinhän olen aina tehnyt. Olen oppinut selviytymään.

Ja siitä saan kiittää Jumalaa. Universaalia rakkautta. Kaikkea hyvää sinulle, rakas ihminen. Kunpa löytäisit valosi sinäkin.