IRC-Galleria

Kosmetiikkatehtaalla vanhempani olivat töissä tuotantolinjalla jolla tuotettiin jonkinnäköistä rasvaa. Seosta keitettiin isoissa kattiloissa, minkä jälkeen se kone kaatoi seoksen pulloihin ja tuotantolinjalla sitten liimailtiin tarroja, laitettiin korkit pulloihin ja pullot pakattiin kuljetuslaatikoihin. Pikkupojan innostuksella seurasin ensimmäisen tunnin tuotantolinjaa ja huomasin heti puutteen: tarranlaittajat eivät oikein pysyneet koneen tahdissa. Minua kävi niitä kahdeksaa naista sääliksi. Kysyin isältä miksei osan tarroista voisi laittaa pulloihin jo ennen tuotantolinjalle laittamista. Hän ei keksinyt hyvää syytä, joten kysyin voinko tarroittaa osan pulloista jo etukäteen vaikkapa viidenkymmenen kopeikan kappalehintaan ja isä suostui. Ja minä aloin töihin! Tarrojen liimaaminenhan on kivaa. Tein työtä yli tunnin ja sain yli 200 tarraa liimattua. Ei se tietenkään paljoa vaikuttanut lopputulokseen, mutta sen verran kuitenkin että pullokasa naisten edessä ei enää kasvanut niin nopeasti. Isä oli vähän hämmentynyt, hän luuli etten jaksaisi muutamaa pulloa enempää, eikä ollut varautunut maksamaan minulle sataa ruplaa. Se taisi olla enemmän kuin päivän palkka hänelle, mutta minulle se oli kokonainen omaisuus.

Vajaalla ruplalla sai kioskilta turkkilaista purkkaa, jonka pakkauksessa oli autokeräilykortti. Niiden kerääminen oli päiväkodissa yleisesti tunnustettu elämäntarkoitus ja elämälläni oli ehkä eniten tarkoitusta sillä hetkellä kuin koskaan muulloin, koko sadan ruplan edestä. Jälkikäteen ajattellen en yhtään ihmettele hammaslääkärin diagnoosia ylikehittyneistä leuoista, joiden takia sain kärsiä hammasrautojen esteettisestä haitoista teinivuosina. Purukumi on hyväksi hampaille my ass. Onneksi en ehtinyt tienata enempää. Tehtaan pomo ilmestyi paikalle ja minut piilotettiin useaksi tunniksi naisten pukuhuoneseen.

Myöhemmin firmalla alkoi mennä huonosti, kun ei taloudellakaan mennyt kovin hyvin, itse yrityksen johtamisesta puhumatta. Vanhemmille maksettiin palkkaa deodorantteina, niitä oli muutama laatikko parvekkeella. Oli aika lähteä Suomeen. Mutta se on toinen tarina.

Vuoden 1992 lopussa alkoi Venäjällä "privatizacija" - yksityistäminen. Jokaiselle Venäjän kansalaiselle myönettiin 10 000 ruplan arvoisen kupongin, jonka pystyi sijoittamaan pankkeihin tai ostaa valtiolta pois yrityksiä. 10 000 ruplaa vastasi silloin yli kolmea kuukausipalkkaa, joskin pilvissä leijaileva inflaatio söi sitä jatkuvasti. Kapitalismin opettaminen antamalla rahaa on sama kuin opettaisi maanviljelyä antamalla siemenet - aika harva tajuaa mitä niille tehdään.

Pikku-Anton leikkii aina telkkarin edessä (ja toimii siinä samalla kaukosäätimenä vanhemmille). Hänestä koko kuponki-asia oli hyvin hämmentävä. Jeltsin antoi minullekkin rahaa, mutta se ei kuitenkaan ole rahaa. Ensimmäisenä päivänä kupongin myöntämisen jälkeen sen pörssiarvo oli alle 7000 ruplaa, viikkoa myöhemmin se oli yli 11 000. Miten jonkun setelin arvo voi olla muuta kuin siinä luki, kyselin kovasti vanhemmilta ja fiksuna ihmisenä isä selitti asian melko hyvin. Kaikkillehän tämä oli uutta eikä kukaan oikeasti tarkkaan tiennyt. Mutta kuusivuotias oppii mitä arvopaperi ja pörssi tarkoittaa vanhempien mukana.

Myöhemmin koko kupongista tuli melkkoinen farssi. Teeveessä pyörii ainoastaan pankkimainoksia (uusia sijoituspankkeja oli ilmestynyt muutamassa päivässä satoja) jotka kilpailivat tuottolupauksilla. Niitä sitten seurailtiin ja ihmeteltiin. 1100% vuosituotto oli kovin mitä muistan, ei silti kovin monella hälytyskellot soineet, mistäpähän olisivat tietäneet. Sinne ihmiset sitten siemeniään kylvivät ja menivät kotiin odottamaan satoa. Vanhempani selittivät prosenttilaskemisen. Laskin kolikkokokoelmani arvoja vuoden päähän eri pankeissa ja hauskaa oli. Jossain kaupoissa alettiin ottamaan kuponkeja maksuvälineinä, joskin selvästi alle nimellisarvon. Se olisikin ollut fiksuin vaihtoehto, alle promille pankeista antoi mitään takaisin. Ei niitä pankkeja kyllä ole syytä arvostella epärealistisista vuosituottolupauksista, ei mikään niistä ollut toiminassa vuoden kuluttua, sato epäonnistui.

Jatkuu..

Vartio venyi. Kylien Minogue ja Dannii aluella oli levotonta, minogue-kylässä turkulaiset paramilitaristit hirttivät tamperelaisen siviilin (turkulaisuus ja tamperelaisuus ovat etnisyyksiä, ei asuinpaikkoja). Me rauhanturvaajat eristimme alueen ja teimme auto- ja henkilötarkastuksia alueelta poistuville. Otimme murhaajan kiinni ja luovutimme alkoholisoituneelle YK-poliisille. Sain laittaa ihmisen rautoihin ensimmäistä kertaa, kokemus sekin. Tilanne kiristyi yhä, johtuen ehkä siitä että saimme jälleen kerran lounaaksi kebaprisottoa, jossa ei ollut kebapia ja muutenkin se muistutti keittoa.

Tamperelaiset ja turkulaiset puolisotilaalliset joukot ottivat yhteen mm. sinkoasein aseleporajan tuntumassa, minkä jälkeen tilannekeskus julisti kaikki puolisotilaalliset joukot lainsuojattomiksi ja niitä siiteen jahtasimme pitkin metsiä loppupäivän. Päivällisen jälkeen ryhmämme poitui suihkuun kasarmille, mutta sinne päästyämme viranomaisverkko kertoi valtavasta mellakasta campimme edustalla. Virve sammui "vahingossa", ei mellakka seitsemää miestä kaipaa.

Muutama tuttu lukee parhaillaan kauppiksen sisäänpääsykokeseen ja lukumotivaatio näyttää hiukan onttuvan välillä. Monien mielestä taloustiede on aika kuivaa. Itse taas koen parhaillaan "ahaa, näin se maailma toimii"-elämyksiä sellaessani 700-sivuista koekirjaani. Sai minut miettimään että kuinka tässä kävi näin. Tarinan alku takes us back, way back to the Soviet Union.

Ensimmäinen muistikuva omasta rahasta tulee vuodelta 89. Äiti lähettää kolmevuotiaan pikku-Antonin hakemaan patongin lähikaupausta. Palattuani patongin ja vaihtorahojen kanssa vanhemmat päättivät jotain uskomatonta, sain pitää vaihtorahat jotta voin alkaa säästämään. Ensin mietittiin kovasti missä rahoja voi säilyttää ja ratkaisuksi tuli n. 20cm pitkä ontto, muovinen lumiukkolelu, jonka pohjaan isä teki kolikon paksuisen reiän. Kolikot sai lumiukosta ulos vääntämällä sen pään irti. Joku saattaa kuvitella ettei Venäjällä ollut säästöpossuja kun se olisi ollut kapitalistista ja rikollista toimintaa. Mutta ei, kyllä niitä oli, minulla oli vain kolmivuotiaan kiire saada omani. Ja kun sellaisen sitten sain, aloin kyttäämään vanhempien ja muidenkin vaihtorahoja.

Lumiukko täyttyi nopeasti. Rupla ja kopeikkakolikot olivat siitä jänniä, että niissä oli aina valmistusvuosi. Ja kun neuvostoliitto hajosi, niitä tuli uusia lisää. Ja sitten rupla devolvoitiin ja taas tuli uusia kolikoita. Mutta menen asioiden edelle. Lapsena lempiharrastuksia kotona oli lajitella kolikoita arvon tai vuoden mukaan.. ja sitten laskea ne. Kuinka kummallista se on?

Eräänä päivänä vanhemmat veivät kuusivuotiaan Antonin niiden työpaikalle. Aikaisemmin he olivat molemmat töissä samassa rakennuksessa Maatalouden tutkimuslaitoksessa, joka Neuvostoliiton hajottua ja markkinavoimien alkaessa myllätä vuokrasi alakertansa Puolalais-venäläisen kosmetiikkayrityksen tuotantotilaksi jonne vanhempani siirtyivät sitten töihin. Yritys valmisti deodorantteja sun muuta kasvovoidetta, mutta tuotanto ei ollut kauhean hyvin järjestetty. Ensinnäkin yrityksen johtajat olivat vanhoja kommunismin perinteiden ylläpitäjiä, joita kiinosti lähinnä tuotantotavotteiden saavuttaminen, eikä sitten mikään muu epäoleellinen kuten logistiikka, markkinoini jne.

Tarina jatkuu jossain vaiheessa, täytyy mennä vartioon.

10kk odotuksen jalkeen, kun toivo oli jo mennyt, se tuli sittenkin - makkaranpaistoleiri. Se oli urbaani legenda, leiri jossa olisi valilla tylsaa, saisi nukkua tarpeeksi ja muuten vaan hengailla. Nyt tiedamme sen olevan totta.

Leikimme talla hetkella rauhanturvaajia Turun ja Tampereen sodassa. Turku hyokkasi Tampereen kimppuun, kansainvalinen yhteiso pakotti osapuolet rauhaan ja me vartioimme sita aseleporajalla joka kulkee sopivasti Huovirinteen harjoitusalueen lapi. Osa yksikosta on vuorollaan maaliosastona, he ovat pukeutuneita 80-luvun siviilivaatteisiin ja heille on jaettu roolit kylalaisina, paikallispoliiseina, asekauppiaina, paramilitaareina jne. He sitten toteuttavat meille kaikennakoisia tilanteita.

Esimerkiksi eilen kavimme partioimassa paikalliskylassa (oikeasti rakenettuja talon runkoja, kirkkoja, hautausmaa jne.) Paikalle saapuessamme 4 tamperelaista pahoinpiteli turkulaista. Han oli kuulemma lampaannussija-paimen jonka karja eksyi aina vaaralle puolelle kylaa ja sai siksi turpaansa. Paikallinen poliisi (tamperelainen) halusi vieda hanet putkaan, mutta kun hanella ei mitaan henkilopapereita ollut esittaa, niin emme tietenkaan antaneet. Pahoinpiteilijoina olivat paikallinen taksikuski, kylan pappi, joku hamara tyyppi ja paikallisen baarin omistaja Sedu Keskinen. Baari oli paikallisten kokoontumispaikka, muutaman huoneen rakennus terasseineen jossa ghettoblasteri soitti uusimpia hitteja, terassia koristivat koffin ja goldenkapin mainokset ja tyhjia viina puloja oli pitkin hyllyja. Drinkkimenu sisalsi mm. Sex on the Sakylan hiekka ja Etulinja-juomat. Tamperelaiset toivottivat meidat tervetulleiksi, mutta toissa kun olimme ja SK-kortti oli kotona parempia aikoja odottamassa, niin li pakko jattaa valiin.

Turkulaiset jotka oli pakotettu kylan syrja-alueelle eivat olleet yhta innoissaan meista, he toivoivat rauhanturvaajien painuvan helvettiin jotta heidat veljet lahikylassa auttaisivat heita saamaan kylan takaisin.

Iltapaivalle lahdimme kasarmille suihkuun, mutta reissu jai lyhyeksi kun kampissa oli ammuskelua ja kaikki yksikot kutsuttiin takaisin. Yolla olin 24-02 porttivartiossa ja paikallinen tuli myymaan portille tupakkaa. Kerroin etta in finland we have this thing called nuuska ja tarjosin sille yhden. Kyselin olisko hanella myyda viinaa, huumeita tai naisia, mutta siina mielessa han osottautui turhaksi jatkaksi.

Muuten ollaan lahinna hengailtu meidan asuinkonteissa joihin mahtuu 4 ihmista, paistettu makkaraa notskilla ja polteltu vesipiipussa. Nyt hengailen nettikontissa jossa meidan kaytossa on kolme konetta huippunopean nettiyhteyden kanssa. Taytyyhan viestijoukkueenkin harjoitella operaatio-tehtaviaan, siksipa saatiin netti leirille. Suklaata.

Elämä YYA-sopimuksen Suomessa oli ankeaa sen armeijalle. Liittoutumisesta ei voinut edes haaveilla ja aseita sai ostettua vain Neuvostoliiton vanhempaa kalustoa. Mutta sitten vuonna 89 Gorbatsev järkytti Suomea muullakin kuin päälaen syntymämerkillään. Rohkea toimittaja kysyi häneltä mitä mieltä Neuvostoliitto olisi Suomen NATO-jäsenyydestä. Hämmentynyt Gorbatsov sanoi että sehän on Suomen oma asia. Upseerit haistoivat tilaisuuden.

Varusmiehen kouluttajan arki on ankeaa. Kouluttaa nyt kahdesti vuodessa samoja asioita vuodesta toiseen ja katsoa siinä sivussa ettei ne paviaanit ammu toisiaan. Ei ihan vastaa sitä unelmaa, joka pikkupojalla syntyy ammattisotilaan arjesta sotaleffoja katsoessa. Niinpä esikunta alkoi varovasti "tehdä yhteistyötä" NATOn kanssa ja EU:n valmiusjoukkoihin menemistä ei tarvinut kahdesti kysyä. Nyt Suomella on yhteisiä sotaharjoituksia NATOn kanssa, sinne olen itsekkin menossa. Kyse ei ole mistään kriisinhallintanäpertelystä, vaan tarkoitus on että britit opettavat meille kokemuksistaan Irakista ja Afganistanista, sota-alueilta siis, jos mekin sinne joskus eksyisimme.

Tällä kasarmialueella harjoittelee myös EUBG (europe union batlle group, eukku-peukku näin kavereiden kesken). He ovat siis ammattisotilaita, jotka harjoittelevat 8-16 sotatoimia ja ovat muutaman päivän lähtövalmiudessa lähtemään ulkomaille, ilman YK:n mandaattia. Sääli vain että varusmiespalvelus on jättänyt heihin jo jälkensä. Tänään näin kun kyseinen joukko harjoitteli hyökkäysmuodostelmia. Oli hymy herkässä kun suomalainen ammattisotilas kommentoi esimiehen käskyä: "mut ku mä en millään jaksais juosta".

Täällä Porin prikaatissa koulutettiin myös NBG (Nordic Batlle Group). Suomen, Ruotsin, Viron ja Norjan yhteisosastoon. Suomi on tavallaan siis saamassa kaksi palaa kakkua EU:n valmiusvuoroista, hinku päästä ulkomaille seikkailemaan on siis kova. NBG ei ole ihan lasten leikkiä, Suomelta tulee kranaatinheitinkomppania, kovia aseita joita ei rauhanturvaoperaatiossa käytettä.

Ja nyt Suomi haluaa myös NATOn nopean toiminnan joukkoihin. Nyt on upseereille uravaihtoehtoja ja haasteita uralleen.

Olette varmaan kuullet siitä Vammalan seurankuntapapista, joka ei suostu palvelemaan samaan aikaan naispapin kanssa? Hän on sattumoisin myös meidän sotilaspastori. En minua oikeastaan paljoa kiinosta mitä luterilaisessa seurakuntamaailmassa tapahtuu, mutta kyllä se minusta hiukan kummalliselta tuntui kuin ko. henkilö kertoi aamuhartaudessa tarinan kuinka Jumala eräässä Jatkosodan taistelussa auttoi suomalaisia tappamaan venäläisiä. Herran tähden, kuka tarvitsee enää NATO:a?

Ensimmäinen muistikuva vaarista Suomessa on kesältä 93. Isovanhemmat olivat asuneet Suomessa jo kaksi vuotta, jonka aikana he kävivät meitä katsomassa kerran. Kaksi vuotta on tietenkin ikuisuus lapselle, joten isovanhemmat tuntuivat vieraailta kun tulimme siinä kesänä "tutkimaan paikkoja". Siinä vaiheessa oli melko selvää että olimme muuttamassa Suomeen, mutta vanhemmat halusivat viettää täällä pari viikkoa aikaa ennen lopullista päätöstä. Kaikkien margariinien ja lelujen ja karkkijen jälkeen odotukseni olivat juurikin niin korkealla kuin sen ikäisellä lapsella voi olla. Odotin innolla mm. lämmitettyjä parkkipaikkoja ja olin aika pettynyt kun se tarkoittikin sitä tolppaa, eikä asfalttia oikeasti kuumenettu auton alla.
No kuitenkin, saavuimme Suomeen kyläilemään isovanhempien luokse. Ensimmäisenä iltana teitittelin heitä, mikä oli kaikista tosi hauskaa ja söpöä, joopa joo. Seuraavana päivänä menin vaarin kanssa kalaan Rastilan rannalle, olihan kalastaminen ainoa harrastukseni ja mielenkiinnon kohde, jonka vaari oli minulle aikaisemmin opettanut. Kolmen tunnin kalliolla istumisen aikana saalista tuli heikosti. Sain ongittua ahvenen joka valitettavasti päättyi kuoleena takaisin mereen vaarin yritettyä tainuttaa se paiskaamalla kalliota vastaan. Samalla Rastilan rannalla tulin viettäneeksi uskomattoman ison osan eläämäni kun jouduin lähes joka viikonloppu isovanhempien luo aina kunnes oli 14-vuotias varhaisalkoholisti. Kalastaminen, sienten/marjojen keräily ja alkoholi, sinnä on kolme asiaa jota vaari rakasti, ja mitä muutakaan yhteistä tekemistä meillä olisi ollut. Viimeisenä päivänä kolmen viikon lomalla Suomessa kesällä 93 kävimme jossain järvellä kalastelemassa viehellä. Saimme haen, eikä minulla enää ollut epäillystkään missä maassa tahdon asua.
Myöhemmin (7-14 vuotta vanhana) viikonloput isovanhempien luona olivat melko tuskallisia, pieni nörtti pakotettiin ulkoilemaan ja harrastamaan liikuntaa (passiivi koska en enää koe itseäni nörtiksi). Isovanhempien luona viettyjen viikonloppujen aikana vaarin ja mummin parisuhde tuli tutuksi. Mummo piilotti alkoholia sinne sun tääne ja vaari joi niin paljon kun ehtii aina kun löysi kätkön. Heidän kommunikkationsa oli lähinnä riitelyä. Se olikin osasyy miksen kauheasti viihtynyt siellä. En oikeastaan koskaan tajunnut miksi he olivat menneet naimisiin, kunnes mummo kuoli 2005. Vaari alkoi sairastella ja kun kukaan ei ollut valvomassa niin elintavatkin olivat melko kehnot. Tupakkan polttoa sisällä ja viinaa aina kun jaksaa. Lisäksi vaarin mielenkiinto elämään näytti kadonneen, emme enää käyneet kalassa tai metsässä. Muistotilaisuudessa monet sanoivat jotain tyyliin "Viktor ei kestänyt elää ilman Mariansa, nyt hän pääsi takaisin hänen luo". Niinpä kai sitten.. Heillä olikin varsin nurinkurien kulissiavioliitto: ulospäinnäki vain riitoja, vaikka he ilmeisesti rakstivat oikeasti toisiaan.

Oon vihdoinkin päässy leikkimään vaalikoneilla ja ilokseni humannu että ne ovat kehittyneet aika paljon. Saan omikisi ehdokkaiksi lähinnä liberaaleja ja kokoomuslaisia muutamalla hurrilla maustettuna.

Joku ehkä tietää että Ranskassa on kohta presidenttinvaalit, ja toisena pääehdokkaana on Senegal Royale. Hän on vaaliluoauksensa ovat ihastuttavia, hesarin toimittajaa lainataakseni se on kuin joululahjalista joulupukille - yhtä vilpittömän naiivi ja mahdoton. Koko sadan kohdan ohjelmassa ei löydy yhtään kohtaa josta en olisi täysin eri mieltä ja se on hyvin se. Mutta näin vaalien kunniaksi, oma joululahjatoivelistaani:

1) Kaikki verot alas: Alkoholivero, kiinteistövero, palkkavero, elintarvikeiden alv.. you name it. Verotuksessa pitäisi siirtyä tasavero-malliin jossa verotaso olisi aluksi 25% ja vähenesi sitten pikkuhiljaa vaikkapa nollaan.. Verot ovat yhteiskunnan syöpä, systeemi joka kierättää rehellisesti ansaitut rahat byrokraattien likaisten sormien kautta. Jokainen ihminen tietää parhaiten itse mitä hän haluaa rahallaan tehtävän, ei hänen tarvitsevalita edustajaansa rahojen käytön suhteen.

2) Kirkko ja valtio erilleen. Vaikka olen suuresti nauttinu seurakuntani sunnantaiaamiaisista, neljän päivän ortodoksileiristä kesken intin ja niin edelleen, on minun mielestä silti väärin että jotkut uskontokunnat saavat erikoisoikeuksia toimintansa suhteen. Ei enää verotusoikeutta. Hautaamisen suhteen valtion ja kirkon välillä tulisi kyllä säilyttää. Se vaan on niin pirun tehokasta kun joku haluaa tehdä työtä lähes ilmaiseksi uskontonsa takia.

3) Suomen on liityttävä NATO:on ja luovuttava yleisestä asevelvollisuudesta. NATO:on täytyy liittyä koska ei koskaan tiedä mitä itänaapurissa ryssitään seuraavaksi. Miksi ostaa omia lentokoneita kun voi tulla osaksi Euroopan laajuista ilmatorjuntaverkkoa rakentamalla pari lentokenttää? Yleisen asevelvollisuuden voisi säilyttää sikäli, että jokainen joutuisi käymään taistelijan perustutkinnon, mutta sen voisi suorittaa omaa vauhtia. Eli heti kun on saanut tarvittavat pisteet, voi lähteä kotiin, jopa parissa viikossa. Koskee molempia sukupuolia. Jotta saadaan reserviin tarvittavat upseerit ja aliuposeerit, ne voidaan pitää vapaaehtoisesti pidempään, mutta heille ja kuuluu maksaa kunnon palkkaa ajastaan ja antaa inhimillistä kohtelua.

4) Ei ihmisten eriarvoista kohtelua. Ihmisten tulee itse päättää missä he asuvat, ilman että valtio ohjaa heidän päätöstään. Ei tulonsiirtoja kaupungeista maadeudulle, ei mitään pääkaupunkilisiä kelan avustuksiin.

5) Ei mitään tukea millekkään elinkeinosektorille. Mua vitut kiinostaa onko sun työpaikka kiinni jossain vai ei. Mä en ala kustantaa kenenkään ammattivalintaa.

6) Minipalkat pois. Esim. Ranskassa minipalkka on 56% mediaanipalkasta. Tämä tarkoittaa että kansalaien jonka tuottavuus on alle 56% ei saa töitä, ei pääse kehittämään taitojaan, lisäämään tuottavuuttaan, oppia uusia kykyjä, sopeutua yhteiskuntaan jne. Ilmankos maahanmuuttajat mellakoi, ne ei saa töitä koska ne on hinnoiteltu markkinoilta ulos, mutta heidän joutenolo kyllä kustannetaan.

7) Laillistakaa huumeet. Kaikki paitsi heroiini. Alkoon "pilvilinnatisiki", suhteelisen kova verotus ylilyöntien hoitoon. Hinnoitellaan rikolliset pois markkinoilta, vaputetaan poliisin resursseja, tuodaan lisää rahavirtaa valtion kassaan. Ja nautitaan elämästä!

8) Poistetaan kaikki subjektiivinen lainsäädäntö. Koira on yhtä syötävää kuin sikakin. Se ettei Suomessa olla perinteisesti syöty koiria on yhdentekevää kuin Tanja Saarelan peräpukamat. Jos Teemu Mäki haluaa tappaa kissan ja runkata sen päälle, niin sen täytyy antaa tehdä niin. Koulutetut voivat sitten itse päättää onko tämä taidetta vai ei, mutta oman omaisuuden tappaminen ei pitäisi olla rikos. Eläinrääkkäyksenkään ei pitäisi olla rikos, riittää kun on innokkaita kuluttajia vaatimassa lihantuottajilta mitä tahansa mistä he ovat valmiita maksamaan. On helppoa olla suvaitsevainen homojen jne. oikeuksien suhteen, mutta suvaitsevaisuus ei ole sitä että hyväksyy mielipiteet jotka ovat muutenkin melko yleisesti hyväksyttyjä, suvaitsevaisuus on sitä että voi elää sen kanssa kun omasta mielestä sairaiden ihmisten annetaan tehdä mitä ne haluaa, kunhan se ei vahingoita muita ihmisiä tai niiden omaisuutta.

9) Joo joo, Sipoo, Vantaa ja Espoo Suur-Helsingiksi. Tietysti.

10) Ei pakkoruotsia. Nej nej.

11) Ydinvoima on kans aika jees.

No tässä nyt on kaikki mitä tällä erää tuli mieleen. Kommentoikaa. Tää nyt oli juuri sellainen teksti joka on yhtä vakavastiotettava kuin levityskanava ;)

Kikka, Juice ja nyt Kirka... Enää Matti ja Teppo, Frederik ja Dingo yhdistettynä ilmastonmuutokseen ja Suomesta alkaa muodustua paratiisi.

Hautajaiset on kovin väsynyt tapahtuma. Vähän kun viettäis synttäreitä ilman että päivänsankari olisi paikalla. Venäläiset hautajaiset on hiukan erillaiset: koko suku juo vodkaa... Se on kaunis perinne, ellei satu olemaan kuski niin kuin minä olin. Mutta kuitenkin, pari sanaa vaaristani:

Viktor Nikolenko syntyi jossain Leningradin lähellä. Sit puhalettiin isoon pilliin ja vaari joutui saksalaisten vangiksi. Kulunut juttu, noinhan kävi about jokaiselle mun sukulaisista. No joskus sodan jälkeen vaari palas kotiseuduille Leningradin ympäryyskylille, wannabe-suomalaisia keskellä maailaman suurinta perhettä, Neuvostoliitttoa. No siell vaari kavereineen järjesteli tanssiaisia, jonne koko lähikylien nuoriso osallistui mitä nyt kolhoosiurakoiltaan ja viisivuotissuunitelmiltaan ehtivät.
Siellä vaari tapasi mummoni. Täti kertoi että vaarilla olivat tanssiliikkeet hallussa (kai sekin on yhtä hyvä syy avioliittoon kuin seksi, ystävyys, raha ja valtakuntien yhdistäminen). Alitajuntani yritti väkisin visualisoida ko. tapahtumaa, mutta sai aikaiseksi vain heikon kopion Jurassic Parkista. No minusta huolimatta, vaari vietti muutaman vuoden intissä (lue lisää vuodelta 2006), tuli pois ja meni naimisiin mummin kanssa (naiset eivät olleet kovin nirsoja siihen aikaan, yli kymmenen miljoona miestä oli kuollut muutaman vuoden sisään, vaarikin oli pari vuotta mummoa nuorempi). Ja heille syntyi poika. Kyllä, en tosiaankaan tiedä paljon heidän elämästä vuosilta 1945-1989. 89 oli se vuosi josta minulta on ensimmäiset muistikuvat joten kuittaan niitä edeltäneet vuodet sivulauseella jolla toteaan että vaari oli hieno mies, koska jäi huolehtimaan vaimostaan ja lapsestaan, vaikka mummosta oli tullut invalidi. Amen.
No kuitenkin, vuosi 89, setä oli sammnu rööki suussa äidin suvun mökille ja kärventyi mökin mukana. Ratsuväen lailla isän suku tuli apuun ja yhteisvoimiin alettiin pystyttää uutta taloa. Astun ovesta sisään ja näen vaarin tervaamassa lattiaa, isä ottaa minut kiinni ja nostaa ylös etten sotkeudu tervaan tai putoa rakenteillaolevan lattian reistä läpi. Vanhempani väittävät etten voinut muistaa mitään niin nuorena, mutta valemuistot ovat valemuistoja vain jos yleisö osaa epäillä niitä.
Suurin osa muistoista vaarista liittyy juurikin tuohon mökkiin.. isä ja Vaari kaivoivat minulle 3m x 3m lammen johon istutittimme yhdessä kaloja ja sammokoita. Niitä sitten kalastelin yhä uudestaan ja uudestaan joka viikonloppu. Keräsin päivän saaliin ämpärin ja päästin ne vasta myöhään illalla. Ei ollut mitenkään tavatonta että sain ongittua kalan jossa tunnistin monen aikaisemman onkimiskerran arvet.
Niin mä sitten vietin viikonloppuja mökillä kunnes vaari ja mummo muuttivat Suomeen 91. Mökkiviikonloput jatkuivat vielä 2 vuotta, mutta Suomesta alkoi saapua ns. humanitäärista apua. Päivä kotiin saapui suklaata ja sen sellaista pientä kivaa Suomesta jonka avulla lapset jaksoivat läpi elintarvikepulan. Minulle saapui lisäksi ekstra-apua isovanhimmiltani: leluja (turtles-action figure joka osas uida vedessä, mä olin niin kuul päiväkodiss viikon verran), banaaneja (niitä sai syödä vain yhden päivässä, ettei loppuis liian nopeasti kesken) ja tietenkin margariiniä (siitä ei saanut koskaan tarpeeksi, söimme sitä siskon kanssa sellaisenaan haarukoilla).

Nyt täytyy lähtee inttiin, mut mä jatkan tätä kunhan kerkiän...